perjantai 2. joulukuuta 2011

Tassut

Mami on joskus todennut, että kissan tassuja jaksaa katsella kyllä vaikka kuinka paljon. Niissä olisi siis jotain hyvin hellyttävää ja luoksensa vetävää. Samoin hän tykkää katsella, kun me pesemme tassujamme. Minä olen yleensä hyvin hellä pesijä, Säde sen sijaan kiskoo varpaiden ja kynsien välistä pois oikein hampaiden kera ylimääräistä (mamin mielestä kuviteltua) tavaraa. Osin tähän mamin mieltymykseen vaikuttaa varmasti myös se, että me molemmat tykätään ihan hirveästi, jos meidän tassuja ja anturoita hierotaan hellästi. Lisäksi minä myös kehrään silloin, kun mun kynsiä leikataan. Ehkä nämä kaikki assosioi mamin mieleen mukavia hetkiä hänen katsellessaan tassuja.

Tassut siis ansaitsevat mamin mielestä yhden postauksen. Ensin vähän tyylinäytettä, siitä, kuinka mä putsaan takatassun varpaat. Tasapuolisuuden vuoksi näyte myös vastaavasta toimenpiteestä etutassun suhteen. Tassukasa on mamin mielestä ihan superhellyttävää katseltavaa. Hänen kuulemma tekisi mieli hipellellä kaikkia tassuja yhtaikaa. Parempi hieman pitääkin omsta tassuista kiinni, jottei mami niitä vallan omi itselleen... ;-) No, jottei jää mamista ihan hassu kuva tassufanina, niin kyllä hänen mielestään meissä kauneinta on kuitenkin kasvot, vaikkei ne edes aina niin iloisia ilmeeltään olekaan. Ja sitten mamille tuli mieleen, kuinka ihana meidän nenu onkaan ja meidän silmät ja meidän massu...

4 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Nih :-) Kun kerts kaikki on ihanaa!

Miss Marple kirjoitti...

Kun tässä nyt silmäilee näitä viimeisimpiä päivityksiä, voi huomata että teillä on kovin hellyydenkipeitä ja toisinaan myös nälkäisiä kissoja. Meillä on aikalailla samat kuviot =)

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Ihania kuvia! :)

Kollo levittää varpaat, kun sen tassunpohjia silittää. :)

Heidi kirjoitti...

Kissantassut on minustakin aivan ihania <3