maanantai 30. toukokuuta 2011

Keskimäärin kaikki hyvin

Näin kai voi sanoa, kun en osannut päättää, oliko saunassa liian kuuma vai kylppärissä liian kylmä. Asetuin siis sutjakkaana neitona näppärästi oven alle puoliväliin. Keskimäärin lämpötila oli oikein hyvä tämän jälkeen.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Inkalle ONNEA!!!! (sis. supersöpöysvaroitus)

Vuosi sitten meillä iloittiin suuresti ja sitten seuraavana päivänä surettiin suuresti. Säteen oma kulta Inka näki päivänvalon yhdessä enkeliveljensä kanssa. Seuraavana päivänä elämä tuntui äärimmäisen epäreilulta ja siltä se toki tuntuu vieläkin. Mutta onneksi Inka on tuonut meille iloa vähintäänkin kaksinverroin! Enkeliveljen muistolle lähetämme hellät terveiset, mutta keskitymme kuitenkin Inkan 1 - vuotisjuhlapäivään! Vaikkakin Inka tottelee nykyään Kuje-nimeä, niin hänen palvelusväkensä toivottavasti ei loukkaannu, vaikka tässä vielä käytämmekin nimeä Inka.

Oman emon ja mummon sekä heidän palvelusväen yhteinen onnentoivotus:
"En pannut lahjaa pakettiin.
Kas asia on niin:
ei onnea voi kääriä
niin valtavia määriä."
ONNEA INKA!!!!
Inka: vaadi erityispalvelua erityisesti tänä päivänä - nyt on sinun juhlapäiväsi!

Ohessa vielä kuvakavalkadi niistä muistoista Inkan syntymäkodin ajoilta, jotka meitä niin kovin lämmittävät!

Pikku-Inka ja pilvenreunalle lentäneen veljen pieni korvikelelu. Lelu, joka säilyi Inkan rakkaimpana leluna koko meillä olo ajan. Välillä unohtuen, mutta sitten taas unenhetkellä kainalosta löytyen. Sydämensulattaja-Inka: kuka voi vastustaa pientä ja suloista tuhisijaa, joka tulee ottamaan päiväunet vasten mahaasi? Niinpä, Inka ja veli. Tarviiko muuta sanoa?Vauhti-Inka: vaikka ei koolla oltukaan vielä pilattu, niin eihän se vauhtia ole ennenkään estänyt. Veikeä-Inka: tätä tenavaa katsoessa unohtui huolet ja murheet. Tilalle tuli hymy ja hyväntuulisuus. Poseeraaja-Inka: emonsa jalanjälkiä seuraten, kameraan tykättiin katsoa ainakin silloin, kun ei muuta mielenkiintoisempaa ollut näköpiirissä. Nautiskelija-Inka: ei pienen pennun suurempaa autuutta kuin mamman maitobaari. Tirkistelijä-Inka: ei suihkua ilman pikkusilmien katsetta, joko suoraan ovelta tai sitten ovenraosta! Remontti-Inka: niinpä... rakennustelineet ovat ihan sopiva leikkikalu parin kuukauden ikäiselle kissanpennulle. Ai miksi ei muka olisi? Vintiö-Inka: aina pieni kuje (mistäs se nykyinen kutsumanimi tuleekaan....) silmänkulmassa. Ritva-tädin laukku on oikein oiva väijy- ja unipaikka, kunhan turhakkeet sieltä ensin kaivetaan pois. Kenguru-Inka: niinpä, tarviiko selittää... Jooga-Inka: mainosainesta yhdelle jos toiselle joogasalille. Kaunis-Inka: ei omena kauas puusta pudonnut, kaunis on! Mutta ennen kaikkea ja ylitse kaikkien muiden muistojen: Säteen silmäterä-Inka!!!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Ollaanko me oltu tuhmia?

Kun kerta ulkoruokintaan ollaan jouduttu? No ei suinkaan, onneksi palvelu pelaa uloskin. Elikkäs viihdyimme niin kauan ulkona, että mami arvasi meillä jo olevan nälän, kun itsekin alkoi ulkona syömään. On meillä kyllä kiva mami, kun sille päälle sattuu.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Mihinkä minä multapäästä pääsisin?

Moni teistä varmasti muistaa tämän mun multapää-postauksen parin vuoden takaa. Joo, se ei ollut niitä tähtihetkiä noin niin kuin kauneusmielessä, mutta mihinkäs sitä omista tavoistaan pääsisi. Joten ihan vaan muistinvirkistykseksi, kyllä se toimii vieläkin. Ihan ei samanlainen keko ole tuossa pään päällä, kun tuuli nappas enimmät pois, mutta eipä mami jaksanut tälläkään kertaa mulle vihainen olla, vaikka kukkapenkkiin aikamoisen kolon olinkin ehtinyt kaivaa. Naureskeli vaan, että on siinä mulla näyttelykissa... No, itse en ole tuota näyttelykissan roolia edes valinnut...

Kesäisen rennon "poseerauksen" myötä oikein ihanan kesäistä viikonloppua kaikille!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Suuri kiitos!

Eilen noi oli tietty töissä pidempään ja meitä jännitti ihan kamalasti, mitä se posti tuo tullessaan. Kun noi viimein saapuivat kotiin, emme oikein malttaneet edes katsoa, mikä postinjoukosta kuului meille. Ja arvatkaa mitä, se oli se kaikista isoin juttu ja se todella oli iso! Kuten mami jo Naukulan mammalle kiitteli, niin siinähän oli monta voittoa, eikä suinkaan yksi. Eikä mieluisampia olisi voinut arpajaisvoitot olla - joten vielä kerran, isosti kiitos!

Vähänkö mua kiinnosti nää tuoksut, selvästi oli katkiksia syöty, kuten lehtiön kannen omakohtainen kuvitus kertoo. Ei ole teillä likat huonosti asiat, ei. Ja tuo herkkupussi mua vasta kiinnostaakin, miksi se ei aukea jo? Siis, nää kaikkihan on mun, koska mun nimissä siihen arpajaisiin osallistuttiin, eikö totta Naukulan likat?Hmph, mami nuhteli mua itsekkyydestä ja kehui Sädettä, kun toinen niin kärsivällisesti odotti omaa vuoroaan. Juupa juu, kiersi kuin kissa kuumaa puuroa ja häiritsi mun keskittymistä uusien ihanuuksien tutustumiseen. Ei siis auttanut, kun luopua osasta, mutta kyllä mä vähän mulkoilen mamin suuntaan, nää oikeasti oli kaikki mulle.Jääkö epäselväksi, kuka omi lelut? NÄMÄ ON MUN ja pysykääkin kaukana, Säde kertoi asian harvinaisen selväsanaisesti.Ja mitä tenava niillä teki... Ensin pientä halittelua:Perään pientä pusuttelua. Ja kyllä siinä ihan täysi pesukin hiirulaisille tuli. Vähän taisivat saada myös potkutusta. Säde rakastaa tällaisia leluja, jotka saa näppärästi tassujen väliin, joita voi pestä ja ja joilla voi riehua. Kuin pisteenä i:n päälle oli ne herkkunapit. Sädehän rakastaa sellaisia herkkutikkuja, joita minä en voi sietää. Mutta arvatkaas mitä - meidän näköjään LÄHES kaikki ruokainen Säde ei tykännytkään näistä napeista, vaan minä oikeasti saan ne KAIKKI!!! Ne oli ihan taivaallisen hyviä... Mami oli sitä paitsi ihan liian hidas kaivamaan niitä pussista, joten otin ns. lusikan omaan käteen ja iskin kiinni. Namskis! Lisää tällaisia arpajaisia ja arpajaispalkintoja - kiitos!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Lotto vetämään ja heti

Siis tämä ei ole tottakaan! Meidän oli hetki pakko jopa epäillä virallisen valvojan hereilläoloa, mutta ei, nyt tätä ei pilaa mikään epäilyksen peikkokaan. Me nimittäin ollaan voitettu arpajaispalkinto!!! Naukulan kerhon arpajaisten toinen palkinto osui siis meidän kohdalle, ihan mielettömän kivaa ja jännittävää, mitä ihmettä se posti meille tuokaan tullessaan. Kiitos paljon Naukulan kerholle hauskasta arpajaispostauksesta ja jo etukäteen palkinnosta. Siihen palaamme vielä :-)

Niin, taustaksi sen verran, että meidän mamilla on ollut aina ihan älyttömän huono arpaonni. Ainoa voitto ennen tätä on se, kun mummo aikanaan oli innostunut tekemään mamille kahdet samanlaiset kintaat ja toiset oli sitten viety arpajaispalkinnoksi. No, arvaatte varmasti, kuinka kävi... Juu, mami voitti omat kintaansa takaisin ja siinäpä se sitten onkin ollut. Nyt äkkiä lottoa tekemään, josko tästä vaikka putki aukeaisi?

torstai 12. toukokuuta 2011

Julkkis jo pienestä pitäen....

.... vaikkakin vähän jälkikäteen.

Kissan Terveys 4-2011 -lehdessä oli kerrassaan mainio juttu aiheesta "Synnyttävä kissa tarvitsee reilusti ruokaa ja vitamiineja". Tästä löytyy linkki itse juttuun.

Juttuhan sinällään on äärimmäisen hyvä ja tärkeä, mutta mä en vaan voi sille mitään, että mun silmät jäävät kiinni jutustakin löytyvään tähän kuvaan. Siis, kyllä. Siinä olen MINÄ - VIIVI - veljieni Paronin ja Pontuksen kanssa ruokailemassa. Vähänkö mä olin otettu, kun Ritva-täti oli valinnut meistä kuvan tuonne. Mähän oon ihan oikea julkkis, kun olen ollut jo ties kuinka monessa lehdessä! Koskahan tuo Seiska alkaa päivystää meidän nurkilla...?

No, eipä siinä mitään. Liian hienohan se oliskin ollut, jos olisin saanut jäädä ns. paistattelemaan tähän julkisuuden tuomaan hyvänolon valokeilaan. Eikö vaan tuo sihteerini ruvennut tästäkin vääntämään pilkkaa ja tässä tulos meidän keskustelusta. Kaikki alkoi siis tuosta lehden kuvasta ja jatkui, kun mami sai Ritva-tädiltä muitakin mun lapsuusaikaisia kuvia. Auttakaa nyt mua ton mamin kanssa, sillähän on ihan väärä kuva minusta, eikö olekin? Onhan?

Mami: Tuohon edelliseen kuvaan viitaten, koskas viimeksi olet syönyt noin kiltisti ja mukisematta?

Viivi: No, koskas itse olet tehnyt YHTÄ HYVÄÄ pataa kuin Ritva-täti teki? Juu, pataa olet kyllä tehnyt, mutta se ei ole yhtään niin maukasta. Kyllä mä tuota Ritva-tädin pataa söisin...

Mami: Ja entäs tämä sitten, milloin olet viimeksi nukkunut Säde kainalossasi? Viivi: No, milloin viimeksi Säde on ollut niin kauan aikaa paikallaan, että ehtisin sen kaapata kainalooni? Saatikka sitten saisin sen pysymään siinä...

Mami: No entäs tämä sitten, olet ollut pienenä tyttönä niin kova poseeraamaan ja oikein päätäsi kallistat! Miksi sitten nykyään kuvissa on joko närkästynyt naama tai sitten takapuoli? Viivi: Siis ei ole totta, ainako kaikki on minun syytäni. Olen pääsääntöisesti aina hyvinkin kuvausvalmiudessa, mutta kun et itse ole kameran kanssa silloin valmiina. Syytön mä siihen olen, että olet väärässä paikassa ja väärään aikaan.

Joten antakaa mun kaikki kestää, aina mä muka olen väärässä! Mutta ihan yhtä usein onnistun kyllä osoittamaan, että mami se tässä on väärässä! Lopuksi vielä aikas suloinen kuva minusta kaikkien sisarusteni kera! . Tästä tulikin mieleeni, että Pilvi-siskoseni - mitä sinulle kuuluu?

maanantai 9. toukokuuta 2011

Petoja

Niin, muistanette varmaankin tämän viime kesäisen postauksen, jossa kerroin mun lintusaalistuksista ja papan riekosta. Tästä oppineena pappa onkin sen jälkeen piilottanut omat otuksensa aina meidän saapuessa, jottei houkutus kasva liian suureksi. Eipä mitään, siinähän piilottaa, tai ainakin yrittää…

Mummolassa on sellainen kaappi, joka on aika löyhästi kiinni ja jos sieltä tulee jotain kiinnostavaa tuoksua, niin se on varsin helppo nakki avata. Ja jos sieltä tulee tällaisen pedon tuoksua (= toim. huom. onpa tosi kiinnostava pölyn tuoksu….??) , niin eipä aikaakaan, kun Säpsykäinen on jo tutkimusmatkallaan. Aika petohan sieltä löytyikin. Olis voinut luulla, että Säde alkaa murista ja kiristellä hampaitaan, mutta mitä vielä. Meidän yltiökiltti tyttö kuvitteli saaneensa uuden poikaystävän ja voi sitä lempeä ja kiehnäystä, mitä täytetty näätä saikaan osakseen. Itse asiassa lopulta siinä kävi jo niin, että tuttavuus meni niin tarkalle tasolle, että nyt jännityksellä odotamme, koska pappa huomaa, että tämäkin otus on saanut hieman liiankin läheistä käsittelyä meiltä… Säteen suusta sitten niitä karvatuppoja löytyi ja mami yritti niitä salaa viedä roskiin.. Mutta hyshys, ei kerrota papalle, eihän?

Minä sen sijaan en tuollaiselle hempeilyn tasolle alentuisi. Minähän olen oikea peto. Vai mitä mieltä olette tästä lumipuuma kuvasta? Mamin mielestä mä jopa näytän siinä uskottavasti isolta ja pelottavalta. Ja enkö muka sitä ole? Tässä lisää osoitusta pedon asennoista – vaviskaa kaikki kesän öttiäiset ja herkkupalat, minä olen asemissa!

torstai 5. toukokuuta 2011

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Näinhän se on. Ihmeellisiä asioita on niin kotonakin kuin erityisesti mummolassa. Mummolassa tietenkin osittain myös sen vuoksi, että siellä käydään ulkoilemassa niin paljon harvemmin. Tässä kuvasarja teemalla ”ihmetys”.

Kukas sä olet – ja mistäs sä siihen tupsahdit? Ikinä ennen en ole sinua nähnyt – kai…
Siis mitä, ihanko oikeasti meinaat seurata mua joka paikkaan, on se nyt kumma, kun ei hetken rauhaa. Siis mitä, mikä ihmeen piikki mun jalkaan tarttui, en mä ole mikään piikkien kuljetusteline. Jaa, täällä kuusen alla on joku käynyt, tätä täytyy käydä ihmettelemässä vielä tarkemmin. No totisesti, täällä on käynyt se sama huonokäytöksinen herra, joka oli kesällä käynyt lurauttamassa härskin kirjeen juuri sinne mun pisupaikalle. Annas olla viimeinen kerta, kun tulet meidän mummolaan häiritsemään. Ja täälläkin, täälläkin on jotain tosi jännää ja pörisevää. Juu niin oli ja katti lähti nopeasti, kun tokkurainen mehiläinen alkoi tehdä liian läheistä tuttavuutta…

Ja yhden sortin ihmetys oli tämäkin – kovin oli köyhää, rapsakkaa ja mautonta vielä tuolla ruohotarjontaosastolla.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Lepoa mummolan malliin

Lupasimme edellisellä kerralla näyttää, kuinka oikeaoppisesti mummolassa nautitaan levosta ja lämmöstä. Talvisin se lämmitetty uuni on tietty ihan ykkönen, vaikka kyllä se Säde nytkin siitä näytti tykkäävän. Mutta onneksi ei koko ajan tarvinnut uuninpankkoon turvautua, kun tuli sitä kaikista parasta energiaa eli aurinkoenergiaakin tuutin täydeltä.

Ennen kunnon unia tietenkin pitäisi saada kunnon massurapsutukset. Se toive ei jääne tässä epäselväksi vai mitä mieltä olette?Toive toteutui, niin isukki kuin pappakin kävivät mua rapsuttamassa. Kiitokseksi siitä luovutin tuolin papalle, jotta hän sai rauhassa ja hyvässä asennossa lukea lehtensä ja siirryinkin siis auringonottoalustalleni.Siinä pötkötellessä ei kuvauksetkaan pahemmin häirinneet. Olo oli jokseenkin täydellisen raukea ja lepäävä.Kun univaranto alkoi olla täynnä, siirryin pikku hiljaa kunnolla heräilemään alemmalle tasanteelle, ei tässäkään ihan hassummat oltavat olleet.Säde sammui kuin saunalyhty jo lattiatasolle, ei paljoa jaksanut uuninpankolle pomppia, vaan jäi tuhisemaan siihen papan jalkojen juureen. Noi nauroivat vähän Säteelle, koska vaikka tyttö oli kuinka sikeässä unessa tahansa, niin auringon siirtyessä ikään kuin magneetin vetämänä myös Säde liikkui aivan huomaamattomasti juuri sinne, missä aurinko parhaiten häntä lämmitti.

Seuraavalla kerralla ihmetelläänkin sitten maailman menoa mummolan pihamaalta.