Maan vetovoimako...

... uhkaa vielä minut mennessään...No ei sentään - ihan vaan myyrän kolo. Tätä koloa ei voi sivuuttaa laittamatta sinne tassua ja mielellään myös päätä siltä osin kuin se sinne mahtuu.

Näin sitä mamia...

...kiedotaan pikkutassun ympärille. Ei muuta kuin päikkäreille mamin syliin ja vielä silmät auki - ainakin hetken. Pian tuon jälkeen alkoi pikku-Inka tuhisemaan täyttä kissanunta. Eipä mamikaan valittanut aikamoisen tovin jälkeen ollenkaan siitä, että oli yksi jos toinenkin kropan osa puutunut hieman erikoisessa asennossa olostaan.

Minttua ja Miljaa tapaamassa

Mami kävi eilen ulkoiluttamassa kameraa yhdessä Ritva-tädin kanssa ja ei ollenkaan pöllömpi syy ulkoiluttaa sitä kameraa... Siirin neidit ovat jo kohta 8 viikkoa vanhoja ja mitä neitejä siellä kasvaakaan! Enemmän kuvia niin Siiristä ja Saagasta kuin eritoten tyttösistä on taas perinteisesti tämän linkin kautta, mutta tässä taas vähän esimakua.

Viralliset nimetkin ovat nyt prosessissa eli Redcheetah's Minttu ja Redcheetah's Milja. Milja tosin taitaa totella vieläkin paremmin sitä entistä Mimmi-kutsumanimeään. Noi olivat menneet sinne kesken iltanokosten, joten vähän oli uninen tunnelma. Vähän aikaa jaksoivat tytöt poseerata, kunnes Miljalla ensin meni simmut kiinni ja pian perästä hyytyi myös Minttu. Kyllä minä saan olla ylpeä lapsenlapsistani!

Kuulumisia pentuhuoneesta

Näin koiranilman johdosta mieltä piristämään on kiva kertoa kuulumisia meidän pentuhuoneen suunnalta. Inkasta on kehkeytymässä varsinainen sydäntenmurskaaja - ainakin mitä nyt ensi tekosia seuraa mamin suhteen. Inka on niin nuollut kuin "purrut" hellästi, ottanut päikkäreitä niin kämmenellä kuin sylissäkin, alkanut jo vähän osoittaa leikin elkeitä ja jopa kehrännyt mamin kämmenellä. Ei ihan tyhmä tyttönen siis! Siiri-tätihän oli pienenä tyttönä kova nuolemaan kaikkea ja samaa polkua taitaa Inkakin lähteä kulkemaan. Erityisesti mamin pikkusormi on mieleen. Sunnuntaipäivän ratoksi ohessa taas jokunen otos Inka-tyttösestä.

Inka-neiti ja silmät

No niin. Nyt on ekat kuvat sitten Inka-neidin silmistäkin otettu. Ihan eivät ole tarkkoja, mutta eiköhän niistä pikkuneidin silmät kuitenkin erotu. Maailmaa on ihmetelty nyt kolmen päivän ajan - välillä isommilla ja välillä vielä vähän kiinniolevilla silmillä. Liikkuminen lisääntyi myös heti silmien aukeamisen jälkeen selvästi. Inka-neiti täyttää muuten tänään kaksi viikkoa! Tahtoa pikkuneidillä ainakin tuntuu olevan ja sen hän myös niin kertoo kuin osoittaakin. Jotenkin tuntuu, että tyttö saattaa vielä tulevaisuudessa näyttää kaapin paikan yhdelle jos toisellekin kaksi - nelijalkaiselle... Tässä vielä jotenkin tosi tunnelmallinen kuva emon ja tyttären välisestä siteestä.

Mä nautin...

Nyt kun Säteen huomio menee oman tenavan hoitamiseen, minä osaan kyllä ottaa ilon irti kaikesta keskipisteenä olosta! Isukin kanssa vietetään pitkiä toveja iltaisin telkkua katsellen ja mun massua rapsutellen.Mamin kanssa puolestaan otimme taannoin päikkärit terassilla ja minä hain peitoksi itselleni mamin t-paidan eli menin sinne paidan sisään pötköttelemään.
Niinpä, ei tää mummona olo mitenkään hassumpaa ole! Sorry kuvien laadusta, kun se meidän normikamera on tuolla pentuhuoneessa ja nää on otettu ihan vaan kännykällä.

Pentuhuoneesta sen verran, että pian pääsemme esittelemään silmät! Ne ovat siis auenneet, mutta valo-olosuhteet ovat olleet sen verran kehnot siellä, että ilman salamaa ei vielä ole onnistuneet saamaan järkevää kuvaa. Mutta kyllä se sieltä tulee.

Säteen oma aarre ja silmäterä

Ihan ensimmäiseksi kiitämme teitä lämpimästi kaikista ihanista viesteistä ja tuesta, jota olemme surumme keskellä saaneet niin blogin, FB:n kuin sähköpostin ja puhelimenkin välityksellä. On kuitenkin helpottavaa huomata, kuinka moni elää mukanamme surua ja jakaa sitä kanssamme. Katseet on kuitenkin suunnattava eteenpäin, vaikkei se sitä tarkoitakaan, että pienet enkelimme pitäisi unohtaa.

Me saamme suurta iloa siitä, kuinka loistava emo meidän Säde on. Säteestä todellakin näkee, että hänellä on nyt ikioma aarre ja silmäterä. Pieni tyttönen kyllä todellakin on kietonut emonsa jo kaikkien tassujensa ympärille ja kun kyseessä taitaa olla varsin määrätietoinen ja tahtova tyttönen, niin Säteellä ei ole ns. vapaa-ajan ongelmia. Eipä sillä, eipä tuo tuolta pesästä juuri pois halua tullakaan. Mutta sen kerran, kun sieltä pääsee lähtemään ilman, että silmäterä sitä huomaa ja asiaan hyvin nopeasti äänellään puuttuu, niin kovin pikaiseksi jää Säteen kierrokset, kun heti on jo takaisin laatikon reunan yli katsomassa aarrettaan. Ja ei pääse meidän vauva kyllä likaantumaankaan, sen verran tarmokkaasti ja usein sitä pestään.

Tänään tulee pikkuiselle viikko ikää täyteen ja paino on tullut niin, että 200 gramman raja rikkoutuu ihan kohta puoliin. Maitobaaria on todellakin hyödynnetty. Seuraavaksi odotamme innolla, kun silmät alkavat aueta ja pikkuinen pääsee ihmettelemään kaikkia niitä kasvoja, jotka sitä laatikon reunalla katselevat.

Ensimmäisen viikon kunniaksi tässä muutamia kuvia pienten kommenttien kera.

Pienen ihmeen elämän keskipiste ensimmäisten viikkojen ajan - mamma ja mamman maitobaari: Ylpeä emo ja lämpöpatterit - pikkuinen tykkää nukkua Säteen hännän ja pepun välissä, näin hän saa varmasti riittävästi lämpöä ja läheisyyttä: Pienen pieni poseeraus - ikää muutama päivä! Koko Säteen keho ja katse kertoo kyllä, että hän on niin onnellinen! Joitakin uniasentoja - yleensä se emon peppu on se, joka vetää puoleensa. Haukankatse valvoo, ettei vaan mikään häiritse pikkuista. Voiko toinen olla enää hellyttävämpi nukkuessaan... Mami toi pikkuiselle unikaverin, jotta Säde pääsee edes hetkeksi pois pesästä jaloittelemaan. Lopuksi se kaikista hellyttävin kuva - veljenkorvike on kirjaimellisesti otettu kainaloon unikaveriksi! Vähemmästäkin tuli tippa silmään!