Synttäripäivä

Tänään on meidän blongin 1-vuotis syntymäpäivä! Niin se vuosi vaan vierähtää. Tasan vuosi sitten sihteerini mami julkaisi ensimmäiset jutut tänne ja sen jälkeen niitä on tullut 141 kappaletta tämän juhla-jutun lisäksi. Kävijöitä reipas 5100. Paljon on vuoteen mahtunut tapahtumia: näyttelyura on lähtenyt käyntiin, kotona olen touhunnut paljon, minulla oli hothot treffit komean Pacon kanssa ja siitä seurasi kolme maailman ihaninta lapsukaista: Siiri, Säde ja Saaga. Lapsukaisten kehitystä oli hienoa seurata ja sitä seurattiinkin aika tiivisti näin blogin välityksellä. Mutta lapset kasvoivat ja Siiri ja Saaga "lensivät" pesästä pois, onneksi ei kuitenkaan kovin kauaksi ja saivat lisäksi jatkaa yhdessä oloaan. Kesän mittaan ovat myös lapset käyneet tutustumassa näyttelymaailman ihmeellisyyksiin ja meillä kotona taas on jatkettu normaalielämää kahden kisulin voimin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kyllä riittää jatkossakin, kiitos adhd-Säteen.

Miten tästä eteenpäin? Me tarkastelemme blogia tiukan seulan läpi ja mietimme, miten tätä voisi kehittää. Alla olevat kuvat sen tiukan pohdinnan ehkä välittävätkin, tulemme ihan ruutuun kiinni tutkiskelemaan. Mutta myös toiveita otetaan vastaan.

Rankka näyttelypäivä takana

Joo, näin pääs käymään, että taas meitä vietiin linnasta linnaan... uups, ei kun kotoa näyttelyyn (=linnaan). Päivä oli varmasti kaikista rankin näyttelypäivä niin pitkän eläinlääkäritarkastusjonon kuin pitkän päivänkin johdosta ja tilannetta ei helpottanut yhtään se, että järjestäjät olivat päättäneet ajatella enemmän yleisöä kuin meitä kissoja ja näin ollen häkistä piti kaksi sivua olla auki => ei mitään rauhallista nurkkausta meille. Mutta mikä ihanaa, mami osti meille ihka uudet ihanat pesät, jonne saattoi kaivautua piiloon uteliailta pällistelijöiltä. Ja oikein pisteenä i:n päälle rankalle päivälle oli se, että halli kuumeni puolen päivän jälkeen sellaiseksi huonoksi saunaksi, että illalla piti ihan useampaan kertaankin käydä vesikipolla tankkaamassa. Mutta jotain tositosi ihanaakin tapahtui, nimittäin ei tarvinnut juurikaan poseerata kenellekään, kun noillakin oli ilmeisesti pää niin kuumana, ettei sitä kameraa taidettu edes esille ottaa! JEE!! No, mami kyllä sanoi, että pariin otokseen on Säde ikuistettu, joten katsotaan nyt, löytyykö niitä tänne saakka. Laitamme kyllä näkyville, jos kuvia löytyy.

Mutta mites se näyttelypäivä sujui niin kuin itse tarkoituksen osalta? Kukaan meistä ei purrut tai raadellut tuomaria, joten voisi kai sanoa, että hyvin meni =) No, ei suinkaan. Siiri ja Saaga sai molemmat sydämet arvosteluseteliin ja kovasti kovasti kehuja. Saagasta on tulossa kyllä sellainen showkissa ja paikan omistaja, ettei paremmasta väliä. Ylväästi hän katseli ympäriinsä ja otti paikan haltuunsa. Siirillä oli vähän huono päivä, mutta kenelläpä ei olisi, jos sisko olisi automatkalla heittänyt aamiaisen suustansa toisen niskaan... Myös veljeni Paroni oli pitkästä aikaa näyttelyssä ja myös hän sai Alvalta isonison sydämen. Vähän oli Paroni hämillään kaikesta touhusta, mutta hienosti suoriutui.

Sitten me kaksi. Mä olin liian pieni... mutta muuten oikein kaunis ja hieno pakkaus. Eipä Räihä juuri muuta moitittavaa minusta keksinytkään, vähän ehkä kuono oli kulmikas. Sain sertini ja hän otti minut jopa tuomarin parhaan valintaan mukaan, mistä mami oli kuulemma äärimmäisen yllättynyt (se on se luottamuspula...). Siellä mun ongelma oli se pienuus, mutta ei mua heti kuitenkaan yli laidan heitetty! Mutta on se vaan kumma, että tässä pitäisi joksikin syöttöporsaaksi ryhtyä!

Säde ei sitten saanutkaan moitteita enää pienuudesta, eikä oikeastaan yhtään mistään. Tuomari tykkäsi Säteestä oikeasti tosi paljon ja valitsikin tenavan värin parhaaksi ja näin olle minä - maailman kaikkeuden kaunein - jouduin tunnustamaan tappioni... Taakse jäi yllättäen myös se savolaistunut ulkomaan komistus siitä Säteen naapurihäkistä, se, jota mami on ennenkin kehunut. Säde päättikin tästä valinnasta ottaa kaiken ilon irti ja sinkaisi tuloksen selvittyä tuomarin käsistä kohti yläilmoja - tarkoituksena tehdä se kunniakierros. Mami oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja täytyypä sanoa, että refleksit toimivat. Oli meinaan aika nopea ilmasta sieppaus ja näin Säteen kunniakierros jäi kuitenkin vaan haaveeksi - onneksi. Tuomarin parhaan valinnassa ratkaisevaksi tekijäksi muodostui sellainen rauhallinen ja kaikkeen alistuva käytös - voisi sanoa nössöily. Hetken jo luulimme, että veisikö Säde kuitenkin voiton, mutta ei, kun se tenava ei osannut pitää sitä suutansa kiinni, vaan uhitteli yhdelle vierasmerkkiselle komistukselle. Näin ollen Räihä palasi sellaisen kikkarakarvaisen katin luokse, jonka korvaosastosta olis kuulemma ollut toivomisen varaa (toisin kuin meidän tenavalla, joka sai erikoismaininnan komeista korvista!). Olisko tää kilpakumppani hävennyt korviaan niin, että meni ihan hiljaiseksi. No, tuomarin parhaaksi valinta meni ohi suun ja Säde pääsi lepäämään loppupäiväksi. Ja se oli kuulemma Säteen mielestä paras mahdollinen tulos ja palkinto kauneudelle.

Päivä oli siis pitkä ja menestystä tuli - ennakoitua enemmänkin! Mami oli tosi ylpeä ja iloinen meidän kaikkien saamista kehuista ja arvosteluista. Myös tenavien oikean isän kasvattaja kävi tenavia katselemassa ja kovasti näytti tyytyväiseltä lopputulokseen. Miksipä ei näyttäisi? Niin ja se pitää ehdottomasti mainita, tenavien Paco-isä voitti paneelin ja lisäksi valmistui EC:ksi! Vähänkö me ollaan ylpeitä hänestä!

Tenavan kosto on kauhea

Tämä taannoinen sunnutaiaamu antoi minulle myös ensituntumaa tenavan kaameasta kostosta. Silloin aikanaan kunnollisena äitinä pidin tietenkin huolta siitä, että kukaan lapsista ei joutuis väärään tai vaaralliseen paikkaan ja saatoin pari kertaa (vain pari..., max kolme..) hakea jonkun jostakin jonnekin muualle kantamalla niskasta. Mutta se oli vaan heidän parhaakseen ja tein sen oikeasti tosi hellästi. Tämä tuli puheeksi ja Säde demonstroi tilannetta, kun mä olin vähän niin kuin unohtanut jo sen, mitä olin tehtyt. Tosin tätä näytepalaa ei voinut kutsua välttämättä ihan niin helläksi, mitä minä olen ollut, kai. Tosin tässä oli kyse siitä, että Säde raahasi minut turvaan kissansyöjäpeiton toiselta hyökkäykseltä. Annettakoon anteeksi siis tämäkin. Seuraavat kolme kuvaa sitten ovat Säteen muistoja lapsuudesta pesuhetkien suhteen. Eihän kukaan itseään kunnioittava kunnollinen emo anna lastensa likaisena juosta ympäriinsä. Siinä sitten oli kuulemma käytetty erilaisia tapoja saada eläväinen tenava pysymään paikallaan. Tapa numero 1: reippaasti jalka selän päälle, kyllä se siitä vähäksi ajaksi hämääntyy. Tapa numero 2: jos ei tassu niskan päälle riitä, niin toinen sitten kaulan alle avuksi. Jo alkaa rauhoittumaan. Tapa numero 3: jos ei edellisetkään auta, niin sitten molemmat tassut kaulan ympäri ja ei kun massua pesemään. Se on se niskalenkki, minkä uhriksi tässä jouduin.
No, tuliko puhdasta? Märkä mä ainakin olin, puhtaudesta en nyt sitten tiedä. Mutta minä ainakin olen lapseni pessyt, en kastellut!

Sunnuntaiaamu - ethän lopu koskaan?

Sunnuntaiaamut ovat ihania. Ja vaikka viimeksi peitto meinasikin minut syödä, niin silti halusimme Säteen kanssa varmistaa, että tämäkin sunnuntaiaamu vaan jatkuu ja jatkuu. Ai miksikö ne sitten ovat ihania? No tietty siksi, että silloin isukilla ja mamilla yleensä ei ole kiire minnekään ja me pötkötellään yhdessä sängyssä pidempään. Lisäksi tietty haluamme Säteen kanssa pelata ns. varman päälle. Mami on tässä suhteessa helppo nakki. Mä asetun tyynylle ja pidän kiinni toisesta kädestä ja Säde kömpii kainaloon ja pitää kiinni toisesta kädestä. Tulos on varma nakki, mami ei hievahdakaan, vaikka mikä hätä olisi. Isukki onkin sitten vähän vaikeampi juttu, kun hän tuppaa olemaan se levottomampi tapaus. No, keinot on meillä tähänkin, tosin vähän järeämmät kuin mamin kohdalla. Se toimii niin, että Säde parkkeeraa isukin päälle ja minä pidän isukin nenästä kiinni. Jo vain pysyy paikallaan ja joskus jopa nukahtaa uudestaan. Tämän seuraavan tilanteen varmasti arvaattekin. Säde yllättäen taas kyllästyi paikallaan oloon ja sen piti päästä testaamaan mamin tyynyä. Huomautin asiasta ja tein asian selväksi, että jos isukki nyt nousee sängystä, se on Säteen vika. Mutta kyllä me nautimme sunnuntaiaamusta ihan kahdestaankin. Erityisesti tämä viimeisin oli aivan ihana, miksi sunnuntaiaamu on vain kerran viikossa? Seuraavat kuvat kertovat, kuinka me aloitimme sunnuntaiaamun täsmällisellä molemminpuolisella pesuhetkellä. Sain muuten tänä samaisena sunnuntaiaamuna kokea hurjan peiton hyökkäyksen lisäksi myös sen, millainen on tenavan karmea kosto. Siitä sitten taas ensi kerralla.

Kissansyöjäpeitto

Apuaa.... Säteelle tuli tänä aamuna isoiso hätä. Isukin peitto riehaantui ja hyökkäsi minun kimppuuni. Onneksi tuo tenava on kuitenkin sen verran kiintynyt minuun, että tuli ajoissa hätiin, tosin se apua-sana kuitenkin iu-äänen muodossa väliin tuli. Siis kaikki alkoi siitä, kun peitto vaan tuli imaisi minut. Säde yritti ehtiä apuun ja tarttua hännästä kiinni, mutta peitto vaan imaisi ja niin hävisi lopulta häntäkin. Tässä kohtaa pääsi siis se iu-ääni, apua, emo katosi peiton kitaan. No, onneksi peitto oli tällä kertaa armollinen ja suvaitsi minun pelastua, huh-huh, olipas rankka aamu! Mutta kuten yleensäkin, asioilla on aina kaksi puolta, niin tällä sunnuntai-aamullakin. Mutta siitä sitten ensi kerralla.

Elävä näyte DVD:n sisällöstä

Meidän palvelusväki tykkää katsella paljon luontoaiheisia dokumentteja yms. No, meillä on sitten jotain asiaan liittyviä dvd-levyjäkin. Mutta johan me olimme palvelusväen kanssa ihmeissämme, kun tässä eräänä iltana dvd-levyn sisältö heräsi henkiin ja esitteli ihan livenä, mitä tuleman pitään. Ja tässä tapauksessa vielä kaksi levyä kerrallaan: Wild cats and Baby animals. Sieltä se otus levykotelon sisältä yllättäen tupsahti meitä katselemaan. Onko teille käynyt koskaan näin? Kyllä eläinmaailma on ihmeellistä... Miten tarina päättyi? Demoversio hävisi paikalta yhtä salakavalasti takavasemmalle mitä oli etuoikealta tullut esille.

PS. Pahoittelemme kuvan heikkoa laatua. Hämmästys oli vaan niin suuri, että siihen hätään oli kännykkäkamera ainoa, mikä ehdittiin hakea paikalle.

Viidakonvalloittaja Säde ja auringonlaskun ihailija Viivi

Ison veden lisäksi Säde pääsi tutustumaan viidakkoon. Tai tällä nimellä hän sitä heinikkoa kutsui. Se oli jotenkin vaan niin sinnikästä ruohikkoa, että siitä olikin Säteelle haastetta toviksi. Tosin siellä viidakon keskellä oli myös kiva pieni muurahaispesä, joka sai kummasti eloa Säteen taputellessa pesän kattoa vähän uuteen uskoon. Tässä ne ensi hetket, kun Säde tajusi jääneensä viidakkonsa vangiksi. Säde on sylissä välillä sellainen luikertelija ja saippuapala ja samaa taktiikkaa hän alkoi soveltaa viidakkoonkin. Tassut erisuuntiin, kroppa mutkalle ja kierteelle, pää kenoon ja sisukkaasti vaan eteenpäin. Jo alkoi viidakkokin väistymään. Ja viimeistään tällä keinolla viidakko alkoi taipumaan ja hellittämään otetta ihan lopullisesti. Haista itte - tuumas Säde. Hikisen ja hurjan urakan jälkeen Säde ottikin vielä kerran järeät aseet käyttöön ja päätti kirjaimellisesti selättää viidakon, jottei se ala uhittelemaan enää uudestaan. Ja taas kerran, Säde voitti ja kaataen valloitti viidakon ihan niin kuin valloitti vedenkin. Minä Jane - missä Tarzan? Entä se iltaohjelma? Meidän sviitissä oli täydellinen ikkunalauta mm. pihatapahtumien tarkasteluun ja ilta/yö-öttiäisten vahtaamiseen. Ja mitä minä tässä näenkään - koko kuvan väritys sen ehkä kertookin... Tällaista näkymää ei kotipihasta valitettavasti pääse kokemaan. Tämä kuva kertonee kaiken minunkin silmien hämmästyksestä. Vähemmästäkin hiljenee, suorastaan mykistyy tämän kauneuden edessä. Ei ihme, että mami ja isukki ovat kerta toisensa jälkeen todenneet, että tämä mökki on sekä täydellinen että täydellisellä paikalla.

Kesälomajorinat loppuu sitten tähän ja palaamme normaaliin arkielämän raportointiin. Nyt kuitenkin kaikille ensin oikein ihanaa viikonloppua.