Kissakuvahaaste "oma tila"

Kissakuvahaasteen aiheena on "oma tila" ja kuinka kissat sen toteuttavat. Tämä on yksiselitteinen ja helppo juttu - isukin käsivarsi on minun ja vain minun omaa tilaani. Säde saa katsoa vierestä, mutta ei todellakaan tulla tähän tilaan.

Terveiset söpöläiseltä

Meillä vouhotettiin taas eilinen ilta.. Mami ja isukki kävivät meinaan katsomassa Viola-tyttöstäni hänen uudessa kodissaan ja kovasti isukki yritti saada käynnin jälkeen mamilta vakuutusta, että ei, meille ei tule kolmatta kissaa (ikään kuin Viola nyt olisi ollut "saatavillakaan"). Mutta siis, Viola-neiti oli kasvanut kuulemma ihan hurjasti ja ei ollut todellakaan enää mikään pikkukisu, vaan oikeasti nuori neitokainen. Ja niin suloinen ja ihana kehruukone vieläkin. Mami oli kuulemma yllättäen pusutellut ja halinut tytön ihan ympäriinsä ja kiitos Viola, kyllä mekin saimme terveisesi tuoksujen välityksellä! Ja tuttu veikeyskin on selvästi säilynyt sekä aina valmiina leikkiin -asenne. Mutta kyllä tyttö osaa olla aika hurrrrrja petokin, vai mitäs tästä tuumaatte? Lisää kuvia käynnistä löytyy täältä. Vanhemmat ladyt kuvissa edustavat minun esiäitejäni - ei liene epäselvää, mistä minunkin kauneuteni on periytynyt Geri-emoni sitä vain matkalla lisäten?

Mutta kyllä mami oli tyytyväinen ja onnellinen näkemäänsä. Kyllä vaan pieni tyttö osaa olla iloinen, omiin ihmisiinsä kiintynyt ja reipas, vaikka vastoinkäymisiä on joutunut kohtaamaan enemmän kuin laki sallii yhdelle kannettavaksi. Eipä tuntunut silmän puuttuminen tyttöä haittaavaan ja itsetunnossa ei ainakaan ollut minkään sortin ongelmaa - sen verran tomerasti (=vähät välittäen) otti vastaan vanhempien ladyjen komennusyritykset. Ja kummasti ne vanhemnmatkin ovat nuortuneet ja noikin näkivät sen, kun sukupolvet kirmasivat keskenään isosta ikä- ja arvokkuuserosta huolimatta =) Viola on myös reipas ulkoilija. Siinä missä vanhemmat jo hakeutuivat uunin viereen lämmittelemään, kirmaa Viola vieläkin ulkohäkkiin tasaisin väliajoin tarkistamaan tilanteen.

Kovasti terveisiä meidän reippaalle tytölle!

Asemasotaa

Meillä on joskus tiivis tuijotuskisa siitä, kumpi pääsee ekaksi takan lämpöä lähinnä olevaan pesään. Vielä viime keväänä mä olin ihan ylivoimainen ykkönen, mutta tenava on löytänyt jostain ihan uuden vaihteen ja eipä ole mitenkään varmaa, että mä pääsen ekana tuohon pesään. Tosin tarina jatkuu yleensä sitten niin, että se ekana päässyt toteaa paikan liian hikiseksi alle viidessä minuutissa, hyppää sieltä pois ja samaan aikaan on jo toiseksi jäänyt hypännyt siihen pesään. Tätä rallia jatkamme sitten siihen asti, kunnes takan kuumuus on hiipunut ihanan pehmeäksi lämmöksi ja se on sitten ihan tuuripeliä, kumpi sattuu sillä hetkellä olemaan pesässä. Ja juu ei, noi kuvassa näkyvät muut pesät + pehmustettu puukori eivät ole sama asia kuin juuri takan edessä oleva pesä.

Mutta kyllä mulla on sitten takataskussa sellaiset keinot, joilla kyllä voitan tuijotuskisat - vaikkakin vähän ehkä epäeettisillä keinoilla... Katsokaa nyt tätäkin, kun minä ärähdän, niin kyllä siinä tenavankin korvat heilahtaa siihen malliin, että tuijottaminen loppuu - nih!

Nopeat syö hitaat...

... tai ehkä ennemminkin nopeat jättää hitaat ilman herkkupaloja. Tämän mä sain karvaasti kokea - jälleen kerran. Vaikkakin, mun ruokahalu on kohentunut selvästi leikkauksen jälkeen ja olen oppinut ruuan kerjäämisen jalon taidon, niin silti tämä perusharkitsevuus on vielä jäljellä.

Ja mitä sitten tapahtuikaan? Myös meillä oli kylässä - ns. viimeisellä visiitillä - varsin herkullisen näköinen öttiäinen. Mami oli onnettoman hidas ja ei ehtinyt ikuistamaan sitä tosi asiaa ja FAKTAA, että MINÄ näin sen ennen Sädettä. Kamera on tietenkin mamin käsissä vasta siinä vaiheessa, kun Säde sitä tutkii. Öttiäinen oli kaikkinensa varsin vilkasliikkeinen ja hetkessä oli vaihtanut sijaintiaan jo korin toiselle puolelle - Säde salamana perässä. Mutta sitten - sitten se tapahtui! Öttiäinen pomppas suoraan mun jalkojen juureen ja kas vain - ateria oli siinä kuin tarjottimella. Ja sit, just joo. Jostakin takavasemmalta tulee tuulispää ja nappaa sen herkun mun nenän edestä. Ilme kertokoon mielipiteeni asiasta.... Ja sitten se kehtaa vielä maiskutella. Toivottavasti saa edes mahanpuruja siitä mönkijästä. Kovin on yrittänyt vikistä, että todistusaineiston mukaan hän näki sen ennen minua. Mami, sen kerran kun sitä kameraa olis tarvittu oikeasti, niin et sitten voinut liikkua yhtään nopeammin???

Avara luonto

Olemme ennenkin maininneet, että katsomme koko perhe aina yhdessä Avaraa luontoa lauantai-iltaisin - se on ihan ykkönen. Tosin jostain syystä noi eivät tykkää siitä, kun mä tykkään tästä ohjelmasta vähän liiankin ja menen nenu kiinni telkkuun katsomaan. Eilen tuli ihan ylivetojakso, kun oli paisteja tarjolla. Ohessa tilannekuvia kera mun mielipiteiden ja ajatusten.

Tää on ihan supermielenkiintoista ja pahus soikoon, kun lupasin noille, että yritän pysyä niin sanotusti nahoissani ja katsoa sovitulta etäisyydeltä. Toi tipu on komea. Siis yök - toi syö madon, uups, se onkin pikkufisu. Tolla näkyy olevan samat ruokailutavat kuin Säteellä eli kokonaisena vaan kaikki massuun, mihin sitä purukalustoa tarvittaiskaan. No huhhuh - täähän menee jo "kielletty alle 2 v kissoilta" -osastolle. Säde, silmät kiinni ja heti. Noh, lopettakaas jo, ihan epäreilua rehennellä siinä. No hehheh - tosi reilua, kamera edessä ja takana, mihin mä nyt katson, etten vaan joudu valokuvattavaksi edestä päin. Ihan oikeesti, mä mitään kukkapeltoa halua katsoa, tiput takaisin ja heti. Mami, vaihdoitko sä kesken kaiken kanavaa????? Paistit takaisin ja nyt. Tää pelleily alkaa jo vähän kypsyttämään. Siis toi tipu alkoi mulle uhittelemaan ja nyt se yrittää pörhistellä siinä, jotta näyttäisi isommalta. Mutta mäpä hyppäsinkin telkun viereen ja taas alkoi tipua pelottamaan! Tosin, ei tuo ihan kerralla taitais mun massuun mahtua, josko vaikka yhden jalan Säteelle... Muuten, miksi meidän pihalla ei näy noin kivan värisiä paisteja, ne on lähinnä hyvin pliisun näköisiä. Maku varmasti menee käsi kädessä värityksen kanssa. Mä kyllä lähden seuraavan kerran isukin ja mamin mukana kaukomaille maistamaan värikkäitä paisteja. Onneksi noi eivät alkaneet tällä kertaa valittamaan siitä, että ihan en jaksanut lattialla olla koko aikaa...

Kaikille isukeille muuten oikein hyvää isänpäivää! Toivottavasti tekin olette omastanne samaa mieltä kuin minä omastani eli hän on kyllä maailman paras isukki!