perjantai 9. joulukuuta 2011

Joulunaikaa

Me olemme mummolassa ja nautimme... Ruokatarjoilu taattu, leivinuunin lämmitystakuu päivittäin, seuravarmuus käytännössä aina, rapsuttajia löytyy. Ei voi valittaa ei, eikä me valitetakaan. Meidän omat palvelijat aikovat huidella taas jossakin lähes toisella puolella maapalloa joulun ja mitä kuuntelimme heidän suunnitelmiaan, niin juu ei kiitos sinne, mummola on paljon parempi paikka.

Olemme aikaisemminkin läjäyttäneet joulutervehdyksen myötä kasan kuvia. Niin teemme nytkin. Nämä kuvat ovat osoitus lämpöisestä syksystä ja terassihetkistä. Tosin mami oli julma ja laittoi oven kiinni, jotta voi rauhassa sitten kuvata meitä. Mutta hei, nyt ei jaksa siitäkään kiukutella. Joululoman ratoksi voitte vaikka yrittää tunnistaa, kumpi meistä on aina missäkin kuvassa, jos se on tuottanut haasteita.

Eli siis - kaikille blogitutuille ja muillekin OIKEIN TUNNELMALLISTA JA ENNEN KAIKKEA RENTOUTTAVAA JOULUAIKAA! Muistakaa, että se oikea tunnelma tulee ihan muualta kuin kaiken maailman hössöttämisestä ja vilkkuvaloista. Ensi vuonna sitten taas joululomakuulumisten kera. PS. Tosiasiassa tämä kuvapläjäys on meidän mamia varten, joka voi sitten lomamatkalta käsin ikävän yllättäessä (vähintään kerran tunnissa) katsoa meidän kuvia...

tiistai 6. joulukuuta 2011

Kahden kerroksen väkeä

Tosin nyt on arvojärjestys keikahtanut ihan päälaelleen. Laitetaan se katkisaterian syyksi, kun en jaksanut kivuta ylimmälle lauteelle, vaan jäin sulattelemaan tähän alemmalle. Että tuo sauna on vaan loistava keksintö! Välillä ei vaan millään malttais odottaa sitä, että noi saavat sieltä pahimman terän saunottua pois. Anteeks vaan, mutta sauna on nyt meidän, voisitko ystävällisesti jättää rauhaan

perjantai 2. joulukuuta 2011

Tassut

Mami on joskus todennut, että kissan tassuja jaksaa katsella kyllä vaikka kuinka paljon. Niissä olisi siis jotain hyvin hellyttävää ja luoksensa vetävää. Samoin hän tykkää katsella, kun me pesemme tassujamme. Minä olen yleensä hyvin hellä pesijä, Säde sen sijaan kiskoo varpaiden ja kynsien välistä pois oikein hampaiden kera ylimääräistä (mamin mielestä kuviteltua) tavaraa. Osin tähän mamin mieltymykseen vaikuttaa varmasti myös se, että me molemmat tykätään ihan hirveästi, jos meidän tassuja ja anturoita hierotaan hellästi. Lisäksi minä myös kehrään silloin, kun mun kynsiä leikataan. Ehkä nämä kaikki assosioi mamin mieleen mukavia hetkiä hänen katsellessaan tassuja.

Tassut siis ansaitsevat mamin mielestä yhden postauksen. Ensin vähän tyylinäytettä, siitä, kuinka mä putsaan takatassun varpaat. Tasapuolisuuden vuoksi näyte myös vastaavasta toimenpiteestä etutassun suhteen. Tassukasa on mamin mielestä ihan superhellyttävää katseltavaa. Hänen kuulemma tekisi mieli hipellellä kaikkia tassuja yhtaikaa. Parempi hieman pitääkin omsta tassuista kiinni, jottei mami niitä vallan omi itselleen... ;-) No, jottei jää mamista ihan hassu kuva tassufanina, niin kyllä hänen mielestään meissä kauneinta on kuitenkin kasvot, vaikkei ne edes aina niin iloisia ilmeeltään olekaan. Ja sitten mamille tuli mieleen, kuinka ihana meidän nenu onkaan ja meidän silmät ja meidän massu...

tiistai 29. marraskuuta 2011

Meidän isukki

Kenellekään ei varmastikaan ole jäänyt epäselväksi aikaisemminkaan, kuinka ihana meidän isukki meidän mielestä on. Hän osaa juuri ne otteet, joita pikkukissa nimeltä Viivi ei voi mitenkään vastustaa. Tästä johtuen mä myös usein mamin mielestä suorastaan palvon isukkia niin ilmeillä kuin eleillänikin. No, näin varmasti on...

Huomaatko isukki, mä jumaloin sua, olet maailman kaikkeuden paras palvelija! Ja huomaahan kaikki muutkin, että isukki on mun - vain MUN! Kuules isukki, äläpäs tuijota sitä telkkua, mulla olis sulle vähän asiaa. Noin, nyt on paljon parempi, nyt saat minun jakamattoman huomioni (vai kuinka päin se menikään). Ja vielä lähemmäksi, kiitos! Noin, pusu leuanpäähän ihan kuin minä tykkään pusuista nenänpäähän. Ja kuin pisteenä i:n päälle, vähän hierontaa vielä pusun perään. Säteessäkin heräsi lopulta pieni mustispeikko kesken oman vilttinsä polkemisen. Mahtoi tytölle tulla mieleen, että jos ei hänkin muista riittävän usein osoittaa rakkauttaan, niin jääköhän hän vaille herkkutikun.. Olisit vaan pysynyt siellä vielä tovin, mulla on isukin kanssa vielä suukottelut kesken. Kun tuo mamikin on lupautunut pysymään tuolla kameran takana, niin isukki olis ollut ihan kokonaan mun.. No, annetaan nyt Säteellekin näytön vuoro. Hänellä on vähän erilainen lähestymistapa hellyyden osoitukseen. Säde ei ole ikinä ollut mikään sylikissa, mutta sen sijaan puskukissa on! Kun Sädettä taputtaa pepusta, alkaa armoton otsalohkon hinkkaaminen.
Tässä vaiheessa iski sitten mamiinkin jo mustis, isukilla on syli täynnä misuja ja hän vaan täällä kameran takana joutuu olemaan. Ei muuta kuin kamera sivuun ja samaan kasaan karvatassujen kanssa.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Mamin aputyttö

Meidän rodun edustajia on monesti kuvattu kaikessa touhussa mukana oleviksi. No, pitäähän se paikkansa. Olemme kovia osallistumaan ja antamaan oman panoksemme asioiden eteenpäin viemiseksi. Ihan aina palvelijat eivät vain käyttäisi kuulemma samoja sanoja kuvaamaan meidän osallistumista. Oman panoksen antamista saatetaan muuttaa myös muotoon "estaa palvelijaa tekemästä työtänsä". Auttamisesta voidaan käyttää myös termiä "hidastaminen" jne. Kiittämättömiksi noita palvelijoita voisi kyllä sanoa, eikö totta?

No, oli miten oli. Minä ja myös Säpsykin tykätään auttaa noita niin töissä kuin huvissakin. Mami on viime aikoina ollut poikkeuksellisen paljon koneella kotoa käsin ja ihan aina se ei ole ollut blogin päivittämistä tms. kuten näistä kuvista tarkkanäköisimmät saattavatkin sen päätellä ja eri toten siitä, että ei tämä meidän blogi nyt niin hirveän tiuhaan tahtiin ole tänä syksynä päivittynyt.

Siis asiaan (olenpas minä kova jaarittelemaan tänään), kyllä varmasti työntekokin luistaa paremmin, kun on tällainen teamplayer mukana tsemppaamassa - eikö teidänkin mielestänne? Kyllä se ajatus siitä alkaa luistamaan, kun vähän aikaa oikein mietit ja siinä samalla voit tietenkin myös vähän rapsutella minua.. Ai, tökkii enemmänkin. Kyllä mä voin tulla sulle korvaankin kuiskuttelemaan viisaita sanoja ja ideoita. Kato nyt, heti alkoi savu nousemaan korvista, minullakin. Onpas siellä kutiava paikka, et millään viitsis keskeyttää työntekoa ja keskittyä ihan oikeasti rapsuttelemaan minua. Kyllä se työasia odottaa... niinhän se mami sanoo, että ei ne sieltä minnekään katoa. Ai onkos sillä takarivin Säde-tytöllä jotain valittamista? Mitäs valtasit mun paikan takan edestä, kyllä mä vaihtoehtoislämmittäjän löydän (vaikkei mamille sitä tarviikaan kertoa, että on vain vaihtoehtoislämmittäjän roolissa...) Että toi mun emo aina osaa kääntää kaiken niin päin, että mä jään ikään kuin kakkoseksi. Ja mä kun luulin olevani oikeinkin ovela, kun ehdin valtaamaan emon paikan ensin. No, taitaa tuo emo kyllä vain teeskennellä mukamas voittajaa... Ei, nyt ei pahoja ajatuksia, nyt mä keskityn tästä nauttimiseen. Ja niin jäi työt tekemättä ja blogijuttu kirjoittamatta, sanoo sihteeri, joka huomasi jälleen kerran tulleensa kiedottua pikkutassujen ympärille..

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ruokakaappi

Taannoin eräässä vastakommentissa tuli viitattua meidän rutiineihin ruokailun suhteen tai siis täsmällisemmin ruuan pyytämisen suhteen. Oli mainintaa merkitsevistä katseista, söpöilystä jne. Mami lupasi yrittää kertoa asian myös kuvien välityksellä. Tässä eräänä viikonloppuna siihen tarjoituikin aika hyvä tilaisuus, joten menkööt tämän kerran ihan kuvien kera, vaikkei ne kaikki niin kamalan kauniita olekaan (varoitus: verta voi vähän näkyä... mutta ei suolenpätkiä kuitenkaan...).

Kaikki alkoi tästä. Meidän pappa antoi noille teeren paistia varten ja isukki sitten sitä huuhteli ennen sen jatkotyöstämistä. Sanotaan mitä sanotaan, mutta a) se oli iljettävän näköistä ja b) se haisi kammottavalle. Riista-väristämme huolimatta emme taida olla mitään riistansyöjiä. Toki se meitä kiinnosti ja nälkähän siitä potentiaalisesta ruokamahdollisuudesta tuli, mutta ei kiitos tuota. Joten, ei muuta kuin tuumasta toimeen. Jos toinen katsoo ja toinen niska kipeänä nöyristelee, niin saataisko vähän ruokaa? Ai ei auta vai? No, mites olis pienet mökötykset ja murjotukset? Ei toiminut sekään... entä ihan rehellisesti vihainen ja HYVIN merkitsevä sellainen katse? Säde, olisko sunkin vuoro kantaa kortes kekoon - kyllä se ruoka kuitenkin sulle maistuu, välillä liiankin hyvin...??? Ihan hyvä keimailu ja hellyysnapin painamisyritys. Mutta sorry vaan, ei tippunut mitään, joten ei auta. Apuaa... täällä nääntyy nälkään kaksi viatonta luontokappaletta!! Välihuomautuksena sanottakaan, että tässä vaiheessa sen teeren sydän ilmestyi pilkottuna meidän eteen. Kiitti vaan ihan hirveesti, se olikin tosi herkullista... juu, ei todellakaan! Meistä kumpikaan ei todellakaan suostunut edes maistamaan sitä. Syökää itse moskanne, tuumasimme vain. Niinpä, siellä sitä ruokaa olis. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. ps. huomasittehan joka kodin huoneentaulun?
ps2. jottei jää väärä kuva, niin kyllä me lopulta sitä ruokaa saatiin, mutta kyllä sen asian eteen tehtiin töitäkin!