Kyllä tekin olisitte nenä nutturalla, jos teistä heti kylvyn jälkeen kuva otetaan. Sitä paitsi, kissa kylvyssä ei ole se maailman luonnollisin asia, ei ainakaan minusta. Eipä sillä, on sitä pahempaakin kuin joutua lämpimään suihkuun ja varsinkin, kun isukki ja mami lämmittää saunan samalla, jotta voin lämpimässä kuivatella itseni. Mutta silti, vähemmästäkin itsetunto saa aina kolauksen, kun turkki menee ihan kaamean tuntuiseksi. Mutta, lopputulos on kaunis, eikö totta?
No, varsinainen eka näyttelypäivä alkoi vähän huonosti, kun isukki oli tullut yöllä kipeäksi ja me kaikki nukuttiin vähän huonosti ja minäkin nousin sitten väärällä jalalla. Mielialaa ei parantanut edes se, että minun näyttelyhäkkini oli kahden superkomean kolli välissä (lämpimät terkut Pacolle ja Niilolle). Niilo erityisesti yritti tehdä hurjaa vaikutusta ja lähetteli tuoksahtavia ja kosteita kirjeitä vähän väliä sinne häkin seinille. Ehkä mä vähän kypsähdin siihenkin liialliseen huomion kerjäämiseen, koska mua nyt ei sattunut silloin miehet kiinnostamaan.. Siis, ensin olin jokseenkin kiltisti Natalia-tuomarin arvostelussa, vähän vain katselin kieroon ja luimistelin korviani (ekan kuvan on ottanut Markus Wikström ja toisen Heikki Siltala)
Mutta pian tämän jälkeen otettiin sitten se taannoinne, öhöm, ei niin ystävällinen kuva minusta... Ja mitä sen jälkeen??? No, kävin sitten tutustumassa kynnet edellä, miltä Natalian pusero tuosta kaulan alapuolelta tuntui. Anteeksi. Mami oli ihan punaisena häpeästä ja minä jatkoin vain ärisemistä. Natalia oli kuitenkin aika kiltti. Hän sanoi, että sydän on minun puolella ja tykkää kissoista, joilla on oikeasti luonnetta. Mutta sitä sertiä ei minulle voi kuitenkaan antaa ja sen sai todella kaunis Nala (terkut kilpasiskolle!). Joo, olihan se vähän turhaa ylireagointia se liian läheinen tutustuminen, mutta joskus vaan pinna palaa... Loppupäivän lähinnä murjotin, ehkäpä osittain katumuksesta.
Illalla oli sitten tiukka puhuttelu ja katkarapulakolla uhkailu... Arvasin, että ei tästä yhdellä päivällä siis selvittykään ja ei kun taas sunnuntaina kohti Porvoota. Tällä kertaa olin vähän ystävällisempi, kuten tämä Tommi Markuksen ottama kuvakin jo kertoo.
Sunnuntaina sain siis pienen pörhistelyn johdosta sen Pikkuleijona-lisänimen ja sertin ja minusta tuli Champion!!! Kyllä kelpaa hienoa ruusuketta ihastella!
Niin, se piti vielä näistä näyttelyistä sanoa, että jos jotain hyvää siellä on, niin aamiainen ja lounas vuoteeseen =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti