sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Jouluiloa kaikille!

Ensimmäiseksi kiitämme kaikkia kommenteista, kehuista/kannustuksesta ja kehitysehdotuksista edellisessä postauksessa. Sihteeri on nyt hyvällä tuulella ja on sitoutunut jatkamaan pestissään ensi vuonnakin - joten meidän tarina jatkuu, ehkä vähän harvemmalla päivitystahdilla. Tai sekin riippuu siitä, kuinka paljon kaikkea kivaa puuhaa me keksitäänkään! Myös kehitysehdotusten toteutukseen palataan ensi vuonna.

20.000 kävijä tuli täyteen ja meni saman tien ylikin. Valitettavasti hän ei ainakaan vielä ole ilmoittautunut palkintoaan vastaanottamaan. Laskurin asetuksissahan meillä on 'unique hits only', joten sitäkin suuremmalla syyllä olis ollut kiva tietää tämän merkkipaalun täyttäjä.

Mutta nyt on aika laittaa tälle vuodelle piste ja samalla toivotamme kaikille erittäin rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa! Muistakaa nauttia hyvästä ruuasta ja ansaituista lepohetkistä ennen uuden vuoden haasteita ja kujeita.

Me saamme tänä vuonna viettää piiiiiitkän ja luksusjoululoman mummolassa! Keskitymme mummolassa nauttimaan siitä lämmöstä ja loistopalvelusta, mitä meille on luvattu antaa ja tähän lupaukseen ei ole tarvinnut ikinä pettyä! Meillä on toki myös tosi tärkeitä tehtäviä kuitenkin joululoman ajaksi, joten ihan emme voi vain laiskotella. Ensimmäisenä meidän pitää tietenkin huolehtia siitä, että mummon kipeä jalka pysyy riittävän lämpimänä. Ja ihan yhtä tärkää on huolehtia siitä, että papan pää pysyy lämpimänä ja hyvässä asennossa, kun hän keskittyy päivän lehden lukemiseen. Eikä tietenkään voi unohtaa myös sitä, että mummon ja papan sänky pitää olla aina lämmin ja kyllä, me molemmat olemme kuvassa, minä vain olen syvälämmittämässä papan tyynyä peiton alla. Ja kun on lomasta ja joulusta kyse, niin toki me lämmitämme myös toinen toisiamme... Näitä maisemia me siis katselemme tulevina viikkoina makuuhuoneen ikkunasta, voitte vaan kuvitella, kuinka paljon tipusia ja oravia noissa puissa on, kun pappa pitää hyvää huolta myös niiden ruuan saannista.

lauantai 4. joulukuuta 2010

20.000

Tiistaina 28. elokuuta vuonna 2007 sai minun blogini nähdä päivänvalon! Sitä oli pitkään harkittu ja viimein se toteutui. Tuosta on siis kulunut jo melkein 3,5 vuotta. Paljon on matkaan mahtunut niin iloa kuin suruakin, mutta onneksi kuitenkin enemmän iloa. Pariinkin otteeseen on mielessä käynyt lopettaminen tai ainakin pieni vuorotteluvapaa, kun välistä on tuntunut siltä, että ei kai meidän touhuista kukaan enää jaksa olla kiinnostunut. Mutta aina on tullut joku kimmoke jatkaa, milloin se on ollut uuden vierailijan ilmestyminen kehiin tai sitten toiselta bloggaajalta saatu tunnustus. Yleensä se on kuitenkin ollut joku meidän oman elämän tapahtuma, joka on ollut ihan pakko jakaa teidän kanssanne! Nyt on kasassa noin 360 postausta! Vierailijalaskuri ei ole ollut mukana alusta lähtien, mutta siitäkin huolimatta alkaa 20.000 vierailijan upea saavutus olla jo lähellä.

Suuren merkkipaalun johdosta haluamme muistaa yllätyspalkinnolla häntä, joka on juuri se 20.000 vierailija blogissamme. Yllätyspalkinto riippuu sitten siitä, onko kävijä karvainen ystävämme vai hänen palvelijansa =). Mutta sinä/te, joiden kohdalla vieraililaskuri pyörähtää tähän 20.000 suureen rajaa, niin sanothan hep kommentissa, niin palaan asiaan!

Parasta tässä on ollut ennen kaikkea uudet tuttavuudet ja teidän ihanat kommenttinne, niitä on aina yhtä ilo lukea. Haluaisimmekin nyt palautetta teiltä lukijamme sen suhteen:
a) mikä on ollut parasta blogissamme tai mikä on ollut mieleenpainuvin postaus?
b) mistä haluaisit kuulla jatkossa enemmän tai mihin suuntaan haluat blogimme kehittyvän?
c) vai onko tarina tässä ja on aika lopettaa?

Kiitos vielä kaikille lukijoillemme!

terv. Viivi, Säde ja palvelijat

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kerman karvapallerot

Ja kolmanneksi mami ja isukki sitten lähtivät yhdessä isukin työkaverin kotiin, jossa Kerma-mamma oli pyöräyttänyt vajaa 2 viikkoa sitten neljän karvapallon pesueen. Kerma-emo sai mamilta hurjasti kehuja, oli ollut niin luottavainen emo ja ei turhia hötkyillyt, vaikka vieraita oli paikalla. Mutta kuitenkin hän on hoitanut vauvojansa suurella hellyydellä ja tunnollisuudella, kuten näistä kuvista näkyy. Vauvelit alkoivat juuri availla silmiään, joten kuvat on otettu luonnollisesti ilman salamaa ja näin ollen ovat valitettavasti hieman epätarkkoja. Sitten tietenkin vielä jokaisen värisuoran edustajan tarkempi esittely. Minä olen musta tyttö (joka oli kuulemma vienyt mamin sydämen....): Minä olen valkoharmaa poika: Ja minä olen beige poika: Ja minä puolestani olen perinyt emoltani laikut ja sukupuolen:

torstai 2. joulukuuta 2010

Inka-vintiö

Noniin, matka jatkui karhunpojan luota Inkaa moikkamaan. Mamia oli kovasti jännittänyt, mahtaako Inka muistaa vielä häntä. Vastaanotto oli ainakin ollut vähintäänkin ikimuistoinen.. Mami on vähän sitä mieltä, mahtoiko Inkalla jäädä pentuajalta jotain hampaankoloon, kun oli hieman (?) rajuhkosti käynyt mamia tervehtimässä. Ritva-tätiä tenava oli nuollut, mutta mami sai kokea kynnet ja hampaat. Vai oliko kyse vain siitä, että Inka totesi, että hei, tuo on helppo nakki puruleluna vai oliko se ikävän purkautumista? No oli mitä oli, niin Inkalla on asiat enemmän kuin hyvin ja sitä paitsi saipa mami vähäksi aikaa muiston Inkasta. Hänestä on kasvanut niin upeaturkkinen ja kaunis nuori neiti, että ihan oli mamin sydän pakahtunut ylpeydestä. Saappaatkin häneltä löytyy, mitä noissa näyttelyissä niin usein peräänkuulutetaan. Kaikesta huomasi myös sen, että Inkan ja Saara-palvelijan välille oli jo muodostunut hyvin kiinteä ja lämmin suhde. Ja jostain syytä emme ole yllättyneitä siitä, että Inka oli laittanut omassa ihmismummolassaan jo pari kastraattikollia ojennukseen... mistähän lie perinyt... öhöm.

Tässä vielä valittuja kuvia kyläreissulta. Silmät tarkkana ja tiukasti keskittyen hän seuraa, koska mamin varvas liikahtaa... ja sitten hän takakautta pääsee sitä maistamaan... Ja näin nätisti neiti poseeraa oman palvelijansa sylissä (niin ja btw, hiukset ovat aika kivat lelut...) Ihan kuin meillä olis ennenkin nähty kuvia, joissa katti pötköttää kassin päällä (tai sisällä vaanimassa hyväuskoista ohikulkijaa...) Jostain kumman syystä kuulemma matot ja liinat muuttavat aika usein paikkaa tai ainakin asentoa. Onpa tosi erikoinen juttu, ei meillä vaan koskaan... Mutta kyllähän Säteen tenavassa asuu myös se pieni poseeraaja, eihän muuten olis kyse Säteen jälkikasvusta! Ja tietenkin siellä asuu myös se pienisuuri peto, joka raatelee uuden lelunsa jättäen jälkeensä vain ympäriinsä lentänyttä nukkaa (mami on vieläkin pahoillaan, että osti niin sotkuisan lelun..).
Ja tietty siellä asuu myös se pieni kujeilija ja ilveilijä. Kaikki nämä edellä mainitut osoittavat sen, että kyllä Inka on vaan ihana ja niin mahtava pakkaus, jolla on niin kivaa ja hyvä olla uudessa omassa kodissaan!

Lisää Inkan kuvia löytyy puolestaan täältä.

Ja hieman myöhemmin hajamielinen sihteeri lisää, että Inka muuten tottelee nykyään paremmin nimeä Kuje - voisiko nimi enempää kantajaansa kuvatakaan???

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kaapo the karhunpoikanen

Aloitetaanpa mamin kyläilyputken purkaminen aikajärjestyksessä. Mami suuntasi siis lauantaina yhdessä Ritva-tädin kanssa kohti Turkua moikkaamaan ensin sekä Columboa että Marplea sekä tietty Marplen pientä söpöläistä eli Kaapoa, joka erehdyttävästi muistuttaa pientä karhunpoikasta eli onko Kasper-isukki vaihtunut matkalla??? No tuskinpa. Kaapo-poika olikin juuri sopivasti täyttänyt yhden kuukauden maagisen iän ja oli niin isoa poikaa ettei mitään rajaa. Oli jo kuulemma uhitellut Columbo-enollekin takatassuilla seisten. No, Columbo oli hieman tassulla koskettanut ja niin oli uhoajaipana kanveesissa.Mutta aloitetaan kuvakavalkadin purkaminen järjestyksessä.

Ensimmäisenä itseoikeutetusti ylpeä Columbo-eno, joka olikin varsinainen kiiltokuvapoika ja selvästi malliainesta, ainakin mitä tulee näihin jatkuviin poseerauksiin kameran edessä. Ja Marple-emon asennosta ei voine erehtyä eli Ritva-tädin mukanaan tuomat Kasper-sulhon tuoksut saivat aikaan Marplessa sellaisen kurnutuksen, että eipä paremmasta väliä. Ja kuten huomaatte, eno on todellakin ottanut hienosti oman roolinsa ja hoivaa itseään kymmenen kertaa pienempää pikkuista hyvin hellästi. Tosin tuskin varmasti malttaa odottaa, että saa Kaaposta kunnon painikaverin. Ja sitten keskitytään Kaapoon. Kaapo oli varsin utelias ja reipas, eikä turhia kainostellut vieraiden suhteen. Sohvanvaltauskin oli jo suoritettu eli enää on maailma edessä valloitettavana. Eikös se järjestys näin mene eli ensin on se sohva ja sitten kaikki muut samalla viivalla??? Ja ihan on ehtä abypentu, joka tykkää heti pienestä pitäen vähän ottaa painimatseja emon kanssa. Juu, myös saalistusvietti on enemmän kuin kohdillaan. Ja vaikka tämä nyt näyttää tässä kaikkea muuta kuin hellyydeltä, niin sovitaan niin, että myös se hellä puoli löytyy jo näin varhain Kaaposta! Tietty myös poseerauspuoli, kait se nyt enostansa jo opin on imenyt ja muistaa, että hurmuri pääsee tässä maailmassa pitkälle. Eikä tietty sovi unohtaa sopivan viatonta ilmettä - minäkö muka pahanteossa? En ikinä, ei kai kukaan voisi sellaista tällaisestä söpöläisestä koskaan edes uskoa? Lisää Kaapon & co kuvia löytyy täältä! Ensi kerralla onkin sitten vuorossa Inka-vintiö.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kiitos teille lukijani

Ei sitä muuta voi kuin kiitollisena olla siitä, kuinka ihania lukijoita meillä on ja kuinka vakuuttavasti he osaavatkaan meidän puolesta vedota! Tonttu jos toinenkin on varmasti kommenttinne kuullut, sillä puukissahäkkyrä on muuttanut ja tämä laitekasa on minun, siis ihan oikeasti minun! Nyt minä ehkä jaksan uskoa siihen, että ehkä mä saatan saada vaikka vähän isommankin lämmittävän laitteen ihan ikiomaksi. Tuhannet kiitokset siis teille lukijamme! Ja kun minä olen vallannut tämän laitekasan, niin Säpsykäinen näppäränä tyttönä tietenkin löytää omat lämpöpaikat, vaikka sitten isukin treenikassin alta. Isukki oli meinaan jättänyt reppunsa juuri siihen, missä lattia on kaikista lämpimin. Mikäs siinä sitten, kun on lämmikettä myös päällä päin! Sitten varoituksen sananen tulevasta, jos kärsitte pentukuumeesta... Mami on nimittäin juossut koko viikonlopun ties missä ja tiedossa on kuvia puoli vuotiaasta Inkasta, yhden kuukauden ikäisestä Kaaposta ja vajaan kahden viikon ikäisistä Kerman karvapalloista. Mutta näistä sitten seuraavilla kerroilla, tämä söpöysvaroitus vain etukäteen.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Huteja

Aina ei onnistu, niinhän se on. Ei, vaikka on kuinka täydellisen kauniita malleja. Vai mitä sanotte näiste hutilaukauksista?

Elegantti pitkä kaula, niinhän se kuuluu olla. Mutta löytyykö sitä kaulaa ollenkaan?
Joo, onhan siinä kuvassa kaksi kissaa, jotka melkein katsovat kameraan päin ja jotka melkein ovat nätisti ja valotasapainokin on melkein kohdillaan.Niin, kissa mahtui siis melkein kuvaan, vai oliko tarkoitus sittenkin kuvat vain häntää?Oota nyt vähän, että ehdin pyyhkiä huulipunat pois etuhampaista ja ruuanmurut suupielistä. Et sitten voinut kuitenkaan odottaa?Ja muuten nyt se kamera pois ja heti. Ai että tästäkin oli pakko se kuva ottaa?Kyllä meillä on naisellinen nainen, joka jatkuvasti on kieli ulkona.Ai hyväntuulinen ja sädehtiväinen vai?Ja tämäkö sitten oli parempi?Valaistunut kissa terassilla, mahtoiko tähdenlento osua kohdalle?Onhan se turkki niskasta ja selästä ihan hyvännäköinen, sehän onkin se pääasia koko kissakuvauksessa. Aina yhtä hyväntuulinen ja silmät aina yhtä hienosti auki.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Rakas joulupukki...

... minä en pyydä paljoa, mutta voisitko toteuttaa nämä toiveeni:

1) Minä pyydän ihan oikeasti oman digiboxin, jonka päälle minä pienenä kissana mahdun ihan kunnolla ja ilman muita härpäkkeitä.
2) Minä pyydän mamilta ymmärrystä sen suhteen, että koristekissat eivät tarvitse laitteen lämpöä yhtä paljon kuin minä.
3) Minä pyydän mamilta ymmärrystä sen suhteen, että antaa minun nauttia rauhassa edes niistä pienistäkin lämmönrippeistä, mitä minulle suodaan tästä nykyisestä digiboxista.
4) Minä pyydän isukilta hieman malttia näihin laitepinoihin, tämä ylempi laite ei ole yhtään niin hyvin muotoiltu kuin alempi ja toisekseen, minun selkäni ja niskani kipeytyvät tässä asennossa.
5) Minä pyydän heiltä molemmilta ymmärrystä sen suhteen, että minä en mahdu kunnolla nukkumaan ihan joka rakoon.
Onko liikaa pyydetty? Yksi ainoa tavara ja enemmänkin ymmärrystä palvelijoille?

maanantai 15. marraskuuta 2010

Suvun musta kissa?

Uupss... Kun tää juttu on unohtunut julkaista...

Eli otsikkoon viitaten tästä etiäpäin...

No ei nyt ihan. Mutta mummolan matkalla noi kävivät sukuloimassa ja mami tuli sieltä taas huokaillen pois. Syykin selvisi hetken päästä, kun hän näytti näitä kuvia. Pyh, sanon minä. Mutta mamin mielestä tämä reilun 4 kk ikäinen poitsuliini oli aivan superlutuinen ja ihana. No rennolta tyyppi vaikuttaa, se minunkin on myönnettävä. Oli kuulemma niin kehrännyt ja nauttinut mamin rapsutuksista sekä tassuhieronnasta. Reklamaatiota kehiin, mä en ole saanut kunnon tassuhierontaa ainakaan kahteen päivään!

Ps. Iskiköhän muhun mustis alitajuisesti, kun unohtui julkaisu...