Kukkuu...

Ihan ensimmäiseksi tietenkin kaikille oikein erinomaisen hyvää alkanutta uutta vuotta! Tässä tulikin vähän pidempi kirjoitustauko, kun ei tuo sihteeri ole mukamas taas ehtinyt. Tekosyitä kaikki, sehän me tiedetään. No, ensi alkuun lyhyesti kuulumisia. Vietimme Säteen kanssa joulun perinteiseen tapaan Ritva-tädin hellässä hoidossa ja noi oli jossakin kaukana juuri niitä värikkäitä tipujakin katselemassa, joihin taannoin viittasin. Taaskaan en siis päässyt mukaan. Mutta eipä sille mitään voi, en mä ehkä olisi niistä lentomatkoista kuitenkaan edes tykännyt ja sitä paitsi, Ritva-tädillä on nii'in kiva olla! Ison iso kiitos taas palvelusta meidän molempien puolesta!

Vuosi on alkanut hyvin vaihtelevissa merkeissä, on tullut suru-uutisia, mutta tiedossa on toivottavasti jotain erittäin iloistakin lähipiirissämme, tästä sitten myöhemmin enemmän. Säde kajautteli juoksuhuutonsa uuden vuoden alkajaisiksi ja johan siinä olikin, mitä kuunnella - se tyttö tekee kaiken kyllä ihan täysillä. Tästä hyvänä esimerkkinä taannoinen päivä, kun päätimme Säteen johdolla oikein porukalla testata tätä "sirpaleet tuo onnea" -fraasia. Mami laittoi aamulla meille kerman jämät lautaselle herkuksi ja kun eihän se meidän Säde malta katsoa, mihin hyppää, niin arvatkaa, hyppäsikö suoraan lautasen reunalle... Sen jälkeen kermaa ei ollut pelkästään seinillä, pöydällä, ikkunassa, lattialla, mamin päällä, MINUN päällä, vaan Säteen naama ja tassut olivat aivan valkoiset. Olipa tytöllä aamupuhdetta, kun nuoli itseään puhtaaksi. Ja niin oli mullakin, tosin mä nuolin itseäni samalla Sädettä pahasti mulkoillen (vois ajoittaa hyppynsä niin, että mä ehdin pois alta ja sitä paitsi, se siitä herkusta sitten...). Illalla sitten piti samaisen tyttösen hypätä niin kovaa vauhtia keittiön saarekkeelta astianpesukoneen päälle, että jarrut eivät riittäneet. Seuraukset: iso leipälautanen kaatui ison pippurimyllyn päälle, joka puolestaan kaatui keraamisen ruokakupin päälle, joka puolestaan rikkoutui. Sirpaleet tuo onnea, niinhän se on ja kuin pisteenä i:n päälle, pudotti isukki vielä lasin lattialle. Nyt sitä onnea siis odotellaan - olis jo meidän suvun vuoro.

Mutta hei, jotain äärimmäisen kaunista on tarjolla tällä kertaa kuvien muodossa! Isukki ja mami kävivät katsomassa, mitä Siirille ja Saagalle kuuluu ja voi, heillä tuntuu olevan asiat kyllä enemmän kuin hyvin ja kohdallaan. Ohessa joitakin otoksia vierailulta, katsokaa ja huokailkaa ihastuksesta!

Juhlakausi lähestyy..

.. ja me jäämme perinteisesti myös lomailemaan kirjoitustouhuista. Mami mietti pitkään, miten hän saisi koko laajan lukijakunnan pysymään kuitenkin uskollisena tauosta huolimatta ja päätyi sitten varsinaiseen kuvapläjäykseen. Tällä hän tavoittelee sitä, että teillä riittää moneksi päiväksi ihasteltavaa meidän kuvissa kera meidän moninaisten ilmeiden. Ilmeetkin sen kertovat, että emme todellakaan ole tylsiä ja yksioikoisia kissoja. Näiden kuvien kera halumme toivottaa kaikille neli-, kolmi- ja kaksijalkaisille rakkaille lukijoillemme oikein ihanaa jouluaikaa ja tunnelmallista loppu vuotta! Palataan taas uusien kujeiden kera ensi vuonna.

Venyttely on mun toinen nimi:

Tän parempaa poseerausta ei nyt tipu

Tunnen kyljessäni tuijotuksen:

Tomera tyttö:

Tarviiko selittää - mua väsyttää:

Sinuna pysyisin siellä alhaalla:

Silmät seisoo päässä:

Sfinksi:

Ryhtiä ja korkeutta löytyy:

Puhuiksä mulle vai?

Pahat mielessä:

Osaan mä ottaa rennostikin:

Onpas tylsää:

Odotan käskyjäsi hallitsija:

Mökömisu:

Mä sopeudun ihan kaikkiin olosuhteisiin - vaikka sitten orrella makaamiseen:

Mä nyt vaan olen kaunis, en mä sille mitään voi:

Mä jumaloin mun emoa:

Mä anon....

Mua ihan oikeasti väsyttää:

Minä olen ihan viaton -katseeni:

Maailman lutuisin:

Kyllä mä vielä emolle näytän kaapin paikan...:

Kuka - minäkö?

Katse kaukana horisontissa:

Joku meillä ehtii ihan joka paikkaan:

Ja tota moskaa mä en syö (toim. huom. ja ihan satavarmasti syö, ottaa vahinkoa takaisin siltä 3,5 vuoden nirsoilukaudelta...):

Pikkuemäntä:

Itse emäntä:

Haaveilen öttiäisistä:

Että toi jaksaa esittää:

Arvolle sopivan ylväänä:

Savon kuulumisia

Melkein meinasi kaiken touhun ja tohinan keskellä unohtua kertoa se, että olimme jokunen viikko sitten mummolassa käymässä ja tällä kertaa pidennetyn viikonlopun. Matkat oli tietty sieltä syvältä ja pimeästä, mutta perillä oli taas niin kivaa. Mummo osaa niin hyvin meitä hemmotella (tosin mamilta salaa), mutta toi mami onkin sellainen tiukkapipo.

Perinteisesti minä vietin pitkiä hellittelyhetkiä papan kanssa siinä meidän yhteisessä lempituolissa. Pappa kuulemma niin sanotusti hätistelee muita hänen tuolistaan poiskin, mutta ei hän minua raaskinut ajaa pois. Sen sijaan minä annoin sen verran tilaa, että pappa mahtui mun viereen. Ja kyllä, muistin myös papan hiukset pestä tasaisin väliajoin. Mutta kuten aina ennenkin, niin nytkin annoin myös Säteen tulla välillä tähän tuoliin nokosille. Tällä kertaa keskityin myös sivistämään itseäni, tosin sitä Säde ei voinut ymmärtää, vaan kävi hieman ihmeissään kulmiaan nostamassa, että mitäs siellä lehden välissä luuhaat. Säde sen sijaan sivisti itseään opiskelemalla savolaisten tipupaistien ulkonäköä ja liikeratoja. Taas tuli sen tosi kivan ajan jälkeen mieleen se yksi kysymys, miksi mummolaan on niin kamalan pitkä matka?

Puuttunut pala on paikallaan

Muistattekos tämän jutun melkein kaksi vuotta sitten. Loimme silloin pientä painetta meidän kasvattajakotimme nettisivuille tuossa viidennessa kohdassa. Nyt ei voi muuta todeta, kuin se - että hyvää, ellei parasta todella kannatti odottaa. Tarkkasilmäisimmät ovatkin ehkä huomanneet, että meidän linkkilistassa on se kaikista ylin paikka ollut vapaana - vaan eipä ole enää. Nyt siellä lukee Redcheetah's ja sinne kannattaa todella mennä tutustumaan. Minä haluan Säteen ja mamin kanssa onnittella Ritva-tätiä todella hienoista sivuista ja odotamme kovasti sinne lisäpäivityksiä - ettei paine vaan käy liian hentoiseksi... =)

Sivuilta löytyy mm. tämä kuva pienestä ja maailman lutuisimmasta pikkukisusta - arvaattekos kuka tässä on?

Kissakuvahaaste "oma tila"

Kissakuvahaasteen aiheena on "oma tila" ja kuinka kissat sen toteuttavat. Tämä on yksiselitteinen ja helppo juttu - isukin käsivarsi on minun ja vain minun omaa tilaani. Säde saa katsoa vierestä, mutta ei todellakaan tulla tähän tilaan.

Terveiset söpöläiseltä

Meillä vouhotettiin taas eilinen ilta.. Mami ja isukki kävivät meinaan katsomassa Viola-tyttöstäni hänen uudessa kodissaan ja kovasti isukki yritti saada käynnin jälkeen mamilta vakuutusta, että ei, meille ei tule kolmatta kissaa (ikään kuin Viola nyt olisi ollut "saatavillakaan"). Mutta siis, Viola-neiti oli kasvanut kuulemma ihan hurjasti ja ei ollut todellakaan enää mikään pikkukisu, vaan oikeasti nuori neitokainen. Ja niin suloinen ja ihana kehruukone vieläkin. Mami oli kuulemma yllättäen pusutellut ja halinut tytön ihan ympäriinsä ja kiitos Viola, kyllä mekin saimme terveisesi tuoksujen välityksellä! Ja tuttu veikeyskin on selvästi säilynyt sekä aina valmiina leikkiin -asenne. Mutta kyllä tyttö osaa olla aika hurrrrrja petokin, vai mitäs tästä tuumaatte? Lisää kuvia käynnistä löytyy täältä. Vanhemmat ladyt kuvissa edustavat minun esiäitejäni - ei liene epäselvää, mistä minunkin kauneuteni on periytynyt Geri-emoni sitä vain matkalla lisäten?

Mutta kyllä mami oli tyytyväinen ja onnellinen näkemäänsä. Kyllä vaan pieni tyttö osaa olla iloinen, omiin ihmisiinsä kiintynyt ja reipas, vaikka vastoinkäymisiä on joutunut kohtaamaan enemmän kuin laki sallii yhdelle kannettavaksi. Eipä tuntunut silmän puuttuminen tyttöä haittaavaan ja itsetunnossa ei ainakaan ollut minkään sortin ongelmaa - sen verran tomerasti (=vähät välittäen) otti vastaan vanhempien ladyjen komennusyritykset. Ja kummasti ne vanhemnmatkin ovat nuortuneet ja noikin näkivät sen, kun sukupolvet kirmasivat keskenään isosta ikä- ja arvokkuuserosta huolimatta =) Viola on myös reipas ulkoilija. Siinä missä vanhemmat jo hakeutuivat uunin viereen lämmittelemään, kirmaa Viola vieläkin ulkohäkkiin tasaisin väliajoin tarkistamaan tilanteen.

Kovasti terveisiä meidän reippaalle tytölle!

Asemasotaa

Meillä on joskus tiivis tuijotuskisa siitä, kumpi pääsee ekaksi takan lämpöä lähinnä olevaan pesään. Vielä viime keväänä mä olin ihan ylivoimainen ykkönen, mutta tenava on löytänyt jostain ihan uuden vaihteen ja eipä ole mitenkään varmaa, että mä pääsen ekana tuohon pesään. Tosin tarina jatkuu yleensä sitten niin, että se ekana päässyt toteaa paikan liian hikiseksi alle viidessä minuutissa, hyppää sieltä pois ja samaan aikaan on jo toiseksi jäänyt hypännyt siihen pesään. Tätä rallia jatkamme sitten siihen asti, kunnes takan kuumuus on hiipunut ihanan pehmeäksi lämmöksi ja se on sitten ihan tuuripeliä, kumpi sattuu sillä hetkellä olemaan pesässä. Ja juu ei, noi kuvassa näkyvät muut pesät + pehmustettu puukori eivät ole sama asia kuin juuri takan edessä oleva pesä.

Mutta kyllä mulla on sitten takataskussa sellaiset keinot, joilla kyllä voitan tuijotuskisat - vaikkakin vähän ehkä epäeettisillä keinoilla... Katsokaa nyt tätäkin, kun minä ärähdän, niin kyllä siinä tenavankin korvat heilahtaa siihen malliin, että tuijottaminen loppuu - nih!