Vähän reilu 5 vuotta ja tasan 500 postausta. Reilu 1400 kommenttia ja lukematon määrä uusia ihania blogituttavuuksia.
Mutta silti, joskus on aika pistää tarinalle piste. Pitkällisen pohdinnan ja juupas-eipäs -keskustelun jälkeen sihteerimme totesi, että nyt on ainakin tauon paikka. Haluamme siis kiittää teitä kaikkia, jotka olette blogissamme vierailleet ja kenties joskus jättäneet kommenttinnekin. Ne ovat aina lämmittäneet yhtä paljon. Vaikka emme itse ole koskaan olleet kovin aktiivisia kommentoijia muiden blogeissa, niin ei se silti ole tarkoittanut sitä, ettemme ole teidän touhujanne myös seurailleet ja tätä tulemme nytkin jatkamaan. Ja mikäli meillä joskus tulee erityisen tärkeää kerrottavaa tai muuten vain haluamme jakaa jotain kanssanne, niin tokihan sen tänne kerromme.
Viiteen vuoteen on mahtunut paljon niin iloa kuin suruakin, mutta ennen kaikkea olemme yrittäneet välittää teille meidän kissaperheen arkea, sen tunnelmia ja tapahtumia, pieni pilke silmäkulmassa. Kommenttinne ovat aikaansaaneet monet naurut ja hyvät mielet, ja sitä kaikista "parasta" tai hauskinta kommenttia on mahdotonta valita, mutta erikoisin lienee tämä - jonka perimmäistä sisältöä emme vieläkään ymmärrä, jos sitä nyt ymmärrettäväksi on edes tarkoitettu: "Keskeisin hartaasti korvausta tämän kuumenee alkaenmausteinen auringosta ,saatana ,esiintyminen voi myös palvella ilmakehän rintamilla ja enemmän ." Että näin, ehkä tämänkin kommentin jättäjä halusi pari viikkoa sitten viestittää, että aika on jo lopettaa... tai jotain.
Nyt keskitymme nauttimaan syksyn viimeisistä auringonsäteistä terassillamme ja ennen kaikkea, pitämään huolta toisistamme - niistä kaikista tärkeimmistä!
Ihanaa syksyn jatkoa kaikille ja vielä kerran - KIITOS kuluneista vuosista ja voikaa hyvin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
OK :-( Kiitos tähän asti!
Blogianne on ollut mukava seurata :(
Mutta meilläkin on vähän samat tunnelmat eli harkitaan taukoa/lopettamista.
On ollut mukavaa lukea kuulumisianne - toivottavasti palaatte vielä blogeilemaan. :)
Kiitos blogista ja tulkaahan nyt taas joskus päivittämään kuulumisianne! :)
Minnillekin suosittelen taukoa!
Oho, olettepa te päivittäneet kauan, ehkä tauon ymmärtääkin. Päivittäkää ihmeessä jos tulee taas erityisiä kuulumisia :)
Kiitos teille! Täällä on ollut aina niin ihana vierailla. Toivottavasti vielä joskus kuullaan mieten teillä menee. ♥
Kiitokset kuulumisten jakamisesta. Ja nähdään :)
Kiitos kivasta blogista! Postaukset ovat olleet osuvia ja niiden mukana on naurattanut monet kerrat. Toivottavasti jotakin kautta saamme vielä Viivin ja Säpsyn kuulumisia tänne kaakonkulmalle ;)
t. Minttu, Alma ja palvelija
No höh. Jäämme kaipaamaan päivän piristäviä tarinoitanne ja kuvianne. Toivottavasti palaatte sorviin ääreen vielä myöhemmin!
:( Mutta leppoisaa blogilomailua.
Toivottavasti kirjoituskärpyläinen puraisee vielä uudelleen ;)
Wow, that's what I was searching for, what a material! present here at this weblog, thanks admin of this site.
Take a look at my webpage - http://www.sfgate.com/business/Prweb/article/V2-Cigs-Review-Authentic-Smoking-Experience-or-4075176.php
Howdy! Thiѕ is my fігst visіt tο уour blog!
We аre a collection of volunteеrѕ аnd starting a
new initiatiѵe in a сommunіty in the sаme niche.
Үouг blog prοѵided uѕ beneficial informatiоn to wοrk on.
Yοu have done a outstanԁing job!
Stop bу mу web site http://www.jedox.com
Congratulations on your five years of blogging. It's such a wonderful day for over the yaers of all the great posts that you have shared. Thanks for the share. Have a fantastic rest odf your day.
World of Animals
Lähetä kommentti