perjantai 31. elokuuta 2007

Siitä minun ruokailusta

Niin, minun on ihan pakko kertoa yksi juttu siitä, kuinka minä EN ole vähäruokainen ja jotenkin huono syömään.. Tässä hyvä esimerkki, jos minun kokoinen kisu vetää tämän satsin, niin onko se jotenkin vähäinen määrä ruokaa??? Kysynpähän vaan..

Onneksi nyt ihan joka päivä ei tätä satsia eteen laiteta!!! Kyllähän tuossa jo ilmekin kertoi, että pikkasen taisi mami yliarvioida ruokahaluni. Seiti sinällään on ihan jees possun puutteessa, onneksi sitä ei tule liian usein.

Vesi on muuten maailman parasta juomaa. Jos sen vielä saa nuolaistua aamukasteen muodossa ulkoa heinän päältä, niin se on tosi nannaa. Omasta vesikiposta sen sijaan en hirveästi pidä, vaan noi kunnon lasit ovat oikeita siihen tarkoitukseen. Toisekseen olen muutenkin laadunvalvoja ja käyn tarkistamassa etukäteen, että isukki ja mami voivat varmasti turvallisin mielin vettä juoda.

Ja kuten kaikki kunnon kisut, niin ruokailun päälle pitää ottaa pienet kauneusunet. Mami ja isukki on lisäksi joskun niin kamalan hitaita syömään, että mun on ihan pakko ottaa välitorkutkin vaikka mamin sylissä. Toisaalta mamikin tykkää siitä, koska silloin isukki tarjoilee kaiken, sillä eihän minua voi herättää! (Hemmotettelua? Ei ollenkaan...)

Niin, mitä muuten tulee vielä siihen mun laadunvalvontaan, jos otsikon aiheesta sallitaan pieni poikkeus. Niin silittäminen on tosi tarkkaa touhua. Kun mami on silittänyt paidan tai housut, niin käyn yleensä tarkistamassa tuloksen heti. Eräänkin kerran pinossa päällimmäisenä oli ihan luokattomasti silitetty paita, jonka minä sitten tassulla nappasin lattialle. Mami ymmärsi vinkin. Toisena pinossa oli hamonen, jonka sisäpuoli kelpasi, jäin siitä käsin tarkkailemaan, miten se uusintasilitys paidalle onnistuu.

Seuraavalla kerralla muuten lupaan tarinoita ja kuvia siitä, kun Paroni-veli on ollut kyläilemässä meillä silloin pienempänä. Ne oli ihan huippuhetkiä!!! Harmi, kun Paroni muutti sinne Mikkeliin..

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Millainen on minun päiväni?

Niin, miten minun normipäiväni sujuu.. Kun on arki, niin herään yleensä kellonsoittoon (karmea ääni..) ja singahdan siitä yleensä mamin päälle ja alan polkemaan hurjan kehräyksen kera. Täytyyhän sitä mamillekin suoda lempeä herätys.. Isukki tulee yleensä siihen ihan viereen ja välillä annan myös aamusuukon hänelle. Myötätunnosta nousen hoitajien mukana aamiaiselle, tosin ihan aamusta mulle ei yleensä maistu mikään ruoka. Ja periaatteesta pyydän ulos, vaikka tiedän lopputuloksen. Samoin periaatteesta jään surullinen katse silmissä katsomaan, kun he lähtevät jonnekin (tätäkään ei voi ymmärtää, missä he niin monta päivää viikosta luuhaavat). Mutta sitten, jatkan unia...

Päivät ovat mun oma asia, ihan kaikki ei teillekään kuulu. Mami on joskus kommentoinut, että kuka ihme täällä sotkee päivisin vuoteet..?? Onneksi meillä on isot ikkunat, joista voi myös tutkia maailmanmenoa ja lintuja. Samalla tulee yleensä kynnet teroitettua.



Kun iltapäivästä postilaatikko avataan, niin olen jo silloin valmiina oven takana hieman syyttävän äänähtelyn kera vastaanottamassa hoitajia. Toki sitten heti kehrään, kun minut otetaan syliin. Jos näin ei tekisi, niin voisi olla, että eivät tulisi ollenkaan kotiin... Apua, pitäiskö kehrätä enemmän? Sitten alkaa laatuaika hoitajien kanssa. Ulkoilemme paljon ja leikimme. Iltaisin sitten taas alkaa tämä hellyysosio ja olen saanut palautetta, että kävitkö jo Oulussa saakka, kun niin poljet joko mamia tai isukkia. Sitä mä en ymmärrä, mikä ihmeen Oulu? Noh, se on noiden juttuja. Mutta siis, aloitan ja päätän päivän polkemalla ja kehräämällä. Leipomiseksi myös tuota polkemista kutsutaan. Pesuhetkiä ei tietenkään pidä unohtaa, niitä on aina tasaisin väliajoin.

Ja mitä sitten silloin, kun hoitajat eivät lähde päiväksi pois? Silloin koko päivä touhutaan!!!!!!!! Tai no, ei nyt ehkä ihan koko päivää, kauneusunia pitää ottaa aina tilanteen niin salliessa. Isukki pystytti minulle pellolle tosi kivan juoksunarun, jossa pääsen ihan oikeasti liikkumaan valjaiden hihnaa paljon pidemmälle. Pellolla on tosi kiva vaania lintuja, heinäsirkkoja, etanoita (niissä tosin ei ole riittävästi haastetta ja ne tuntuu suussa iljettäviltä), kärpäsiä ja muita pörriäisiä, sekä tietty mun suosikkeja PERHOSIA. Siellä aika menee tosi nopeasti. Ja kun minua kyllästyttää, niin sitten hyppään portin päälle ja siitä noi tietää tulla hakemaan minut pois.

Kaikkinensa, päivät menee tosi nopeasti ja niin paljon tulee kaikkea touhuttua, että nukun yleensä koko yön hyvin sikeää unta. Parempi onkin antaa hoitajienkin nukkua, jotta jaksavat taas seuraavan päivän touhuta kanssani.

tiistai 28. elokuuta 2007

Mitä sitten

Niin, nyt on lyhyesti kerrottu taustani ja se, kuka minä olen. Jossain vaiheessa voi tulla tarinoita myös kuluneelta vuodelta ja pääasiallinen toiveeni on, että tuo mami tuossa naputtelisi minun tiukan valvonnan alla tänne kuulumisia tästä eteenpäin höystettynä kivoilla kuvilla. En ehkä kuitenkaan päivittäin enkä ihan viikoittainkaan keksi mitään kiinnostavaa, mutta jos kuitenkin vähän useammin kuin kerran vuodessa.. Josko menisin tutkimaan, hävisikö se yksi hiiri tuonne tyynyjen väliin..

Kauneuskisat.. jepjep

Niin, sitten se näyttelyura. Tokihan olen ainakin omasta mielestäni kaunis ja hyvin missimäinen ja itse asiassa aina välillä tykkään olla ihan valokuvattavanakin. Ennen kuin mennään varsinaiseen aiheeseen, niin mallimaailman tyyliin:
Viivi edestä (PS-Studio):

Viivi takaa:

Viivi sivusta:

Viivi makaa:

Mutta siis, ne näyttelyt. Jostakin toi mami (ja kai se kasvattaja Ritvakin...) ovat keksineet, että näyttelyissä pitää käydä. Mua niin harmittaa olla koko päivä siellä häkissä. Ja kun sitten siellä on niitä muita kissoja keskimäärin 500, niin johan siinä meinaa väsyä, kun kaikille pitäisi edes vähän yrittää ärhennellä... No okei, onhan se hienoa, kun saa kehuja ja olihan se pokaalikin hieno...

Mulla on vaan sellainen pieni tunne, että jos sieltä saa kehuja, niin se tarkoittaa, että ne näyttelykerrat eivät ole vielä ohi.. hmm... Mutta toisaalta, on siellä näyttelyissä aika kivan näköisiä kollejakin ollut... krrr... Mutta katsotaan, kuinka sen näyttelyuran kanssa käy, se CH-titteli olis yhden sertin päässä, että jos nyt sen kuitenkin... Ja näin mulle on kerrottu, että myös niihin kolleihin pääsee lähemmin tutustumaan, kun on ensin itse käynyt näytillä... Kolleja tosin pyörii ihan tässä omissa kotinurkissakin, mutta en mä niitä kelpuuta, kun ei niillä ole oikein käytöstapoja.

PS. Niin, olinhan minä kansikuvatyttönäkin tällä kuvalla Abysin lehdessä kesällä... Kyllä mami oli ylpeä...

Minä itse

Ja kun äsken käytiin läpi vähän sukulaissuhteita ja taustoja, niin nyt siis minä itse. Rodultani olen abessinialainen ja sitä väitetään, että olisin muka kotoisin Afrikasta vähän tarinasta riippuen Abessiniasta tai Egyptistä tai jostain siltä väliltä. Mutta minähän olen kotoisin Espoosta!!!! Nykyinen kotikaupunkini on siis Vantaa. Millainen on Viivi-kisu? Ohikulkijoiden kommentteja vapaassa järjestyksessä: voi kun on pieni, ihana, söpö, katsokaa pientä koiraa (nämä kommentoijat ovat mustalla listalla...), ihan kuin koira (tästä joutuu jo mustan listan varalistalle), upea, erikoinen, mäkin haluun tollasen, upea turkki ja väri, oih... Niin, minä siis tykkään ulkoilla ja varsinkin viikonloppuisin asustelen päivät ulkona joko juoksunarussa tai sitten kävelyllä valjaissa. Moni ohikulkija minua on ihmetellyt ja tosiaan myös koiraksi luullut. Valjasteluun opeteltiin jo ihan pienestä pitäen ja se on oikeastaan tosi kivaa (vinkiksi siskolle, että reippaasti vaan ovenkahvaan roikkumaan, ulos kannattaa haluta).

Luonteeltani olen tosi aktiivinen ja osallistuva, sekä myös kuulemma itsepäinen, mutta myös hyvin lutunen. Osaan myös osoittaa sen, kuinka paljon kuitenkin tykkään noista hoitajista. Joskus olen kuulemma varsin rajukin rakastaja, kun pussaan mamia ihan hampaiden kera poskesta. Ja todellakin, tykkään myös roikkua ovenkahvassa, mikäli sitä ulkoilua ei muuten ala tapahtumaan. Jostain syystä meidän välioven kahva on käännetty alaspäin??? Keksin kyllä itseksenikin kaikkea kivaa touhuttavaa ja olen kyllä myös vähän utelias, joskus liiankin, kun esim. ulkona nuo valjaat tahtoo välillä jumiutua esim. oksiin tai kiviin. Sit joutuu naukumaan kovasti tai toinen hyvä keino on istua kukkapenkkiin, mikäli valjaat antaa myöten. Apu on taattu! Tuosta reunapalkin linkeistä löytyy linkki valokuviin. Tällä hetkellä sieltä löytyy kaksi kansiota: toisessa tosiaankin on kuvia minusta kuluneelta vuodelta erilaisista tilanteista ja toisessa on kuvia lapsuudenkodistani yhdessä oikean mamin ja sisarusten kanssa.

Mitä tulee itsepäisyyteen, niin se kulminoituu mamin mielestä ruokailuun. Onko se niin väärin, jos tykkää vain possusta? On kuulemma osittain yksipuolista... kaikkea moskaa ne yrittää mulle tarjota, mutta kun ei ne tajua... kyllä mulle katkaravutkin kelpais, mutta se on kuulemma juhlahetkiin (????). Ja juhlahetkien jälkkäri on sitten nuolaisu jäätelöä. Tosin tuo mamin asu viittaa kaikkea muuta kuin juhlahetkeen:

Kaikkinensa olen varmaankin tämän korttelin kuningatar! Naapurin kaksi konsulttikollia (eivät ole enää oikeasti kolleja...) on sen ainakin huomanneet. Toista olen käynyt mottaamassa nassuun jo kahdesti ja toista kerran. Jälkimmäisellä kerralla tein sen jopa samaan aikaan molemmille. Alkoivat vähän isottelemaan (2,3 kg vs. 2 x 5,0 kg... toim. huom.). Noi ihmiset veivät jotain anteeksipyyntöraksupusseja niille sen jälkeen. Ihan turhaa vouhotusta. Myös ohikulkevat haukkuvat nelijalkaiset otukset tahtovat tulla liian lähelle mun pihaa ja niille pitää myös välillä ärhennellä. Niiden ulkoiluttajat ovat ihmeissään, kun koirat vapisevat ja perääntyvät. Mutta osaanhan minä olla pelottavankin näköinen:

Sisällä mun lempileluja ovat lintujen sulat ja kaikkinaiset kuivat heinät ja narut. Lisäksi mun eka lelu on ikuinen lemppari (alla kuva), se alkaa olla vaan vähän kynitty. Sisälle päässeet kärpäset ja muut siivekkäät ovat myös superkivoja, tosin näin kesällä niistä alkaa olla jo maha täynnä, kun kuitenkin viihdyn tuolla ulkona niin paljon ja sieltä niitä pääsee maistelemaan.

Heipparallaa!

Viimeinkin tuo minun mamini terästäytyi ja sai aikaiseksi tehdä myös minulle blogin, jonka välityksellä voin lähettää terveisiä ja kertoa kuulumisia kaikilla tutuille. Ihan aluksi vähän taustaa siitä, kuka minä olen. Olen syntynyt 26.4.2006 Redcheetah's -kissalassa ja olen kissalan esikoinen. Syntymänimeni kasvattajanimen perässä on siis Pouta, mutta kuulemma minut oli "ristitty" Viiviksi jo aiiiikoja ennen syntymääni. Minun perässäni tuli siskoni Pilvi sekä velipojat Pontus ja Paroni. Pilvin kuulumisia voitte käydä lukemassa Karvalapset-blogista ja velipojille lähtee lämpimät terveiset muuten vaan. Oikea äitini on upean kaunis esikuvani eli Proxima Gepardi (Geri):

Isääni sen sijaan en ole tainnut tavata... mutta minulle on kerrottu ja oheisesta valokuvasta myös näytetty, että komea on, komea. Noh, mitä muuta nyt voi odottaakaan, kun jälkikasvua katselee. Niin, isän nimi on Amhara's Ianus (Pobre):

Ja jos jotakuta kiinnostaa, miksi juuri minä päädyin tähän uuteen kotiin, niin tässä on kuulemma syy... olin eräällä kerralla kömpinyt tulevan isukkini kämmenelle ja pötkähtänyt siihen. Se oli kuulemma sillä selvä. Noh, isukilla on kyllä silmää kauniille naiselle (huom. yksikkö...) ja erityisen ihanille pikkukisuille:

Nyt minä asutelen nykyisen mamin Susannan ja isukin Markun luona Vantaalla. Lisäksi meillä asuu aika ajoin kaksi isoa miehenalkua eli Tommi ja Miikka. Muutin tänne tarkalleen sunnuntaina 30.7.2006. Vaikka alkujärkytys olikin suhteellisen iso, niin no, kai ne asiat huonomminkin voisi olla =). Ekan yön nukuin sohvan nurkassa tyynyn alla, mutta jo toisesta yöstä lähtien olen ilahduttanut mamia ja isukkia heidän sängyssään, kuten esim. alla näkyy:

Vuosi onkin mennyt siis tosi nopeasti ja oikeastaan tosi mukavasti. Aika tehokkaasti olen noi kaksijalkaiset kietonut pikkutassujeni ympärille. Tätä mieltä oli muuten eräs tuomarikin kissanäyttelyssä...?? Minäkö hemmoteltu, höh?