Redcheetah's Siiri

Tästä se sitten alkaa. Mami lupasi aikanaan sellaisen 13 viikon kuvakavalkadin jokaisesta tenavastani ja se alkaa luonnollisesti esikoisesta eli Siiristä. Ideana on se, että jokaiselta viikolta on kuva ja sen kuvatekstinä on yläpuolella joku ominaisuus tai piirre kustakin tenavasta. Ominaisuudet eivät suoranaisesti kuvaa aina ao viikon tilannetta/tunnelmaa tai ylipäätänsä ao kuvaa, vaan enemmänkin sellaista yleisvaikutelmaa meillä oloajalta eli ensimmäiseltä 13 viikolta. Ja ovat hyvin objektiivisia ja varsin lyhyitä mielipiteitä. Mutta ehkä ne kuitenkin antavat vähän kuvaa siitä, millaisia SSS-joukkojen jäsenet olivatkaan.

Viikko 1 / Ensivaikutelma: Rauhallinen punainen esikoinen (miten pieleen ensivaikutelma rauhallisuudesta voikaan mennä...). Mutta kuitenkin niin sisarusrakas, että alkuvaikeuksista huolimatta jaksoi käydä tervehtimässä heti molemmat sisarukset.
Viikko 2 / Ensiluonne: Mä voin odotella, että muut ehtii syödä ensin... eikä se nisä ollut maailman napa myöhemminkään. Pyrki hyvin mielellään emon kaulaa vasten turvaan ulkomaailmalta.
Viikko 3 / Isukki: Pikkuhiljaa sylissä istuen se isukin sydän vallattiin. Omalla veikeydellään aiheutti monet naurut.
Viikko 4 / Mami: Nappasi ison palasen mamin sydämestä jo heti syntymähetkellä. Punaistahan sieltä toivottiin ja kun se tuli, niin mitä muuta voi tapahtua, kuin sydämen menetys? Lisäksi esikoinen on aina esikoinen.
Viikko 5 / Viivi-emon mielipide: Johan on sählä, eipä olisi alun jälkeen uskonut. Eihän tää pysy paikallaan edes pientä hetkeä. Otti siis todellakin takaisin alkupäivien "vahingon" siinä rauhallisuuden muodossa.
Viikko 6 / Ruokailu: Ihan kaikki käy. Siiri on kova touhuamaan ja energiaa menee, joten ei sitä ehdi siinä kiireessä pahemmin edes nirsoilemaan ruokien suhteen.
Viikko 7 / Hyppytaidot: Tahtoa on enemmän kuin taitoa. Mutta toisaalta, ei todellakaan välitä pikkukolhuista, ei kropassa eikä omassa ylpeydessä, vaikka joskus vähän huti laskeutuminen tai hyppy meneekin.
Viikko 8 / Hurmaustaidot: Säheltäjästä ei kukaan voi olla pitämättä. Lisäksi tyttö oli niin kova siivoaja, että kukapa ei puhtaana pitäjästä tykkäisi? Aina sellainen pieni pilke silmäkulmassa.
Viikko 9 / Hoivavietti: Hoitaa jos ehtii, yleensä ei ehdi. Mutta sinällään sitä hoivaviettiä on ainakin ollut, että ei juurikaan alkanut taistelemaan sisaruksen ollessa nisällä, vaan asettaa siskojen hyvinvoinnin oman hyvinvoinnin edelle.
Viikko 10 / Lempilelu: Turkoosinsininen karvapallo.
Viikko 11 / Höynäytyshelppous: Helppo höynäyttää, kun kaikki mikä liikkuu, on kiinnostavaa. Eikä jaksanut laittaa mieleen, että samalla huiskalla on jo pari kertaa yhden päivän aikana höynäytetty esim. syliin rauhoittumaan.
Viikko 12 / Luonne myöhemminen: Mä olen ihan joka paikassa ja teen ihan kaikkea, mä olen siis kokonaisvaltainen kisuli. Lisäksi mä olen suuri verhontappaja, muut eivät pahemmin verhoista kiinnostuneet, mutta mä kyllä olen kiinnostunut tutkimaan mm. niiden kiinnitysmekanismia ja materiaalia (Sen on uusi mummolakin saanut kuulemma jo huomata.)
Viikko 13 / Yleisvaikutelma: Joka paikan höylä ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita. SSS-trion ehkä kuitenkin "tasalaatuisin" kissa, kaikkea löytyy, mutta mitään ei ylikorostuneesti (paitsi ehkä sitä sähellystä...).

Kaksin aina kaunihimpi, osa 2

Otsikon mukaisen teeman osa 2 kajahtaa ilmoille "pylly vasten pyllyä - pumpum" -laulun siivittämänä... Ja vaikka kuvassa onkin peput vastakkain, niin kyllä me aletaan olla Säteen kanssa kuin ne kuuluisat paita ja peppu. On se vaan ihanaa, kun saa tuollaisen pienen natiaisen seuraksi ja kun se kuitenkin on niin superkiltti tapaus. Minullekin on taas ruoka maistunut vähän paremmin, kun tuota energiaakin kuluu Säteen kanssa taloa ympäriinsä juostessa. Mami on siitä ihan mielettömän tyytyväinen.

Joskus aamuisin minua vähän meinaa kiukuttaa Säde, kun se aamuhetken mamin polkemissessio on mulle se ainoa oikea aamunavaus. Se on niin tärkeä toimitus, että siihen pitää täysillä keskittyä. No, tietenkin toi tenava tulee siihen viereen ja käynnistää sen superturbokehruumoottorinsa ja sen jälkeen ei kyllä kukaan kuule edes omia ajatuksiaan. Vähemmästäkin siis saattaa tassu heilahtaa kiukun merkiksi. Mutta ei se Säde siitä edes pahemmin välitä, jatkaa vaan omia hössötyksiään sen hurjan hurinan siivittämänä. Olenkin jo alkanut todeta, että turha sitä tassuakaan on heilutella, ehkä vähän närkästynyt katse vaan kehiin ja antaa sen hössöttää.
Kun tää koko juttu meni enemmän tai vähemmän unisiin teemoihin keskittyen, niin tässä vielä meistä molemmista pienet päivätorkkukuvat. Tarkkasilmäiset tietenkin havainnoivat, että kuvat ovat jatkoa tuolle pylly vasten pyllyä -kuvalle.

Terveisiä jälkikasvulta

Mami ja isukki kävivät eilen katsastamassa, mitä SSS-joukkojen kahdelle kotoa poistuneelle jäsenelle kuuluu. Lyhyesti ja ytimekkäästi voisi sanoa, että Siirille ja Saagalle kuulemma kuuluu HYVÄÄ! Ja tämän minäkin päättelin kuvia katsomalla. Tenavat ovat näköjään kasvaneet ihan huikeaa vauhtia ja turkit ovat niin loistavassa kunnossa, että salaisia aseita uuden kodin hoito-ohjeista pitänee alkaa utelemaan... Siiri oli säilyttänyt vielä pienen etumatkan kasvukäyrällä, mutta ei se Saaga kaukana ole. Saaga puolestaan on säilyttänyt etumatkan sen suhteen, kun puhutaan pomppuvoimassa. Mutta onneksi Siiri ei edelleenkään välitä, vaikka vähän huteja hypyissä tuleekin, kun yrittää päästä samoihin korkeuksiin kuin sisko. Kaikkinensa mami ja isukki huokuivat tyytyväisyyttä ja onnellisuutta Siirin ja Saagan elämästä uudessa kodissa. He veivät tenaville sen ikivanhan ja "vähän" kulahtaneen lempilelun eli turkoosinsinisen karvapallon jäänteet. Oli kuulemma silmät kirkastuneet ja turrukka oli aiheuttanut jopa murinaa. Vanhat muistot siis olivat palanneet kehiin hyvinkin kirkkaina. Tosin mami ja isukki epäilivät, että se lelu on lopullisesti tuhottu jo parissa päivässä, sen verran kovakouraista oli jälleennäkemisen riemu kuitenkin.
Kaikki kuvat eiliseltä löytyvät siis täältä sekä myös tuolta pentugalleriasta. Vauhtia oli siihen malliin, että iso osa kuvista on vähän sinne päin.. Minulle kerrottiin, että minä pääsen näkemään Siirin ja Saagan Hyvinkäällä näyttelyssä. Vaikka tuo näyttely mulle aiheuttaakin inhoväristyksiä, niin kyllä minä silti kovasti jo odotan sitä viikonloppua, että saan nähdä Siiri-säheltäjän ja Saaga-satumaisen pitkän tauon jälkeen.

Kaksin aina kaunihimpi

Otsikkokin sen jo kertoo, kaksin on aina kaunihimpi, niin edestä kuin takaakin, eikö totta? Meillä oli ilmeisesti säädetty jo talon lämmöt kesäasetuksille ja ulkona kun on "tosi" kesäistä nyt, niin sisälle tulikin yllättäen vilu, ainakin näin kissalämpömittarin mukaan. Kääriydyimme oikein karvat pörhöllään Säteen kanssa kerälle ja juu'u, yllätyimme positiivisesti. Vinkistä otettiin oppia ja jee'e, takkakausi käynnistyi jälleen! Vähänkö me ollaan nautittu siitä tulen lämmöstä. Eipä sillä, mieluummin kuitenkin se auringon lämpö...

Kissakuvahaaste: laukku / reppu / kassi

Tämän viikon kissakuvahaasteen aiheena on laukku / reppu / kassi. Sen edellisessä päivityksessä mainitun sunnuntaiaamun mun kostean kostoretken kohteeksi sattui eteisen kaapissa mm. meidän kauppakassi. Yllättäen se kassi joutui sitten pesuun ja "yllättäen" tuo pikkuinen tenavani oli sen päättänyt roudata pesuhuoneesta olohuoneeseen ("yllättäen" siksi, että sieltä pesuhuoneesta siirtyy yksi jos toinenkin vaatekappale kuivumaan mitä ihmeellisimpiin paikkoihin). Onhan se totta, että olohuoneeseen paistaa aurinko ja kassi kuivaa siellä paljon nopeammin. On se vaan fiksu toi mun tytär. Lisäksi Säteen piti tarkkaan tutkia, onko pesujälki varmasti riittävän puhdasta ja onko vielä aihetta siirtää kassia uuteen paikkaan kuivumaan. Osallistumme kissakuvahaasteeseen siis näillä Säteen kassintutkimiskuvilla.

No johan pomppas taas...

Mä olen ollut pari päivää ihan pöyristynyt. Mielestäni teimme Säteen kanssa viime viikolla selväksi sen, että tykkäämme olla kotona. Ja lisäksi olen pitänyt mamia suhteellisen luotettavana tyyppinä. Mitä vielä, sehän on kiero kuin korkkiruuvi. Nähkääs, minut pestiin viime viikolla ja sitä perusteltiin sillä kuulemma ei niin kovin puhdistavalla savikylvyllä. Marmatin vastalauseeni, mutta tyydyin kohtalooni. Lisäksi mami esitteli mukamas Säteelle näyttelyverhoja, jotta tietää sitten joskus tulevaisuudessa, mitä ne ovat. Ja mun hälytyskellot eivät oikeastaan pahemmin soineet edes silloinkaan, kun kuljetuskoppa otettiin perjantai-iltana esille. Katsoin vaan, että aha, se on Säteen koppa. Hyvä juttu, menköön natiainen vähäksi aikaa retkelle, niin saan olla rauhassa. Totta kai vähän katselin sillä silmällä, että ei kai mua vaan myös oteta mukaan... Ja mitä vielä, kissan viikset ja katin kontit! Mut nakattiin koppaan ja kopan ovi kiinni ja ei kun autoon! Mä olin ihan pöyristynyt saamastani kohtelusta. Lisäksi Säde jäi "tyytyväisenä" katselemaan kotiin. Ja vaikka mukaan lähtikin sekä reppu että tuoli (+mami), niin ihan en silloinkaan vielä arvannut tulevaa, koska näyttelykeikoille on pitänyt yleensä lähteä aamuisin kesken unien ja nyt liikkeellelähtö tapahtui illalla.

Vähän mä oli ihmeissäni tulemasta. Ja viimeistään silloin, kun Ritva-täti ilmestyi sinne ihmeelliseen odotushalliin, niin aloin aavistella, että nyt en tykkää tästä. Mut roudattiin sellaiseen hassuun keinuvaan kulkuneuvoon, laivaksi ne sitä kutsuivat. Se matka sinällään oli ihan mukava, keinutti niin mukavasti, että otin pienet unet siinä. Parin tunnin päästä olikin sitten edessä sellainen pieni uusi huone. Se oli nopeasti omittu, parit hännännostot ja silleen... Eipä siinä mitään. Sitten sen yön jälkeen koko karmeus paljastui. NÄYTTELY!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Sitä eläinlääkärin kopelointia piti odotella iso tovi ja siinä jonossa oli niin huonosti käyttäytyviä ja mekkaloivia oman maani karvakansalaisia, että päätin kyllä ainakin minä näyttää esimerkkiä ja yrittää edes parantaa Suomi-kuvaa. Kyllä vähän hävetti olla suomalainen... (samaa muuten sanoivat Ritva-täti ja mami, mutta jotenkin tuntuu, että he eivät kuitenkaan verranneet itseään kissoihin eikä näihin näyttelypaikan tapahtumiin, hotellista jotain höpisivät). Tavoistani poiketen olin siis ihan hiljaa niin jonossa kuin siellä näyttelyhäkissäkin. Olinhan mä siellä Tallinna-nimisessä paikassa kuulemma hakemassa kansainvälisen kaunottaren -titteliin omaavaa sertiä. Ja jos kysytään, oliko minulla kivaa, niin totta kai nyökyttelen oikein antaumuksella tässä ihanuuden puolesta, ainahan tykkään kaikesta, mitä mami keksi...
Mun roudattiin näyttelypöydälle yllättäen vasta iltapäivästä. Siellä piti vähän osoittaa aby-luonnetta ja isoa egoa eli vähän pörhistelin. Eniten mua kuitenkin kiinnosti se tuomaritädin vieressä ollut häkki, se näytti vaan jotenkin tosi mielenkiintoiselta ja mulla oli kova hinku sinne. Itse asiassa niin kova, että mami sai kuulemma tehdä oikeasti töitä, että sai mut pysymään paikallaan. Tuomaritäti kehui minua paljon, mutta löysi kyllä vähän parannettavaakin, mm. mun häntäni on kuulemma vähän lyhyt!?!? Eli Säteelle tuli hommia, roikkukoon vaan vielä siellä hännässä, jos se vaikka siitä vähän pitenisi. Kaikkinensa siis musta tykättiin riittävästi ja kuulemma se mamin tavoite eli kv-serti saatiin. Joten hyvät ystävät, muistakaa puhutella minua nyt entistä arvokkaammin, olenhan kansainvälinen herkkusieni eli International Champion eli tuttavallisesti IC Redcheetah's Pouta. Tottelen kyllä edelleen myös sitä Viivi nimeä... Tässä vielä todiste. Olin niin kovasti tyytyväinen mamin ja Ritva-tätin kehuihin, että loppupäivän olin tosi kiltisti näyttelypaikalla. Lähinnähän se kauniinaolo tuppaa väsyttämään, kuten on ennenkin tullut todettua.
No, jottei todellisuus ihan hämärry ja ettei teille jää se mielikuva, että jotenkin viihdyin tuolla reissulla, niin tulomatkalla muistin hyvin tasaiseen tahtiin mainita, mitä mieltä olin siitä, että jouduin taas kotoa pois. Edes se tasaisesti keinuva laivamatka ei tuonut helpotusta tähän. Sitten kun näin sen natiaisen omahyväisen ilmeen kotona (oli kuulemma saanut erityishuomiota osakseen), niin sitten se kiukku todella kuohahti. Mökötin koko la-su välisen yön ja sunnuntaina kävin ilmaisemassa myös vähän kosteasti mielipiteeni tuonne eteisen kaappiin. Sain toruja... mutta eihän noi mulle vihaisia voineet olla, olenhan nyt ihan oikeastikin kansainvälisesti kaunis kissa! Ja kyllä, mua vähän hävettää tuo eilisen aamun mielenilmaus, sain kuitenkin niin paljon myös isukilta kehuja ja vielä katkarapujakin palkinnoksi.

Ikkunaprinsessa ja tolppa-abina

Täällä ollaan taasen. Noi palvelijatkin tulivat kotiin sieltä jostain ja paluu arkeen on alkanut. Meillä oli tosi ihana hoitopaikka ja siellä todellakin osattiin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. He nimittäin vuorottelivat sopivasti niin, että sinne t:llä alkavaan paikkaan lähti kerrallaan aina vain yksi ja toinen oli aina meidän seurana. Loistavaa palvelua! Kovasti terkkuja hoitopaikalle!!!! Kun toi meidänkin palvelusväki joskus tuon palvelutason tajuaisivat... No, kotiin oli kuitenkin kiva tulla, tosin vähän piti muistuttaa siitä, että kotona oikeasti pitäisi pysyäkin. Teimme yhteistyössä Säteen kanssa sellaisen pikku yllärin toissa yönä, joka ensin alkoi pissauksella kukkaruukkuun ja sitten jatkui sillä, että tämän samaisen kukkaruukun kaikki neljä pientä kukkaa ja mullat kuopsutettiin pissoineen päivineen pöydälle. Ehkä noi vähän aikaa muistavat..

Eilen käytiin sitten tutustumassa, miten paljon viikossa oli meidän piha muuttunut. Mä löysin ekan voikukkatupsun ja kyllä, siellä kieriminen tuntui vähintäänkin yhtä ihanalle kuin viimekin kesänä. Seuraavaksi olikin vuorossa kaikkinaisten irtokarvojen irroitus savikylvyssä. Tätä suosittelen kaikille, se näyttää vähän kovalta, mutta aah, sitä tunnetta. Ja voikukkapeltosavikylvyn lopputulos onkin sitten nähtävissä tässä, eikö tullutkin puhdasta? Tämän kylvyn jälkeen isukki ja mami nauroivat mulle ja sanoivat, että näyttelyssä mä kuuluisin nyt sellaiseen kotimaiseen metsäkissa -rotuun. Ihme höpinöitä niillä.

Myös Säde pääsi ulkoilemaan. Tyttösellä oli aluksi ihan hirveät menohalut ja ei oikein meinannut valjaiden pitäjä perässä pysyä, kun piti koko ajan niin kovin vetää. Mutta pitkäpinnaisuus ei ole vielä niitä Sädettä kuvaavia termejä ja pian hän kyllästyi siihen, ettei päässyt sinne minne halusi ja näin ollen hän päätti haluta sisälle. Sieltä se tenava sitten tsuumaili ulos kuin mikäkin ikkunaprinsessa konsanaan.
Ja mitä tulee tuohon otsikon tolppa-abina osioon, niin täältä pesee ja linkoaa tolppa-abinoita.