Tenavan kosto on kauhea

Tämä taannoinen sunnutaiaamu antoi minulle myös ensituntumaa tenavan kaameasta kostosta. Silloin aikanaan kunnollisena äitinä pidin tietenkin huolta siitä, että kukaan lapsista ei joutuis väärään tai vaaralliseen paikkaan ja saatoin pari kertaa (vain pari..., max kolme..) hakea jonkun jostakin jonnekin muualle kantamalla niskasta. Mutta se oli vaan heidän parhaakseen ja tein sen oikeasti tosi hellästi. Tämä tuli puheeksi ja Säde demonstroi tilannetta, kun mä olin vähän niin kuin unohtanut jo sen, mitä olin tehtyt. Tosin tätä näytepalaa ei voinut kutsua välttämättä ihan niin helläksi, mitä minä olen ollut, kai. Tosin tässä oli kyse siitä, että Säde raahasi minut turvaan kissansyöjäpeiton toiselta hyökkäykseltä. Annettakoon anteeksi siis tämäkin. Seuraavat kolme kuvaa sitten ovat Säteen muistoja lapsuudesta pesuhetkien suhteen. Eihän kukaan itseään kunnioittava kunnollinen emo anna lastensa likaisena juosta ympäriinsä. Siinä sitten oli kuulemma käytetty erilaisia tapoja saada eläväinen tenava pysymään paikallaan. Tapa numero 1: reippaasti jalka selän päälle, kyllä se siitä vähäksi ajaksi hämääntyy. Tapa numero 2: jos ei tassu niskan päälle riitä, niin toinen sitten kaulan alle avuksi. Jo alkaa rauhoittumaan. Tapa numero 3: jos ei edellisetkään auta, niin sitten molemmat tassut kaulan ympäri ja ei kun massua pesemään. Se on se niskalenkki, minkä uhriksi tässä jouduin.
No, tuliko puhdasta? Märkä mä ainakin olin, puhtaudesta en nyt sitten tiedä. Mutta minä ainakin olen lapseni pessyt, en kastellut!

Sunnuntaiaamu - ethän lopu koskaan?

Sunnuntaiaamut ovat ihania. Ja vaikka viimeksi peitto meinasikin minut syödä, niin silti halusimme Säteen kanssa varmistaa, että tämäkin sunnuntaiaamu vaan jatkuu ja jatkuu. Ai miksikö ne sitten ovat ihania? No tietty siksi, että silloin isukilla ja mamilla yleensä ei ole kiire minnekään ja me pötkötellään yhdessä sängyssä pidempään. Lisäksi tietty haluamme Säteen kanssa pelata ns. varman päälle. Mami on tässä suhteessa helppo nakki. Mä asetun tyynylle ja pidän kiinni toisesta kädestä ja Säde kömpii kainaloon ja pitää kiinni toisesta kädestä. Tulos on varma nakki, mami ei hievahdakaan, vaikka mikä hätä olisi. Isukki onkin sitten vähän vaikeampi juttu, kun hän tuppaa olemaan se levottomampi tapaus. No, keinot on meillä tähänkin, tosin vähän järeämmät kuin mamin kohdalla. Se toimii niin, että Säde parkkeeraa isukin päälle ja minä pidän isukin nenästä kiinni. Jo vain pysyy paikallaan ja joskus jopa nukahtaa uudestaan. Tämän seuraavan tilanteen varmasti arvaattekin. Säde yllättäen taas kyllästyi paikallaan oloon ja sen piti päästä testaamaan mamin tyynyä. Huomautin asiasta ja tein asian selväksi, että jos isukki nyt nousee sängystä, se on Säteen vika. Mutta kyllä me nautimme sunnuntaiaamusta ihan kahdestaankin. Erityisesti tämä viimeisin oli aivan ihana, miksi sunnuntaiaamu on vain kerran viikossa? Seuraavat kuvat kertovat, kuinka me aloitimme sunnuntaiaamun täsmällisellä molemminpuolisella pesuhetkellä. Sain muuten tänä samaisena sunnuntaiaamuna kokea hurjan peiton hyökkäyksen lisäksi myös sen, millainen on tenavan karmea kosto. Siitä sitten taas ensi kerralla.

Kissansyöjäpeitto

Apuaa.... Säteelle tuli tänä aamuna isoiso hätä. Isukin peitto riehaantui ja hyökkäsi minun kimppuuni. Onneksi tuo tenava on kuitenkin sen verran kiintynyt minuun, että tuli ajoissa hätiin, tosin se apua-sana kuitenkin iu-äänen muodossa väliin tuli. Siis kaikki alkoi siitä, kun peitto vaan tuli imaisi minut. Säde yritti ehtiä apuun ja tarttua hännästä kiinni, mutta peitto vaan imaisi ja niin hävisi lopulta häntäkin. Tässä kohtaa pääsi siis se iu-ääni, apua, emo katosi peiton kitaan. No, onneksi peitto oli tällä kertaa armollinen ja suvaitsi minun pelastua, huh-huh, olipas rankka aamu! Mutta kuten yleensäkin, asioilla on aina kaksi puolta, niin tällä sunnuntai-aamullakin. Mutta siitä sitten ensi kerralla.

Elävä näyte DVD:n sisällöstä

Meidän palvelusväki tykkää katsella paljon luontoaiheisia dokumentteja yms. No, meillä on sitten jotain asiaan liittyviä dvd-levyjäkin. Mutta johan me olimme palvelusväen kanssa ihmeissämme, kun tässä eräänä iltana dvd-levyn sisältö heräsi henkiin ja esitteli ihan livenä, mitä tuleman pitään. Ja tässä tapauksessa vielä kaksi levyä kerrallaan: Wild cats and Baby animals. Sieltä se otus levykotelon sisältä yllättäen tupsahti meitä katselemaan. Onko teille käynyt koskaan näin? Kyllä eläinmaailma on ihmeellistä... Miten tarina päättyi? Demoversio hävisi paikalta yhtä salakavalasti takavasemmalle mitä oli etuoikealta tullut esille.

PS. Pahoittelemme kuvan heikkoa laatua. Hämmästys oli vaan niin suuri, että siihen hätään oli kännykkäkamera ainoa, mikä ehdittiin hakea paikalle.

Viidakonvalloittaja Säde ja auringonlaskun ihailija Viivi

Ison veden lisäksi Säde pääsi tutustumaan viidakkoon. Tai tällä nimellä hän sitä heinikkoa kutsui. Se oli jotenkin vaan niin sinnikästä ruohikkoa, että siitä olikin Säteelle haastetta toviksi. Tosin siellä viidakon keskellä oli myös kiva pieni muurahaispesä, joka sai kummasti eloa Säteen taputellessa pesän kattoa vähän uuteen uskoon. Tässä ne ensi hetket, kun Säde tajusi jääneensä viidakkonsa vangiksi. Säde on sylissä välillä sellainen luikertelija ja saippuapala ja samaa taktiikkaa hän alkoi soveltaa viidakkoonkin. Tassut erisuuntiin, kroppa mutkalle ja kierteelle, pää kenoon ja sisukkaasti vaan eteenpäin. Jo alkoi viidakkokin väistymään. Ja viimeistään tällä keinolla viidakko alkoi taipumaan ja hellittämään otetta ihan lopullisesti. Haista itte - tuumas Säde. Hikisen ja hurjan urakan jälkeen Säde ottikin vielä kerran järeät aseet käyttöön ja päätti kirjaimellisesti selättää viidakon, jottei se ala uhittelemaan enää uudestaan. Ja taas kerran, Säde voitti ja kaataen valloitti viidakon ihan niin kuin valloitti vedenkin. Minä Jane - missä Tarzan? Entä se iltaohjelma? Meidän sviitissä oli täydellinen ikkunalauta mm. pihatapahtumien tarkasteluun ja ilta/yö-öttiäisten vahtaamiseen. Ja mitä minä tässä näenkään - koko kuvan väritys sen ehkä kertookin... Tällaista näkymää ei kotipihasta valitettavasti pääse kokemaan. Tämä kuva kertonee kaiken minunkin silmien hämmästyksestä. Vähemmästäkin hiljenee, suorastaan mykistyy tämän kauneuden edessä. Ei ihme, että mami ja isukki ovat kerta toisensa jälkeen todenneet, että tämä mökki on sekä täydellinen että täydellisellä paikalla.

Kesälomajorinat loppuu sitten tähän ja palaamme normaaliin arkielämän raportointiin. Nyt kuitenkin kaikille ensin oikein ihanaa viikonloppua.

Vedenvalloittaja Säde

Mitäs ihmettä Säde sitten puuhasteli mökkikeikalla? Sillä sitä uutta vasta siellä olikin, eihän Säde ollut ennen sitä isoa vesiastiaakaan nähnyt. On se muuten jännä, että meillä kotona yritetään tuputtaa meille vettä sellaisista pikkukipoista ja toisilla ne vesikipot ovat sitten niin suuria, että toista reunaa edes näy ja siellä jopa huristellaan veneilläkin. Tasan ei käy onnen lahjat. Arvatkaas mitä tässä alla olevassa kuvassa tapahtui? No tämä oli helppo, myönnän. Tässä on kyse Säteen ensitapaamisesta tämän järveksi kutsuttavan ison vesiastian kanssa. Vähemmästäkin on häntää pörhistelty, saatikka tästä! Vähän oli tenava ihmeissään myös siitä itsensä näköisestä vähän "heiluvasta" kuvatuksesta, joka sieltä järvestä häntä takaisin katseli. Lievästi uteliaana ja joka paikkaan tassunsa tunkevana tyttönä piti tietty vettä kokeilla ennen kuin sitä voi maistaa.
Kokeilun tuloksesta kuva puhukoon puolestaan.. Ei ollut "ensipuraisu" ihan saman tuntuinen kuin mitä kotivesi on, jota siis myöskin pitää aina ensin tassulla koskettaa lämpötilan tarkastamiseksi. Muutenhan voi vaikka yllättäen kurkku paleltua tms. Ison veden ensipuraisu oli tosiaankin sen verran hämmentävä, että parit taka-askeleet piti Säteen ottaa miettimään sitä, että voikos tuosta kupista juoda ollenkaan ja miten siiten noin niin kuin muutenkin pitäisi suhtautua. Kauniilla kalliolla oli hyvä selvitellä ajatuksia. Ja kuten varmaankin arvasitte, niin ei meidän Sädettä mikään pidättele. Sinnehän se meni hetken tuumaustauon jälkeen ja maistoi. Pärski ja maistoi taas uudestaan. Pärski ja meni ihan veteenkin seisomaan ikään kuin pysäyttääkseen sen veden heilumisen. Säde siis vei selätysvoiton isosta vedestä!

Auringonpistos pilvisellä säällä

Nyt sitten siihen mökkivierailuun. Siellä tapahtui niin paljon kaikkea. Aloitetaan kuitenkin ihan alusta. Matka oli tylsä ja toi tenava karjui taasen koko matkan, mutta minkäs teet. Perillä meitä odotti ihana järvimaisema ja paaaaljon uutta tutkittavaa. Pääsinkin heti vauhtiin, mutta valitettavasti vauhti vaan loppui lyhyeen. Hyppelehdin siellä varvikossa ja nuuskin paikkoja, kunnes se peto hyökkäsi. Se tuli ihan puskista takavasemmalta ja en ehtinyt edes karjaista, kun sain yhtäkkiä mahan alusen täyteen tassuja ja aloin juosta villisti maakoukun ja hihnan antamissa rajoissa ympäriinsä. Noi katteli huuli pyöreänä, kunnes tajusivat viimeinkin (hieman pitkät piuhat...) tulla hakemaan minut turvaan pedolta. Mamin sylissä rauhoituin ja pääsinkin hetken päästä meidän sviitti-aittaan rauhoittumaan ja tarkkailemaan tilannetta ikkunalaudalta. Ja mikä se sitten oli? Noi on vihjailleet ikävästi, että myyrä tai hiiri olis mut säikäittänyt, koska niitä siellä niin paljon oli. No, julkisesti en tätä ainakaan tunnusta... johan siinä uskottavuus menisi. Joten, ei tästä enempää, ettei tule vaan tehtyä noloja tunnustuksia. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että yllättävä aurinkoinen päivä se vaan teki kepposia.

Aikani ikkunalaudalla ihmeteltyä uskaltauduin taas isukin ja mamin avustuksella ulos tallustelemaan. Ja mitä tulee tuohon auringonpaisteeseen, niin sen aiheuttamiin kepposiin viittaa myös se, että toisena päivänä sain ihan ihmeellisen vimman poseerata kameralle. Eli kyllä, auringonpistos, joka vaikutti myös seuraavan päivän pilvisellä säällä, se kaiken aiheutti. Tässä valittuja otoksia poseeraustuokiosta. Joka tapauksessa vähän olin varuillani ulkona ollessa ja päätin pitäytyä pitkälti kasvissyöjänä, jottei se mahdollinen myyrä-/hiirilauma nyt kuitenkin olis päättänyt tehdä jotain ihme joukkohyökkäystä (vaikken mä nyt niitä pelkääkään...). Sieltä löytyikin aivan ihastuttavia järviveden maustamia herkullisia heinäaterioita.
Ja jos tähän väliin joku piipittäjä olis uskaltanut tulla, niin kyllä sen pitäis ainakin karhun kokoinen olla, eikö totta?