maanantai 30. elokuuta 2010

Remonttireiska

Ei kun uups... Remontti-Inka! Noi meidän kaksijalkaiset keksivät aikansa kuluksi pistää olohuoneen ilmettä uusiksi ja sehän meillä tarkoittaa rakennustelineitä, jos meinaa kattoon asti yltää. Näin siis perjantaina meille kasattiin sellaiset häkkyrät että eipä ole ennen meillä moisia nähtykään (kuulemma on aikana ennen minua - mitä se sellainen aika voi olla???). No, me Säteen kanssa hieman varauksellisesti suhtauduimme moisiin he---tin kapistuksiin, mutta mitä tekikään meidän natiainen. Ei muuta kuin jippii - mulla on uusia leluja -asenteella telineiden kimppuun. Eikä tässä vielä kaikki. Yöllä noi heräsi ihmeellisen rapinaan ja kolinaan ja kas vain, neiti oli kiivennyt parin metrin korkeuteen metallisia putkia pitkin. Tapa, jolla tenava sinne meni, osoittaakin sitten jo aikamoista taituruutta. Oli ilmeisesti katsellut isukin kiipeämistä ja samaa reittiä vaan menoksi. Lopulta itse "remontin" aikana Inkan uteliaisuus, osallistumishalu ja rakennusvalvonnan taso menivät sille asteelle, että lopputulema oli tämä. Nämä kuvat on siis otettu lasin toiselta puolelta ja remontti-Inka kera emonsa joutui siis ns. jäähylle. Viimeinen pisara taisi olla se, kun isukki YRITTI maalata seinää ilman, että Inkasta olisi tullut beige...

3 kommenttia:

L-L kirjoitti...

Ehkä on tosiaan parempi, että Inka laitetaan vähän sivuun puolipakolla, kuin se että Inka vaihtaa omatoimisesti väriä :)

Voin kuvitella pikkuisen innon ja ilon kun jotain noin kivaa kuin raksatelineet tulevat antamaan päivään vaihtelua.

Leakin jo esitteli muuton aikana sopeutuvuuttaan noustessaan lainatikkaiden päälle. Lean nenu tosin keikkui vain reippaan metrin korkeudessa. Varokaa vain, Inkalla on varmasti abyjen tapaan vielä korkeammat tavoitteet :)

Ritva kirjoitti...

Inka touhuaa meinigillä 'paljon intoa, vähän järkeä' :-) Mut hyvä, ettei pelkää uusia asioita.. Hassu neiti!

Karvalapset kirjoitti...

XD <3