maanantai 15. joulukuuta 2008

Läheisyys lämmittää

Näin joulunalla pitää muistaa olla aina oikein erityisen kiltti ja lämminhenkinen. Me Säteen kanssa hauskutetaan ja viihdytetään meidän omia ihmisiä mitä ihmeellisimmillä tempauksilla, asennoilla ja ralliesityksillä, mutta muistamme toki myös antaa esimerkkiä siitä, miten joskus pitää rauhoittua ja miten läheisyys lämmittää. Läheisyys lämmittää - niin jouluna kuin toki aina muutenkin. Nyt meidän poppoo toivottaa kuitenkin oikein lämminhengistä ja mukavaa jouluaikaa teille kaikille. Me jäämme jo perinteeksi muodostuneelle joulutauolle kuulumisten kertomisen suhteen. Palataan asiaan taas uusien kujeiden ja kuulumisten sekä uuden vuoden myötä! Muistakaa olla kilttejä!

tiistai 9. joulukuuta 2008

Kirje joulupukille

Rakas Joulupukki!

Minä kirjoitan Sinulle ensimmäistä kertaa, sillä vielä vuosi sitten olin vasta emoni massussa kovaa vauhtia kasvamassa. Vuosi on mennyt nopeasti ja paljon on tapahtunut. Mutta mikä tärkeää, minä olen ollut hyvin kilttinä. Minun ihmismamini kehuu kaikille, että olen harvinaisen hyväntuulinen ja myös pyytetön pikkukissa. Olen kuullut myös sellaista, että olisin nimeni mukaisesti sädehtivä! Minä jaksan aina olla iloinen ja kiinnostunut kaikesta sekä muistan tasaisin väliajoin käydä hellimässä sekä emoani että ihmismamiani. Eikä silläkään niin väliä, vaikka esim. emoni ei muistaisi yhtä usein mua helliä. Kyllä mä ymmärrän, että sillä on muitakin kiireitä. Mitä tulee kiltteyteen, niin esimerkiksi en ole rikkonut yhtään kuppia tai kippoa moneen viikkoon. Ja ettei jäisi väärä mielikuva, niin en ennenkään niitä tahallani ole rikkonut, ne ovat vaan jääneet muilta väärään paikkaan. Uskothan rakas Joulupukki, että en tee tahallani mitään tuollaista, mistä esim. ihmismamille tulisi mieliharmia. Ja vaikka minä saankin joskus sellaisia hassuja hepuleita, niin nekin kuuluvat vaan tuohon hyväntuulisuuteen ja iloisuuteen.

Mutta rakas Joulupukki. Kirjoitan Sinulle nyt kolmesta syystä ja ymmärrän sen, jos kaikkia et voi toteuttaa, mutta minä lupaan olla ensi vuonna vieläkin kiltimpi ja sädehtivämpi, jos lupaat yrittää parhaasi näiden suhteen.
Toive numero 1: Minä toivon, että rakkaat siskoni Siiri ja Saaga pysyvät terveinä ja heillä on kaikki tästä eteenpäinkin hyvin. Olen kuullut, että heillä on mitä parhain uusi koti ja heillä on tosi hyvä olla siellä. Minulla on välillä tosi kova ikävä heitä, mutta kyllä minä jaksan, kun tiedän, että aina silloin tällöin kuitenkin näemme ja he ovat onnellisia.
Toive numero 2: Minä toivon, että minun rakas emoni pysyy myös terveenä ja hänen toiveensa mahdollisesta sulhasesta toteutuu. Tosin ihan vähän voisin myös toivoa emolleni sellaista tasalaatuisuutta tuohon mielenlaatuun, kun välillä hän pursuaa lapsirakkautta ja välillä taas on kaikki ihan pielessä, mitä minuun tulee siis. Mutta ehkäpä se liittyy vaan tuohon aikuisuuteen (ja vaikka minä kuulemma virallisesti aikuinen olenkin, niin silti en ihan kaikkia aikuisten juttuja vielä ymmärrä).
Toive numero 3: Jos minä voisin kenties ehkä mahdollisesti jotain pientä uskaltaa pyytää myös itselleni, niin minä saattaisin ehkä kenties vähän haluta saada sellaisen pienen kivan ja edes vähän pehmeän pesän tänne meidän takan päälle. Minä kun niin tykkään ottaa päikkäreitä täällä takan päällä, mutta kun se on niin kova. Värilläkään ei niin väliä. Joka tapauksessa, oikein hyvää joulua Sinulle Joulupukki ja samoin kaikille apulaisillesi! Toivotaan yhdessä, että kaikkien meidän nelijalkaisten toive niin joulurauhasta kuin hyvästä kodista sekä huolenpidosta ympäri vuoden piirtyisi ihmistenkin mieleen, joohan!

Kehräysten kera,
Säde

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Puhtaanapitolaitokset

Olen tainnut joskus sanoakin, että meidän suuria herkkuhetkiä on ne, kun isukki ja mami syövät jugurttia tai jäätelöä ja antavat meidän sitten nuolla kipot puhtaaksi. Harmillista vaan, että tämä tapahtuu niin kovin harvoin, kuulemma ei ole meille sopivaa ruokaa. Pah. No, tässä iltana eräänä herkkuhetki kuitenkin osui kohdalle ja namnam. Ei sen paljon väliä, vaikka tällä kertaa siinä meni niin viikset kuin korvatkin jugurttiin. Olipahan sitten, mitä maistella vielä kesken pesutuokionkin. Säteen oli tietenkin pakko päästä heti osingolle. Mutta minä olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että joskus minullakin on oikeus nauttia herkuistani rauhassa. Yleensä kun toi Säde on tuulispäänä heti paikalla, kun jääkaapin ovi edes meinaa avautua ja esim. keittokinkkurasia olisi tulossa sieltä ulos. Oikeasti kyllä pitäisi laittaa rasti seinään, kun minä ihan oikeasti olin myös ekana paikalla ja sain omia purkin itselleni. Vähän toi on tietty nyrpeän näköisenä, mutta aina ei voi voittaa, se on Säteenkin hyvä jo viimeistään nyt oppia. Pääsihän se Sädekin lopulta kipon pohjaa nuolemaan ja tässä Säteen esimerkillinen näyte siitä, kuinka suupielet putsataan. Tehkääs perässä! En muuten enää ihmettele sitä, kun noi joskus ovat sanoneet, että Säteellä on kyllä tooosi pitkä ja iso kieli =). Mä yritin ottaa mallia Säteestä, mutta kun ei niin ei. Mä kyllä jatkan harjoittelua, sillä enhän toki voi huonommaksi jäädä...

Muutama kuva Turkusesta

Mami lupasi pari lisäkuvaa Turun näyttelystä. Ensinnäkin satuimme Siltalan Heikin eteen ja tässä meidän tosi hyvätuulisiin kuviin linkit... Eli tässä linkissä olen minä ja sitten on Säteesta eka kuva sekä toka kuva. No mutta hei, vähemmästäkin on huonotuulinen, kun toinen tulee häiriköimään kesken näyttelykeskittymisen.. jepjep, näinhän se menee, että keskittymisestähän siinä vain oli kyse.

Tässä sitten meidän pikkupesäkoloistamme vielä tunnelmakuvia. Ja loppuun vielä Säteestä yksi kuva. Nalle sai hyväksyvän tuhahduksen eli jotain kivaa sentään tylsän päivän alkajaisiksi.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Turussa tuulee..

Huh, olihan kotimatka Turusta eilen. Isukkikin joutui juoksemaan keskellä moottoritietä putsaamaan tuulilasia, jotta edes jotakin olis näkynyt. Kyllä meitä kaikkia vähän pelotti. Onneksi kuitenkin ehjänä kotiin ja toivottavasti kaikki muutkin ovat päässeet ilman vaurioita kotiin! Oma koti kullan kallis, todellakin! Meillä on oikealla kameralla parempia kuvia, jotka vähän myöhemmin, mutta tässä ne päällimmäiset tunnelmat Turun näyttelystä eli meidän rivillä oli vähän kylmää... Pahoittelut erittäin epäselvistä kamerakännykän kuvista, mutta tässä vaiheessa ei mamilla ollut parempaa saatavilla. Mä sain mamin huivin päälleni ja sieltä en sitten koko loppuaikana pois tullutkaan. Ja koska huiveja oli vain yksi, niin Säde näppäränä tyttönä keksi omat keinot ja kaivautui tyynyn ja tyynynpäällisen väliin. Jo vain pysyi ipana lämpimänä. Mutta olisittepa nähneet mamin ilmeen, kun tuli häkin luokse ja huomasi, että Säde on kadonnut, mutta tyyny on saanut lisämuotoja noin kolmen kilon verran =) Miten näyttely muuten meni? Me saimme sertimme ja Säde siis todellakin ensimmäisensä. Joten, eihän Sädettä enää virallisesti ipanaksi voi kutsua, kun täytti eilen sen 10 kuukautta! Ipana se kuitenkin taitaa edelleen olla... Siltä osin tavoite täyttyi ja muuten saimme olla loppupäivän hyvin rauhassa omissa koloissamme, sillä ei se italiaano meistä oikein tykännyt ja emme kumpikaan päässyt jatkoskaboihin mukaan. Onneksi Santtu-komistus edusti väriämme ja rotuamme enemmän kuin hienosti ja voitti paneelin! Loistosuoritus ja superonnittelut! Myös Magic Gold rajan takaa edusti hienosti paneeliin saakka.

Mutta siis, lisää kuvia vähän myöhemmin. Kiitokset sinällään Turokin väelle hienosti järjestetystä näyttelystä! Kaikki sujui tosi sutjakkaasti ja tuohon paikalliseen vetoisuuteen eivät taatusti olisi edes pystyneet vaikuttamaan.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Mitä muuta mummolassa?

Niin, jos mummolassa käydessämme mami hössötti noista kahdesta pikkuipanasta, niin mitäs me teimme. Sää siellä oli ihan sitä samaa rataa kuin täälläkin viimeisen kuukauden ajan vettä - vettä - vettä, joten tyydyimme sisätiloihin. Ja mikäs oli tyytyessä. Minähän olen perinteisestikin ollut vähän niin kuin miesten perään ja pappahan on mulle ihan supertärkeä. Me papan kanssa istutaan aina vierekkäin papan lempituolissa ja pappa yleensä lueskelee tai katsoo telkkua ja aika nopeasti se papan käsi valuu sieltä käsinojalta minun selkääni lämmittämään, mukamas vahingossa. Mä puolestani käyn pesemässä säännöllisesti papan hiukset ja huolehdin myös nenänpään puhtaudesta. Huomaattehan myös tämän tarkan katseeni, minä kyllä vartioin, että pappa saa viettää tuolissaan oikein rauhallisia hetkiä muiden häiritsemättä. Jos papalle tulee pakottava tarve lähteä välillä tuolista pois, niin yleensä valtaan koko tuolin itselleni. Tällä kertaa laskin kuitenkin Säteenkin testaamaan, miten kiva tuoli tämä onkaan. Eipä ollut tuoliin sen jälkeen muilla mitään asioita, paitsi tietenkin papalla. Tosin vähän tylsäksi se pelkkä vahtaaminen kävi ja kun on tylsää, tulee myös uni helposti. Mummolassa on myös tosi kiva uuni. Kun meillä kotona voi lähinnä lämmitellä takan edessä, niin mummolan uunissa on ihan meitä varten tehty uuninalunen, joka on ihan loistava. Tosin mami kyllä jotain vihjailee, että juurikohan se on ihan meitä varten tehty, mutta miksikäs muuten mummo olis tyhjentänyt sieltä alta puita pois, jos sitä ei olis meille varattu? Välillä siellä alla on kyllä niin kuuma, että pitää käydä jäähyllä vähän kauempana. Niin, mitä tulee tuohon, että tykkään olla papan vieressä ja jottei mummo jäisi varjoon, niin … mummoillahan on perinteisesti aina keinot takataskussa, millä pienten ja vähän isompienkin lastenlasten sydämet sulatetaan omalle puolelle: joidenkin kohdalla tehoaa uunituore pulla ja joidenkin kohdalla ihan ehtä voinokare. Ei kerrota sitten mamille, mutta mummo laittoi meidän ruoka-annokseen ihan kunnon nokareen voita ja kyllä maistui ruoka! Mami oli ihan ihmeissään, minne se kaikki ruoka oli lautasilta kadonnut ja vielä niin nopeasti. Me vain tyytyväisiä hyristelimme suupieliä nuollessamme ja iskimme mummolle silmää. Toi mami kun on niin kamalan tarkka, ettei me saatas mitään mukamas epäterveellistä ja meille ei-sopivaa. Pitäis kuunnella vanhempaa ja viisaampaa!

ISO kiitos kaikille, jotka kävitte kommentoimassa edellisessä viestissä Elisabethistä. Hän on valitettavasti edelleen ilman kotia. Mami tarjosi häntä myös paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle täällä pk-seudulla, mutta eivät ota vastaan, koska on tilanpuute. Tosi surullista. Jos kuulette, että joku etsisi itselleen omaa kissaa, niin kertokaa ihmeessä Elisabethistä.

torstai 13. marraskuuta 2008

Elisabeth ja Robin

Tässä ne mamin mummola-viikonlopun vouhkaamisen kohteet nyt sitten on: Robin ja Elisabet (tässä järjestyksessä): Kuulemma erityisesti tuo tummempi eli Elisabeth vei mamin sydämen mennessään.

Onks ne nyt jotenkin ihmeellisiä? Ei minusta aikanaan... Kauhean karvaisia ne on ja niiden tassuthan on jo tuossa 8 viikon iässä isommat kuin meillä, hui, mahtaa niistä tulla isoja! Nooh, kait se on myönnettävä, kun lähemmin niitä tarkastelee, niin onhan ne ihan lutusia, kuten kaikki pikkuipanat. Sinällään on toki kamalan surullista, että Elisabeth ei ole vielä löytänyt uutta kotia itselleen. Siksikin kai se mami oli sitä jo meille roudaamassa. Lupasi kyllä, että jos joku hyvä koti löytyisi, niin mami kyllä huolehtii käytännön asioista.

Tässä vielä näiden kahden karvapallon oma emo Belladonna - koko kulmankunnan hiirten ja rottien kauhu! Belladonnaa katsellessa ja toisaalta verrattessa Elisabethiin, niin mieleen hiipii ajatus, että mikäs tumma ja tulinen sulho siellä vierailulla onkaan käynyt?

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Kissakuvahaaste

Peppu on aiheena tämän viikon Kissakuvahaasteessa. Mami ei sitten malttanut olla laittamatta tätä Säteen kuvaa, vaikka mä kyllä vähän yritin estellä. Katselkaa nyt sitten koko kissakansa meidän ipanan ahteria - se on siinä ihan koko komeudessaan.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Omituista vai ei

Kun tuo mami ei osannut pitää suutansa kiinni ja meni kommentoimaan, että Fannin emäntä itse on omituinen, niin saimme nakin takaisin eli Fanni Nöppönen (vai oliko kuitenkin emäntä??) antoi meille seuraavan tehtävän: "Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä (tai siis kissaa), jotka haastan tekemään saman perästä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.
Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Tämä on oikeasti tosi haastava nakki, sillä eihän meillä mitään omituista tapaa ole. Mami yritti meille väkisin vääntää viisi omituista tapaa, mutta kuten näette, oli enemmän kuin helppo nakki käydä kumoamassa ne kaikki.
1) Mamin mielestä on omituista se, kun minä käyn ulkona kakalla, niin kaivan ensin vähintäänkin itseni kokoisen kuopan ja teen tarpeeni vasta sitten, kun olen jo itsekin yltä päältä esim. mudassa. No, tarkoituksena on kyllä oikeasti välttää se, että joku astuisi minun kakkaan, onko tämä nyt sitten niin omituista? Ja miten muka kukat voisivat hyödyntää lannoitteen maan päältä, minä en ainakaan ole kovin montaa ilmajuurista kasvia meillä nähnyt.
2) Mamin mielestä on omituista se, että minä tykkään leipoa/tassuttaa vain paljasta ihoa vasten eli vaatteen päältä ei voi leipoa/tassuttaa. Nooh... eihän mami ja isukkikaan pussaile minkään kankaan lävitse eli se siitä omituisuudesta.
3) Mamin mielestä on omituista se, että raksukupista raksut eivät maistu yhtään niin hyvälle kuin siitä isosta säiliöstä suoraan syötynä. Hei haloo, jos toi ipana esim. käy lähmimässä mun raksuja, niin ei se nyt kovin omituista ole, että mieluummin syön putipuhtaita raksuja. Eipä toi mamikaan innosta kiljuen toisten tähteitä syö.
4) Mamin mielestä on omituista se, että Säde käy hyppimässä meidän taulut vinoon. Enemmänkin omituista on se, että noi eivät ymmärrä vinkkiä siitä, että ao taulut nyt vaan eivät sovi meidän sisustukseen.
5) Mamin mielestä on omituista se, että mä tykkään pussailla enemmän isukkia kuin mamia. Arvannette tämän vastaväitteen... en minäkään kovin usein näe mamin pussailevan itseään, mutta kylläkin isukkia!

Mites on Pilvin & co:n, Chilin & co:n sekä Perditan jengin omituiten tapojen tilanne? Onko teillä sama tilanne, että emäntä se on se omituinen eikä kukaan muu?

Olimme muuten viime viikonlopun mummolassa ja mamilla oli ihan mahdoton hössötys päällä jostakin Belladonnasta ja erityisesti Robinista ja Elisabethistä. Hän lupasi paljastaa seuraavassa jutussa, mistä ihmeestä tässä on kyse. Mutta kyllä me vähän säikähdettiin, kun alkoi jo pitkäkarvaisesta pikkusiskosta puhua. Hui - onneksi isukki toppuutteli ja mamikin tyytyi siihen - mutisten kylläkin.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

PäivänSäteestä Mörökölli-Menninkäiseksi

Muistattekos taannoisen blogijuttuni PäivänSäteestä ja Mörökölli-Menninkäisestä? Silloinhan tilanne oli ihan epäreilu, kun tuosta ipanasta otettiin kuva vimosen päälle loisto-olosuhteissa ja sitten mua väitetään Mörökölli-Menninkäiseksi, kun aurinko on just paistanut silmiin niin, ettei mitään näe. Sihteeri välittää teille aina niin ruusuista kuvaa tuosta meidän Säteestä, mukamas aina yhtä päivänSädettä ja hyväntuulisuutta täynnä. Minä olen tarkkaan ja harkiten yrittänyt löytää todistusaineistoa, joka todellakin kumoaa tämän väittämän. Joten, varautukaa järkytykseen - todistusaineisto nimittäin löytyi! Raija Harleen galleriasta löytyi nimittäin täydellinen todistusaineisto tälle: Ja jos toi ipana meinaa väittää, että hänelläkin vain auringonsäteet osui silmiin ja siksi hän näytti niin Mörökölli-Menninkäiseltä, niin haha-haa-hahhah. Kukaan ei todellakaan usko! Taas voitto kotiin 7-0. Tuhannet kiitokset Raijan kamera!

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Näyttelykuulumisia Kirkkonummelta

Hellurei vaan taasen näyttelypäivän päätteeksi. Tällä kertaa noi roudas meidät Kirkkonummelle URKin näyttelyyn. Tällä kertaa meitä ei kuitenkaan yllätetty, vaan olimme jo ehtineet tottua ajatukseen tästä ihan tylsästä tavasta viettää se aurinkoinen sunnuntaipäivä, jonka olimme kyllä ajatelleet viettää ihan vaikka terassilla lämmöstä nauttien. Mutta jotakin ihan superia tässä päivässä oli ja arvatkaas mitä se oli? Isukki esitteli minut tuomarille!!! Mä olin ihan otettu ja yhdessä me hurmasimme tuomarin niin, että Hanne Sofie Sneum oli ihan myyty ja arvojärjestys palautui taloomme! Nimittäin minä oli värin paras. Siinä oli Säteen ilmessä näkemistä, kun oli mukamas niin varma, että olisi meidän keskinäisessä skabassa ainakin parempi. Tuomarin sydän oikeasti taisi kyllä mennä sille Sulo-Superman-Sulhasen supersuloiselle pikkutytölle, mutta kuulemma sydämen valinta ei ole sama kuin värin parhaan valinta. No, oli miten oli, niin minä peittosin Säteen! Tällä jaksaa taas piiiiiitkään - njähnjäh. Meitä molempia tuomari kyllä kehui ihan hurjasti ja Säde sai niitä sydämiäkin. Hän sanoi meitä muuten jenkkityyppisiksi, moista ei ole ennen kuultukaan. Niin, se pitää ehdottomasti mainita, että mua kehuttiin lihaksikkaaksi! Siitäs sait mami, joka mua laiheliiniksi on maininnut. Minä olen lihaksikas - ettäs tiedätte! Tässä minä muuten nautiskelen tuomaritädin lämmöstä. Tuomarin parhaan valinnassa puolestaan Säde sitten otti pisteet kotiin eli Säde nominoitiin paneeliin. Olinhan mä tietty ihan hirmuisen ylpeä minun tyttärestäni, joka pesi sekä koratin että rexin mennen tullen, vaikka Säteellä ei TODELLAKAAN ollut mikään hyvä päivä. Oli ilmeisesti noussut kaksi väärää jalkaa edellä. Tuomaritäti onneksi ymmärsi myös teinitytön ongelmia ja sanoi vain, että tuossa iässä kaikki tuo kollien tuoksut vähän pistää päätä pyörälle ja eihän kukaan voi vielä noin nuoreta tietää, miten niihin pitää suhtautua. Minun tuomarin parhaan -valinnassa tuomari sanoi, että hänellä on edessään neljä upeaa voittajakissaa ja hän voisi valita kenet tahansa. Aika hienosti sanottu! Olin kuitenkin kovatasoisessa korat-burma-rex -joukossa. Mutta kun vain yksi menee paneeliin, niin tällä kertaa sitten kuitenkin korat otti ja voitti.

Entäs se paneeli? Ihan ekaksi isot ja tuhannet kiitokset Katjalle, joka meidän sähikäistä paneelissa niin upeasti kantoi! Säde lähettää oikein tuplasuperlämpimät kehräykset Katjalle ja lupaa ensi kerralla nuolaista nenunpäästä vielä kiitokseksi! Paneelitulos olikin sitten jokseenkin mielenkiintoinen. Paneelissa oli viisi nuorta kissaa ja jaossa oli siis viisi ääntä ja jakoon ne totisesti menivätkin! Kukin teini sai siis tasan yhden äänen ja kukin vielä omalta tuomariltaan eli vahvasti kukin piti päänsä. Tilanne oli kieltämättä hieman koominen! No, ei kun ylimääräinen tuomari kehiin ja hän oli Stephe Bruin. Hän kävi kaikki läpi ja pyysi vielä Säteen siihen lähelleen, mutta valitsi kuitenkin - "yllätys yllätys" - burman kategorian parhaaksi nuoreksi! No, se tuomarin paras ja minun värin paras olivat jo niin hienot tulokset, että eipä parempaa voinut toivoa. Ja kokemustahan sieltä oltiin Säteelle hakemassakin. Nimittäin, tämä oli sitten viimeinen kisa nuorten luokassa ja seuraavalla kerralla Säde on jo aikuinen ja kisaa ihan oikeasti jo ihan oikeasta sertistä! Huih! Sitten jo alkaa varmasti enemmän jännittämään. Tässä meistä vielä häkkikuvat muistoksi näyttelypäivästä. Meidän koko poppoo lähettää vielä myös erityisterkut Perditan jengin emännälle, Nemolle ja Siriukselle! Olipa tosi kiva viimeinkin tavata ja nähdä niin emäntä kuin nämä tulevat kuuluisuudet leffasaralta! Vähänkö me ollaan ylpeitä, kun ollaan tavattu superstarat jo nyt! Onnittelut myös upeasta näyttelymenestyksestä ja toivottavasti taas pian nähdään! Kyllä teillä katit on upea ja mukava emäntä!

Ja kun tälle terveisten lähettämislinjalle tässä nyt lähdettiin, niin katsopas oheista Geri-emoseni, kyllä minäkin osaan leukaani venyttää. Jouluna skaba pystyyn, kumman leuka venyy enemmän? Uskallatkos? Säde nauttii muuten parhaillaan näyttelysaavutusten hedelmästä, nimittäin upouudesta huiskasta. Voi kun olisitte näkemässä, hän todella nauttii ja purkaa päivän aikana patoutunutta energiaa!

perjantai 31. lokakuuta 2008

Kuin kaksi marjaa?

Katselimme tuossa iltana eräänä valokuvia ja ihan pakko tuoda tänne näytille kaksi kuvaa. Syy tähän on se, että minua ja Sädettä on sanottu niin samannäköisiksi, ettei meitä toisistaan erota. Ai samannäköisiä vai? Kuin kaksi marjaa vai? Mustikka ja mansikka ehkä.. Tarviiskos useampikin kommentoija vähän vahvempia silmälaseja? Nooh, ehkä tämä meni vähän kepposen puolelle =). Onhan se totta, että kun me ravaamme tuhatta ja sataa pitkin kotia, niin ei noi mami ja isukkikaan meitä aina erota. Kameralla saa vaan niin ihmeellisiä tuloksia riippuen kuvakulmasta ja valaistuksesta. Mä voisin väittää, että meistä kumpikaan ei ole ihan parhaimmillaan noissa kuvissa. Säde on jokseenkin sädehtivän kirkastuneen näköinen ja minä... en minä noin mökö ole!

Meille on muuten ilmestynyt satunnainen vieraileva aby-orava. Aby-orava (Aby Sciurus vulgaris), tieteellinen nimi Aby Linnaeus. Orava kuuluu lahkoon täystuho Rodentia. Suvun tieteellinen nimi aby sciurus viittaa siihen, että aby-orava aivan kuin istuu oman häntänsä tukemana. Kukapa ei tunnistaisi aby-oravaa! Aby-orava on helppo tunnistaa: sillä on pitkä ja välillä pörröinen häntä sekä satunnaisesti tupsupäiset korvat. Se istuu ympäristöä tähystellessään pystyasennossa takajalkojensa varassa, päästelee kurnuttavia ja purnuttavia ääniä ja kiirehtää jo taas samassa juoksuun ja loikkaan! Yhtä kiipeilypuun reunaa se laskeutuu pää edellä vauhdilla alas, hyppelehtii yli ruokapöydän sekä kirjahyllyn ja kipuaa jo vauhdilla kohti yläkerran kaidetta! Kaiteelta toiselle se hyppii vaivatta, loikkien tarkoin ja harkitusti (joopa joo...), pitäen pitkää häntäänsä suorana tasapainottamassa (ai, voi sitä silläkin termillä kutsua, jos tasapainottamiseen kuuluu mm. maljakoiden ja muidenkin kippojen kaataminen siinä samalla...). Kaikkinensa kuitenkin aby-orava herättää hyvää mieltä siellä, missä milloinkin viipottaakin.

Siinä sulle ja sun oravilles, tuumaa tämä ihan perinteinen aby-täystuho.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Koiranilma

Joo... ne haukkuvat nelijalkaiset ja pahalta haisevat otukset saavat ihan vapaasti olla tuolla ulkona. Lupaan, että tänään tai tällaisella kelillä muulloinkaan en tule ajamaan niitä kauemmaksi. Toki tälläkään säällä ei ole lupaa tietty tulla meidän pihalle. Ei ole minulle tehty tämä sunnuntainen vaakatasossa vettä ja tuulta -sää. Mä päätin jo aamulla, että tämä on oikea asento ja tekeminen tälle päivälle. No, ehkä joustan sen verran, että vähän jos silmiä avaan. Niin, ja kiitokseksi tästä, aamiainen vuoteeseen, joohan mami, joohan? Ja mieluusti myös lounas ja päivällinen. Säde kävi vinkumassa terassille, mutta yllättäen hänkin tajusi pian, että peitosta se ilo on tänään revittävä, jos jostain meinaa iloa saada. Ja Sädehän teki työtä käskettyä, milloin möyri peiton alla, milloin peiton sisällä ja milloin reunan yli tippuenkin.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Kissakuvahaaste 86 "Sutjakka"

Osallistumme tämän viikon kissakuvahaasteeseen, jonka aiheena on "Sutjakka" ja tarkennuksena akrobaattisuus. Takan edessä voi lämmitellä hyvin monenlaisessa asennossa, kuten Viivi ohessa näyttää. Silti äkkiseltään voisi väittää, että vähemmän akrobaattisessa asennossa voisi olla vähän miellyttävämpää... tai ainakin vähemmän niskoja jäykistävää...

torstai 16. lokakuuta 2008

Pizzatorstai

Pizzaperjantai muuten trimmaa paljon paremmin kuin pizzatorstai.. No joo, tolla meidän palvelijalla ja sihteeriköllä on kuulemma mukamas niin kiirusta siellä missä arkipäivät aina luuhaa (olis vähän tehokkaampi...), että nää meidän kuulumisten päivitykset ovat nyt tällä kertaa jo vähän vanhoja. Mami otti Säteestä taannoin mamin sanojen mukaisesti "ruokavarkaissa" kuvasarjan, joka on jo jäänyt vähän unohduksiin. Tämä itse asiassa liittyy siihen taannoiseen formulahetkeen, kun noi päättivät vähän mässytellä pizzaa. Ja meidänkö olis sitten pysyä tapahtuman ulkopuolella, heh heh. Tosin ihan epäreilua, että meille jätetään vain jämät, kenelleköhän tästä voisi valittaa? Ja jos ei itse puoliaan pidä, niin kukas sitten?

Mmmm, mitäs namia täällä on... ainakin kinkkua ja juustoa ja huumaavasta tuoksusta päätellen myös murunen katkarapua. Ei tästä mitään tule, tuossa menee kaikki maut ja tuoksut sekaisin, nää parhaat palat on ehdottomasti siirrettävä vähän kauemmaksi. Mitä, mitä se mami marisee ja motkottaa. Kiitos isukki, että pidit mun puolia ja annat hoitaa ruokailun loppuun. Noniin, nyt maistuu, juu-u kyllä täältä se aurajuustokin löytyi, kun sai rauhassa makustella ja maistella.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Näyttelypäivä

Jippi-ai-jee!!! Riemuhuuto siksi, että se näyttelypäivä on kuitenkin jo takana päin. Tällä kertaa matka sinne ei onneksi ollut pitkä ja paikalla oli isosti sukua: me, Siiri ja Saaga, veljeni Paroni, tenavien Paco-isä, serkkutyttö ja serkkupoika sekä puolisiskoja ja -veljiä.

Alkajaisiksi tällainen häkkilintu-kuva. Säteen mielipide päivästä tai häkistä taitaa käydä selväksi varsin hyvin... Mites meillä sitten meni! Minä sain sertini ja paljon kauniita sanoja, mutta tuomari ei oikein tykännyt siitä, että minulla oli sellainen evvk-asenne... Säde sai bonuspisteet täydellisistä korvistaan! Värin parhaan valinnassa voiton vei itänaapurin ihme eli Highgaitpaws Magic Gold, joka oli myös tuomarin paras ja lopulta koko kategorian paras nuori! Ei ollut turha keikka itänaapureilla!!! Siiri sai myös kovasti kehuja ja hävisi värin parhaassa vain isälleen eli Pacolle, joka myös pääsi paneeliin, mutta jäi yhden äänen päähän voittajasta. Entäs Saaga? Meidän kaunottarella oli loistava päivä! Ensimmäisessä värin parhaan kisassaan Saaga otti voiton kotiin ja entäs sitten, sitten vielä valittiin tuomarin parhaaksi! Kyllä me olimme haljeta ylpeydestä, kun ottaa vielä huomioon sen, että Saaga käyttäytyi todella hienosti ja kauniisti. Ohessa meidän missin kuvakin tuomaripöydältä. Jotkut ehkä huomaavatkin aikamoista yhdennäköisyyttä isänsä käytökseen vastaavassa tilanteessa... Paneelissa Saaga sai yhden äänen ja voittajaksi kolmella äänellä tosiaankin selvisi se riistapoika Venäjältä. Eikä Saagan saavutukset tähän loppuneet, kiitos Saagan loistotuloksen minä olin kategorian paras siitosnaaras ja tenavien isä Paco oli kategorian paras siitosuros! Miettikääs sitä ja kyllä oli hienot pokaalit ja raksuvarannotkin taas hetkeksi täytetty lahjakortilla.

Tässä vielä näyttelykuvat Siiristä ja Säteestä ja lisäksi täältä löytyy lisää kuvia näyttelypäivältä.

Meillä oli Säteen kanssa näyttelyn osalta sellainen ovela suunnitelma, joka onnistui puolittain. Nimittäin, mami kertoi, että hän aikoo mennä Säteen kanssa sunnuntainakin näyttelyyn, minut oli vapautettu jo etukäteen tästä "kunniasta". No, eihän siitä nyt mitään tule, että a) minä jäisin yksin ja b) Säde joutuu menemään yksin näyttelyyn. No way! No, suunnitelma meni näin, että minä tekeydyn kipeäksi lauantaina näyttelyssä ja mami ei sitten raaski jättää mua kotiin sairastamaan yksin, vaan jää Säteen kanssa myös kotiin. Joo-o, tältä osin kaikki menikin loistavasti, mutta suunnitelmaan ei kyllä kuulunut se, että mulle tungetaan lääkelitkua kurkkuun - jak. Niin, siis en tainut pelkästään tekeytyä kipeäksi, vaan se huonovointisuus oli kyllä ihan aitoa. Säde jäi nyt kyllä paljosta velkaa, sillä ekakskin hän vältti toisen näyttelypäivän, tokaksi mulla oli huono olo, kolmanneksi mulle annettiin lääkettä ja neljänneksi mä jouduin olemaan siinä oksunhajuisessa häkissä. Eli suunnitelma todellakin onnistui vain osittain... ensi kerralla tarvii kyllä miettiä kaikki mahdolliset variaatiot, missä voi tällaiset suunnitelmat mennä pieleen. Nyt toivotaan, että se huonovointisuus menee oikeasti ohi, joohan!

tiistai 7. lokakuuta 2008

Ensikosketus terassiin

Lupasin taannoin lisätietoa meidän terassista. Tähän voi oikeasti heti alkuun sanoa, että kyllä sitä hyvää kannattaa odottaa, vaikka sitten vähän kauemminkin. Noi ovat puhuneet siitä terassin lasituksesta ties kuinka kauan ja syyttäneet jotain kaupungin virkamiestä ja rakentajaa viivyttelystä ja jahkailusta, mutta nyt - nyt se on totta. Terassihan meillä toki siis on ollut, mutta ei me olla saatu siellä vapaana olla. Nyt saadaan! Vitsi, me oltais Säteen kanssa valmiita muuttamaan sinne ja jahtaamaan öttiäisiä sekä tietty ottamaan aurinkoa.

Tässä alkuun nämä ensikosketuskuvat terassiin lasituksen jälkeen. Kyllä me oltiin ihan täpinöissämme! Ja mikä parasta, siitä saa yhden lasin siirrettyä syrjään ja saamme haistella verkon läpi ihan oikeaa ulkoilmaakin ja tietty, tätä kautta ne ihanat öttiäisetkin pääsevät sisälle. Mutta on se vaan mahtavaa tsuumailla pellon ja naapureiden tapahtumia kunnon lasiseinän lävitse. Se tihrustaminen ikkunan ja sälekaihtimien raoista alkoikin jo vähän kyllästyttää. Ja jos ei tuo meidän elohiiri-ikiliikkuja-energiapakkaus sisällä malta olla paikallaan, niin voinette kuvitella, millainen touhotus sillä täällä oli heti alusta lähtien päällä. On kuin olis lentoon lähdössä ihan koko ajan.
Sitten siihen aurinkokylvyn puoleen. Nämä otokset ovat sitten jo parin tutustumispäivän jälkeen, kun sinne ilmestyi muutakin kuin vain meidän kiipeilypuu. Kuvat puhukoot puolestaan. Vinkkinä niille, joille kuvat eivät kerro riittävästi, kyllä - minä nautin auringosta ja lämmöstä!