torstai 3. toukokuuta 2012

Vappukuulumisia

Synttärit oli ja meni ja niitä juhlittiin ihan kunnolla. Kiitos vielä kerran kaikille onnitteluista. Sainkin (kuulemma myös Säde siinä sivussa... en vain ymmärrä, miksi lahjani pitää olla jaettu) yhdistetyksi kesä- ja synttärilahjaksi uuden viihtymiskeskuksen lasiterassille ja se oli kyllä mamilta nappiostos. Tämä on ollut ylivoimaisesti paras meidän kiipeilypuista ja sen ainoa huono puoli on se, että siinä on vain yksi umpipesä. Jostain syystä Sädekin on siihen ihastunut ja melkein pitää vuoronumerot ottaa käyttöön. Tarvittais tuotekehittelyä kerrostaloasunnon näkökulmasta!
Ja jottei tule pahamieli, niin kyllä ne isukki ja mamikin hankkivat itselleen oman viihtymiskeskuksen terassille. Täytyy myöntää, että ei sekään ole hassumpi.
Vappuviikonloppu oli ihanan aurinkoinen ja asuimme kyllä hyvin tehokkaasti terassilla. Tässäpä siis ensi alkuun näytteitä siitä, miten uutta viihtymiskeskusta voi hyödyntää eri tavoin. Riehumisesta mami ei ehtinyt ottaa kuvia tai tarkemmin, ne kuvat oli sellaisia, että ei sieltä kyllä meitä löytynyt, meno oli sen verran vauhdikasta.
Muuten tunnelmia vappuviikonlopulta tässä - aurinkoa, lepoa, pesuhetkiä, päikkäreitä isukin kanssa... LOMAA ja IHANAA AURINKOA!.
Kun yöaika koitti, niin onneksi hätä oli lähellä, jopa kahden vaihtoehdon muodossa. Lämpöpuhallin toimii aina ja niin myös isukin villasukat!
Palvelijan lämmittävästä kainalosta nyt puhumattakaan...

8 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ohhoh, tehän ihan muutitte terassille! Viihtyisältä se näyttääkin, ymmärrän hyvin. Ei siinä tarvita enää muuta kuin palvelija joka tuo ruokaa ja juomaa silloin kun tarve iskee.

Viivi kirjoitti...

Niinpä... se on se puuttuva osio tässä koko kuviossa, vessa me jo sinne saatiin. Ihmeellistä ulkoruokinnasta/-palvelusta kieltäytymistä vaan havaittavissa.

ella kirjoitti...

Mieletön terassiviihdekeskus! Viihtyisää ja aurinkoista, eiköhän tarjoilupalvelukin ala pian pelata, kun tarpeeksi sitkeästi nökötätte terassilla ;)

Ritva kirjoitti...

Onpahan se kiipeilyteline todeallakin tosi upea! Ja sohvakin hieno :-).

Heidi kirjoitti...

Voi miten kiva terasssi kaikille osapuolille! :)

Mamma N kirjoitti...

Hieno lahja! Ja onneksi te myös osaatte nauttia siitä :)

Jenni kirjoitti...

Onnittelemme myöhässä mutta sitäkin vilpittömämmin - ja myös vilpittömän kateellisena viihdekeskuksesta! Mistä tuollaisia saa?

t. Jenni, Cisu ja Toto

Onnitellaan myös siitä, että voitte ollaan melkein ulkona nyt koko ajan. Me päästä IKINÄ ulos (ollaan päästy vasta kerran tänään mutta haluttais jo uudelleen). Lisäksi meidän katkennut viihdekeskus on yhä korjaamatta. Teillä on niin hyvä palvelu!

t. Cisu ja Toto

Viivi kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista - olemme todellakin ottaneet koko viihtymiskeskuksen omaksemme. Siinä meinaa jäädä tervetuliaishalit antamatta, kun on niin kiire aina terassin oveen roikkumaan noiden työpäivän päätteeksi.

Cisu & Toto: tällaisen saa zooplussasta tilaamalla (La Digue - nimeltään), suosittelemme lämpimästi, ihan yliveto niin ominaisuuksiltaan kuin kokoamisenkin suhteen. Jos palvelusväkeä laiskottaa vanhan korjaaminen, niin ei muuta kuin tilausta kehiin! Eikö olekin jännää, että se ruoho tuntuu olevan vihreämpää aidan toisella puolella - me niin toivotaan samanlaista palvelua kuin teidän ulkoilukeikat ja esim. Naukulan ulkoruokinta, mutta sitten meidän terassi aiheuttaa samanlaisia tuntemuksia? Mutta kyllä, tämä terassiviihtymiskeskus nosti kyllä palvelusväen pisteitä ja paljon!