perjantai 12. lokakuuta 2012

500 on hyvä luku

Vähän reilu 5 vuotta ja tasan 500 postausta. Reilu 1400 kommenttia ja lukematon määrä uusia ihania blogituttavuuksia.

Mutta silti, joskus on aika pistää tarinalle piste. Pitkällisen pohdinnan ja juupas-eipäs -keskustelun jälkeen sihteerimme totesi, että nyt on ainakin tauon paikka. Haluamme siis kiittää teitä kaikkia, jotka olette blogissamme vierailleet ja kenties joskus jättäneet kommenttinnekin. Ne ovat aina lämmittäneet yhtä paljon. Vaikka emme itse ole koskaan olleet kovin aktiivisia kommentoijia muiden blogeissa, niin ei se silti ole tarkoittanut sitä, ettemme ole teidän touhujanne myös seurailleet ja tätä tulemme nytkin jatkamaan. Ja mikäli meillä joskus tulee erityisen tärkeää kerrottavaa tai muuten vain haluamme jakaa jotain kanssanne, niin tokihan sen tänne kerromme.

Viiteen vuoteen on mahtunut paljon niin iloa kuin suruakin, mutta ennen kaikkea olemme yrittäneet välittää teille meidän kissaperheen arkea, sen tunnelmia ja tapahtumia, pieni pilke silmäkulmassa. Kommenttinne ovat aikaansaaneet monet naurut ja hyvät mielet, ja sitä kaikista "parasta" tai hauskinta kommenttia on mahdotonta valita, mutta erikoisin lienee tämä - jonka perimmäistä sisältöä emme vieläkään ymmärrä, jos sitä nyt ymmärrettäväksi on edes tarkoitettu: "Keskeisin hartaasti korvausta tämän kuumenee alkaenmausteinen auringosta ,saatana ,esiintyminen voi myös palvella ilmakehän rintamilla ja enemmän ." Että näin, ehkä tämänkin kommentin jättäjä halusi pari viikkoa sitten viestittää, että aika on jo lopettaa... tai jotain.

Nyt keskitymme nauttimaan syksyn viimeisistä auringonsäteistä terassillamme ja ennen kaikkea, pitämään huolta toisistamme - niistä kaikista tärkeimmistä!
Ihanaa syksyn jatkoa kaikille ja vielä kerran - KIITOS kuluneista vuosista ja voikaa hyvin!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Sakukissa

Ja heti alkuun asia, johon on syytä kiinnittää huomioita, meidän palvelijat EIVÄT todellakaan ole niin juoppoja kuin oheiset kuvat antavat ymmärtää :-) Kyse on enemmänkin jemmauksesta ja sitten kertalaakista siivouksesta ja laatikoiden kerralla viennistä kierrätykseen.

No niin, siis asiaan. Jokunen aika sitten totesimme Shoppailua-postauksessa, että "Kun lehtiäkin laittaa kierrätyskassiin, niin sitä saa olla ihan tarkkana, ettei vaan vahingossa laita kissaakin kiertoon... No ei suinkaan, ei niin pääse käymään." Niinpä niin... tässä varastonsiivouksen jälkimainingeissa isukki alkoi kasaamaan pahvilaatikoita viedäkseen ne auton peräkonttiin ja totesi ääneen, että ai, tämä sakulaatikko ei sitten ollutkaan vielä tyhjä. Johon mami, että ihan varmasti oli, hän oli sen juuri tarkistanut. Tällainen saku sinne oli kuitenkin vielä jäänyt - tai ilmestynyt...
Onneksi muuten isukilla on tapana rytätä pahvilaatikot pienempään tilaan VASTA keräyspisteella asfaltin päällä.. eikä siis polkaista laatikkoa kasaan jo tässä vaiheessa - hui!

En muuten erityisemmin perusta tästä sakulaatikon tuoksusta/hajusta. Sinällään muuten laatikko oli oikein oiva piilopaikka - todellakin!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Penni ajatuksistasi?

Tai siis nykyään sentti. Säde harvoin malttaa olla paikallaan muutoin kuin täydessä unessa ja silloinkin heti valmiina pieneen spurttihetkeen. Tämä on siis harvinainen otos tytöstä, jolla on sitä energiaa ja touhutahtoa enemmän kuin laki sallii. Paikallaan, tassut leuan alla ja silmät AUKI!

Sentti ajatuksistasi Säde?
Niin ja muuten sen voisimme kertoa, että mamin mielestä ei se ole ihme, että meille aina välillä vähän sattuu ja tapahtuu ja ei aina niin kivoja juttujakaan (viitaten niihin rintalastoihin yms.). Hän meinaan sai todisteen puheilleen... Katsokaas, meillä on ollut ongelmia kotihälytyksen liiketunnistimen kanssa, kun se tahtoo aiheuttaa turhia hälytyksiä. No, erinäisten tarkastus- ja huoltokertojen jälkeen vartiointiliike totesi, että yhteensä noin 7 kg painavat kissat onnistuvat vetämään sellaista rallia, että liiketunnistimen mielestä olemme yli 16 kiloisia möykkyjä... isot egot, nekin saa paljon aikaan, mutta ei ihan tuota. Nyt sinne sitten säädettiin vähän lisäkiloja.. Ans kattoo, miten käy :-)

tiistai 25. syyskuuta 2012

Vielä on...

... kesää jäljellä, laulaa eräs yhtye. Tämän viimeisimmän ns. kesän jälkeen voi toki hyvällä omallatunnolla kysyä, että miten sitä voi olla jäljellä, kun ei sitä kunnon kesää koskaan tullutkaan. Mutta hei, ei anneta sen häiritä. Meidän mielikuvitus riittää siihen, että takkakauden avauduttua voimme hyvin kuvitella, että lämpö ja valo onkin peräisin auringosta.
Ja toisaalta, ei sen väliä, vaikkei se auringosta tulekaan, takkatuli on silti NIIN ihanan lämmintä! Mamikin on siihen niin ihastunut ja jäänyt suorastaan riippuvaiseksi takkatulen lämmöstä. Tässä iltana eräänä parkkeerasi muuten peppunsa suoraan Säteen pesään takan äärellä ja siitäkös Säpsykkä oli ihmeissään...

Tässä samalla postauksella Säpsykäinen ylpeänä esittelee myös uutta pesäänsä (juu ei, tähän mami ei peppuaan laittanut, eihän siinä tapauksessa olisi paljoa jäljellä mitä esitellä....). Mami osti tämän pesän varta vasten Säpsyä varten, koska tyttönen on erityisen ihastunut näihin taljatuotteisiin.
Kuulimme isukin ja mamin puhuvan, että puutilanne on erittäin hyvä - takkatulen lämpöä on siis tiedossa ja paljon!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Omahyväinen - ai kuka?

Ai minä vai? Mistä moinen väite tulee?
Ei kai nyt nämä parit hassut mamin kameraräpsyt nyt mitään todista… Okeiokei, ilme näissä nyt ehkä saattaa olla vähän omahyväinen, ehkä jopa omistava, tai jos oikein ilkeä haluaa olla, niin vaikka sitten luotaan pois karkottava (tarkoituksella).

Sitä paitsi.. kahden ekan kuvan taustalla on tarina, jota kuva ei kerro. Muistatteko, kuin taannoin kerroin meidän ulkoilusta ja siitä, että mami ei yhtään tykkää, jos kierrähdän autotielle turkkia ”putsaamaan”? No, mamin silmä vältti ja ai että, kun tuntui hyvälle sitä asfalttia vasten karistella turkista turhat pölyt pois. Mami vaan oli sitä mieltä, että tilalle tuli vähintäänkin satakertaisesti muuta moskaa ja mami otti ja vie mut suihkuun! Voitte varmasti kuvitella sitä tyrmistystä. No, onneksi isukki oli pelastava enkeli ja kömmin isukin paidan alle lämmittelemään. Siinä ei mamin lirkuttelut paljoa auta ja vähemmästäkin tulee tuollainen ilme, että kyllä isukki osaa, mutta sinä mami, voit mennä vaikka itse suihkuun.

Niinpä, kyllä vaan, vahvistaa myös edellisen postauksen tarinaa isukin ihanuudesta....

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kaapin paikka

Olemme monesti ylistäneet meidän isukkia ja kertoneet, että meillä on maailman paras isukki. Tämä tarina taas vaan vahvistaa asian tilaa.

Isukki vetäytyi tässä yhtenä iltana mamia aikaisemmin sänkyyn katselemaan poliisisarjaa ja me Säteen kanssa tietenkin perässä asettauduimme mukavasti siihen isukin seuraksi: minä isukin kainaloon ja Säpsy isukin jalkojen väliin. Tämä on aika vakioasetelma. Mamille yritimme hänen ohikulkiessaan viestitellä, että meillä kaikki hyvin ja neljättä pyörää ei tänne tarvita. No, mami kuitenkin tuli aikanaan ja kömpi peiton alle. Siinä vaiheessa isukki oli jo vaipunut unten maille ja mamin mielestä hän "hengitti ihan liian raskaasti". Kun pienimuotoiset silittelyt eivät auttaneet, alkoi mami tönimään isukkia hereille kertoakseen, että voisit vaihtaa asentoa ja hiljentyä. Arvatkaa, mitä isukille ekana asiana kesken makeiden unien tuli mieleen? Hän totesi ykskantaan: "Ei hän voi vaihtaa asentoa, ettei kissojen nukkuminen vaan häiriinny!" Näin - oikein isukki, asiat tärkeysjärjestykseen ja mamille kaapin paikka tuli selväksi.

Yllättäen aamulla isukki sai kuulla asiasta, mutta me seisoimme vakaasti isukkia tukemassa! Mami hävisi tämän erän, mitäs omaa niin huonot unenlahjat ja on ilmeisesti suututtanut joskus nukkumatin, joka niitä lahjoja on jakanut.

Ja tämä tarina on tosi...

tiistai 4. syyskuuta 2012

Keinot ovat monet...

... sanoi eukko, kun kissalla pöytää pyyhki. Tämä tuli sitten mamille ekana mieleen, kun tätä juttua alkoi kirjoittamaan. Älkää kysykö, miksi..? Ilmeisesti siksi, että on se tämäkin tapa hämmentää kutsumattomia vieraita, ehkä.

Katsokaas, tässä iltana eräänä auringon jo alkaessa laskea mami alkoi ihmettelemään, että mitä mahdamme terassilla niin tarkkaan katsella. Utelias kun on, niin mamin piti tietenkin tulla paikan päälle häirits... uups katsomaan. Tässäpä syy, naapurin hurja peto, joka käy meidän pihalla tasaisin väliajoin katsastelemassa tiluksia ikään kuin omiakseen ne (hah - siinähän yrittää).
Tähän saakka peto on tyytynyt siis vain lähinnä katsastelemaan. Tänä kyseisenä iltana sillä oli selvästi mielessä tämä omimispuoli ja oli tulossa asiasta meille kertomaan ja ei ihan hyvällä, ainakaan jos ilmettä katsoo.
No, mitä tekee neuvokkaat kissaneidit. Sodassa ja rakkaudessa KAIKKI keinot ovat sallittuja ja mepä pistimmekin Säteen kanssa pystyyn keskinäisen tappelun niin, että karvat vaan pöllysivät. Olisittepa nähneet naapurin pedon ilmeen!!! Toinen kuvittelee tulevansa herrana ja hidalgona paikalle näyttämään kaapin paikan (=leikkimään) ja hänet jätetäänkin tylysti kaiken kivan tappelun ulkopuolelle. Mamikin on myöhemmin nauranut monet naurut kollin hölmistyneelle "kukaan ei leiki mun kaa..." -ilmeelle.

Loppu hyvin - kaikki hyvin, häirikkö poistui nolona paikalta ja mekin tyydyimme tarkastelemaan irronneita karvatupsuja siihen malliin, että tulipas kevyt olo ja hyvä mieli - näin ne kutsumattomat häädetään!

ps. pahoittelut kuvien laadusta, sihteeri ehti ottaa kaksi kuvaa ilman säätöjä ja salamaa, kun hän siirtyi irrottamaan "neuvokkaita" kissaneitejä toisistaan....

tiistai 28. elokuuta 2012

Kaikkien aikojen lempipaikka

Tänä taannoisena tuplahaastepäivänä tuli toinen iloinen yllätys Kolmen kissan koplan poppoolta - suuren suuri kiitos!

Haasteen ohjeistus kuuluu näin: “Kerro lempipaikasta kotonanne/kotonasi, kuvaile sen tunnelmaa ja esineitä, ja kerro miksi juuri se paikka on sinulle mieluisin. Heitä haaste eteenpäin viidelle bloggaajalle.“

Lempipaikka meillä vaihtelee aina vähän mielialan mukaan, mutta kissaneitihän toki saa mieltänsä muuttaa. Monesti lempipaikka on sänky, kassit/laukut (yllättäen...), takkakaudella takan edessä olevat pesät, kesälämpimällä piha tai lasiterassi. Mutta kuitenkin, ehkä se kaikista rakkain kuitenkin on oman ihmisen syli. Mutta siinäkin kohtaa on valinnan vaikeus, kun niitä rakkaita on kuitenkin kaksi (vaikka se isukki ehkä se rakkaampi lopulta onkin.....) Mutta joskus elämä on vaikeita valintoja täynnä - eikö totta? Toisaalta aina ei edes haluaisi valita, vaan ottaisi mieluusti kaikki/molemmat, mutta se vaan ei ole mahdollista. Tähän kaikkien aikojen lempipaikka-haasteeseen sopi seuraavat kuvat enemmän kuin hyvin. Tässä iltana eräänä meillä oli juuri tällainen valinnan dilemma edessä ja rehellisesti tällä kertaa pitää sanoa, että ihan varmoja ei olla, kumpi vei voiton vai tuliko tasapeli. Kyseessä siis syliskaba - isukki vastaan mami.

Isukin puolesta puhuu isukin rauhallisuus ja vaakataso, sekä erityisbonuksena se, että isukki on aina paljon lämpimämpi kuin meidän vilukissamami. Mamille taas menee pointsit siitä, että hän rapsutteli ja silitteli ja suostui jopa vaihtamaan asentoa niin, että meillä oli erityisen hyvä olla. Kumman te olisitte valinneet lempipaikaksenne tällä kertaa? Me olimme ehkä poliittisesti erityisen fiksuja ja päädyimme tasapeliin, niin nyt molemmat yrittävät entistä enemmän, jotta voittaisivat lempipaikkakisan palkintona seuraavalla kerralla meidät omakseen hellittelyhetkeä varten.

Tämän haasteen heitämme jälleen kerran savolaisittain hieman ohjeita luovasti/kierosti kiertäen ja toivoisimme kuulevamme Redcheetah's -kissalan jäsenten kaikkien aikojen lempipaikat: Elea, Geri, Paroni, Aurora sekä palveluväki. Kaikkiaan tulee jopa kuusi, mutta menköön palvelusväki yhtenä kappaleena.

perjantai 24. elokuuta 2012

Tunnustuksia

Meillä oli taannoin tuplatunnustuspäivä. Ensinnäkin saimme Paavolta ja Harmilta ihanan tunnustuksen. Kiitos paljon, sydämet lämmittävät aina ja erityisesti tuollaisten sanojen kera komeilta kolleilta =)

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Me todellakin olemme iloisia saamastamme tunnustuksesta ja lähetämme tunnustuksen eteenpäin kera toivottavasti yhtä suuren ilon:
1. Intiaanille
2.-5. Kolmelle kissalle ja pojalle eli yhteensä neljälle.

Ok, vähän oikaistiin viidestä blogista, mutta viisi blogin pääosan esittäjää pääsee mukaan kyllä!

Toisen haasteeseen palaamme seuraavalla kerralla!

Ja tätä päivitetään lennosta eli myös Lulu, Lea ja Lotta muistivat meitä samaisella tunnustuksella! KIITOS! Kylläpä kelpaa meitin!

tiistai 21. elokuuta 2012

Shoppailua

Kissa kassin vai kassi kissan mukaan - miten päin vaan, mutta ei kassia ilman kissaa, ainakaan meidän taloudessa. Kun lehtiäkin laittaa kierrätyskassiin, niin sitä saa olla ihan tarkkana, ettei vaan vahingossa laita kissaakin kiertoon... No ei suinkaan, ei niin pääse käymään. Mutta kassit ovat vaan ihan pop.

Vai mitä tykkäätte tästä puutarhakaupan kassista, jonka sisältä löytyy aina säteilevä ja hyvää tuulta ympärilleen levittävä kaunistus, joka tulee toimeen hyvällä ravinnolla ja tilkalla vettä, sekä tietenkin hellyydellä eli rakkautta ja substraalia, niinhän se menee!
Ja voiko atleettisempaa ja urheilullisempaa kissaa ollakaan kuin tämä mamin jumppakassista löytyvä ylväs olento?
Kylmälaukussa puolestaan yleensä kuljetetaan tavaraa, jonka ei soisi pilaantuvan. Näin on, tästä aarteesta halutaan nauttia pitkään!
Hmm - tosin tämä aarre taitaa itse lämmitellä kylmälaukkuaan, sen verran epäilyttävä tuoksahdus sieltä pääsi tulemaan ;-)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Jos...

...oikein kovasti yrittäisin, niin ehkä mä tästä rakosesta mahdun ja pääsen pihalle.
Osa näistä rei'istä on varmasti vielä vähän suurempia kuin toiset. Jatkan yrittämistä, periksi ei noin vain anneta.

torstai 9. elokuuta 2012

Mitä isot edellä...

...sitä pienet perässä ja tässä kohtaan sillein kirjaimellisesti. Säde kun on mua isompi.

Nyt en äkkiseltään muista, onko meillä täällä ollut puhetta siitä, että meidän lievästi ylivilkas Sädehän onnistui jokunen vuosi sitten telomaan itsensä niin, että häneltä murtui rintalastasta pieni pala, joka nytkin tuntuu kohoumana rintalastassa. Tarina ei kerro sitä, kuinka ja missä, mutta näin kävi. Palanen ei ole koskaan Säpsyn menoa haitannut, ei sitten missään määrin. Mutta palvelusväen patti säikäytti pahemman kerran, kunnes röntgenkuvat paljastivat totuuden ja tavallaan helpotuksen. Sillä patilla Säde myös varmisti sen, että mami ei häntä näyttelyihin kiikuta. Mamiahan moinen hieman harmitti, kun Säde kuitenkin varsin näyttelytasoinen olisi ollut, mutta sekin harmitus on mennyt aikoja sitten ohi, kun näkee kuitenkin, kuinka iloinen ja onnellinen höppänä meillä rintalastapattinsa kanssa asustelee.

Noh... tässä päivänä eräänä mami sai taas slaagin, kun tunsi vähän vastaavan patin mun massusta, vähän alempaa kuin missä Säpsyllä on. Palvelusväkeä on hyvä pitää varpaillaan :-). Niin, tai sitten ei. Lääkärikeikkahan siitä tuli ja hyvät unet muuten ohi mennen, kiitos rauhoitteen. Lääkäri oli ensin hieman ihmeissään mun patista ja käytti mm. sanaa mielenkiintoinen, josta mami oli jo sydänkohtauksen partaalla. Kuvat tuli ja niin diagnoosikin: murtunut/taittunut miekkalisäke... Kuvista ei kuulemma jäänyt epäselvyyttä maallikollekaan. Ja mitä isot edellä, niin sitä ei tarina tälläkään kertaa kerro, mitä/koska/missä on tapahtunut. Lääkäri jopa "kehaisi", että tarkkaan on tähdätty, mihin sitten onkin osunut. Minähän en mitään paljasta, siitähän voisi tulla vaikka kuva, että olen jotenkin huolimaton tai en osaa arvioida hyppykykyjäni oikein. Asialle ei mitään nyt tehdä, paitsi kaikki varpaat ja peukut pystyyn, että murtuma ei muuta niin paljoa asentoa, että se osuisi keuhkoihin. Olen siis vähän toipilaana ja mua käsitellään silkkihansikkain. Onhan tässä se hyvä puoli, että hellyyttä ja silityksiä tulee ylen määrin, mutta ainakin mamin mielestä olisin saanut nämä hellyydet ja silitykset ilman moista murtumaakin. Onneksi me kissat ollaan sen verran jämerää tekoa, että ei tuollaiset murtumat juurikaan missään tunnu, tai tunnusteta ei ainakaan. Ja kas, munkaan ei tarvitse enää näyttelyihin mennä, tämä oli lopullinen sinetti mamin alustavalle lupaukselle. Kätevää tai ei moinen näyttelyvarmistus, mutta kyllä me vakaasti uskotaan siihen, että kaikki kääntyy vielä ns. parhain päin ja murtuma jämähtää turvalliseen asentoon ja ei häiritse menoa enää ollenkaan.

Ehkä kuitenkin kaikille loppukaneettina, kannattaa varmistaa hyppyradat...

maanantai 6. elokuuta 2012

Mummolan tavat

Kävimme onneksi tälläkin kesälomalla mummolassa, meidän mielestämme toki ihan liian pikaisesti. Olimme kuulevinamme, että talvella pääsemme taas mummolaan pidemmäksikin aikaa täysihoitoon, se oli musiikkia korvillemme.

Mutta mummolassa toki mennään mummolan tavoilla, eikö totta. Meidän ja varmasti monen muunkin mielestä mummolassa kuuluu käyttäytyä sillein sopuisasti ja rauhallisesti ja siihenhän sopii päiväunet papan tuolissa teemalla läheisyys lämmittää. Mamin mielestä ihan liian harvoin nukumme näin lähekkäin ja oli mukamas niin hämmästynyt, kun tämä nyt tapahtui mummolassa.
Se on se mummolan ilmapiiri, joka suorastaa pakottaa olemaan kylki kyljessä kiinni (vai pää toisen pepussa...).

Ruokailun suhteen tietenkin syödään siivosti pöydän ääressä, eikö totta. Säpsykäinen rehvasteli mulle, että hän osaa syödä jopa niin, että kyynärpäät eivät osu pöydälle, kuten hienojen ladyjen kuuluu syödä. Pah, sanon minä. Pöytä on ruokailua varten, ei nyt sentään aleta liikaa hienostelemaan. Ja sitä paitsi, ei munkaan kyynärpäät pöytään osuneet.
Sen verran seikkailuakin ja tavoista poikkeamista, että "pääsin" muuten ohi mennen livahtamaan ovesta siellä uloskin seikkailemaan ihan omin päin, mutta pahus soikoon, kun huomasivat niin pian ja tokihan olin tottelevainen, kun kuulin huolen mamin äänessä. Tulin siis heti mamin luokse, kun hän kutsui minua. Vähän jäi kyllä kiviä ja kantoja haistelematta, mutta ehkä ensi kerralla?

perjantai 3. elokuuta 2012

Aurinkoa...

...tarvitaan vielä ja paljon, sillä Säteellä on vielä pahanlainen rusketusraita massussa, joka ehdottomasti pitäisi saada poistumaan ennen talvea, jottei minun silmiä häikäise sitten, kun valo heijastuu siitä valkoisesta kylmästä tavarasta Säpsyn massun kautta mun silmiin.
Ja juu, myös näin voi nukkua ja sikeästi...

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kumiranka

Meidän Säteellähän pyörii pää kuin pöllöllä ympäri, koko kroppa tuntuu olevan milloin minkäkinlaisella solmulla ja kuin todisteeksi tästä, niin päiväunet onnistuvat ihan oivasti myös osittain pehmeällä ja osittain eri tasolla olevalla korkealla alustalla.
Kuvat ovat surkeita, mutta ei sitä voinut hyvää tilaisuutta jättää käyttämättä ja lähteä hakemaan kunnon kameraa, koska silloin Säteen mielenkiinto todennäköisesti olisi jo suuntaunut kameralaatikkoon ja tämä suhteellisen epämukavalta näyttävä asento olisi jäänyt ikuistamatta.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Sama pesä, monta ilmettä

Meille kissoille joskus jopa nauretaan siitä, kuinka ilmeikkäitä me ollaankaan ja kuinka huonoja ollaan peittämään ilmeillä sisimmät tuntemuksemme. No jaa, ehkä näin, mutta eikös sitä sanotakin, että omia tunteita ei pidä alkaa liikaa hautomaan. Kun seuraavia kuvia katsoo, niin ehkäpä tässä on totuuden siemen olemassa sen suhteen, että olemme ilmeikkäitä.

Tähän kuvaan saattaisi sopia hyvinkin parin laulun sanat - kuten esim. "katson autiota hiekkarantaa" tai ehkä kuitenkin "haaveissa vainko oot mun". Niin, kyllähän me kisulit tykkäämme haaveilla ja välillä jää ns. pitkät päälle.
Tämä puolestaan kuvastaa todellakin tuntemuksia sen suhteen, että ei hetken rauhaa. Mä ihan vaan yrittäisin ottaa päikkärit, mutta aina on joku mua häiritsemässä. MÄ NUKUN NYT, piste.
Kuka uskaltaa tunkeutua meidän pihalle?????? Katse on eka varoitus ja toista varoitusta ei tule!
Touhutkaa mitä touhuatte, mä näen nyt niin makoisia unia, että mikään ei voi mua häiritä, ei edes se, että aurinko kuumottaa jo aika kovasti mun anturoita.
Ähäkutti emoseni, mäpä ehdinkin tänne ennen sua. Kuinkas nyt suu pannaan, kun mami on silmä kovana vahtimassa, etkä voi ajaa mua täältä pois. Lällällällää!
Ähäkutti vaan itsellesi, tarvittiin vain pieni maton reunan heilautus ja Säpsykkä oli jo heti tutkimassa, mitä siellä tapahtuu. Ja kas vain, ähäkutti vaan itsellesi, älä sä mun kanssa ala pelleilemään.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kissapatsas

Olemme joskus nähneet kuvia väitetyistä esi-isistämme. Abessinialaisen historiaanhan liitetään usein tarinoita Egyptin mytologiasta, sillä yhdennäköisyys egyptiläisten kissaveistosten ja -maalausten kanssa on ilmeisen huomattava. No, tällaiset mami laittoi samaan postaukseen verrattavaksi, mitä mieltä olette?
Kaulapanta toki minulta puuttuu, mutta kyllähän sitä suurta ylhäisyyttä ja arvokkuutta sekä tietenkin kauneutta löytyy ja paljon.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Sama huopa, monta eri tarkoitusta

Meidän terassilla olevat huovat ja tyynyt ovat osoittautuneet oikein monikäyttöisiksi.

Jos sattuu olemaan oikein aurinkoinen ja lämmin keli, huopa tuplapehmittää unialustan.
Jos taas on kesäistä ilmaa kylmempää tai muutoin vain viluttaa (niin kuin meidän mamia aina), niin kas vain - sen kun möngit huovan ja tyynyn väliin ja teltta on valmis. Suojaa hyvin niin viimalta kuin kylmyydeltäkin.
Mamin oli pakko tämä vielä loppukaneettina laittaa... on mulla suuri suu kuulemma ja te lukijat olette hänen mukaansa samaa mieltä asista.. hmph, jotenkin minusta tuntuu, että tällä lausahduksella on jotain muutakin merkitystä kuin itse fyysinen koko...

torstai 5. heinäkuuta 2012

Lomatunnelmaa

Eikös niin, että lomalla kuuluu ottaa rennosti, ihan meidän kaikkien? Olemme rentoilun ansainneet ja toisaalta tulevia talvikoitoksia varten pitää myös varastoon rentoutua.

Näillä mun saunatonttumaisilla kuvilla ja asennoilla tullee selväksi se, mitä rentoutuminen myös osaltaan on... antaa vain unen tulla ja nautitaan olostamme, ilman huolen häivää.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kyllä on hidasta

Koska se aamupuuro oikein valmistuu? Eihän se nyt voi kestää näin kauaa...
Ja jos ei pian ala valmistumaan, niin hätähän tässä tulee, sen verran on köyhät antimet aamiaispöydässä muuten, kurkkuako vain tarjolla?

torstai 28. kesäkuuta 2012

Tipu TV – kanava 2:n tarjonta

Eli kuten luvattiin, nyt on vuorossa kakkoskanavan tarjontaa. Tähän liittyy myös kaksi muuta asiaa. Ensinnäkin se, että kuinka mamilta saadaan jäämään ensin pari sydämenlyöntiä välistä ja seuraavaksi kuinka mamin sydän saadaan hakkaamaan tuplavauhtia. Toiseksi sitten se, että saimme todella omakohtaisesti kokea sen, mitä tarkoittaa sananlasku tai vanhan kansan viisaus ”niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana”.

Kaikki alkoi siitä, kun meillä oli ollut sekä siivouspäivä että isukki oli käynyt iltapäivästä kotona. Sovitun mukaisesti isukki oli jättänyt meille terassinoven auki, koska mamin tuloon oli enää about 15 minuuttia. Siivoajat siinä välissä myös lähtivät pois. Noh, meillähän on tapana tulla mamia aina ovelle vastaan ja tällä kertaa häntä odotti tyhjä lattia. Ensi järkytyksestä toivuttuaan jäi sitten ne sydämenlyönnit välistä, kun meitä ei näkynyt ei saunassa, ei sängyssä, ei kaapissa, ei missään. Sitten tuli sen tuplavauhdin vuoro, kun ensi vilkaisulla mami ei nähnyt meitä terassillakaan. Siinä vaiheessa oli puhelin jo kädessä ja arvonta käynnissä, kuka saa ekat huudot (isukki vai siivoajat…). Viime hetkellä sitten Säde hypähti terassin sohvan takaa näkyville. Niin, mistä sitten oli kyse?

Mikä saa meidät näin vangittua, ette toisaalta emme tule mamia vastaan, emme reagoi kutsuihin ja tuijotamme vain tiiviisti terassinlasia?
Niin ja vielä yritämme survoa tassuakin terassipalkin välistä?
Kaiken takana on tipu-tirppana, hyvin epäonninen tai vaihtoehtoisesti hullunrohkea sellainen. Kivitaskulla on ollut pesä meidän terassin yläpuolella kattorakenteissa ja tämä kamikaze-tipu sitten päätti lähteä vähän turhan rohkeasti tutkimusmatkalle.
Siinä se sitten jöpötti meidän tassun ulottumattomissa, kiitos terassilasin. Sitä tuijotimme vuorollamme ja yhdessä, vierekkäin ja peräkkäin.
Järeämpiäkin aseita yritettiin ottaa käyttöön. Mutta tassu ei vaan millään mahtunut palkin alta, ei vaikka kuinka yritti venyttää ja vanuttaa.
Säde yritti jopa maanitella tipua selältään, mutta ei, tipu vaan tuijotti takaisin.
Kunnes pienen maanittelun jälkeen tipu alkoikin viipottaa pitkin lasin reunaa edes takaisin. Tässä kohtaan kuvaan astuu se ”niin lähellä, mutta kuitenkin….” Tunnelma on tiivis, kuva kertonee sen aika hyvin.
Tämän ohjelman kesto oli lopulta viisi tuntia, kunnes mami oli sitä mieltä, että nyt on jännitystä tullut riittämiin ja raastoi meidät julmasti sisälle. Jaksoimme mököttää asiasta about yhden sekunnin, kun molemmat kaaduimme nukkumaan ja seuraava aamuna jaksoimme hädin tuskin silmiä raottaa, kun noi lähtivät töihin. Se oli huisin jännä ohjelma. Tipu-tirppanan kohtaloa mami surkutteli, mutta luonto on luonto ja luonto hoitaa osansa, joko iloisesti tai surullisesti. Seuraavana päivänä tipusta ei enää näkynyt, mutta ei onneksi pihapiiristä myöskään höyhenkasaa. Toivotaan parasta ja sitä, että tipunen tulee vaikka ensi kesänä moikkaamaan meitä.