Mummolan ihana lämpö

No nyt vähän enemmän kuulumisia mummolasta ja tarinaa siitä, mitä tällä kertaa teimmekään. Nythän keli oli huomattavasti kylmempi kuin viimeksi, mutta eipä hätää! Meidän pappa se osaa lämmittää uunia juuri niin paljon kuin me kisut toivomme. Noi kaksilahkeiset tuskailivat, että sisällä oli liian kuuma, mutta ne nyt eivät koskaan ole tyytyväisiä. Me niin nautittiin papan lämmitystaidoista. Ja se lämmön lähdehän oli iso leivinuuni, joka tarjoaa niin paljon ihania paikkoja.

Ensin kuvat uunin päältä - lämpö on ihanan tasaisen ja se riittää pitkäksi aikaa!Ja sitten kuva uunin alta - tämä on sellainen pikalämmitys paikka silloin, kun tuli palaa. Kauaa siellä ei kärsi olla a) kuumuuden vuoksi ja b) epämukavan alustan vuoksi, mutta pikalämmöt sieltä kannattaa hakea.Lisäksi tietty uuninkylki on mitä mainion kiehnäys- ja turkinlämmityspaikka.

Ja mitä muuta kuin lämpöä? No tietty tipusten tarkkailua. Mummolan ikkunoista on loistonäkymät metsän läpi pellolle ja metsä kuhisee kaikenlaista siivekästä ja hännäkästä. Välillä tsuumailimme metsän näkymiä pöydältä......ja välillä uunilta käsin. Jälkimmäinen erityisesti on oiva osoitus lämmön ja aktiviteetin yhdistämisestä.Ja tietenkin myös papan tuoli, eihän sitä sovi unohtaa. Pappa mahtui oikein hyvin meidän kanssa tähän, muita me ei kelpuutettu. Tosin mä en aina ymmärrä, miksi sen viltin pitää aina olla niin siististi tuolin päällä, mä tykkään paljon enemmän tästä versiosta, kun se on mytyssä. Oli vaan kamala homma kuopsutella se kasaan...Sokerina pohjalla vai pitäisikö sanoa pelitantereella pääsimme vuorotellen erotuomaroimaan korttipelin kiemuroita.Jostain syystä pelaajat eivät vaan tykänneet siitä, kun aloimme tehdä liian läheistä tuttavuutta korttien kanssa ja jopa taisimme ohi mennen niitä vähän siirrelläkin...

Mutta kuten huomaatte, mummolassa on aina niin paljon ihanaa tekemistä, että sinne pitäisi päästä useammin!

Julkimot

Ai niin, meinasi melkein unohtua... Kun seuraavan kerran kuljette kaupassa lehtihyllyn ohi (mikäli lehti ei teille tule kotiin), niin kurkatkaapas Kissafani-lehteä ja sivuja 13 - 17. Siellä on oikein erityisen kauniita kissoja ja valovoimaisia julkkiksia. Ja ei anneta sen häiritä, että esim. erään sädehtivän kisun nimi on näköjään lehden teon tuoksinnassa muuttunut kerrassaan sateiseksi.

Ja lisäyksenä, että myös täältä pääsee ao artikkeliin tutustumaan, kuten myös muihin aby-julkimoihin.

Kiskot vie etelään

Terveisiä mummolasta! Olimme siellä käymässä viikonloppuna ja siellä oli taas niin ihanaa. Näistä varsinaisista mummolan touhuista myöhemmin lisää, mutta nyt ensimaistiaisena palanen paluumatkalta, joka olikin ihan huisin jännittävä! Tällä kertaa meillä oli auto vain mennessä ja takaisin tulimme junalla!! Vähän meitä hirvitti ensin, mutta eipä se matkanteko nyt sitten lopunperin niin kamalaa ollutkaan, ainakaan minun mielestäni. Vähän ne pahalta haisevat haukkuvat otukset ärsyttivät välillä, mutta kovin ne häntä koipien välissä perääntyivät koloihinsa, kun vähän mulkaisin. Lippujentarkastajaakin koklasin tassulla, kun tuli niin lähelle mun boxia. Setä oli oikein mukana ja rapsutti mua tassusta takaisin!

Inkan ensikuulumisia

Pikkuneiti on vallannut Turun! Näin voitaneen sanoa ja se ei kyllä mikään yllärikään ollut. Inkan uusi palvelija Saara laittoi meille aivan ihania kuulumisia ja kuvia ja hän lupasi, että näitä voidaan jakaa tätä kautta Inkan-faniklubille. Inkalla on siis sopeutuminen uuteen tilanteeseen mennyt todella hienosti!

Tässä muutamia otteita ensikuulumisista: "Elämässä on entistä enemmän iloa ja riemua, kiitos Inkan." Voiko enempää kasvattikotia sanat lohduttaa ja ennen kaikkea ilahduttaa!

"Inkan lempipaikkoja uudessa kodissa ovat ainakin eteisen vaatekaappi, jonne tyttö on jo useaan otteeseen ehtinyt livahtaa päikkäreille, ja keittiön kattilakaappi, joka on Inkan mielestä vallan mainio lymypaikka. Myös musta lierihattuni on neidin mielestä oiva nukkupaikka. Yöllä Inka lämmittää sängyn jalkopäässä, ja viime yönä mönki kainaloonkin nukkumaan." Siis aivan täydellistä - sitä paitsi lierihattu on paljon naisellisempi kuin mitä meillä oli isukin lippis.

"Suihkuun on turha enää kuvitellakaan hiipivänsä ilman uteliasta kissaa, joka haluaa tassullaan vähän läpsiä vettä. Samaten kahvinkeittoon ja ruuanlaittoon olen saanut vakituisen ja innokkaan apulaisen." Todellakin, Inkasta on kyse!

Siis voi sanoa kevein sydämin, että vakka on kantensa löytänyt ja Inkalla on aivan ihana uusi koti. Ja lopuksi ohessa siis muutamia kuvia neitokaisesta - kattilakuva meidän ehdoton suosikki.

Tassun jälkiä sydämessä

Naukulan Mamma kommentoi edelliseen postaukseen niin osuvasti "Tästä huushollista ei tunnu vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttuvan :)!" Tämä on todellakin tilanne ollut viimeisten kuukausien aikana, vaan ei ole enää… Nyt on huusholli kuin huopatossutehtaalla.

Meillä oli nimittäin perjantaina suuren muutoksen ja ennen kaikkea luopumisen tuskan päivä. Pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyimme siihen, että me "kaksi vanhaa varista" – Säde ja minä – jäämme asuttamaan tätä kotia ja meidän Inkamme lähtee valloittamaan omaa maailmaansa ja uusia sydämiä. Inka siis muutti omaan kotiin. Suuntana Turku, kuten niin monella muullakin meidän suvusta. Näin ollen, Pilvi, Columbo ja Miss Marple – Turun jengi sai uuden vahvistuksen. Emme oikein sanoin voi kuvata sitä ikävää ja surua, mitä tällä hetkellä koemme. Erityisesti mami ja ennen kaikkea Säde ovat murheen murtamia ja odottavat vain, koska Inka syöksyy salamana nurkan takaa lelu suussa vaihtaen suuntaa yhtä nopeasti kuin oli nurkan takaa ilmestynytkin. Säteellä on nyt suuri huoli mamista ja isukista ja heidän perässään kulkeekin nyt Säde-niminen varjo varmistamassa, että eiväthän vaan hekin katoa.

Oheinen Sini Lindroosin runo kuvastaa hyvin tuntojamme (punaisilta osin omavaltaisesti muokattu meille sopivaksi koira-aiheisesta runosta).

Tassun jälkiä sydämessä,
kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
Joku kulki sydämeni yli,
sinäkö se olit kissani?
Ohimatkallako vain?
Et kai.
Kyllä pysyvästi sinne muutit.
Teit pesän muistoihini,
merkkasit myös ajatukseni.
Kipitit läpi sydämeni, pehmein tassuin, karvoin.
Jätit tassunjälkiä sydämeeni.

Rakas Inka, jätit todellakin suuret muistot sydämiimme, ajatuksiimme ja koko elämäämme.
Tästä linkistä löytyy paljon viimeisen viikon ajalta otettuja kuvia. Näitä me nyt katselemme yhä uudestaan ja uudestaan ja välillä itkien ikävästä ja välillä nauraen vedet silmissä muistellessamme kaikkia mahdollisia Inkan tempauksia. Kuvakansiossa on paljon erittäin kauniita ja edustavia poseerauskuvia Inkastamme, mutta meidän mielestämme Inkaa kuvaa kuitenkin parhaiten kuvat, joissa hän on oma itsensä eli "aina pilke silmäkulmassa" oleva superiloinen, syötävän suloinen ja veikeä veijari. Toki tälläkin kertaa luopumista helpottaa ajan kanssa se, että uusi koti tuntuu olevan juuri se oikea Inkalle. Saara – jäämme odottamaan kuulumisia siitä, kuinka Inka löytää paikkansa sinun sydämestäsi ja kodistasi. Ensimmäiset palautteet uudesta kodista jo kertovat sen, että Inkalla on hyvä olla. Tyttö on ollut tosi reipas ja on jo osoittanut tutut tapansa - sängyn jalkopää on paras paikka nukkua ja suihku on niin ihana. Nämä viestit tuovat nyt iloa ajatuksiimme. Vaikka kahdella edelliselläkin kerralla pentusten muutettua omiin koteihin on seuraava lausahdus saanut silmäkulmat kostumaan, niin nyt se raapaisee todellakin syvältä sydämestä - haikean huokaisun ja erokyynelten siivittämänä - hei-hei rakas Inka! Paljon onnea matkaan! Ja aivan kuten Violalla ja Miss Marplella on oma pieni suojelusenkeli matkassa, niin myös on Inkalla oma pieni enkeliveli matkaa suojaamassa uudessa kodissa ja oman elämän varrella. Blogimme päivitystahti tulee tämän myötä myös harvenemaan. Toivumme nyt varmastikin tovin suuresta ikävästämme ja totuttelemme elämään taas ilman meidän ilopilleriä ja touhutyttöämme. Mutta emme katoa kokonaan linjoilta, sillä onhan tässä taas paljon jännitettävää syksyn mittaan, kun kuulemma mukaan minusta on taas hyvää vauhtia tulossa uuden pesueen mummo! Mutta näistä sitten myöhemmin. Nyt keskitymme lohduttamaan Sädettä.

Pesuhetki

Mami kertoi, että nyt jos koskaan Inkan pitää olla erityisen puhdas ja siisti. Näin ollen siis meidän omatoiminen tyttö meni koneeseen ja totesi, että hienopesu ja 40 astetta ilman linkousta kiitos.Eikö sana kuulu, vai kaikkiko pitää itse täällä hoitaa?No itse asiassa, mä olen kyllä aika puhdas, mähän ihan kiillän. Enköhän mä kelpaa näinkin.

Osa 3: paluu lintu/kenguru-maailmaan

Ja sitten taas selkärankaisten maailmaan takaisin. Meillä on alakerta toiseen kerrokseen asti auki ja yläkerran kaiteelta on neljän metrin pudotus alas. Palvelijat eivät ole uskaltaneet ottaa sitä riskiä, että Inka tulee kaiteelta alas väärälle puolelle. Riskin toteutumisen todennäköisyys on kuitenkin aika iso, kun ottaa huomioon, ettei tenava juurikaan mitään osaa pelätä tai epäröidä (ennen kuin on liian myöhäistä). Näin siis portaikon eteen on ilmestynyt taas viikkoja sitten sellainen levy, jonka yli me aikuiset kyllä ollaan päästy, mutta ei ipana. Ja jatkon sitten arvaattekin. Hyppy vaan ja niin oli Inka levyn reunalla keikkumassa. Se siitä aamiaisrauhasta ja ei kun isukki sahaus ja ruuvaushommiin. Kuvassa näkyvä valkoinen osio on vanhaa levyä, joka siis ei Inkaa enää pidätellyt. Inka tietenkin ihan epäuskoisena tuijotti vieressä, että kaikki kiva viedään pois, ensin lasipurkit ja nyt yläkerta. Mutta eihän tyttöä näin vähällä lannisteta, vähän mittailua ja tarvittavan vauhdin laskentaa. Ja peeveli sentään, kyllä ne korotti sitä liikaa (mutta vain vähäksi aikaa). Mä vielä kostan tän.... mä meen syömään lisää ja kohtas näette, kun menen tonkin yli, senkin pikkukissan kiusaajat, jupisi Inka mennessään... Mitä mieltä siis olettekaan - onko Inka ihan normaali kissanpentu?

Osa 2: käärme

Niin, lasivitriinin päällä tapahtuneet seikkailut saivat hyvin pikaisen lopun. Jopa niin pikaisen, että kamera katosi silmänräpäyksessä mamin kädestä ja isukin kädessä olleet lautaset myös. Nimittäin, Inka oli hyvää matkaa sukeltamassa suoraan vitriinin päällä olleeseen lasipurkkiin ja lasipurkki siinä samassa alkoi kaatua ja tietenkin vieriä reunaa kohden. Vain isukin supernopea reagointi pelasti Inkan lasipurkkineen putoamasta suoraan kivilattialle. Jokunen sydämenlyönti jäi itse kultakin välistä ja sen jälkeen niitä sydämenlyöntejä sitten tuli ihan aikamoista vauhtia. No, kipot ja kupit pois kaapin päältä, sillähän siitä selviää. Sen verran noita kuitenkin jäi kiinnostamaan, miten Inka olisi purkista päässyt pois, että laittoivat purkin maton päälle. Ja tässä tulos. Eli näiden kuvien perusteella voisi väittää, että eihän se olis sieltä pois päässyt kuin peruuttamalla. Mutta tämän viimeisen kuvan perusteella voisi väittää, että niitä geenejä on hypännyt Inkaan joltakin kohtuullisen selkärangattomalta, esim. käärmeeltä. Sitä pakkivaihdetta ei tarvittu ollenkaan, siellä se ipana kääntyi purkissa ja tuli nenä edellä ulos.

Lintu, kenguru, käärme....

... mutta ei kyllä normikissanpentu. Olemme monesti todenneet, että Inkaan on pakkautunut vauhtia, voimaa ja rämäpäisyyttä enemmän kuin moneen pentuun yhteensä. Mutta viime aikoina olemme kyllä yksissä tuumin pohtineet sitäkin, että asuuko Inkassa pieni lintu, kenguru tai jopa käärme. Miksi näin? No seuraavien kolmen juttupäivityksen jälkeen voitte sitten ihan itse päätellä, minkä muun kuin kissan geenejä on Inkaan päässytkään pesiytymään.

Aloitetaan keittiön yläkaapeista. Minua ne eivät voisi vähempää kiinnostaa (ei sillä, etteikö pomppuvoimani riittäisi sinne hypätä.............), siellähän on aina sitä paitsi keskimääräistä enemmän pölyä ja töhnää. Sädettä ne yläkaapit ovat aina kiinnostaneen jopa siinä mittakaavassa, että Säteelle on yhden yläkaapin päälle nostettu tyynykin, jonka päällä hän voi ottaa nokosia ihan rauhassa. Ja mitäpä ei Inka tekisi emonsa perässä. Tosin kukaan ei olisi uskonut, että hän tekee sen JO 4 kk ikäisenä. Se oli jokunen aika yksi kaunis ilta, kun kuului vaan tömps - iu - mau. Porukalla menimme sitten ihmettelemään tapahtunutta ja siellähän se neiti oli, keittiön yläkaapin päällä. Tästä seurasi hetken hämäännys ja ihmettely ja kun Inka päästi uuden iu-äänen, kiipesivät noi hakemaan tenavan pois. Nooh... arvannette, miten tarina jatkui. Siinä meni about sekunti, kun Inka oli takaisin kaapin päällä sillä seurauksella, että noi totesivat, että siellähän on, jos ei itse pääse sieltä pois. Eikös olekin julmaa touhua? Tietty noiden kuvien perusteella joku voi sitten väittää, että eihän tuo ole temppu eikä mikään hypätä tuosta astianpesukoneen päältä tuonne kaapin päälle. No ei kai olekaan, mutta tervetuloa vain koittamaan.

Mutta jatko sitten jo onkin jonkinmoinen temppu. Tämä on toiselta puolelta keittiötä ja tässä ei olekaan mitään välitasanteita matkalla. Jottei nyt jää väärä kuva, niin ihan ihmeisiin ei Inkakaan pysty. Tänne astiavitriinin päälle pääsee hyppäämällä jääkaapin ja pakastimen yläkaapin päältä tätä reittiä: Ja kuinka sitten sinne pääsee? Dadaa - meidän Inka-lintu/kenguru lentää/loikkaa. Että se sitten siitä astianpesukoneen korokkeen antamasta tasoituksesta.

Seuraavassa jutussa kerromme sitten siitä, miksi astiavitriinin päällä ei enää ole lasipurkkeja tai muitakaan koristeita. Älkää kuitenkaan huoliko, mitään tai kukaan ei ole mennyt rikki. Vielä.

Tahtoo kylmää..

.. jotta voi vaatia lämpöä ihan kunnolla! Syksyn aurinkoiset kelit toki miellyttävät meitä ja aurinkokylpyjä on kiva ottaa olkkarin matolla. Mutta tuo lämpötila on juuri se huonoin, kun terassilla ei oikein tarkene, mutta ei kuitenkaan ole niin kylmä, että noi suostuis laittamaan joka ilta takkaankaan tulta. Paha dilemma! Näin ollen siis me todella toivomme, että viikonloppuna paistaa aurinko sillein sen verran viileästi, että saadaan kunnolla lämpöä takasta. Jokunen ilta sitten meinaan saimme suostuteltua noi siihen, että meidän tuplapesä siirrettiin takan ääreen ja ah ihanuutta, totesi Säde, joka valtasi yläpedin. Paljoa lähemmäksi lämpöä ei enää edes voisi päästä!

Tuleeko tuosta mitään

Ja jälleen kerran on vuorossa Inka-apulaisen touhuja. Näitä nyt tulee varmasti ihan kyllästymiseen asti, mutta kun se tyttö vaan on niin kova auttamaan kaikissa kotiaskareissa.

Isukki oli ruuanlaittopuuhissa pikkuapulaisensa kanssa ja kun tuli riisin annostelun aika, niin siinä vaiheessa Inkan epäilyt heräsivät. "Tässä on nyt kyllä jotain mätää..." "Eieieieiei, isukki-rakas, siis ihan liian vähän makua ja sitä paitsi, liian vähän näyttää olevan riisiäkin, vai klimppisoppaako meinasit lihan kanssa pistää noi syömään?" "Missä kaikki ihastuttavat aromit ja maut?"

"Siis mä todellakin toivon, että mä saan jotain ihan muuta ruokaa, kuin tuota, mitä isukki tuossa väkertää...? Mami, auta, mulla on nälkä, eihän mun ole pakko syödä tuota, eihän?"