Lomakissa

Tässä se nyt sitten on. Mä olen ihan mustana, kun olen niin mustis ollut noista kuvista, mutta minkäs teet. Kehtaavatkin vielä väittää, että jokaisella itseään kunnioittavalla kissaihmisellä pitää olla aina varasuunnitelma, jos kissaikävä iskee. Himputin himputti, pitäisivät asiat sillä laidalla, että ei se ikävä pääsisi iskemään. Ärinää - mutinaa - jupinaa - puhinaa...

No niin, yritän nyt kuitenkin rauhoittua kertomaan, mistä tässä karvakasassa on kysymys. Kun noi olivat menneet sille pienelle saarelle, niin saman tien oli hotellissa tullut kamalan miukumisen saattelemana tämä pikkuotus mamin luokse ja rukki oli käynnistynyt. Mikäs mamista sen mukavampaa. Ja kuinkas sattuikaan, isukin ja mamin huonekin sattui suuri sille suunnalle ja eipä aikaakaan, kun tämä pikkutenava oli jo asettautunut kodiksi. Otuksella oli kuulemma häntä kuin korkkiruuvi, oli sattunut yhteen pakkaukseen useampikin knikki. Tässäkin se nyt sitten ottaa päikkäreitä isukin ja mamin terassin rahilla mamin jalan vieressä. Tämä edellinen nyt vielä menetteli, mutta entä tämä sitten, ipanahan on punkenut itsensä mamin syliin ja on niin tyytyväisen näköinen ettei mitään rajaa! Jo on aikoihin eletty! Jos olisin päässyt kertomaan mielipiteeni, niin ei olis kyllä mun paikkaa mamin sylistä noin vaan vienyt. Mami kehtasi vielä naureskellen sanoa, että pikkuisessa oli luonnetta niin, että me oltais jääty kakkoseksi - on siinä luottamus kanssa kohillaan.

Sille oli kuulemma kannettu niin aamuin kuin illoinkin herkkuja ja muutenkin hellitty. Eipä siis ihme, että tähän päädyttiin - olen sanaton. Nimenkin ne olivat sille antaneet - Vietkong - kuulemma on nimen mukaisesti luonnetta ja selviytymistahtoa!

Mä olen nyt sulatellut tätä uutista jo jonkun ajan ja olen kyllä antanut noille anteeksi, että ovat käyneen ns. vieraissa. Onhan se totta, että onhan toi aika lutunen ja ansainnut herkku- ja hellyyshetkensä (erityisesti joulun kunniaksi), me kuitenkin saamme omia isukin ja mamin lähes ympäri vuoden. Kunhan eivät tavaksi ota, että joka nurkan takana on sitten lomakissa odottamassa... Ja totta, kuten edellisen viestin kommenteissa ansiokkaasti nostettiin esille, niin ikäväänsä meihin noi vain lievitti.

Niin, joulupukin toivelistan pesästä kysyttiin. Siihen palataan taas ensi kerralla!

Missä te ootte...

Niin, kyllähän se ikävä pääsi yllättämään, vaikkei sitä todellakaan haluta myöntää. Kai sitä vaan on niin tottunut jo tiettyihin tapoihin, paikkoihin ja tuoksuihin (sekä ihmisiin...), että ei sitä enää ilman niitä oikein osaa olla, vaikka ulkoisesti kaikki muuten olisikin loistavasti. Mulla oli mielessä suunnitelma, että mä olisin viestittänyt isukille ja mamille, että meillä on niin kova ikävä, että teidän on pakko tulla takaisin. No, suunnitelman osa 1 on meneillään tässä: vaanin ovelasti täällä piilossa hetkeä, jolloin tietokone vapautuu minun käyttööni: Jee - suunnitelman osa 2 pääsee käynnistymään, sain koneen käyttööni ja ei kun viestiä tekemään - otsa rypyssä - mutta kuitenkin. Uups... tuli eteen pari pientä ongelmaa... tuota, missäs se mun sihteeri onkaan? Ai niin, sitähän mä tässä tulin pyytämään takaisin. Himputti, miten tää kone oikeasti toimii? Niin joo, onhan tässä se toinenkin pieni ongelma... mihinkäs minä sen viestini lähetän? Pullopostia on vähän vaikea tästä koneelta laittaa. On tää vaikeaa, kaikkea sitä joutuu kokemaan. Jos pienet päikkärit ottaisi ja yrittäisi sitten uudemman kerran, jos se osoitepuoli sitten selkiäisi. Unet kirkastivat ajatuksia kummasti ja päätinkin, että ikäväni sijasta kerron isukille ja mamille heidän palattuaan tosiasiat: me ei kuulkaas olla mitään leluja, jotka voi laittaa takaisin laatikkoon ja viedä pois/hoitoon silloin, kun itsellä on muuta tekemistä!!!! Eiköhän se asia nyt perille mennyt? Eipä sillä, mieluusti kyllä aina välistä menisin testaamaan Ritva-tädille sitä ihanaa kiipeilypuuta ja muutenkin.

Kyllä se Sädekin ainakin kerran päivässä kävi kurkkaamassa ikkunasta, että joko ne tulis, jotta varmasti ehtisivät nähdä, kuinka hienosti sen peppu nousee ja kuinka hienoja kutsuhuutoja Säde osaa juoksunsa aikana esittää. No, nyt on kaikki taas ennallaan, tosin koti- ja mielenrauhaa järkytti pahemman kerran isukin ja mamin lomakuvat - niillä on ollut lomakissa! Tästä taas enemmän ensi kerralla.

Kiitos kaikille myös hyvän uuden vuoden toivotuksista ja blogikommenteista, olipa ihana, kun kamutkaan eivät olleet meitä unohtaneet!

Täällä ollaan taas

Hei vaan kaikille ja oikein erinomaista alkanutta uutta vuotta! Tuokoon se tullessaan kaikkea uutta ja kivaa.

Mutta kuulkaas, me ollaan taas kotona. Me olimme Säteen kanssa täysihoidossa Ritva-tädin luona yli kaksi viikkoa, kun mami ja isukki olivat liesussa jossakin päin Aasiaa, ei se kohde sinällään meitä nyt niin hirveästi kiinnosta. Olimme toki vähän pöyristyneitä siitä, että meidät roudataan pois kotoa jouluksi, mutta toisaalta, paras mahdollinen varakoti meitä odotti - eli tuhannet kiitokset vielä Ritva-tädille je Petri-sedälle loistohoidosta. Terkut myös niille karvaisemmille kumppaneille sinne. Mahtaa teillä olla nyt rauhaisaa, kun ei meidän elohiiri ole siellä säheltämässä?

Muistattekos muuten, että niin viime kuin toissavuonakin olen jouluna ollut hoidossa Ritva-tädin luona. Silloin kaksi vuotta sitten minusta ja Paroni-veljestä otettiin tämä peppu vasten peppua -kuva, joka on mamin mielestä ihan superhellyttävä. Nyt hän sanoi, että tuskinpa enää saadaan päivitettyä otosta vastaavasta tilanteesta. No, mami oli väärässä, kuten niin kovin monesti muutenkin. Katsokaapas tätä, tuore peppu vasten peppua -kuva (ja jos välissä olevasta peitosta alkaa valittamaan, niin se on ihan turhaa saivartelua): Mutta mites meidän aika hoidossa menikään? Vähän tuota Sädettä aluksi jännitti uudessa paikassa, mutta loppuvaiheessa taisivat vakioasukit jo toivoa, että voi kun olis jännittänyt vähän kauemminkin... Lisäksi siellä oli toooosi hieno joulukuusi! Pidimme mamille antamamme lupauksen ja annoimme kuusen olla ihan rauhassa. Siellä oli muutenkin kaikkea kivaa, mitä meillä kotona ei kyllä ole. Esim. alla oleva kiipeilypuu, vähänkö se oli makea. Sinne mahtui niin Geri-emonikin kuin veljeni Paroni minun lisäksi saman aikaisesti ja siltikin jäi yläpeti vapaaksi. Erityisesti mä tykästyin tuohon umpipesään, siellä oli jotenkin tosi kotoisa. Samoin löysin viimeinkin sen paljon puhutun digiboxin. Paljon puhutun siksi, että sen lämmössä käy vuorotellen niin Elea-täti, Geri-emo kuin Paroni-velikin lämmittelemässä. Isukki ja mami nauroivat kerran oikein makiasti, kun Paroni oli kuulemma ollut ainakin viidellä mutkalla, jotta olis pysynyt boxin päällä. Ja kyllä, se boxi nyt vaan oli oikein hyvin muotoiltu, siinä oli oikeasti hyvä olla. Kun tulimme takaisin kotiin, kävin aika pian testaamassa meidän boxia ja ei, ei se ollut niin hyvä. Aidan takana on ne boxitkin lämpimämpiä.

Ja mitäs Säde sitten touhusi? Kun oli tosiaankin siitä alkujännityksestä päässyt, niin vauhdilla ja vaarallisilla tilanteilla ei ollut rajaa. Ilme kertokoon kaiken.... Mutta tapahtui siellä Säteen kannalta muutakin merkittävää. Säde nimittäin löysi Paroni-enosta sen sisäisen kollin, joka häneltä on viety ja konsultti lisänimi tilalle annettu. Juu'u, meidän vauvalla oli toinen juoksu - tosi vieraskoreaa... Juoksu kasvatti tenavan egoa taas ainakin kaksi metriä ja niin polleana poseeraa kamerallekin - aikuinen nainen mukamas. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä meillä oli ihan kamalan kova ikävä isukkia ja mamia sekä omaa kotia, vaikka ei me sitä niille myönnetäkään. Tästä enemmän ensi kerralla. Nyt me nautiskellaan oman ihanan kodin maailman parhaista tuoksuista ja toisistamme!

Läheisyys lämmittää

Näin joulunalla pitää muistaa olla aina oikein erityisen kiltti ja lämminhenkinen. Me Säteen kanssa hauskutetaan ja viihdytetään meidän omia ihmisiä mitä ihmeellisimmillä tempauksilla, asennoilla ja ralliesityksillä, mutta muistamme toki myös antaa esimerkkiä siitä, miten joskus pitää rauhoittua ja miten läheisyys lämmittää. Läheisyys lämmittää - niin jouluna kuin toki aina muutenkin. Nyt meidän poppoo toivottaa kuitenkin oikein lämminhengistä ja mukavaa jouluaikaa teille kaikille. Me jäämme jo perinteeksi muodostuneelle joulutauolle kuulumisten kertomisen suhteen. Palataan asiaan taas uusien kujeiden ja kuulumisten sekä uuden vuoden myötä! Muistakaa olla kilttejä!

Kirje joulupukille

Rakas Joulupukki!

Minä kirjoitan Sinulle ensimmäistä kertaa, sillä vielä vuosi sitten olin vasta emoni massussa kovaa vauhtia kasvamassa. Vuosi on mennyt nopeasti ja paljon on tapahtunut. Mutta mikä tärkeää, minä olen ollut hyvin kilttinä. Minun ihmismamini kehuu kaikille, että olen harvinaisen hyväntuulinen ja myös pyytetön pikkukissa. Olen kuullut myös sellaista, että olisin nimeni mukaisesti sädehtivä! Minä jaksan aina olla iloinen ja kiinnostunut kaikesta sekä muistan tasaisin väliajoin käydä hellimässä sekä emoani että ihmismamiani. Eikä silläkään niin väliä, vaikka esim. emoni ei muistaisi yhtä usein mua helliä. Kyllä mä ymmärrän, että sillä on muitakin kiireitä. Mitä tulee kiltteyteen, niin esimerkiksi en ole rikkonut yhtään kuppia tai kippoa moneen viikkoon. Ja ettei jäisi väärä mielikuva, niin en ennenkään niitä tahallani ole rikkonut, ne ovat vaan jääneet muilta väärään paikkaan. Uskothan rakas Joulupukki, että en tee tahallani mitään tuollaista, mistä esim. ihmismamille tulisi mieliharmia. Ja vaikka minä saankin joskus sellaisia hassuja hepuleita, niin nekin kuuluvat vaan tuohon hyväntuulisuuteen ja iloisuuteen.

Mutta rakas Joulupukki. Kirjoitan Sinulle nyt kolmesta syystä ja ymmärrän sen, jos kaikkia et voi toteuttaa, mutta minä lupaan olla ensi vuonna vieläkin kiltimpi ja sädehtivämpi, jos lupaat yrittää parhaasi näiden suhteen.
Toive numero 1: Minä toivon, että rakkaat siskoni Siiri ja Saaga pysyvät terveinä ja heillä on kaikki tästä eteenpäinkin hyvin. Olen kuullut, että heillä on mitä parhain uusi koti ja heillä on tosi hyvä olla siellä. Minulla on välillä tosi kova ikävä heitä, mutta kyllä minä jaksan, kun tiedän, että aina silloin tällöin kuitenkin näemme ja he ovat onnellisia.
Toive numero 2: Minä toivon, että minun rakas emoni pysyy myös terveenä ja hänen toiveensa mahdollisesta sulhasesta toteutuu. Tosin ihan vähän voisin myös toivoa emolleni sellaista tasalaatuisuutta tuohon mielenlaatuun, kun välillä hän pursuaa lapsirakkautta ja välillä taas on kaikki ihan pielessä, mitä minuun tulee siis. Mutta ehkäpä se liittyy vaan tuohon aikuisuuteen (ja vaikka minä kuulemma virallisesti aikuinen olenkin, niin silti en ihan kaikkia aikuisten juttuja vielä ymmärrä).
Toive numero 3: Jos minä voisin kenties ehkä mahdollisesti jotain pientä uskaltaa pyytää myös itselleni, niin minä saattaisin ehkä kenties vähän haluta saada sellaisen pienen kivan ja edes vähän pehmeän pesän tänne meidän takan päälle. Minä kun niin tykkään ottaa päikkäreitä täällä takan päällä, mutta kun se on niin kova. Värilläkään ei niin väliä. Joka tapauksessa, oikein hyvää joulua Sinulle Joulupukki ja samoin kaikille apulaisillesi! Toivotaan yhdessä, että kaikkien meidän nelijalkaisten toive niin joulurauhasta kuin hyvästä kodista sekä huolenpidosta ympäri vuoden piirtyisi ihmistenkin mieleen, joohan!

Kehräysten kera,
Säde

Puhtaanapitolaitokset

Olen tainnut joskus sanoakin, että meidän suuria herkkuhetkiä on ne, kun isukki ja mami syövät jugurttia tai jäätelöä ja antavat meidän sitten nuolla kipot puhtaaksi. Harmillista vaan, että tämä tapahtuu niin kovin harvoin, kuulemma ei ole meille sopivaa ruokaa. Pah. No, tässä iltana eräänä herkkuhetki kuitenkin osui kohdalle ja namnam. Ei sen paljon väliä, vaikka tällä kertaa siinä meni niin viikset kuin korvatkin jugurttiin. Olipahan sitten, mitä maistella vielä kesken pesutuokionkin. Säteen oli tietenkin pakko päästä heti osingolle. Mutta minä olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että joskus minullakin on oikeus nauttia herkuistani rauhassa. Yleensä kun toi Säde on tuulispäänä heti paikalla, kun jääkaapin ovi edes meinaa avautua ja esim. keittokinkkurasia olisi tulossa sieltä ulos. Oikeasti kyllä pitäisi laittaa rasti seinään, kun minä ihan oikeasti olin myös ekana paikalla ja sain omia purkin itselleni. Vähän toi on tietty nyrpeän näköisenä, mutta aina ei voi voittaa, se on Säteenkin hyvä jo viimeistään nyt oppia. Pääsihän se Sädekin lopulta kipon pohjaa nuolemaan ja tässä Säteen esimerkillinen näyte siitä, kuinka suupielet putsataan. Tehkääs perässä! En muuten enää ihmettele sitä, kun noi joskus ovat sanoneet, että Säteellä on kyllä tooosi pitkä ja iso kieli =). Mä yritin ottaa mallia Säteestä, mutta kun ei niin ei. Mä kyllä jatkan harjoittelua, sillä enhän toki voi huonommaksi jäädä...

Muutama kuva Turkusesta

Mami lupasi pari lisäkuvaa Turun näyttelystä. Ensinnäkin satuimme Siltalan Heikin eteen ja tässä meidän tosi hyvätuulisiin kuviin linkit... Eli tässä linkissä olen minä ja sitten on Säteesta eka kuva sekä toka kuva. No mutta hei, vähemmästäkin on huonotuulinen, kun toinen tulee häiriköimään kesken näyttelykeskittymisen.. jepjep, näinhän se menee, että keskittymisestähän siinä vain oli kyse.

Tässä sitten meidän pikkupesäkoloistamme vielä tunnelmakuvia. Ja loppuun vielä Säteestä yksi kuva. Nalle sai hyväksyvän tuhahduksen eli jotain kivaa sentään tylsän päivän alkajaisiksi.