Meillä oli vähän ruuhkaa tänä viikonloppuna. Toisin sanoen, meillä oli sukukokous, kun mun oma emoni Geri, veljeni Herra-Paroni ja isotätini Elea olivat meillä kylässä. Niiden omassa kotona oli kuulemma muutto käynnissä ja siellä ei tarvittu työnjohtoa enempää kuin jo oli käytettävissä. Vähän kyllä tätä ihmettelen, sillä mistä muka parempaa työnjohtoa olis saatavilla kuin mitä me kissat olemme? No, itsepähän noi palvelijat kärsivät päätöksestään, kun koko muutto kuitenkin menee ihan sekaisin ilman kunnon työnjohtoa. Niin, siis sukukokous tuli koolle lauantaina ja kovin oli ruuhkaa ajoittain esim. terassilla. Terassista enemmän myöhemmin, mutta se on ihana, kun sinne tuli lasitus! Sieltä ei malttaisi lähteä millään pois ja sinne oli sukukin kokoontumassa koko ajan. Ei me ihan niin tiivisti oltu kimpassa kuin silloin aikanaan, kun vielä asuin emoni luona. No, ei sentään niin pahojakaan sukuriitoja ole päässyt syntymään, että oltais toistemme kimppuun käyty. Lähinnä sellaista aikuismaista keskustelua sopivan välimatkan päästä. Toi mun täti on muuten aikas haka ruokailemaan, kuulemma saisin mallia ottaa! Tässä kuva minun hyvin itsetietoisesta ja arvonsatuntevasta Elea-tädistä: Ja kuten kuvasta näkyy, niin terassi oli Eleallekin mieleen, ja kenellepä ei olisi siinä auringonpaisteessa ollessaan. Ja mitä tulee arvonsatuntevaan, niin sillä elämänkokemuksella, mitä Elealla meihin verrattuna on, niin saa ja pitääkin arvonsa tuntea! Minäkin annoin ihan suosiolla yläkerran lempparikaiteen Elean käyttöön.
Sitten on vuorossa oma, upean kaunis emoni, Geri. Kovasti on kuulemma Geri siirtänyt ulkonäköään mun välityksellä tyttärentyttärelleen Siirille ja joo'o, näin on. Ehkei kuva ihan täysin sitä kerro, mutta luonnossa enemmänkin. Entäs sitten veljeni, Herra-Paroni. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että nyt oli aika painua talviunille. Tai sitten hän saattoi myös aavistaa muita paremmin sen, että kotiin mentyä edessä on niin paljon uutta ja ihmeellistä sen muuton jäljiltä, ettei sitten kyllä pitkään toviin ehdi unesta haaveillakaan!
maanantai 29. syyskuuta 2008
perjantai 26. syyskuuta 2008
Yhteinen formulahetki
Meidän isukki on kova formulafani ja kyllä toi mamikin tykkää sitä katsella telkusta. Ja mehän tietty ollaan mukana kaikessa ja ihan kaikessa ja tietty hyvin tiiviisti. Nyt on taas tulossa formulaviikonloppu ja me aiomme asettautua näin myös tällä kertaa. Minä katselen edestä ja Säde päältä. Ihan silloin pentuaikoina mä muistan, kun mua vähän pelotti, kun se auto meinas tulla päälle, mutta en mä enää niin vähästä säikähdä. Isukki välillä yrittää hätistellä meitä, kun alamme liian tiiviisti tutkia tapahtumia. Tässä taannoin Säteen ilme oli näkemisen arvoinen, kun auto meni pöpelikköön. Tällä kertaa kyllä sekä auto että Säde selvisi säikähdyksellä. Mutta kyllä se Säde tahtoo vieläkin vähän liikaa puuttua ja jopa tarttua erityisesti niihin ei-suomalaisten autoihin kiinni, jottei ne olis niin kamalan nopea. Eikös olekin hienoa, kuinka me osallistutaan ja kannustetaan yhdessä?
tiistai 23. syyskuuta 2008
Minäminäminäminä
JEEEE!!! Mä sain sen sittenkin. Ai minkä? No puheenvuoron tietenkin. Heippa kaikille, minä olen Säde! Toi mun oikea emo meni päikkäreille, kun vanhukset väsyy jo niin helposti minun tahdissani. Vähän mua kyllä jännittää kertoa ekaa kertaa täällä kuulumisia, kun en mä ole yhtä hyvä suustani kuin toi mun emoni. Aloitetaan kuitenkin kuvilla, joiden mallina mä itse asiassa tykkään olla. Asia, josta emoni kanssa ollaan jatkuvasti eri mieltä, kun emon mielessä kamera on eläinlääkärin piikin jälkeen lähes tulkoon toiseksi inhottavin kapistus. Ei se kamera mua haittaa, niin kuin ei kuulemma moni muukaan asia. Emoni ja ihmismamini ovat kertoilleet täällä kovasti kesäkuulumisiamme. Ajatelkaa, tämä oli minun ihkaensimmäinen kesäni. Vaikka aluksi se ruoho tassujen alla mua vähän pelottikin, niin kyllä lopulta olen sitä mieltä, että kesä meille kaikille kiitos ihan 365 vrk vuodessa. Se sopisi minunkin hipiälleni oikein hyvin. Harmi vaan, että mikään ihanuus ei kestä ikuisesti, onneksi meillä on ihana takka, joka korvaa myös auringon tuottamaa lämpöä. Ja hädän hetkellä kelpaa myös auringonpaiste ikkunan läpi.
Olen välillä ollut vähän ihmeissäni näistä täällä olevista jutuista. Noi ovat vähän ehkä kirjoittaneet asian vierestäkin ja mun mielestä ehkäpä vähän liioitelleetkin. Mäkö muka energinen tai jotenkin vilkas??? Tai laittaisin tassuni joka rakoon? No enhän ole edes vessanpönttöön tassuani vielä laittanut toisin kuin toi mun emo - häh häh. Ja jos mulle ei muuten leikkikaluja tule, niin kyllähän mä ne keksin itsekin ja ajattelin ne myös jakaa teidän kanssanne eli: jos teillä on sauna ja siellä kiuas, niin niitä kiukaan kiviä on aika mukava pudotella lattialle (siis, jos ovat kylmiä, kuumana palaa tassu, ihan vaan täsmennyksenä) ja vieritellä ympäriinsä. Toinen ihan yhtä kiva, ellei kivempi, on kuivatut ruusut. Meillä on niitä sellaisissa lasipurkeissa ja mami on laittanut niiden suojaksi sellaisen paperin päälle. No, totuushan on se, että mami on laittanut minulle vain vähän lisää tekemistä, kun väkerrän ensin sen paperin pois purkin päältä. Sen jälkeen nappaan ruusuja purkista ja kuljettelen niitä ympäri taloa ja lopuksi murennan ne. Kyllä mami tykkää, kun koko talossa tuoksuu ruusuille! Lisäksi kaikenlaisia maljakoissa olevia kukkia on kiva hypistellä ja nyppiä ja ei se ole mun vika, jos maljakot kaatuvat. Pitäis hommata tukevampia maljakoita ja sellaisia, jotka eivät kastele viatonta kissalasta. Eikä sovi unohtaa sitä, kuinka ihkuihanaa on kuljetella tavaroita oikeisiin paikkoihin. Tästäkin tosin noi ovat välistä eri mieltä. Esim. minun mielestäni sukkien ehdoton paikka on sohvan alla ja pyykkinarulta "vahingossa pudonneiden" muiden vaatteiden paikka on sängyn alla. Joistakin ihmeellisistä Säteen hepulihetkistä ja seinille pomppimisistakin noi puhuu, mutta ne ovat niitä niiden omia höpinöitä. Sen verran voin tunnustaa, että tietyistä tauluista en tykkää ja olen yrittänytkin kovasti niiden kimppuun hyppien vihjailla, että nämä kaipais uutta väriä/muotoilua. Sitä en muuten ymmärrä, miksi mami on nostanut meidän verhoja ylös. Kait se on sen merkki, että niitä pitkin ei saisi kiivetä, mutta katsotaan nyt... kyllä mä jaksan odottaa, sillä ne on mulla vielä tutkimatta!
Mua on kehuttu myös kauniiksi. No tietty, mitä muutakaan... Mutta tämän asian mä uskoisin ilman niitä inhottavia näyttelyitäkin. Niissä ei ole mitään muuta kivaa kuin se kopperon riippumatto. Mä olen tarkka myös puhtaudestani ja erityisesti varpaidenvälit pitää aina olla tiptop-kunnossa. Ne pitää tarkastaa monta kertaa päivässä. Tykkään myös pitää emoa puhtaana ja emo meinaakin joskus kyllästyä mun jatkuvaan nuolemiseen. Mutta antaa sen emon kiukutella, en mä siitä tuittuilusta välitä, mitä sitä suotta murheita ottamaan! Hieman nolona mä kyllä tunnustan myös sen, että ne ihanat pienet vaaleanpunaiset "nappulat" siellä emon massussa myös vetävät puoleensa kuin magneetti... ei kuulemma enää sopisi minun ikäiselleni, mutta kun se vaan on niin kivaa vähän käydä maistelemassa, josko sieltä jotain tulisi. Eikä silläkään niin väliä, vaikkei tuliskaan. Olenkin kuulemma sellainen huoleton höseltäjä, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Uaah... tämä kirjoittaminen on rankaa ja väsyttävää. Taidankin painua emon viekkuun päikkäreille. Mutta siis, ehkä taas joskus käväisen kertomassa, mitä MINULLE ihan OIKEASTI kuuluu tai jos noiden jutut menee ihan liikaa ohi totuuden. Mutta kyllä päävastuu saa jatkossakin kuulua emolle, en mä oikein jaksa tähän keskittyä näin pitkäksi aikaa.
Olen välillä ollut vähän ihmeissäni näistä täällä olevista jutuista. Noi ovat vähän ehkä kirjoittaneet asian vierestäkin ja mun mielestä ehkäpä vähän liioitelleetkin. Mäkö muka energinen tai jotenkin vilkas??? Tai laittaisin tassuni joka rakoon? No enhän ole edes vessanpönttöön tassuani vielä laittanut toisin kuin toi mun emo - häh häh. Ja jos mulle ei muuten leikkikaluja tule, niin kyllähän mä ne keksin itsekin ja ajattelin ne myös jakaa teidän kanssanne eli: jos teillä on sauna ja siellä kiuas, niin niitä kiukaan kiviä on aika mukava pudotella lattialle (siis, jos ovat kylmiä, kuumana palaa tassu, ihan vaan täsmennyksenä) ja vieritellä ympäriinsä. Toinen ihan yhtä kiva, ellei kivempi, on kuivatut ruusut. Meillä on niitä sellaisissa lasipurkeissa ja mami on laittanut niiden suojaksi sellaisen paperin päälle. No, totuushan on se, että mami on laittanut minulle vain vähän lisää tekemistä, kun väkerrän ensin sen paperin pois purkin päältä. Sen jälkeen nappaan ruusuja purkista ja kuljettelen niitä ympäri taloa ja lopuksi murennan ne. Kyllä mami tykkää, kun koko talossa tuoksuu ruusuille! Lisäksi kaikenlaisia maljakoissa olevia kukkia on kiva hypistellä ja nyppiä ja ei se ole mun vika, jos maljakot kaatuvat. Pitäis hommata tukevampia maljakoita ja sellaisia, jotka eivät kastele viatonta kissalasta. Eikä sovi unohtaa sitä, kuinka ihkuihanaa on kuljetella tavaroita oikeisiin paikkoihin. Tästäkin tosin noi ovat välistä eri mieltä. Esim. minun mielestäni sukkien ehdoton paikka on sohvan alla ja pyykkinarulta "vahingossa pudonneiden" muiden vaatteiden paikka on sängyn alla. Joistakin ihmeellisistä Säteen hepulihetkistä ja seinille pomppimisistakin noi puhuu, mutta ne ovat niitä niiden omia höpinöitä. Sen verran voin tunnustaa, että tietyistä tauluista en tykkää ja olen yrittänytkin kovasti niiden kimppuun hyppien vihjailla, että nämä kaipais uutta väriä/muotoilua. Sitä en muuten ymmärrä, miksi mami on nostanut meidän verhoja ylös. Kait se on sen merkki, että niitä pitkin ei saisi kiivetä, mutta katsotaan nyt... kyllä mä jaksan odottaa, sillä ne on mulla vielä tutkimatta!
Mua on kehuttu myös kauniiksi. No tietty, mitä muutakaan... Mutta tämän asian mä uskoisin ilman niitä inhottavia näyttelyitäkin. Niissä ei ole mitään muuta kivaa kuin se kopperon riippumatto. Mä olen tarkka myös puhtaudestani ja erityisesti varpaidenvälit pitää aina olla tiptop-kunnossa. Ne pitää tarkastaa monta kertaa päivässä. Tykkään myös pitää emoa puhtaana ja emo meinaakin joskus kyllästyä mun jatkuvaan nuolemiseen. Mutta antaa sen emon kiukutella, en mä siitä tuittuilusta välitä, mitä sitä suotta murheita ottamaan! Hieman nolona mä kyllä tunnustan myös sen, että ne ihanat pienet vaaleanpunaiset "nappulat" siellä emon massussa myös vetävät puoleensa kuin magneetti... ei kuulemma enää sopisi minun ikäiselleni, mutta kun se vaan on niin kivaa vähän käydä maistelemassa, josko sieltä jotain tulisi. Eikä silläkään niin väliä, vaikkei tuliskaan. Olenkin kuulemma sellainen huoleton höseltäjä, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Uaah... tämä kirjoittaminen on rankaa ja väsyttävää. Taidankin painua emon viekkuun päikkäreille. Mutta siis, ehkä taas joskus käväisen kertomassa, mitä MINULLE ihan OIKEASTI kuuluu tai jos noiden jutut menee ihan liikaa ohi totuuden. Mutta kyllä päävastuu saa jatkossakin kuulua emolle, en mä oikein jaksa tähän keskittyä näin pitkäksi aikaa.
perjantai 19. syyskuuta 2008
Takkakausi - tervetuloa
Kesä tosiaankin oli ja meni ennenkuin oikeastaan tulikaan. Ihan tyhmää. Mutta meille on opetettu, että aina pitää yrittää ajatella positiivisesti ja näin me Säteen kanssa teemmekin. JEEEEE, takkakausi on avattu ja ihan kunnolla ja säännöllisesti! Ja se ihana kori on ilmestynyt takan eteen, sillä kori se olla pitää, ei mikään pesä, kuten ehkä tämä kuva asian kertookin. Korissa on vaan juuri se oikea tuoksu ja tuntuma. Pesät ovat ihan muuta tarkoitusta varten. Mutta oikeasti, mikä on sen ihanampaa hetkeä arkena kuin se, että isukki ja mami tulevat kotiin, antavat hyvää ruokaa ja laittavat takkaan tulen! Sinne koriin me kömmimme ruokalevoille Säteen kanssa. Tosin ihan yhtä ihanaa se on sunnuntaiaamuna yhteisen pötköttelyhetken jälkeen mennä vielä heräämään takkatulen ääreen ja odottamaan, että isukki ja mami loihtivat jotain herkullista aamupalaa meille. Vielä jokunen aika sitten olin vakaasti sitä mieltä, että kori on minun ja vain minun. Mutta kyllä tuo tenava vaan osaa sulattaa minun sydämen niin, että ei siinä muu auta kuin laskea sekin tänne. Ja onhan siinä sekin hyvä puoli, että Säde pesee mieluusti minua ja rapsuttaa tuolta niskasta, minne ei aina itse kunnolla ylety. Takka - kiitos että olet olemassa meitä lämmittämässä!!!
tiistai 16. syyskuuta 2008
Yhteiskuvat
Yleisö toivoi niitä ryhmäkuvia, joista mamikin haaveili. No, mihinkään koulukuvaukseen ei todellakaan suostuttu, mutta nuo viheliäiset vähän huijasivat meitä sekä ruualla että syliotteella. Tässä muutamia otoksia, jossa kaikki kolme tenavaa tai kaikki me neljä olemme kyllä samassa kuvassa - kameraan katsomisesta ja/tai poseeraamisesta ei sitten tarvitsekaan enää puhua, koska niistä ei päästy etukäteen muutenkaan yhteisymmärrykseen. Ilmeet ehkä kertovat, mitä mieltä olimme varsinkin tästä syliotteella huijauksesta. Tuohon toiseen kuvaan ei voisi paremmin sopia kuvateksti Siirin suulla sanottuna: "Ihan turhaan mua katsotte syyttävästi, en mä tätä kuvaussessiota keksinyt!".
Olipa tositositosi kivaa, kun kävitte ja tervetuloa uudestaan. Tosin mami vaati lisäämään sen, että mieluusti ilman kollin kaipuuta... Mutta kyllä meillä oli lystiä sen parin päivän tutustumisen jälkeen, siinä vanhakin nuortui ja menon ja melskeen jälkeen on kyllä unikin maistunut. Viimeisenä aamuyönä minä ja Siiri olimme mamin ja isukin peiton alla ja vastaavasti Säde ja Saaga mamin ja isukin peiton päällä! Ihan niin kuin ennen vanhaan, koko jengi koossa taas yhteisellä aamuhetkellä.
Olipa tositositosi kivaa, kun kävitte ja tervetuloa uudestaan. Tosin mami vaati lisäämään sen, että mieluusti ilman kollin kaipuuta... Mutta kyllä meillä oli lystiä sen parin päivän tutustumisen jälkeen, siinä vanhakin nuortui ja menon ja melskeen jälkeen on kyllä unikin maistunut. Viimeisenä aamuyönä minä ja Siiri olimme mamin ja isukin peiton alla ja vastaavasti Säde ja Saaga mamin ja isukin peiton päällä! Ihan niin kuin ennen vanhaan, koko jengi koossa taas yhteisellä aamuhetkellä.
torstai 11. syyskuuta 2008
Saaga - tuo isukin lellikki
Saagahan kiepsautti isukin pikkusormensa ympärille jo heti miten mun massusta ulos päästyään. Se ote ei ole hellittänyt vieläkään ja tästä syystä yksi päivitys omistetaan kokonaan Saagalle. Saaga - siinä on hellyyttä ja lämpöä vaikka muille jaettavaksi. Saaga on siis säilyttänyt sen pentuajan sisarhentovalkoinen -tyylinsä ja muistaa kyllä tulla hellimään myös palvelijoita. Ja toisaalta, muistaa kyllä myös ottaa oman osansa päivittäisestä hali- ja hellittelyannoksesta.
Meillä ollessaan Saagassa on ollut nähtävillä kaksi hyvin erilaista puolta. Ensinnäkin Saaga on hyvin ylväästi ottanut paikan haltuunsa - ihan kuten näyttelyissäkin. Noi meidän kaiteet ovat hyviä paikkoja tarkkailla tilannetta ja kommentoida tarpeen vaatiessa, tai jopa hypätä paikalle tilanteen oikeasti sitäkin vaatiessa. Myös takan päällinen on oiva paikka niin unille kuin tarkkailutuokioillekin. Välistä tosin joutuu kurkottamaan melkein taivaisiin ennen kuin voi varmasti sanoa olevansa tilanteen kuningatar. Kaikkein paras paikka unille on piipun ja seinän välinen kissan mentävä rako! Niin ja tietenkin silloin, kun takassa palaa tuli. Toisaalta sitten taas Saaga innostuessaan on varsinainen menijä ja hyppijä, kuten oli pomppusankari jo pentunakin. Siinä saa kyllä kukkakipot ja tuolitkin väistää, kun Saaga päättää pistää ralliksi. Tässä näyte Saagan ilmassa mennään -tyylistä. Ja tässä puolestaan siitä, kuinka ihanasti Saaga osaa iloita ja osoittaa ilonsa toisten onnistumisten johdosta. Harva katti osaa tuulettaa tällä tavoin ja tehdä aaltoja ilmassa: Saaga keksii myös mitä ihmeellisempiä nukkumapaikkoja ja tässä aika oiva näyte yhdestä niistä. Mennä nyt kovaan ja muhkuraiseen puulaatikkoon ja vielä sanomalehden alle. Tätä mieltä oli kyllä ainakin Säde, joka lievästi hämmästellen kävi Saagalle asiasta kommentoimassa. Mutta mutta, kuinkas kävikään. Pian sieltä löysi itsensä myös Siiri ja tässä vaiheessa Säde vain tuhahti ja kipitti kiipeilypuun pehmeälle tasanteelle päikkäreille. Päätään pyöritteli vaan mennessään, että outoja on noi siskot. Siinä vaiheessa tosin kävin kuiskaamassa Säteelle, että olen siellä puulaatikossa tainnut minäkin eräänkin kerran unet ottaa... Ja kyllä, Saaga osaa kyllä tämän kameralle keikistelynkin. Eikä ole muuten ainoa asia, mikä tuntuu periytyneen sieltä isän puolelta: mahdoton puskeminen ja haliminen, sylissä hellittely, näyttelyissä kuin kotonaan, selän kaarelle laittaminen jne. Ja mitä muuten tulee niihin yhteiskuviin, niin palataas niiden julkistukseen sitten vähän myöhemmin eli jotain on tulossa kuitenkin.
Meillä ollessaan Saagassa on ollut nähtävillä kaksi hyvin erilaista puolta. Ensinnäkin Saaga on hyvin ylväästi ottanut paikan haltuunsa - ihan kuten näyttelyissäkin. Noi meidän kaiteet ovat hyviä paikkoja tarkkailla tilannetta ja kommentoida tarpeen vaatiessa, tai jopa hypätä paikalle tilanteen oikeasti sitäkin vaatiessa. Myös takan päällinen on oiva paikka niin unille kuin tarkkailutuokioillekin. Välistä tosin joutuu kurkottamaan melkein taivaisiin ennen kuin voi varmasti sanoa olevansa tilanteen kuningatar. Kaikkein paras paikka unille on piipun ja seinän välinen kissan mentävä rako! Niin ja tietenkin silloin, kun takassa palaa tuli. Toisaalta sitten taas Saaga innostuessaan on varsinainen menijä ja hyppijä, kuten oli pomppusankari jo pentunakin. Siinä saa kyllä kukkakipot ja tuolitkin väistää, kun Saaga päättää pistää ralliksi. Tässä näyte Saagan ilmassa mennään -tyylistä. Ja tässä puolestaan siitä, kuinka ihanasti Saaga osaa iloita ja osoittaa ilonsa toisten onnistumisten johdosta. Harva katti osaa tuulettaa tällä tavoin ja tehdä aaltoja ilmassa: Saaga keksii myös mitä ihmeellisempiä nukkumapaikkoja ja tässä aika oiva näyte yhdestä niistä. Mennä nyt kovaan ja muhkuraiseen puulaatikkoon ja vielä sanomalehden alle. Tätä mieltä oli kyllä ainakin Säde, joka lievästi hämmästellen kävi Saagalle asiasta kommentoimassa. Mutta mutta, kuinkas kävikään. Pian sieltä löysi itsensä myös Siiri ja tässä vaiheessa Säde vain tuhahti ja kipitti kiipeilypuun pehmeälle tasanteelle päikkäreille. Päätään pyöritteli vaan mennessään, että outoja on noi siskot. Siinä vaiheessa tosin kävin kuiskaamassa Säteelle, että olen siellä puulaatikossa tainnut minäkin eräänkin kerran unet ottaa... Ja kyllä, Saaga osaa kyllä tämän kameralle keikistelynkin. Eikä ole muuten ainoa asia, mikä tuntuu periytyneen sieltä isän puolelta: mahdoton puskeminen ja haliminen, sylissä hellittely, näyttelyissä kuin kotonaan, selän kaarelle laittaminen jne. Ja mitä muuten tulee niihin yhteiskuviin, niin palataas niiden julkistukseen sitten vähän myöhemmin eli jotain on tulossa kuitenkin.
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Kissakuvahaaste nro 80 "Hassu"
Osallistumme viikon kissakuvahaasteeseen, jonka teemana on "Hassu". Tähän teemaan meneviä kuvia on varmasti jokaisella lukuisia... Kawaii Ama-Tsu-Maran innoittamana kaivamme esille jo aikaisemminkin blogissamme olleet pari kuvaa, joissa tilanne on siis innoituksen lähteeseen nähden päinvastainen. Kai sitä hyvällä omalla tunnolla voi sanoa, että hassuahan sekin on, kun emo kiskoo lapsensa hännästä kesken toisen unien. Tuore ja ennenjulkaisematon hassu kuva löytyy myös. Siiri on vierailunsa aikana innostunut huutelemaan kollipoikia vähän turhankin kovaa ja välillä meinaa unohtua se, missäs sitä keikistelläänkään. Siirin ilme tämän jälkeen vaan ei ollut kovin hassu, vaikka hassun hauskaa se muista olikin, kun Siiri mätkähti pöydältä alas kesken kiihkeimmän kurnutuksen.
tiistai 9. syyskuuta 2008
Me ollaan ihan bestiksiä
No niin, mamikin on vähän toipunut järkytyksestä... Miten meillä siis kaikkinensa on yhteiselo sujunut? Olihan se alku aika järkyttävää, kun noita tenavia oli ihan joka kulmalla ja missään ei saanut olla rauhassa. Lisäksi Siiri ja Saaga ottivat paikan tosi tehokkaasti ja nopeasti haltuunsa, tulivat siis ikään kuin kotiinsa. Säde oli myös jokseenkin tyrmistynyt siitä, että ei saanutkaan olla kaiken huomion keskipiste. Säde kiskaisikin tästä raksun väärään sieraimeen ja mökötti ekan yön vaatekaapissa mamin farkkupinon takana. Eikä muuten tullut sieltä pois muuta kuin kantamalla. Kuinkahan kauan olis pissaa pidätellyt ennen kuin mamin farkut olis saaneet vähän uutta tuoksua? Toisena päivänä tenava uskaltautui jo ovelle tulla ihmettelemään vauhtikaksikon rallia ja juoksua. Siitä se sitten lähti pikku hiljaa eteenpäin ja nyt on alkanut meno olla sellaista, että jostain syystä meiltä on evätty pääsy kaikkiin makuuhuoneisiin ja muutenkin tavaroita laitettu turvaan..?? Alkupäivien asemasotavaihe ja tarkkailuasemat on siis unohdettu. Tosin, jos ihan liian yllättäen nurkan takaa tulee punainen ja beige salama, niin kyllä me molemmat Säteen kanssa saatamme kerran suhahtaa ikään kuin vanhasta muistista. Ja onhan se myös niin, että yhteinen herkku aina yhdistää, kuten tästä näkyy. Kyllä mamin laittamat katkaravut vaan ovat maailman parasta ruokaa. Vähän on käynyt niin, että Siiri ja Saaga totta kai ovat ylimmät ystävykset, mutta sitten Siiri ja Säde ovat täydellisesti löytäneet toisensa. Säteen ja Saagan kesken oli pidempään selvästi sellainen pieni eripura todennäköisesti siitä, kumpi on isompi. Viimeksi jokunen viikko sitten Saaga oli 2 grammaa painavampi ja se selvästi hiersi välejä, ilmeisesti Säde epäili tuloksen väärentämistä ja siksi ei ihan 100 %:sti heti suostunut välejään lämmittämään Saagan suuntaan. Isukki ja mami tekivät tosin nyt myös punnituksen ja tällä kertaa osat oli vaihtuneet eli Säde oli painavampi ja kas, tuloksen julkistuksen jälkeen alkoi Säteen ja Saagan ralli... Noh, ehkä todennäköisempi syy pidempään välien lämmittelyyn oli kuitenkin joku ihan muu.
Minä sen sijaan olen muistellut menneitä erityisesti Saagan kanssa. Saaga onkin aikuisten seurassa luonteeltaan huomattavasti parempikäytöksinen ja arvokkaampi kuin nuo kaksi täystuho-elohiirtä, joiden kanssa ei voi mistään keskustella vakavasti ja joiden painimatsista tässä näyte: Nyt se on hetken paikallaan - tuumaa Säde hetkensä koittaneen: Jiihaa - se on menoa nyt Siiri! Nyt tulee kostona kaikki pentuajan peppupuraisut: Uuplaa - mistä se Siiri tuonne niskanpäälle jo pääsi, hei - ihan epäreilua: Ja kierros alkaa tästä sitten uudestaan: Me ollaan kyllä ihan bestiksiä: Mulle toi noiden yksittäinen - kaksittainen - kolmittainen ralli ja tohellus on kuitenkin välillä liikaa ja suoraan sanoen kaadun takan eteen ja siinä vaiheessa ei unta edes haittaa se, että joku käyttää mua ohi mennen astinlautana. Sinällään muuten hassua, että isukin ja mamin mielestä ruuan lisääntynyt menekki ei ole samassa suhteessa kissojen lukumäärän kasvun kanssa. Kissamäärä kun on tuplaantunut, niin kuluva ruokamäärä on kuulemma vähintäänkin kolminkertaistunut. Kukahan meillä käy syömässä meidän lisäksi?
Minä sen sijaan olen muistellut menneitä erityisesti Saagan kanssa. Saaga onkin aikuisten seurassa luonteeltaan huomattavasti parempikäytöksinen ja arvokkaampi kuin nuo kaksi täystuho-elohiirtä, joiden kanssa ei voi mistään keskustella vakavasti ja joiden painimatsista tässä näyte: Nyt se on hetken paikallaan - tuumaa Säde hetkensä koittaneen: Jiihaa - se on menoa nyt Siiri! Nyt tulee kostona kaikki pentuajan peppupuraisut: Uuplaa - mistä se Siiri tuonne niskanpäälle jo pääsi, hei - ihan epäreilua: Ja kierros alkaa tästä sitten uudestaan: Me ollaan kyllä ihan bestiksiä: Mulle toi noiden yksittäinen - kaksittainen - kolmittainen ralli ja tohellus on kuitenkin välillä liikaa ja suoraan sanoen kaadun takan eteen ja siinä vaiheessa ei unta edes haittaa se, että joku käyttää mua ohi mennen astinlautana. Sinällään muuten hassua, että isukin ja mamin mielestä ruuan lisääntynyt menekki ei ole samassa suhteessa kissojen lukumäärän kasvun kanssa. Kissamäärä kun on tuplaantunut, niin kuluva ruokamäärä on kuulemma vähintäänkin kolminkertaistunut. Kukahan meillä käy syömässä meidän lisäksi?
maanantai 8. syyskuuta 2008
Seura tekee kaltaisekseen
Minun piti tänään kertoa, miten meidän yhteiselo on sujunut useamman kuukauden tauon jälkeen. No nyt meillä on ainakin menossa todella harmoninen kausi ja enempää emme voisi olla samaa mieltä toistemme kanssa, ainakaan mitä tulee "tarpeisiin". Voi todellakin sanoa, että seura tekee kaltaisekseen, kuten seuraavat neljä kuvaa osoittavat: Niin, ei varmaankaan ollut kamalan vaikea arvata, mitkä meillä on tunnelmat. Joku viriili ja komea kolli olis kyllä tervetullut ihan vaikka yhteisesti meille kaikille (jos siis on riittävän viriili) ja kolli varmaankin luulisi päässeensä meillä taivaaseen... On tarjolla niin kokeneempaa naarasta kuin kolme kappaletta nuorta SAKKOLIHAA! Mamilla oli eilen ihan suru puserossa, kun sillä ei ole enää vaavia, kun Sädekin alkoi kollien kutsunnan. Vielä tänäkin aamuna mami yritti kyllä kutsua, missä on mamin vauva... kukaan ei yllättäen vastannut.
Kaikkinensa ajatelkaapas tätä. Seitsemän ja puoli kuukautta sitten minulla oli sellainen kaksijalkainen varjo kintereillä, joka vahti jokaista liikettäni ja masuni elettä. Silloin odotettiin siis kovasti sitä hetkeä, kun kasvaneen massuni aika oli jakaantua. Jakaantuminen tapahtui ja sieltä tuli ne kolme maailman ihaninta lapsosta. Aikaa siitä syntymästä on siis seitsemän ja puoli kuukautta, vain seitsemän ja puoli kuukautta, joka sekin on mennyt yhdessä hujauksessa. No, lapset ovat kasvaneet jo isommiksi kuin minä ja mitä muuta? Ovat kasvaneet siis todellakin mukamas naisiksi... Just, noi rääpäleet ja vaavit, pakko se minunkin on tunnustaa, että vähän se kirvelee. Mutta näin se vaan on, lapseni ovat nyt nuoria naisia, jotka ovat siis tulleet nyt markkinoille mukaan kutsumaan komeita kollipoikia! Ai niin, Siiri ja Saagahan lähettivät ekat kutsuhuudot jo jokunen viikko sitten!!!
Koska tähän hätään ei niitä komeita kollipoikia ole tullut, niin on ollut pakko keksiä sijaishelpotusta. Siiriltä ja Säteeltä touhu käy kuin vanhoilta tekijöiltä, kirjaimellisesti vuorovedoin: Eilen illalla pohdimme, olisiko tähän toimintaan syynä hieman ristiriitainen identiteetti silloin elämän ensimmäisten viikkojen aikana, sillä Siirihän oli ensin Simba ja Säde Sisu... Tässä myös tarjolla kaksi varsin hemaisevaa peppua, kumpi onkaan timmimmässä kunnossa? Siiri on myös kunnostautunut rakkauskirjeiden lähettelyssä. Vähän meitä epäilyttää, kuinka toimii tämä teema "lähetän rakkauskirjeen lavuaariin, josko se saisi sieltä vastakaikua". Ilmeisesti Siiri ainakin totesi, että yläkerran lavuaari ei vastaa ns. huutoon ja testasi tänä aamuna alakerran lavuaaria. Katsotaan, millainen vastaus sieltä tulee, tosin Siirinä en olis kovin toiveikas. Sen sijaan siitä rakkauskirjeestä, jonka Siiri lurautti suoraan mamin käsilaukun sisään, siitä voi jotakin vielä tulla. Aika näppärästi keksitty, ainakin minun mielestä. Mami tosin on eri mieltä, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys, ainahan se on eri mieltä kaikesta kivasta.
Jostakin syystä mami ja isukki ovat myös hokeneet tätä lausahdusta "itkeä vai nauraa" ja ovat kuulemma pikku hiljaa kääntymässä tuon ensimmäisen puoleen. Outoja tyyppejä. Kuulemma pidämme mm. vähän turhan kovaa kuorolaulua ja vielä epävireistä ja eri tahdissa, on siinä kanssa meidän yhteisille serenadeille arvostus kohdaallaan. Lisäksi ne tänä aamuna töihin lähtiessään olivat vähän sitä mieltä, että uskaltaakohan meitä yksin jättää kotiin. No, jäisivät sitten kotiin.
Tässä siis päällimmäiset kuulumiset... muista meidän touhuista tulee jatkokertomusta, kunhan tuo mami on toipunut järkytyksestä. Ilmeisesti mami on kovin järkyttynyt siitä flunssasta, jonka kourissa hän on.
Kaikkinensa ajatelkaapas tätä. Seitsemän ja puoli kuukautta sitten minulla oli sellainen kaksijalkainen varjo kintereillä, joka vahti jokaista liikettäni ja masuni elettä. Silloin odotettiin siis kovasti sitä hetkeä, kun kasvaneen massuni aika oli jakaantua. Jakaantuminen tapahtui ja sieltä tuli ne kolme maailman ihaninta lapsosta. Aikaa siitä syntymästä on siis seitsemän ja puoli kuukautta, vain seitsemän ja puoli kuukautta, joka sekin on mennyt yhdessä hujauksessa. No, lapset ovat kasvaneet jo isommiksi kuin minä ja mitä muuta? Ovat kasvaneet siis todellakin mukamas naisiksi... Just, noi rääpäleet ja vaavit, pakko se minunkin on tunnustaa, että vähän se kirvelee. Mutta näin se vaan on, lapseni ovat nyt nuoria naisia, jotka ovat siis tulleet nyt markkinoille mukaan kutsumaan komeita kollipoikia! Ai niin, Siiri ja Saagahan lähettivät ekat kutsuhuudot jo jokunen viikko sitten!!!
Koska tähän hätään ei niitä komeita kollipoikia ole tullut, niin on ollut pakko keksiä sijaishelpotusta. Siiriltä ja Säteeltä touhu käy kuin vanhoilta tekijöiltä, kirjaimellisesti vuorovedoin: Eilen illalla pohdimme, olisiko tähän toimintaan syynä hieman ristiriitainen identiteetti silloin elämän ensimmäisten viikkojen aikana, sillä Siirihän oli ensin Simba ja Säde Sisu... Tässä myös tarjolla kaksi varsin hemaisevaa peppua, kumpi onkaan timmimmässä kunnossa? Siiri on myös kunnostautunut rakkauskirjeiden lähettelyssä. Vähän meitä epäilyttää, kuinka toimii tämä teema "lähetän rakkauskirjeen lavuaariin, josko se saisi sieltä vastakaikua". Ilmeisesti Siiri ainakin totesi, että yläkerran lavuaari ei vastaa ns. huutoon ja testasi tänä aamuna alakerran lavuaaria. Katsotaan, millainen vastaus sieltä tulee, tosin Siirinä en olis kovin toiveikas. Sen sijaan siitä rakkauskirjeestä, jonka Siiri lurautti suoraan mamin käsilaukun sisään, siitä voi jotakin vielä tulla. Aika näppärästi keksitty, ainakin minun mielestä. Mami tosin on eri mieltä, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys, ainahan se on eri mieltä kaikesta kivasta.
Jostakin syystä mami ja isukki ovat myös hokeneet tätä lausahdusta "itkeä vai nauraa" ja ovat kuulemma pikku hiljaa kääntymässä tuon ensimmäisen puoleen. Outoja tyyppejä. Kuulemma pidämme mm. vähän turhan kovaa kuorolaulua ja vielä epävireistä ja eri tahdissa, on siinä kanssa meidän yhteisille serenadeille arvostus kohdaallaan. Lisäksi ne tänä aamuna töihin lähtiessään olivat vähän sitä mieltä, että uskaltaakohan meitä yksin jättää kotiin. No, jäisivät sitten kotiin.
Tässä siis päällimmäiset kuulumiset... muista meidän touhuista tulee jatkokertomusta, kunhan tuo mami on toipunut järkytyksestä. Ilmeisesti mami on kovin järkyttynyt siitä flunssasta, jonka kourissa hän on.
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Koko jengi koossa taas
Vähän meitä jännittää. Mami kertoi, että Siiri ja Saaga tulevat tänään meille viikoksi hoitoon. Toisaalta odotamme Säteen kanssa ihan innoissaan, mutta toisaalta, kyllä se vähän jännittää, miten meillä nyt sujuu taas yhteiselo. Se voi olla, että Siirillä ja Saagalla on ihan omat tavat jo, sellaisia, joiden mukaan me ei osata toimia. Tässä yhtenä iltana Siiri ja Saaga kävivät meillä harjoittelemassa ja silloin ainakin Säde oli kovasti huolissaan omasta ruokakupistaan ja parkkeerasi vahtimaan sitä. No, onneksi mami lohdutti, että Siiri ja Saaga tuovat omat ruokakuppinsa, joten Säde saa pitää myös omansa - huh, kylläpä helpotti!
Esimakuna tässä muuten kuvakooste tältä taannoiselta harjoittelukäynniltä. Kyllä ne mun lapset jo ovat isoja tenavia ja kaikki niin kauniita, kukin omalla erilaisella tavallaan. Mami sanoi, että tavoitteena on viikon aikana saada kaikki kolme (mieluusti myös minä neljäntenä) samaan kuvaan. Hahhaa, sopiihan sitä yrittää. Jos ei osaa leikata ja liimata, niin jääköön ilman ryhmäsessioita, ei me nyt mihinkään luokkakuvaan suostuta! Lupaan palata astialle sen suhteen, miten meillä sujuu nyt useamman kuukauden tauon jälkeen. Jos muuten minulta olis kysytty, niin mieluusti olisi ottanut kylään myös sellaisen komian kollin...
Esimakuna tässä muuten kuvakooste tältä taannoiselta harjoittelukäynniltä. Kyllä ne mun lapset jo ovat isoja tenavia ja kaikki niin kauniita, kukin omalla erilaisella tavallaan. Mami sanoi, että tavoitteena on viikon aikana saada kaikki kolme (mieluusti myös minä neljäntenä) samaan kuvaan. Hahhaa, sopiihan sitä yrittää. Jos ei osaa leikata ja liimata, niin jääköön ilman ryhmäsessioita, ei me nyt mihinkään luokkakuvaan suostuta! Lupaan palata astialle sen suhteen, miten meillä sujuu nyt useamman kuukauden tauon jälkeen. Jos muuten minulta olis kysytty, niin mieluusti olisi ottanut kylään myös sellaisen komian kollin...
tiistai 2. syyskuuta 2008
Kissakuvahaaste nro 79
Osallistumme pienoisen tauon jälkeen taasen Kissakuvahaasteeseen, jonka teemana on tällä kertaa "Lähellä". Meidän edellisessä blogijutussa oli sattumalta jo esimakua aiheeseen eli poseerattiin tositosi lähellä kameraa. Mutta koska ne oli jo käytetty, niin tulemme tällä kertaa mukaan näillä seuraavilla otoksilla. Olemme siis hyvin lähellä toisiamme, osittain jopa päällekkäin, ja nautimme aurinkokylvystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)