keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Paluu arkeen

Joo, juhlat on juhlittu ja paluu arkeen tapahtui HYVIN nopeasti! Meidät nimittäin roudattiin heti seuraavana aamuna Lahteen ja näyttelyyn. Mami on kyllä oppinut hyvin ovelaksi tässä touhussa ja pääsee yllättämään meidät lähes puun takaa. Eli ei muuta kuin katit boxiin ja boxit Ritva-tädin autoon ja menoksi. Se siinä oli kuitenkin kivaa, että myös Siiri ja Saaga olivat Lahdessa! Kyllä niistäkin on tullut jo isoja naisia ja niin kauniita!

Tässä lyhyesti näyttelypäivän saldosta, sillä tolla sihteerillä on kuulemma muutakin tekemistä (en kyllä ymmärrä, mitä...). No, me olimme Säteen kanssa taasen Jarmo Räihän arvosteltavana ja melkeinpä olis voitu edelliset arvostelusetelit ottaa käyttöön.. Mä sain sertin ja kovasti kehuja, paitsi että olen vähän pieni - olipa yllättävää. Säde puolestaan muuten on hyvinkin hänen makuunsa, mutta pään profiili on liian suora - olipas yllättävä tämäkin! Erityisesti Räihä tykkää Säteen ilmeestä ja eipä taida olla siinä ainoa lajiaan. Kolmantena riistana Jarmolla oli Säteen siskopuoli Amhara's Kabira ja voi kun tämä olikin suloinen! Värin parhaassa Säde vei voiton - ihan niin kuin viimeksikin Jarmon arvostellessa. Tuomarin parhaan valintaan kutsuttiin Säde, mutta korat vei voiton - olipas yllättävää tämäkin ja tämä kommentti juontaa juurensa siitä, että tämän samaisen koratin kanssa alamme todella olla naamatuttuja, koska eräänkin kerran olemme tavanneet tuomarin parhaan valinnassa. Mutta hieno päivä kuitenkin ja Säteen käytöskin on selvästi rauhoittunut näyttelyissä. Mami muuten kertoi, että tämä oli toistaiseksi mun viimeinen kotimaan näyttely ja seuraavan kerran pitää sitten mennä ihan ulkomaille asti! Sitten kuulemma olis tavoitteena saada seuraava arvonimi kasaan. Laitamme näyttelykuvia toiseen viestiin enemmän jahka saamme kuvat haalittua eri lähteistä kasaan, mutta tässä on esimakua Säteestä Heikki Siltalan ikuistamana. Sitten vielä vähän Siirin ja Saagan arvosteluista. Siiri sai myös kehuja, tosin tuomari oli hieman ilkikurisesti sanonut, että Siiri muistuttaa hänen makuunsa hieman liikaa itärajan takaisia kissoja. Hmm... mitä sillä sitten tarkoittikin. Mutta joka tapauksessa Siiri sai ekan avoimen luokan sertinsä. Saaga sai sitten sertin lisäksi kehuja enemmän kuin laki sallii (huolestun vaan sen vuoksi, ettei nouse menestys ja kehut päähän...) ja tuomarin parhaan valinnassa tyttönen vei taasen voiton!!! Vitsi, me oltiin kyllä ylpeitä Saagasta niin Saagan kauneuden kuin hänen upean käytöksensä vuoksi. Paneelissa oli tosi kova taso ja karvaton kattimus vie voiton. Saagan tuomari kävi vielä näyttelyn päätyttyä uudestaan katsomassa Saagaa ja ihastelemassa erityisesti turkin kiiltoa ja väriä. Kyllä mulla rintakarvat pörhistyi ylpeydestä! Niin joo, se piti myös mainita, että Siirillä ja Saagalla ei tullut värin parhaan kilpailua ollenkaan, kun ei ollut riittävästi osallistujia. Siitosluokassa mä puolestaan sijoituin kolmanneksi urani parhailla pisteillä, mutta taso oli kova ja kaksi burmanaarasta vei kaksoisvoiton.

Mutta näyttelypäivä kaikkinensa meni oikein mukavasti ja loppujen lopuksi rennostikin. Kotiin oli kyllä kiva tulla...

perjantai 23. tammikuuta 2009

Meillä on bileet!

Ja tiedättekö syyn? No, taidatte tietää. Tasan vuosi sitten "näki" ensimmäistä kertaa päivänvalon kolme maailman ihaninta pikkukissaa: Siiri, Säde ja Saaga! Vuodessa on paljon tapahtunut ja meille on kasvanut todella kauniita nuoria naisia! Minä emona ja mami varaemona emme voisi olla enempää ylpeitä jälkikasvustani. Ja uskonpa, että tähän ylpeyteen yhtyy myös Paco-isukki. Katsokaa nyt näitä, voiko maapallo suloisempia päällään kantaa... Meillä juhlapäivän kunniaksi tulee katkarapuja tupla-annoksen verran ja ihan oikeutetusti olen minäkin ne ansainnut. Lyhyesti ja ytimekkäästi siis: IHAN ÄLYTTÖMÄN HURJASTI ONNEA YKSIVUOTIAILLE LAPSILLENI!!!!

maanantai 19. tammikuuta 2009

Pesä

Tai itse asiassa pesät! Kyllä, me olimme olleet nii'in kovin kilttejä (tästä ei kai ollut edes epäilystäkään..), että Säde ei pelkästään saanut takan päälle uutta pesää, vaan me saimme uuden pesän myös takan eteen! Loppujen lopuksi tämä oli tietty ainoa oikea ratkaisu, sillä tyylitietoisina emmehän toki halua, että takan päällä on upouusi ja kaunis pesä, mutta takan edessä ikivanha pärekori, johon mami on vähän sinne päin ommellut sisuksen. Sen verran nuhteita joulupukille kuitenkin tuli, että pesät eivät ilmestyneet meille jouluaattona ja eivät ne olleet meitä edes kotona odottamassa. Olimme kieltämättä hyvin närkästyneitä tästä! Mami lohdutti, että oli kuullut tapahtuneen jotain hämminkiä pesän hankkimisen alkuprosessissa... No, pääasia, että saimme ne. Hetki tietty meni niihin tutustuessa ja niitä haistellen sekä pehmusteita oikeaan asentoon asetellessa. Mutta kun ulkoiset puitteet olivat kunnossa ja nurkat olivat oikean tuoksuiset, saatoimme todeta, että kiitos, kyllä kelpaa ja molemmat! Uudet pesät ovat niin hyvänkokoisiakin, että mahdumme niihin ilman mitään ongelmaa samaan aikaankin. Toki pieniinkin pesiin olemme pakkautuneet, mutta siellä tahtoo tulla vähän hiki.

Esittelen ensin uuden pesän käyttötapoja takan edessä. Ensimmäisenä sinne tietenkin mennään joko ruokalevoille tai muuten vaan nokosille, jos takassa on tuli ja lämpö näin taattua. Kyllä se Säde nautti ekoista pesuhetkistäkin uudessa pesässä. Tenava ei oikein tiennyt, miten päin olisi ollut ja suusta tulleet äänetkin olivat vikinästä kehräykseen ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Toiseksi hyvin usein pötköttelemme uudessa pesässä ihan vaan vierekkäin ja haaveilemme kesästä ja kesän antimista. Kolmanneksi kuvan kanssa esittelyssä se tärkein eli tietenkin pesä on tarkoitettu siihen jo aluksi mainittuun nukkumiseen ja se on ehkä se pääasiallisin käyttötapa. Sen vuoksi siitä pari esimerkkiä, miten hyödymme pesän antamat tilat. Olemme yleensä joko näin kerällä perätysten. Tässä on ainoastaan yksi huono puoli ja se on se, jos toinen meistä ei ole viime aikoina käynyt hiekkiksellä sillä isommalla hädällä… Mami onkin naureskellut, että eipä ihme, kun nukutaan niin sikeästi, kun on unikaasuja omasta takaa… hehheh, tosi vitsikästä. Mutta kyllä me tykkäämme nukkua myös toisen toisemme kainalossa, tässä tällä kertaa minä Säteen kainalossa. Kun tuo tenava on jo kasvanut minusta isommaksi, niin jotenkin luonnollisempaa se onkin, että mä olen Säteen kainalossa. Niin, saataisko nyt nukkua ihan oikeasti? Ai mutta se lahjatoiveen varsinainen alkulähde meinas ihan unohtua, uups. Siis, saimme samanlaisen pesän myös takan päälle. Isukksi tosin vähän tuunasi pesän pohjaa turvallisemmaksi, kun takan päällä on kuitenkin aika lämmin. Ja arvatkaas mitä? Minä kun en ole ikinä perustanut tuolla takan päällä pötköttelystä, mutta nyt perustan. Sehän on ihan yliveto!Mutta kuten varmasti tiedätte, niin tutkimattomat ovat kissojen mielet ja niin vain on toistaiseksi käynyt, että Säde ei kuitenkaan takan päällä tykkää olla pesässä, vaan sinnikkäästi pötköttää edelleen piippua vasten kovalla pinnalla. No, omapa on tenavan valinta ja kyllä se routa porsaan kohta pesään ajaa, mutta siihen saakka minä nautin takan päällä tilasta ja uuden pesän pehmeydestä. Jotain se Säde jupisi, että hän olisi halunnut samanlaisen sohvan, mikä Chili-serkullakin on, mutta eipä tenavan ihan kaikkea tarvii saada, mitä haluaa, eikö totta? Ja sitä paitsi, Sädettä on kehuttu niin pyytettömäksi kissaksi ja niin viattomana pyysi sitä pesääkin tyyliin värilläkään ei väliä ja tässä sitä ollaan. No, menköön tämän kerran.

Tässä yhteydessä voisimme muuten hieman pompana asiasta viidenteenkin. Muistatteko Elisabethin, sen pitkäkarvaisen pikkutenavan, jolle ei meinannut kotia löytyä? Tarina sai onnellisen päätöksen ja Elisabeth jäi emon luokse asumaan. Niin siinä vaan kävi, että pienen karvapallon kasvattaja ei sitten enää raaskinutkaan luopua siitä ja päätti pitää hänet. Arvannette, kuinka siinä olis käynyt, jos mami olis Elisabethin roudannut meille "väliaikaisesti"…. Joopa joo. Eli loppu hyvin ja kaikki enemmän kuin hyvin!

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Lomakissa

Tässä se nyt sitten on. Mä olen ihan mustana, kun olen niin mustis ollut noista kuvista, mutta minkäs teet. Kehtaavatkin vielä väittää, että jokaisella itseään kunnioittavalla kissaihmisellä pitää olla aina varasuunnitelma, jos kissaikävä iskee. Himputin himputti, pitäisivät asiat sillä laidalla, että ei se ikävä pääsisi iskemään. Ärinää - mutinaa - jupinaa - puhinaa...

No niin, yritän nyt kuitenkin rauhoittua kertomaan, mistä tässä karvakasassa on kysymys. Kun noi olivat menneet sille pienelle saarelle, niin saman tien oli hotellissa tullut kamalan miukumisen saattelemana tämä pikkuotus mamin luokse ja rukki oli käynnistynyt. Mikäs mamista sen mukavampaa. Ja kuinkas sattuikaan, isukin ja mamin huonekin sattui suuri sille suunnalle ja eipä aikaakaan, kun tämä pikkutenava oli jo asettautunut kodiksi. Otuksella oli kuulemma häntä kuin korkkiruuvi, oli sattunut yhteen pakkaukseen useampikin knikki. Tässäkin se nyt sitten ottaa päikkäreitä isukin ja mamin terassin rahilla mamin jalan vieressä. Tämä edellinen nyt vielä menetteli, mutta entä tämä sitten, ipanahan on punkenut itsensä mamin syliin ja on niin tyytyväisen näköinen ettei mitään rajaa! Jo on aikoihin eletty! Jos olisin päässyt kertomaan mielipiteeni, niin ei olis kyllä mun paikkaa mamin sylistä noin vaan vienyt. Mami kehtasi vielä naureskellen sanoa, että pikkuisessa oli luonnetta niin, että me oltais jääty kakkoseksi - on siinä luottamus kanssa kohillaan.

Sille oli kuulemma kannettu niin aamuin kuin illoinkin herkkuja ja muutenkin hellitty. Eipä siis ihme, että tähän päädyttiin - olen sanaton. Nimenkin ne olivat sille antaneet - Vietkong - kuulemma on nimen mukaisesti luonnetta ja selviytymistahtoa!

Mä olen nyt sulatellut tätä uutista jo jonkun ajan ja olen kyllä antanut noille anteeksi, että ovat käyneen ns. vieraissa. Onhan se totta, että onhan toi aika lutunen ja ansainnut herkku- ja hellyyshetkensä (erityisesti joulun kunniaksi), me kuitenkin saamme omia isukin ja mamin lähes ympäri vuoden. Kunhan eivät tavaksi ota, että joka nurkan takana on sitten lomakissa odottamassa... Ja totta, kuten edellisen viestin kommenteissa ansiokkaasti nostettiin esille, niin ikäväänsä meihin noi vain lievitti.

Niin, joulupukin toivelistan pesästä kysyttiin. Siihen palataan taas ensi kerralla!

perjantai 9. tammikuuta 2009

Missä te ootte...

Niin, kyllähän se ikävä pääsi yllättämään, vaikkei sitä todellakaan haluta myöntää. Kai sitä vaan on niin tottunut jo tiettyihin tapoihin, paikkoihin ja tuoksuihin (sekä ihmisiin...), että ei sitä enää ilman niitä oikein osaa olla, vaikka ulkoisesti kaikki muuten olisikin loistavasti. Mulla oli mielessä suunnitelma, että mä olisin viestittänyt isukille ja mamille, että meillä on niin kova ikävä, että teidän on pakko tulla takaisin. No, suunnitelman osa 1 on meneillään tässä: vaanin ovelasti täällä piilossa hetkeä, jolloin tietokone vapautuu minun käyttööni: Jee - suunnitelman osa 2 pääsee käynnistymään, sain koneen käyttööni ja ei kun viestiä tekemään - otsa rypyssä - mutta kuitenkin. Uups... tuli eteen pari pientä ongelmaa... tuota, missäs se mun sihteeri onkaan? Ai niin, sitähän mä tässä tulin pyytämään takaisin. Himputti, miten tää kone oikeasti toimii? Niin joo, onhan tässä se toinenkin pieni ongelma... mihinkäs minä sen viestini lähetän? Pullopostia on vähän vaikea tästä koneelta laittaa. On tää vaikeaa, kaikkea sitä joutuu kokemaan. Jos pienet päikkärit ottaisi ja yrittäisi sitten uudemman kerran, jos se osoitepuoli sitten selkiäisi. Unet kirkastivat ajatuksia kummasti ja päätinkin, että ikäväni sijasta kerron isukille ja mamille heidän palattuaan tosiasiat: me ei kuulkaas olla mitään leluja, jotka voi laittaa takaisin laatikkoon ja viedä pois/hoitoon silloin, kun itsellä on muuta tekemistä!!!! Eiköhän se asia nyt perille mennyt? Eipä sillä, mieluusti kyllä aina välistä menisin testaamaan Ritva-tädille sitä ihanaa kiipeilypuuta ja muutenkin.

Kyllä se Sädekin ainakin kerran päivässä kävi kurkkaamassa ikkunasta, että joko ne tulis, jotta varmasti ehtisivät nähdä, kuinka hienosti sen peppu nousee ja kuinka hienoja kutsuhuutoja Säde osaa juoksunsa aikana esittää. No, nyt on kaikki taas ennallaan, tosin koti- ja mielenrauhaa järkytti pahemman kerran isukin ja mamin lomakuvat - niillä on ollut lomakissa! Tästä taas enemmän ensi kerralla.

Kiitos kaikille myös hyvän uuden vuoden toivotuksista ja blogikommenteista, olipa ihana, kun kamutkaan eivät olleet meitä unohtaneet!

lauantai 3. tammikuuta 2009

Täällä ollaan taas

Hei vaan kaikille ja oikein erinomaista alkanutta uutta vuotta! Tuokoon se tullessaan kaikkea uutta ja kivaa.

Mutta kuulkaas, me ollaan taas kotona. Me olimme Säteen kanssa täysihoidossa Ritva-tädin luona yli kaksi viikkoa, kun mami ja isukki olivat liesussa jossakin päin Aasiaa, ei se kohde sinällään meitä nyt niin hirveästi kiinnosta. Olimme toki vähän pöyristyneitä siitä, että meidät roudataan pois kotoa jouluksi, mutta toisaalta, paras mahdollinen varakoti meitä odotti - eli tuhannet kiitokset vielä Ritva-tädille je Petri-sedälle loistohoidosta. Terkut myös niille karvaisemmille kumppaneille sinne. Mahtaa teillä olla nyt rauhaisaa, kun ei meidän elohiiri ole siellä säheltämässä?

Muistattekos muuten, että niin viime kuin toissavuonakin olen jouluna ollut hoidossa Ritva-tädin luona. Silloin kaksi vuotta sitten minusta ja Paroni-veljestä otettiin tämä peppu vasten peppua -kuva, joka on mamin mielestä ihan superhellyttävä. Nyt hän sanoi, että tuskinpa enää saadaan päivitettyä otosta vastaavasta tilanteesta. No, mami oli väärässä, kuten niin kovin monesti muutenkin. Katsokaapas tätä, tuore peppu vasten peppua -kuva (ja jos välissä olevasta peitosta alkaa valittamaan, niin se on ihan turhaa saivartelua): Mutta mites meidän aika hoidossa menikään? Vähän tuota Sädettä aluksi jännitti uudessa paikassa, mutta loppuvaiheessa taisivat vakioasukit jo toivoa, että voi kun olis jännittänyt vähän kauemminkin... Lisäksi siellä oli toooosi hieno joulukuusi! Pidimme mamille antamamme lupauksen ja annoimme kuusen olla ihan rauhassa. Siellä oli muutenkin kaikkea kivaa, mitä meillä kotona ei kyllä ole. Esim. alla oleva kiipeilypuu, vähänkö se oli makea. Sinne mahtui niin Geri-emonikin kuin veljeni Paroni minun lisäksi saman aikaisesti ja siltikin jäi yläpeti vapaaksi. Erityisesti mä tykästyin tuohon umpipesään, siellä oli jotenkin tosi kotoisa. Samoin löysin viimeinkin sen paljon puhutun digiboxin. Paljon puhutun siksi, että sen lämmössä käy vuorotellen niin Elea-täti, Geri-emo kuin Paroni-velikin lämmittelemässä. Isukki ja mami nauroivat kerran oikein makiasti, kun Paroni oli kuulemma ollut ainakin viidellä mutkalla, jotta olis pysynyt boxin päällä. Ja kyllä, se boxi nyt vaan oli oikein hyvin muotoiltu, siinä oli oikeasti hyvä olla. Kun tulimme takaisin kotiin, kävin aika pian testaamassa meidän boxia ja ei, ei se ollut niin hyvä. Aidan takana on ne boxitkin lämpimämpiä.

Ja mitäs Säde sitten touhusi? Kun oli tosiaankin siitä alkujännityksestä päässyt, niin vauhdilla ja vaarallisilla tilanteilla ei ollut rajaa. Ilme kertokoon kaiken.... Mutta tapahtui siellä Säteen kannalta muutakin merkittävää. Säde nimittäin löysi Paroni-enosta sen sisäisen kollin, joka häneltä on viety ja konsultti lisänimi tilalle annettu. Juu'u, meidän vauvalla oli toinen juoksu - tosi vieraskoreaa... Juoksu kasvatti tenavan egoa taas ainakin kaksi metriä ja niin polleana poseeraa kamerallekin - aikuinen nainen mukamas. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä meillä oli ihan kamalan kova ikävä isukkia ja mamia sekä omaa kotia, vaikka ei me sitä niille myönnetäkään. Tästä enemmän ensi kerralla. Nyt me nautiskellaan oman ihanan kodin maailman parhaista tuoksuista ja toisistamme!