perjantai 11. joulukuuta 2009

Juhlakausi lähestyy..

.. ja me jäämme perinteisesti myös lomailemaan kirjoitustouhuista. Mami mietti pitkään, miten hän saisi koko laajan lukijakunnan pysymään kuitenkin uskollisena tauosta huolimatta ja päätyi sitten varsinaiseen kuvapläjäykseen. Tällä hän tavoittelee sitä, että teillä riittää moneksi päiväksi ihasteltavaa meidän kuvissa kera meidän moninaisten ilmeiden. Ilmeetkin sen kertovat, että emme todellakaan ole tylsiä ja yksioikoisia kissoja. Näiden kuvien kera halumme toivottaa kaikille neli-, kolmi- ja kaksijalkaisille rakkaille lukijoillemme oikein ihanaa jouluaikaa ja tunnelmallista loppu vuotta! Palataan taas uusien kujeiden kera ensi vuonna.

Venyttely on mun toinen nimi:

Tän parempaa poseerausta ei nyt tipu

Tunnen kyljessäni tuijotuksen:

Tomera tyttö:

Tarviiko selittää - mua väsyttää:

Sinuna pysyisin siellä alhaalla:

Silmät seisoo päässä:

Sfinksi:

Ryhtiä ja korkeutta löytyy:

Puhuiksä mulle vai?

Pahat mielessä:

Osaan mä ottaa rennostikin:

Onpas tylsää:

Odotan käskyjäsi hallitsija:

Mökömisu:

Mä sopeudun ihan kaikkiin olosuhteisiin - vaikka sitten orrella makaamiseen:

Mä nyt vaan olen kaunis, en mä sille mitään voi:

Mä jumaloin mun emoa:

Mä anon....

Mua ihan oikeasti väsyttää:

Minä olen ihan viaton -katseeni:

Maailman lutuisin:

Kyllä mä vielä emolle näytän kaapin paikan...:

Kuka - minäkö?

Katse kaukana horisontissa:

Joku meillä ehtii ihan joka paikkaan:

Ja tota moskaa mä en syö (toim. huom. ja ihan satavarmasti syö, ottaa vahinkoa takaisin siltä 3,5 vuoden nirsoilukaudelta...):

Pikkuemäntä:

Itse emäntä:

Haaveilen öttiäisistä:

Että toi jaksaa esittää:

Arvolle sopivan ylväänä:

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Savon kuulumisia

Melkein meinasi kaiken touhun ja tohinan keskellä unohtua kertoa se, että olimme jokunen viikko sitten mummolassa käymässä ja tällä kertaa pidennetyn viikonlopun. Matkat oli tietty sieltä syvältä ja pimeästä, mutta perillä oli taas niin kivaa. Mummo osaa niin hyvin meitä hemmotella (tosin mamilta salaa), mutta toi mami onkin sellainen tiukkapipo.

Perinteisesti minä vietin pitkiä hellittelyhetkiä papan kanssa siinä meidän yhteisessä lempituolissa. Pappa kuulemma niin sanotusti hätistelee muita hänen tuolistaan poiskin, mutta ei hän minua raaskinut ajaa pois. Sen sijaan minä annoin sen verran tilaa, että pappa mahtui mun viereen. Ja kyllä, muistin myös papan hiukset pestä tasaisin väliajoin. Mutta kuten aina ennenkin, niin nytkin annoin myös Säteen tulla välillä tähän tuoliin nokosille. Tällä kertaa keskityin myös sivistämään itseäni, tosin sitä Säde ei voinut ymmärtää, vaan kävi hieman ihmeissään kulmiaan nostamassa, että mitäs siellä lehden välissä luuhaat. Säde sen sijaan sivisti itseään opiskelemalla savolaisten tipupaistien ulkonäköä ja liikeratoja. Taas tuli sen tosi kivan ajan jälkeen mieleen se yksi kysymys, miksi mummolaan on niin kamalan pitkä matka?

torstai 3. joulukuuta 2009

Puuttunut pala on paikallaan

Muistattekos tämän jutun melkein kaksi vuotta sitten. Loimme silloin pientä painetta meidän kasvattajakotimme nettisivuille tuossa viidennessa kohdassa. Nyt ei voi muuta todeta, kuin se - että hyvää, ellei parasta todella kannatti odottaa. Tarkkasilmäisimmät ovatkin ehkä huomanneet, että meidän linkkilistassa on se kaikista ylin paikka ollut vapaana - vaan eipä ole enää. Nyt siellä lukee Redcheetah's ja sinne kannattaa todella mennä tutustumaan. Minä haluan Säteen ja mamin kanssa onnittella Ritva-tätiä todella hienoista sivuista ja odotamme kovasti sinne lisäpäivityksiä - ettei paine vaan käy liian hentoiseksi... =)

Sivuilta löytyy mm. tämä kuva pienestä ja maailman lutuisimmasta pikkukisusta - arvaattekos kuka tässä on?