sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Viivin "vitsi"osasto

Mamilla ja isukilla on ollut jotenkin poikkeuksellisen hauskaa näiden alla olevien juttujen osalta. Eräänä aamuna he hekottelivat maha kippurassa Hesarin oheiselle sarjakuvalle. On kuulemma jotenkin niin osuva.... (klikkaamalla saa isommaksi)

Mun mielestäni siinä on monta pientä eroa ja yksi erittäin iso ero. Se iso on se, että mä en nimittäin jää tuijottelemaan sitä ruokakuppia, jos ei ole oikeaa ruokaa. Ei se siitä tuijottamalla parane, kyllä jotkut on sitten tyhmiä, kun kuvittelevat niin tapahtuvat... Yksi riittävän kova tuhahdus ja "yritätkö myrkyttää minut tuolla ruualla" -katse kyllä riittää kertomaan, että possua astiaan ja heti.

Toinen on sitten tämä aamu(yö)herätyspätkä, joka käynnistyy nuolesta. Sekin on aiheuttanut ihan käsittämätöntä hilpeyttä ja kommentteja, että jopas tuntuu tutulta.


Mutta hei, onko meillä noin sotkuista? Häh? Olenko minä noin lihava?? Yrittääkö tuo miehenkuvatus kuvata minun isukkini komeutta? No ei todellakaan onnistu!!! Ja sitä paitsi, meillä ei ole pesäpallomailaa. Tosin, pesäpallomailan voi korvata pienellä puremisella... Mutta sehän ei nyt tähän liity mitenkään, ei todellakaan. Kysytäänpäs siis uudestaan, miten niin näyttääkö tutulta??? Juu'u, mä kyllä tykkään polkea, mutta sitähän mamikin odottaa ja siinä ei ole kysymys mistään herättämisestä, vaan puhtaasta aamuhellyydestä, joka yleensä päättyy siihen, että kiepsahdan kyljelleni mamin kainaloon jatkamaan polkemista hurjan kehräyksen siivittämänä.

maanantai 22. lokakuuta 2007

Sertiä pukkaa...

Takana on TAAS näyttelyviikonloppu... se tuli minulle ihan puskan takaa... Jotenkin olin ymmärtänyt, että tein viimeksi riittävän selväksi sen, mitä mieltä näistä olen. Ilmeisesti tuo mami ei olekaan niin helposti huijattavissa (julkiset kehut meinaan kelpaa aina, vaikken sitä julkisesti suostu myöntämäänkään). Ja näyttelykamatkin kasattiin sen verran piilossa, että lauantaiaamuna onnistuivat MELKEIN höynäyttämään minut kuljetuskoppaan ilman "kissa ja hiiri" -leikkiä. Mutta siis vain melkein. Tällä kertaa suunnistettiin molempina päivinä Tikkurilaan ja niin, nythän luokkana oli Champion-luokka! Tässä on Heikki Siltalan ottama kuva ensimmäiseltä päivältä:

Lauantaina tuomarina oli Thea Friškovec ja sunnuntaina Nurit Pahl. Se minun on pakko sanoa, että olipa kivat tuomarit molempina päivinä. Toiselta sain arvosteluseteliin sydämiä ja toiselta tähtiä =). Ja mitä muuta niissä luki? Aivan superpaljon superlatiiveja ja erinomaisia arvosteluja. Erityiskehut sain molemmilta turkistani ja korvistani. Tosin Nurit oli sitä mieltä, että vaihdan vähän turkkia parhaillaan. Siinä hän oli kyllä ihan väärässä, olen täysin tyytyväinen turkkiini ja en ole ajatellut vaihtaa sitä kenenkään kanssa. Samoin minun kasvoistani ja ilmeestäni tykättiin ja kommentoitiin, että minulla on loistava "tuhma aby-katse". Totta kai on, kun ärisinkin samalla... eli kyllä, en ollut ihan kiltisti tälläkään kertaa ja se oli kyllä piirre, josta kommentoitiin arvosteluseteliinkiin. Mutta mamin onneksi tyydyin vain ärisemään ja puhisemaan. Lisäksi vähän moitteita tuli pienestä koosta, mutta pöh, mä en mikään jättiläinen halua olla. Mikä oli siis viikonlopun saldo? KAKSI sertiä ja KAKSI värin paras-titteliä. Mami oli sitä mieltä, että ylitin odotukset huimasti... (luottamuspula???). Tuomarin parhaan valinnoissa lauantaina minut "pesi" karvaton kissa (eli se turkki olisi ehkä kuitenkin kannattanut vaihtaa tai jopa luovuttaa sille???) ja sunnuntaina pitkällisen harkinnan jälkeen voiton vei korat, joka olikin lauantaina voittanut koko kategorian paneelissa. Kaiken kaikkiaan yllättäen olenkin nyt enää yhden sertin päässä seuraavasta tittelistä, joka onkin sitten jo International Champion. Kuten titteli paljastaa, niin se ei tule kasaan enää kotimaisin voimin, vaan vaatii yhden ulkomailla saadun sertin. Ymmärsin mamin puheesta, että sen yrittäminen saa jäädä sitten vähän myöhemmäksi ja että nyt on suunnitelmissa erään toisen projektin läpiviemisen yrittäminen tässä välissä. En ihan täysin ymmärrä, mitä mami sillä tarkoittaa, mutta eiköhän se ole kuitenkin jotain tositosi kivaa (kun se ei kerta ole näyttely...).

PS. Mitä pienet edellä, sitä isot perässä!!! Minun ehkä pienoinen yllätysserti sunnuntailta oli tarkoitettu esimerkiksi ja kannustukseksi Kimille! Ja terveiset selvästikin meni perille ja niistä otettiin oppia! Ferrarinpunaisten valjaiden omistajana lähetän lämpimät onnittelut Kimille! We are the champions...

tiistai 16. lokakuuta 2007

Lähipiiristä

Olenhan tehnyt selväksi sen, että olen korttelin kuningatar? Siihenhän viittasi mm. se, kun kävin mottaamassa kumpaakin naapurin konsulttikollia kuonoon yhdellä kertaa ja se, kuinka ne haukkuvat ihmeellisen otuksetkin väistävät minua... Joka tapauksessa, esittelen lyhyesti tämän konsulttikollikaksikon. Leevi ja Roope tosiaankin asustelevat tien toisella puolella minun kotiini nähden. He yrittävät olla isoja ja pelottavia... mutta todellisuudessa ovat aika kilttejä (ja kuulemma tosi suloisia, mikäli on mamin höpötyksiä uskominen ja lisäksi mami ylistää aina niiden silmiä. Höh, eikö mun silmät muka riitä???). Tässäkin Leevi yrittää kerjätä isukin huomiota (ja harmistuksekseni joudun toteamaan, että näköjään onnistui siinä aika hyvin... höh!).
Tässä puolestaan on sitten se musta paholainen eli Roope:

Mutta katsokaas minua, näin näpsäkkäästi minä tulin ja valtasin Leevin ja Roopen omenapuun. Eikä tässä kaikki! Näkisittepä heidän ilmeet, kun käyn aina maistamassa ruohoa heidän pihalta ja se oli kaiken kruunu, kun nappasin herkkupalaötökänkin kerran sieltä. Siinä oli nähtävissä, kuinka savu nousi kiukusta Leevin korvista.

Mielestäni tämänkin kuvan ilmeet kertovat aika paljon siitä, mitä mieltä he olivat omenapuun valtauksesta (ja mitään eivät voineet tehdä asian muuttamiseksi):

Sitten minulla on sellainen "serkkukissa" Aku (venäjänsininen Starstruck's Baby I'm Star), joka asustelee tuolla Riihimäellä. Akun luona olen itse asiassa ollut yötäkin, mutta ei me oikein löydetty sitä samaa yhteistä säveltä kuin esim. Paronin kanssa. Mua vaan ärsytti silloin kaikki, mutta silti mun oli ihan pakko kulkea aina noin metrin päässä Akusta. Ehkä se oli vain huono päivä.... Akukin on kuulemma mamin mukaan tosi suloinen ja hellyttävä (pitäiskö tulla mustasukkaiseksi...??). Aku oli vielä oikea kolli tuonne syyskuun lopulle saakka, mutta kävi sitten vastaavan lääkärikeikan kuin minkä Paronikin ja sai tämän konsultti-lisänimen hänkin. Tosin Akua oli kuulemma onnistanut sen suhteen, että juuri ennen lääkärikeikkaa oli päässyt treffeille ja varsin tuloksekkaastikin... Pikkulinnut meinaan kertoivat, että isompi haikara on laskeutumassa arviolta marraskuun lopussa... Pikku-Akuja siis tulossa maailmaan. Superpaljon onnea Akulle hienosta suorituksesta. Tässä on pari kuvaa Aku-serkusta (ensin Heidin ja sitten Juhan sylissä). Nojoo, onhan se ihan komea... väärää merkkiä vain.


PS. Supermegapaljon onnea myös äiti-Gerille ja sisko-Pilville, sillä myös heille on pikkukisuja odotettavissa!!!! Vähän mä olen innoissani tulevista sisarpuolista ja siitä, että minusta tulee TÄTI! Tassutuksia ja kehräyksiä sekä hyvää vointia odottaville mameille. Ja vaikka olenkin iloinen ja ylpeä, niin se ei sitten tarkoita sitä, että minusta saa lapsenvahdin joka illalle..... mami on asiasta tosin ihan eri mieltä ja olisi innosta kiljuen lapsenvahtina.

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Se Porvoon keikka

Lupasin tosiaan vähän tarkemmin kertoa siitä, miten se koko Porvoon näyttelyviikonloppu sujui. Kaikkihan alkoi siitä, kun aloin haistaa ns. palaneen käryä jo noin viikkoa aikaisemmin, kun kotiin tupsasti sellainen selvästi näyttelylle haiseva kirje. Ja lopullisesti arvasin, mitä tuleman piti, kun mami kasaili näyttelyverhot ja muut vermeet laukkuun. Siitä lähtien osasin varoa saunaa... Jaa, miksikö saunaa? No hemmetti, tämän takia:

Kyllä tekin olisitte nenä nutturalla, jos teistä heti kylvyn jälkeen kuva otetaan. Sitä paitsi, kissa kylvyssä ei ole se maailman luonnollisin asia, ei ainakaan minusta. Eipä sillä, on sitä pahempaakin kuin joutua lämpimään suihkuun ja varsinkin, kun isukki ja mami lämmittää saunan samalla, jotta voin lämpimässä kuivatella itseni. Mutta silti, vähemmästäkin itsetunto saa aina kolauksen, kun turkki menee ihan kaamean tuntuiseksi. Mutta, lopputulos on kaunis, eikö totta?

No, varsinainen eka näyttelypäivä alkoi vähän huonosti, kun isukki oli tullut yöllä kipeäksi ja me kaikki nukuttiin vähän huonosti ja minäkin nousin sitten väärällä jalalla. Mielialaa ei parantanut edes se, että minun näyttelyhäkkini oli kahden superkomean kolli välissä (lämpimät terkut Pacolle ja Niilolle). Niilo erityisesti yritti tehdä hurjaa vaikutusta ja lähetteli tuoksahtavia ja kosteita kirjeitä vähän väliä sinne häkin seinille. Ehkä mä vähän kypsähdin siihenkin liialliseen huomion kerjäämiseen, koska mua nyt ei sattunut silloin miehet kiinnostamaan.. Siis, ensin olin jokseenkin kiltisti Natalia-tuomarin arvostelussa, vähän vain katselin kieroon ja luimistelin korviani (ekan kuvan on ottanut Markus Wikström ja toisen Heikki Siltala)


Mutta pian tämän jälkeen otettiin sitten se taannoinne, öhöm, ei niin ystävällinen kuva minusta... Ja mitä sen jälkeen??? No, kävin sitten tutustumassa kynnet edellä, miltä Natalian pusero tuosta kaulan alapuolelta tuntui. Anteeksi. Mami oli ihan punaisena häpeästä ja minä jatkoin vain ärisemistä. Natalia oli kuitenkin aika kiltti. Hän sanoi, että sydän on minun puolella ja tykkää kissoista, joilla on oikeasti luonnetta. Mutta sitä sertiä ei minulle voi kuitenkaan antaa ja sen sai todella kaunis Nala (terkut kilpasiskolle!). Joo, olihan se vähän turhaa ylireagointia se liian läheinen tutustuminen, mutta joskus vaan pinna palaa... Loppupäivän lähinnä murjotin, ehkäpä osittain katumuksesta.

Illalla oli sitten tiukka puhuttelu ja katkarapulakolla uhkailu... Arvasin, että ei tästä yhdellä päivällä siis selvittykään ja ei kun taas sunnuntaina kohti Porvoota. Tällä kertaa olin vähän ystävällisempi, kuten tämä Tommi Markuksen ottama kuvakin jo kertoo.

Sunnuntaina sain siis pienen pörhistelyn johdosta sen Pikkuleijona-lisänimen ja sertin ja minusta tuli Champion!!! Kyllä kelpaa hienoa ruusuketta ihastella!

Niin, se piti vielä näistä näyttelyistä sanoa, että jos jotain hyvää siellä on, niin aamiainen ja lounas vuoteeseen =)

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Pikkuleijona iski saaliin kimppuun...

Käytän itsestäni mielelläni jatkossa tätä Elena-tuomarin antamaa lisänimeä eli Pikkuleijona ja mielestäni siihen kuuluu iso P-alkukirjain. Se jotenkin vaan sopii mielestäni minulle. Katsokaa nyt vaikka tätä kuvaa, eikös ne isotkin leijonat syö saaliin kokonaan:

Tässä kuvassa on saaliina teeri-lintu tai tarkemmin sen jalka enää näkyvillä, muutenhan lintu on jo masussa...

... leikkileikkinä. Isukki toi metsästysreissulta minulle tuliaisiksi teeren jalan, jolla on kiva harjoitella saalistusta ja erityisesti saaliin syömistä. Vähän mielikuvista peliin ja jalka "lentelee" niin, että jarrujen toimivuutta tulee testattua useinkin. Ainakin etujarrut toimii tosi hyvin, kun meinaa peppu lentää pään yli.

Ja sitten suurten saalistusten jälkeen molemmat metsästäjät rentoutuvat katsomalla yhdessä ohjelmaa vielä paremmista metsästysmaista.

maanantai 1. lokakuuta 2007

Viivi the Herkkusieni

Niin, siis oikeasti Champion! Valmistuin Porvoon näyttelyssä sunnuntaina Championiksi, vaikkei sitä lauantain jälkeen olisi uskonutkaan. Kerron vähän myöhemmin lisää tästä piiiiiitkästä näyttelyviikonlopusta, mutta lauantain tunnelmista antaa esimakua tämän kuva, jonka on ottanut Markus Wikström. Ja tämä oli tosiaan vasta alkua...

Sain todellakin ansaitsemani rangaistuksen ja jäin ilman sertiä silloin. Ei muuta kuin uusi yritys sunnuntaina ja vaikken ihan oikea enkeli ollut silloinkaan, niin sitten se serti tuli ja minä olen siis Champion! Se kuullostaa ihan kivalta... Mutta kyllä muakin nyt vähän se lauantai hävettää... mami on ainakin ihan nolona ja uhkaili jo minua vuoden katkarapulakolla. Se minut saikin tsemppaamaan sitten sunnuntaina edes vähän. Mutta kuvien kera vähän enemmän loppuviikosta! Nyt minä makustelen tätä uutta titteliäni ja nautin isukin ja mamin kehuista (jotka on vieläkin maustettu kaikenmaailman ärripurri pikkupiru kommenteilla...).

terv. CH Viivi

Ps. Sunnuntain tuomari kutsui minua pikkuleijonaksi!!! Siinä oli tuomari minun makuuni, hän näki todellisen suuruuteni!!!!