Aurinkoa, osa 2

Eihän aurinkoa voi liikaa korostaa - eihän? Ei ainakaan näin keväästä piiiitkän talven jälkeen. Yksi meidän kevään kohokohdista osui viikonlopulle, kun aurinko lämmitti meidän terassin niin lämpimäksi, että pääsimme sinne ottamaan aurinkokylpyjä. Aurinko paistoi jopa niin kirkkaasti, että oltais tarvittu aurinkolasit. Nyt tuli vähän vihaisia ilmeitä, vaikka todellisuudessa me kyllä oikeasti nautimme!

Aurinko!

Meillä on aurinko saanut aikaan taas tuttuja tuntemuksia ja tapahtumia: aurinkokylpyjä on alettu ottamaan - tosin tässä on se hankaluus, että sitä aurinkoa riittää vielä ihan liian vähäksi aikaa. Auringonvalon lisääntyessä on ulko-ovi alkanut kiinnostamaan huomattavasti enemmän - mutta sitä lunta on vielä ihan liian paljon, ei sinne oikein vielä huvita kuitenkaan mennä. Karvaa on alkanut lähteä - alamme valmistautua oikeasti kesään. Auringonvalo kaikkinensa on meillä kovin odotettu ilmiö ja nyt oikeasti alkaa tuntua siltä, että talvihorroksesta voi herätä! Silloin tällöin pilkistävän auringon kunniaksi muutamia aurinkokuvia meistä.

Meidän auringonSÄDEhän se sieltä nurkasta kurkistaa =) Vahtikaksikko paikallaan, tervemenoa vaan kutsumattomat vieraat (kuten se huonokäytöksinen naapuruston kolli, joka ei osaa pyhittää meidän piha-aluetta omien maleksimisreittiensä ulkopuolelle. Ootahan vaan sinäkin, kunhan täältä päästään omaa pihaa takaisin valtaamaan)
Kurkistus kiipeilypuusta - tämä aurinkohan tekee meidät ihan villeiksi! Että me nautitaan auringosta - sehän pistää ihan halailemaan, niin ihana juttu se on! PS. Paavo ja Harmi: osuitte ihan oikeaan edellisen jutun kommentissa, minä yritin kovasti viestittää mamille, että voitko oikeasti poistua, koska isukki on nyt vaan meidän ja sä saat tyytyä rippeisiin, josko niihinkään... Mutta juupa juu, eihän se totellut, laittoi vaan kameran pois ja änkesi itsensä siihen viereen myös. Kyllä mua vähän meinasi ärsyttää... ei hetken rauhaa isukin kanssa.

Kisukkipuu - mikä se on?

Se on se, kun kisupuu ja isukki yhdistetään ja näiden ristituotoksena tulee kisukkipuu. Mitäs luulette, mikä se sellainen on? No sehän on tietty maailman paras eli meidän isukki, jonka sylistä löytyy aina tilaa meille molemmille. Mami kateellisena vaan keksii kaikkia ihmeellisiä kutsumanimiä näille meidän yhteisille läheisyys lämmittää –hetkille.

Kissakuvahaaste "Talviolympialaiset 2010"

Kissakuvahaasteen aiheena on tällä kertaa hyvinkin ajankohtaisesti "Talviolympialaiset 2010". Meiltä osallistuu tällä kertaa mukaan Säde teemalla/lajivalinnalla "penkkiurheilija" ja osoituksena armottomasta fanituksesta jääkiekon suhteen on tämä alla oleva kuvasarja. Niissä Säde osoitti jo pienenä, mikä on se juuri oikea laji. Hänestä alkoi näkyä jopa erotuomarinkin elkeitä, sen verran innokkaasti yritti osallistua peliin, kommentoi peliä ja oli jopa niin pettyneen näköinen, kun tulos ei ollut toivottu.Ja vaikkei tässä ihan puhtaasti talviurheilusta olekaan kyse (alkaa kyllä talvikaudella...), niin todisteeksi vielä tämäkin eli armottomalle penkkiurheilijalle kelpaa muutkin lajit, vaikkei niihin jääkiekon lailla yhtä intohimoisesti osallistutakaan.

Katseen vangitsija

Arvaattekos, mikä ihme meidät naulitsee ikkunan ääreen ja näin tehokkaasti?
Pupujussi tai tipunen – ihan hyviä arvauksia, mutta väärin tällä kertaa. Meille on muuttanut kurre! Ja varsinainen pihaanmuuttaja onkin, kun tulee pällistelemään meitä ihan ikkunaruudun viereenkin ja jopa kiipeillyt meidän terassin verkkoa pitkin ja ilkkunut meille katon reunalta. Odotahan vaan kurreseni, kunhan kesä tulee, katsotaan sitten, kuka ilkkuu parhaiten ja kenelle – NIH!

Siinä kurrea ihmetellessä meidän lukumäärämmekin kasvoi ihan tuplaksi, ainakin kuvainnollisesti =) Näiden kahden kuva perusteella voinee sanoa myös sen, että ei ole omena kauas puusta pudonnut, kun katsoo ja vertaa äidin ja tyttären ilmeitä, liikkeiden yhdenmukaisuutta ja ulkonäköä – tiettyä yhteneväisyyttä löytyy, eikö?

Meidän Säde on rauhallinen...

... ja nyt ei ole edes aprillipäivä. Ehkäpä se ikä tuo kokemuksen myötä varmuutta ja ihan aina ei tarvitse hösätä ja riehua. Tässä viime aikoina on jo useampaan otteeseen kuultu mamin ja isukin suusta sellaisia lausahduksia, että missä Säde – ai nukkumassa / onpas Säde rauhoittunut / onkohan Säde terve, kun se ei juokse ympäriinsä / mitä, Säde on paikallaan, vaikka keittiössä kolistellaan jne. Nooh, ettei nyt jää liian rauhallinen kuva, niin kyllä ne adhd:n merkit edelleenkin täyttyvät, mutta ehkä asteikossa on tultu kuitenkin aste lievempään suuntaan – ja se astekin merkitsee jo silminnähtävää ja kaikin puolin huomattavaa eroa.

Tästä rauhoittumisesta on sekin todisteena, että kerrankin Säteestä saatiin kuvia, joissa tyttö on ihan oikeasti paikallaan ja että ilme on kuitenkin ns. lähellä normaalia. Yleensähän Säteellä on ties millaisia virnistyksiä kuvissa. Nyt tosin kuvaussessio alkoi ihan käsittämättömällä ujouskohtauksella – ei minusta kuvia, en mä ole kuvauksellinen, mun viikset eivät ole nyt oikeassa asennossa jne jne.
Mutta ujous oli ohimenevä ilmiö ja vaihteeksi tässä siis erilaisia lähikuvia Säteestä koko lukijakunnan ihmeteltäväksi.

Viivi ja Viivin vilttihimo

Minuun on iskenyt vilttihimo. Olen toki ennenkin tykännyt esim. mennä peiton alle nukkumaan tai sitten viltin alle köllöttelemään yhdessä isukin ja/tai mamin kanssa. Mutta nyt se vilttihimo on viety äärimmilleen. Kaikki sai alkunsa siitä, kun alkuvuodesta noi kiikutti ihan kaikki matot mattujarruineen ulos pakkaseen. Olipa tosi kivaa, kun ne tuli jääkylminä takaisin. Kuulemma hyvä juttu, haloo??!! No, mattojarru sitten katosi ulkona ollessa ja noi päättelivät, että olisko pupu roudannut sen omaan pesäänsä lämmikkeeksi tms. Tätä hetken kuunneltuani ja vaihtoehtoja punnittuani totesin, että ei tyhmä pupu, pitäähän sitä ns. pahan päivän varalle varautua ja eihän sitä koskaan tiedä, koska vuoden takainen toistuu. Silloinhan noi olivat yötä poissa ja meiltä pamahti lämmitys rikki pakkasyönä. Saatte uskoa, että olimme lievästi kiukkuisia noille, kun saimme värjötellä kylmentyvässä talossa yön yli. Ärr...

Siis pitkän alkujohdannon jälkeen olen todennut, että vilttejä on ehkä kuitenkin parempi jemmata omiin piiloihin, jos hädän hetkellä niitä ei ole saatavilla. Erityisesti mami vaan ei tykkää tästä mun viltinroudauksesta ei sitten yhtään. Hyvähän sen on sanoa, kun tietää kaikki vilttijemmansa ja minä en niihin kaikkiin käsiksi pääse. Tässä taannoin mä ihan vaivihkaa sitten pikkuisen kulmasta pidin ensin kiinni, ihan vain sillä, että se viltti ei katoa minnekään väärään paikkaan... juupa juu, oma reitti oli siinä mietinnässä. Mamin ote herpaantui ja ei kun menoksi keittiön kautta saunan lauteiden alle. Hei Säde, pois siitä! Sun kuuluis auttaa mua, eikä hankaloittaa tätä juttua. Jos heittäydyt hankalaksi, saat hommata kylmän tullen omat vilttisi, tähän et sitten koske. Ole nyt edes hiljaa, ettei mami kuule! Noniin, kiitti ihan hirveesti Säde, nyt se mami roikkuu tuolla toisessa päässä ja viltinvetokisahan siitä tuli. Arvannette kuinka käy, kun toiset käyttää epäreiluja otteita ja nappaavat mut esim. syliin ja kiikuttavat sohvalle yhdessä viltin kanssa. Ikään kuin enää kelpaisi korvikelämmittely, kun oma viltinkäyttövapaus vietiin pois.

No, multa ei perinteisestikään sisukkuutta puutu ja tasaisin väliajoin tämä toistuu meillä. Tuo Säde pitäs vaan saada koulutettua niin, että ei heti paljasta mun aikeita. Kyllä tämä tästä vielä viltinpiiloksi muuttuu...