Keinot ovat monet...

... sanoi eukko, kun kissalla pöytää pyyhki. Tämä tuli sitten mamille ekana mieleen, kun tätä juttua alkoi kirjoittamaan. Älkää kysykö, miksi..? Ilmeisesti siksi, että on se tämäkin tapa hämmentää kutsumattomia vieraita, ehkä.

Katsokaas, tässä iltana eräänä auringon jo alkaessa laskea mami alkoi ihmettelemään, että mitä mahdamme terassilla niin tarkkaan katsella. Utelias kun on, niin mamin piti tietenkin tulla paikan päälle häirits... uups katsomaan. Tässäpä syy, naapurin hurja peto, joka käy meidän pihalla tasaisin väliajoin katsastelemassa tiluksia ikään kuin omiakseen ne (hah - siinähän yrittää).

Tähän saakka peto on tyytynyt siis vain lähinnä katsastelemaan. Tänä kyseisenä iltana sillä oli selvästi mielessä tämä omimispuoli ja oli tulossa asiasta meille kertomaan ja ei ihan hyvällä, ainakaan jos ilmettä katsoo.

No, mitä tekee neuvokkaat kissaneidit. Sodassa ja rakkaudessa KAIKKI keinot ovat sallittuja ja mepä pistimmekin Säteen kanssa pystyyn keskinäisen tappelun niin, että karvat vaan pöllysivät. Olisittepa nähneet naapurin pedon ilmeen!!! Toinen kuvittelee tulevansa herrana ja hidalgona paikalle näyttämään kaapin paikan (=leikkimään) ja hänet jätetäänkin tylysti kaiken kivan tappelun ulkopuolelle. Mamikin on myöhemmin nauranut monet naurut kollin hölmistyneelle "kukaan ei leiki mun kaa..." -ilmeelle.

Loppu hyvin - kaikki hyvin, häirikkö poistui nolona paikalta ja mekin tyydyimme tarkastelemaan irronneita karvatupsuja siihen malliin, että tulipas kevyt olo ja hyvä mieli - näin ne kutsumattomat häädetään!

ps. pahoittelut kuvien laadusta, sihteeri ehti ottaa kaksi kuvaa ilman säätöjä ja salamaa, kun hän siirtyi irrottamaan "neuvokkaita" kissaneitejä toisistaan....

Tipu TV – kanava 2:n tarjonta

Eli kuten luvattiin, nyt on vuorossa kakkoskanavan tarjontaa. Tähän liittyy myös kaksi muuta asiaa. Ensinnäkin se, että kuinka mamilta saadaan jäämään ensin pari sydämenlyöntiä välistä ja seuraavaksi kuinka mamin sydän saadaan hakkaamaan tuplavauhtia. Toiseksi sitten se, että saimme todella omakohtaisesti kokea sen, mitä tarkoittaa sananlasku tai vanhan kansan viisaus ”niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana”.

Kaikki alkoi siitä, kun meillä oli ollut sekä siivouspäivä että isukki oli käynyt iltapäivästä kotona. Sovitun mukaisesti isukki oli jättänyt meille terassinoven auki, koska mamin tuloon oli enää about 15 minuuttia. Siivoajat siinä välissä myös lähtivät pois. Noh, meillähän on tapana tulla mamia aina ovelle vastaan ja tällä kertaa häntä odotti tyhjä lattia. Ensi järkytyksestä toivuttuaan jäi sitten ne sydämenlyönnit välistä, kun meitä ei näkynyt ei saunassa, ei sängyssä, ei kaapissa, ei missään. Sitten tuli sen tuplavauhdin vuoro, kun ensi vilkaisulla mami ei nähnyt meitä terassillakaan. Siinä vaiheessa oli puhelin jo kädessä ja arvonta käynnissä, kuka saa ekat huudot (isukki vai siivoajat…). Viime hetkellä sitten Säde hypähti terassin sohvan takaa näkyville. Niin, mistä sitten oli kyse?

Mikä saa meidät näin vangittua, ette toisaalta emme tule mamia vastaan, emme reagoi kutsuihin ja tuijotamme vain tiiviisti terassinlasia?

Niin ja vielä yritämme survoa tassuakin terassipalkin välistä?

Kaiken takana on tipu-tirppana, hyvin epäonninen tai vaihtoehtoisesti hullunrohkea sellainen. Kivitaskulla on ollut pesä meidän terassin yläpuolella kattorakenteissa ja tämä kamikaze-tipu sitten päätti lähteä vähän turhan rohkeasti tutkimusmatkalle.

Siinä se sitten jöpötti meidän tassun ulottumattomissa, kiitos terassilasin. Sitä tuijotimme vuorollamme ja yhdessä, vierekkäin ja peräkkäin.

Järeämpiäkin aseita yritettiin ottaa käyttöön. Mutta tassu ei vaan millään mahtunut palkin alta, ei vaikka kuinka yritti venyttää ja vanuttaa.

Säde yritti jopa maanitella tipua selältään, mutta ei, tipu vaan tuijotti takaisin.

Kunnes pienen maanittelun jälkeen tipu alkoikin viipottaa pitkin lasin reunaa edes takaisin. Tässä kohtaan kuvaan astuu se ”niin lähellä, mutta kuitenkin….” Tunnelma on tiivis, kuva kertonee sen aika hyvin.

Tämän ohjelman kesto oli lopulta viisi tuntia, kunnes mami oli sitä mieltä, että nyt on jännitystä tullut riittämiin ja raastoi meidät julmasti sisälle. Jaksoimme mököttää asiasta about yhden sekunnin, kun molemmat kaaduimme nukkumaan ja seuraava aamuna jaksoimme hädin tuskin silmiä raottaa, kun noi lähtivät töihin. Se oli huisin jännä ohjelma. Tipu-tirppanan kohtaloa mami surkutteli, mutta luonto on luonto ja luonto hoitaa osansa, joko iloisesti tai surullisesti. Seuraavana päivänä tipusta ei enää näkynyt, mutta ei onneksi pihapiiristä myöskään höyhenkasaa. Toivotaan parasta ja sitä, että tipunen tulee vaikka ensi kesänä moikkaamaan meitä.

Tipu TV - kanava 1:n tarjonta

Muistatte varmaankin tämän postauksen meidän tuijasta ja tuijan alla olevasta västin pesästä? Olemme ristineet tämän pesäelämän Tipu TV – kanava 1:ksi. Tämä siksi näin, että tämä on se ensisijainen tiputelkkari ollut meillä viime aikoina, sillä pesähän on meidän keittiön ikkunan alla. Mikäs sen mukavampaa ajanvietettä kuin seurata keittiönpöydältä tapahtumia.

Munistahan kuoriutui pesällinen tenavia ja västipariskunnalla on ollut todellakin täysi työ ruokkia pesuettaan. Ja meillä täysi työ pysyä kaikissa liikkeissä perässä. Voitte vain uskoa, millaiset rasitusvammat tuli häntään ja niskaan ja ties minne, kun päivät pitkät vahdattiin tätä syöttörumbaa!

Välillä kyllä tuntui, että västit oikein poseerasivat meille ikään kuin ilkkuakseen, että siellähän olette – ähä kutti.

Tässä ne nyt ovat, suttuinen ja epätarkka kuva, mutta eihän toisten kotirauhaa nyt tohdi mennä enempää rikkomaan.

Lopuksi vielä todiste siitä, kuinka meidän mami pitää meidät ja lähipiirin komennossaan. Eräänä aamuna mami huikkasi pesässä oleville tipusille, että eikö teidän jo olisi aika päästää vanhempanne lepolomalle ja lähteä omaan elämään. No, illalla tiput olivat pesästä kadonneet ja lentelivät jo hyvää vauhtia pihapiirissä. Eivät nekään uskaltaneet jättää noudattamatta mamin käskyä :-) Ovat muuten varsin kesyjä kavereita, eilenkin meinasi yksi tulla ihan sisälle asti terassin kautta!

Niin ja seuraavaksi tietenkin tulee postaus aiheesta Tipu TV – kanava 2:n tarjonta, mitäs muutakaan?

ps. Pallotuija osoittautui sitkeäksi kaveriksi, selvisi ilman vettä tämän ajan! Toki pari sadekuuroa vähän siihen osui, mutta hyvin vähän. Tervetuloa siis vaan uudestaan pesimään siihen ja meitä viihdyttämään.

Kukkuu?

Onko ketään kotona?

Mami, voisitkos antaa vähän enemmän löysää siitä flexistä, jotta pääsen ihan oikeasti vierailulle.

Ei tipu löysää ei, on se kumma. No jaa, ei siis tältäkään sivulta katsottuna ole ketään kotona - tylsiä tipuja, kun eivät vieraita ota vastaan...

Pomppukone

Tarviiko näitä kuvia enempää selittää... muuta kuin se, että juu, ovat vähän epätarkkoja ja "sinne päin", mutta kun ei pysy perässä niin ei oikeasti pysy. Säde rakastaa siis höyhenhuiskaansa ja se saa aikaan tytössä huimia ilmalentoja, tässä vain murto-osan näytteitä niistä. Välillä on vaarassa niitä katti, leikittäjä, kuvaaja, kuin x-määrä tavaroitakin... minusta nyt puhumattakaan...

Joten Täti Monikan sanoja lainaten: On meillä hauska Säpsy, Tuo Säde tyttönen Kun Säde hyppää korkealle, On näky komea. Kas näin hyppää Säpsy Ja Säpsy hyppää näin, Ja näin hyppää Säpsy, Ja Säpsy hyppää näin.

Suuri kiitos!

Eilen noi oli tietty töissä pidempään ja meitä jännitti ihan kamalasti, mitä se posti tuo tullessaan. Kun noi viimein saapuivat kotiin, emme oikein malttaneet edes katsoa, mikä postinjoukosta kuului meille. Ja arvatkaa mitä, se oli se kaikista isoin juttu ja se todella oli iso! Kuten mami jo Naukulan mammalle kiitteli, niin siinähän oli monta voittoa, eikä suinkaan yksi. Eikä mieluisampia olisi voinut arpajaisvoitot olla - joten vielä kerran, isosti kiitos!

Vähänkö mua kiinnosti nää tuoksut, selvästi oli katkiksia syöty, kuten lehtiön kannen omakohtainen kuvitus kertoo. Ei ole teillä likat huonosti asiat, ei. Ja tuo herkkupussi mua vasta kiinnostaakin, miksi se ei aukea jo? Siis, nää kaikkihan on mun, koska mun nimissä siihen arpajaisiin osallistuttiin, eikö totta Naukulan likat?Hmph, mami nuhteli mua itsekkyydestä ja kehui Sädettä, kun toinen niin kärsivällisesti odotti omaa vuoroaan. Juupa juu, kiersi kuin kissa kuumaa puuroa ja häiritsi mun keskittymistä uusien ihanuuksien tutustumiseen. Ei siis auttanut, kun luopua osasta, mutta kyllä mä vähän mulkoilen mamin suuntaan, nää oikeasti oli kaikki mulle.Jääkö epäselväksi, kuka omi lelut? NÄMÄ ON MUN ja pysykääkin kaukana, Säde kertoi asian harvinaisen selväsanaisesti.Ja mitä tenava niillä teki... Ensin pientä halittelua:Perään pientä pusuttelua. Ja kyllä siinä ihan täysi pesukin hiirulaisille tuli. Vähän taisivat saada myös potkutusta. Säde rakastaa tällaisia leluja, jotka saa näppärästi tassujen väliin, joita voi pestä ja ja joilla voi riehua. Kuin pisteenä i:n päälle oli ne herkkunapit. Sädehän rakastaa sellaisia herkkutikkuja, joita minä en voi sietää. Mutta arvatkaas mitä - meidän näköjään LÄHES kaikki ruokainen Säde ei tykännytkään näistä napeista, vaan minä oikeasti saan ne KAIKKI!!! Ne oli ihan taivaallisen hyviä... Mami oli sitä paitsi ihan liian hidas kaivamaan niitä pussista, joten otin ns. lusikan omaan käteen ja iskin kiinni. Namskis! Lisää tällaisia arpajaisia ja arpajaispalkintoja - kiitos!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Näinhän se on. Ihmeellisiä asioita on niin kotonakin kuin erityisesti mummolassa. Mummolassa tietenkin osittain myös sen vuoksi, että siellä käydään ulkoilemassa niin paljon harvemmin. Tässä kuvasarja teemalla ”ihmetys”.

Kukas sä olet – ja mistäs sä siihen tupsahdit? Ikinä ennen en ole sinua nähnyt – kai…
Siis mitä, ihanko oikeasti meinaat seurata mua joka paikkaan, on se nyt kumma, kun ei hetken rauhaa. Siis mitä, mikä ihmeen piikki mun jalkaan tarttui, en mä ole mikään piikkien kuljetusteline. Jaa, täällä kuusen alla on joku käynyt, tätä täytyy käydä ihmettelemässä vielä tarkemmin. No totisesti, täällä on käynyt se sama huonokäytöksinen herra, joka oli kesällä käynyt lurauttamassa härskin kirjeen juuri sinne mun pisupaikalle. Annas olla viimeinen kerta, kun tulet meidän mummolaan häiritsemään. Ja täälläkin, täälläkin on jotain tosi jännää ja pörisevää. Juu niin oli ja katti lähti nopeasti, kun tokkurainen mehiläinen alkoi tehdä liian läheistä tuttavuutta…

Ja yhden sortin ihmetys oli tämäkin – kovin oli köyhää, rapsakkaa ja mautonta vielä tuolla ruohotarjontaosastolla.

Kiusa....

... se on pienikin kiusa. Sen verran kekseliäitä mekin olemme, että aina se pieni kiusanhenki siellä takaraivossa muistuttaa olemassa olostaan ja tilaisuuden tullen vie voiton siitä tylsästä terveestä järjestä. Kuka muka pystyisi vastustamaan kiipeilypuun pesän reunan yli roikkuvaa häntää? Tuskin kukaan sitä pystyy vastustamaan, en edes minä, kuten ehkä muistatte tämän vanhan postauksen. Taisi tästä jäädä Säteelle vähän ns. hampaanrakoon...

Toisaalta tämäkin tilanne on aika herkullinen. Toinen on ylätasanteella jo pitkät tovit haaveillut kesästä ja seurannut pihalla juoksevien rusakoiden ja lentävien tipusten touhuja. Siinä sitten pikku hiljaa alkaa uni tulla silmään. Noh, ei muuta kuin salamaloikka juuri uneenvaipuvan emon kimppuun ja da-daa - hippaleikki on taattu ja siinä leikissä yllättäjä määrää suunnan ja yllätetty vauhdin! Varmuuden vuoksi vielä todiste toistekin päin, voi sieltä ylhäältäkin tehdä yllärihyppyjä ja siitä vasta juoksu syntyykin.. voin kertoa ihan kokemuksesta. Johan se elämä vallan tylsää oliskin, jos ei pientä jännitystä ja kiusaa leikin muodossa toistemme päänmenoksi keksittäisi, eikö totta?