perjantai 28. elokuuta 2009

Ei hetken rauhaa

Ennen varsinaiseen aiheeseen syventymistä, niin IHAN ÄLYTTÖMÄN PALJON KIITOKSIA KAIKILLE GIC-ONNITTELUISTA!!! Mä olen ollut ihan häkeltynyt onnitteluiden määrästä. Toissapäivänä tuli kotiin myös Rurokilta valmistumisruusuke ja siinä oli kokoa ja näköä niin, että Säde ihan säikähti sitä, kun mami laittoi sen roikkumaan pakastimen oveen keittiöön. Kateutta oli selvästi ilmassa. Niin ja Päivi, erityiskiitos, että muistutit mamia katkisten määrästä!

Mutta siis. Aiheesta todellakin ihan kymmenenteen. Meillä jokaisella tulee joskus tarve käydä niin sanotusti keventämässä oloaan. Ja tähän liittyen muistanette, että mä tykkään kaivaan kunnon kuopan, jottei kenenkään tarvitse sanoa, että jotenkin sotkisin pihamaata. No, niin nytkin, mutta eihän sitä tätäkään toimitusta saanut rauhassa suorittaa ilman, että toi sen minikameransa taskusta kaivoi.

Mami oli juuri edellisenä päivänä laajentanut meidän kukkapenkkejä ja siellä oli aivan täydellinen taivaallisen pehmeää multaa yllin kyllin ja kuopan kaivaminen oli tosi helppoa ja samalla vähän laajensin mamin kukkapenkkiä reunan ylikin. Eka kuoppa - juu ei - ihan liian pieni, kun en kokonaan edes mahdu siihen. Välistä kävin kaivamassa jo vertailukuopan ja palasin sitten vielä viimeistelmään ekaa kuoppaa. Pienen vertailutuokion jälkeen totesin, että kyllä se toka kuoppa on vaan jotenkin enemmän mun mallinen. Pieni loppusilaus vain tuonne vasempaan reunaan kas näin: No niin, nyt kuoppa on juuri sopivasti muotoiltu minun sievälle ja timmille pepulleni. Loppukaneetiksi voisi sanoa, että kun minä suutun, minä mustaksi muutun, vaikka sitten mustan mullan avulla. Mamilla oli niin hauskaa, että hyvä kun pystyssä pysyi ja viimeiset kuvat menivät jo ihan sutuksi, kun känny ei pysynyt vakaasti kädessä. Mami vaan naureskeli, että on meillä kaunis suuri kansainvälinen herkkusieni, johon Ritva-täti vielä lisäsi, että ja niin iloinen. Olkaapa itse iloisia, kun ei todellakaan hetken rauhaa!

torstai 20. elokuuta 2009

Saanko esitellä uuden tittelini...

...Grand International Champion! Ja mitä siis onkaan tapahtunut? Kaikkihan alkoi siitä, kun minut pestiin noin viikko sitten. Tuli taas todettua, että kokemus tuo varmuutta ja siinä mä sitten vaan nautiskelin lämpimästä vedestä, isukin hellästä pesuotteesta ja mamin höpöttelyistä, kun hän piti mua paikallaan. Eipä siitä sen enempää kerrottavaa jälkipolville ole, mitä nyt tietty mamin hämmästynyt ja ylpeä ilme siitä, kuinka kiltisti olin.

Pari päivää tämän jälkeen alkoivat tapahtumat sitten vyörymään... ja meille saapui Ritva-täti kylään. Olishan se pitänyt arvata, jollei lääkärikeikkaa, niin sitten näyttelykeikka. Ei muuta kuin katti kainaloon, boxiin ja kohti satamaa. Jouduin siis taasen ihan ulkomaille asti. Mami oli satamassa odottamassa ja pian olimmekin jo laivassa ja matkalla kohti Tallinnaa. Välillä yritin muistuttaa olemassa olostani ja siitä, että paikat puutuu boxissa, mutta eipä tuolla tulosta tullut. Onneksi matka meni nopeasti ja hups vaan, olimme hotellissa ja pääsin jaloittelemaan. Huone oli hetkessä haltuunotettu ja todettu siedettäväksi ja eikun välipalan kautta päikkäreille. Jo tässä vaiheessa tiesin, mitä tuleman piti, mutta nyt keskityin vain lepäämään. Lauantaiaamuna mä olin tätä mieltä näyttelyyn lähtemisestä – tervetuloa vaan hakemaan mut täältä sängyn alta. Aamupäivä meni näyttelyssä hyvin leppoisasti arvostelua odotellessa ja omalla tyynyllä rentoutuen.
Tuomarina meillä oli jo moneen kertaan koettu Jarmo Räihä ja tässä Markus Wikströmin ottama kuva arvostelusta ja ilmehan kertoo kaiken - tää on taas tätä... Lisäksi vielä istumanäyte tuomaripöydältä: Sen verran arvostelu muuttui aikaisemmasta kolmesta kerrasta, että enää minulla ei ollutkaan suora profiili, vaan ihan ex profiili! Pieni olin edelleen, mutta ah – niin ihana. Niinhän siinä sitten kävi, että se serti tuli ja minä olen nyt Grand International Champion Viivi – tuttavallisemmin GIC Viivi. Odotan arvoni mukaista kohtelua sitten kaikilta. Lisäksi mami lupasi, että pääsen eläkkeelle näyttelytouhuista. Olin niin kiltisti viimeisessä näyttelyssäni, että mami ja Ritva-täti jo höpöttelivät, että vieläkö pitäisi näyttelyuraa jatkaa, mutta onneksi nyt pitivät lupauksensa ja sain sunnuntaiksi jo vapautuksen näyttelyhössötyksestä. Jostain optiosta sitten leikattuna puhuivat, mikä lie leikattu optiokuponki, nyt en siitä jaksa stressata. Ja tietty todistusaineistoa tapahtuneesta myös näytille: Suurimmasta juhlahumusta toipumsen jälkeen hokasin muuten käytävän toiselta puolelta tämän komistuksen eli Pablon (GIC Nebuankhet Lochlann): Samaa mieltä mamin kanssa, tuon kun saisi purkkiin, niin olis silmäniloa joka päivä! Myös Pablo valmistui GIC:ksi ja meidän kunniaksi lähipiiri sitten poksautti jotain kuohuvaa. Pyh, sanon minä, katkikset ovat ainoa oikea tapa juhlistaa tätä.

Lauantai-iltana noi katosivat jonnekin syöpöttelemään ja mä pääsin Jaanan luokse hoitoon – meillä oli nii'in kivaa! Olinkin hieman närkästynyt, kun mami sitten yöllä kävi mut kaappaamassa Jaanan viekusta omaan huoneeseen. Kiitos Jaana vielä kerran!

Kotimatka sitten vähän muuttui, kun tuuli perui pikkupaatin kulkemisen ja siirryimme sitten kerralla todella isoon laivaan! Vähän mua aluksi ihmetytti se ihmisvilinä, mutta äkkiäkös mä totuin siihen ja ylväästi GIC-arvonimen mukaisesti tsuumailin porukkaa välillä mamin ja Ritva-tädin sylissä ja välillä heidän välissä. Home sweet home – se on totta ja olipa ihana tulla kotiin ja omiin tuttuihin unipaikkoihin. Kyllä on Säteen silmät olleet lautasen kokoiset, kun olen tapahtumista kertonut. Säde on jotain yrittänyt piipittää, että isukki on sitä hemmotellut, mutta sillä nyt on tapana aina vähän liioitella.. kai?

tiistai 11. elokuuta 2009

Elämän epäoikeudenmukaisuus

Lupasimme taannoin pikkuprinsessojen kuulumisia uusista kodeistaan. Viime ajat ovat olleet meille hyvin rankkoja ja tästä arvannette, että kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Aloitetaan kuitenkin iloisilla uutisilla, molempien kotiutuminen on mennyt loistavasti ja uusien kotien ihmiset on kiedottu tehokkaasti pikkutassujen ympärille. Se lämmittää meidän mieliä kovasti. Viola on saanut elämän alkutaipaleen oppeja isomummolta ja Vilja – tai siis Miss Marple – on saanut Columbosta maailman parhaan isoveljen!

Mutta mutta, Violan kohdalla sitten tuli tämä elämän epäoikeudenmukaisuus kohdalle – ikään kuin tämä pentue ei olisi sitä epäoikeudenmukaisuutta jo riittävästi kohdannut alkutaipaleella. Lainaamme tähän pitkälti Ritvan aby-somali-ihmisten keskustelupalstalle kirjoittamasta viestistä.

"Jokainen kissaharrastaja tietää, että rokottaminen ei ole riskitöntä. Meille monelle on tuttuja rokotuksen jälkeiset väsymys- tai vastaavat oireet ja näitä välttääksemme moni onkin rokotuttanut kissansa elävällä rokotteella, Purevax-rokotteella. Tähän päädyttiin myös V-pentueen kohdalla, kun aikaisemmat pentueet ovat aina olleet enemmän tai vähemmän väsähtäneitä Fel-o-Vax –rokotteen jäljiltä. Valitettavasti tämän keväisessä Purevax-erässä on ilmeisesti ollut jotain vikaa, kun siitä on useammallekin pentueelle tullut rokotuksen jälkeisiä herpes-oireita.

Näin tapahtui meillekin.. Kaunis sininen Viola-tyttönen sai silmäoireita 5 päivää tehosterokotteen jälkeen, joita aluksi hoidettiin tietenkin bakteeripohjaiseen tulehdukseen toimivilla tipoilla. Kukapa olisi epäillyt herpestä, kun kaikki ’ympäristön’ (entinen ja nykyinen koti) kissat ovat terveitä. Luonnollisempi syy oli, että ’johonkin’ se on törmännyt. Silmätulehdus ei vaan ottanut parantuakseen ja silmään tulikin haavauma. Silloin tuli herätys, että nyt on vakavammasta tilanteesta kyse. Violan kohdalla hoito osattiin aloittaa liian myöhään ja valitettavasti haavauman saanut silmä puhkesi, jolloin se jouduttiin poistamaan. Monta päivää mentiin rajoilla, että selviääkö se toinen silmä, johon virus oli myös levinnyt. Nyt tilanne näyttää hyvälle ja kaunis Viola elää vauhdikasta pentuelämää yksisilmäisenä."

Erityisen surulliseksi asian tekee se, että ikävistä asioista ei puhuta ääneen. Herpes-tapauksia on ollut muillakin nimenomaan Purevax-rokotteen jäljiltä ja meille on niitä tullut tietoon vasta tämän tapauksen jälkeen viime viikolla. Jos Purevax-rokotteen aiheuttamista oireista olisi puhuttu avoimesti, ei V-lapsukaisiakaan tietenkään olisi kyseisellä rokotteella rokotettu. Jälkikäteen on helppo jossitella ja muttitella, mutta valitettavasti Violan silmää se ei tuo takaisin tai poista Violan fyysisiä ja lähipiirin henkisiä kärsimyksiä. Toivomme todella, että myös ikävistä asioista puhutaan avoimemmin. Ihmismieli vaan on sellainen, että onnistumisista ja hienoista saavutuksista on niin paljon mukavampi puhua. Palkinto on suuri, jos sillä avoimuudella voidaan välttää edes yksi sairastunut silmä tai muu vastaava ongelma. Kannanottoamme ei tule ymmärtää väärin, ketään emme syyttele, mutta avoimuutta peliin, sitä totisesti toivomme ja sitä, että Purevaxia boikotoidaan!

Mutta kuitenkin, ennen kaikkea toivomme tietenkin Violalle äärimmäisen pikaista paranemista ja sitä, että Viola pääsee nauttimaan pentuajan touhotuksesta täysillä voimilla ja hyvällä mielellä. Ja lisäksi Miss Marplelle toivotamme menestystä painiotteluihin vielä kolme kertaa isomman Columbon kanssa – kyllä se Columbo vielä selättyy – vaikka älyllä, jos ei voimalla (muista vaikka, kuinka Viola-sisko sinua huijasi taannoin aurinkosumopainissa…).

Lopuksi vielä Ritva ottama kuva Miss Marplesta yhdessä isoveljensä kanssa.

maanantai 10. elokuuta 2009

Unista porukkaa

Jotenkin meidän kuvat keskittyvät nykyään enemmän tai vähemmän nukkumiseen - mikä ei tietenkään ole huono asia, koska nukkuminenhan on ihanaa. Kootuista kesälomakuvista poimitut otokset jatkuvat ja tässä näytteet kesäloman päivänokosista. Ensin Säde näyttää, kuinka ihmismummolan kukkapöydän auringonsäteiden alla on niin ihana pötkötellä. Mummolle lisäpisteet siitä, kuinka hän jo valmiiksi tyhjentää kukkapöydän kaiken maailman kipoista ja koristeista, jotta meillä on riittävästi tilaa ottaa aurinkokylpyjä ja pääsemme nauttimaan siitä heti.

Ja sitten uninäyte by Viivi. Isukki oli taas valveutunut ja teki kuuman päivän nokosia varten minulle ihan oman teltan. Mami jotain mutisi, että hänen paikkansa on viety, mutta käsittääkseni hänen paikkansa oli ennen tätä marjapuskassa ja koska minun telttani ei todellakaan ollut marjapuskan alla, niin ihan turhia taas kitisi.

No, jottei mene liian uniseksi, niin tässä vielä öttiäissaalistuskuva ja näyte siitä, että kyllä se mammakin vielä jaksaa! Säde kun on ollut vakaasti sitä mieltä, että ei musta enää ole saalistushommiin. Kuva ei nyt tee tietenkään täysin oikeutta, koska kuvaaja oli taas ihan liian hidas ja myöhästyi korkeimmasta hypystä. Kylläpä maistui makealle!

torstai 6. elokuuta 2009

Jatkoa peiton alla köllöttelyyn

Häntä ja nenänpää, mikä sen sievempää. :) - tämä oli suloinen kommentti edelliseen juttuun - kiitos Outi!

Tarinamme saakin jatkoa ja Siiri-tyttöseni, muista opettaa Saaga-sisko tekemään Säde-siskonsa tavoin, koska onhan se niin, että Saagan pitää huolehtia isosiskonsa hyvinvoinnista niin kuin Sädekin huolehtii minun lämpötasapainosta. Niin, siis tässä iltana eräänä jotenkin minua hyrisytti vieläkin, vaikka olin peiton alla. Ei muuta kuin vinkkaus Säteelle ja tyttöhän totteli kerrasta (hämmästyttävää, kun viime aikoina on ollut lähinnä havaittavissa uhmaikää). Paikka - komensin Sädettä ja tässä tulos. Tosin jälkimmäisestä kuvasta näettekin, että siinä peitossa oli selvästi unihiekkaa ja niin vain lämpöpatterikin otti ja nukahti.

Lopulta siinä sitten kävi niin, että eilen mami yllätti Säteen sitten MINUN paikaltani (toiselta niistä kahdesta peittopaikasta, jotka terassille on MINULLE laitettu) ja ikuisti kännykällä hieman sumuisen ja unisen kuvan paikanvaltaajasta.

maanantai 3. elokuuta 2009

Sadepäivän sattuessa...

... tai tässä tapauksessa sadeillan sattuessa on ainoa oikea varustus terassilla tämä... Onneksi isukki tajusi kerran mun vinkin, kun mä hytisin tyynyn päällä ja toi mulle fleece-huovan. Sitä parempaa ei olekaan ja voi sitä autuutta, kun saa mennä sen sisälle ja käpertyä lämpimään haaveilemaan auringonpaisteesta.