500 on hyvä luku

Vähän reilu 5 vuotta ja tasan 500 postausta. Reilu 1400 kommenttia ja lukematon määrä uusia ihania blogituttavuuksia.

Mutta silti, joskus on aika pistää tarinalle piste. Pitkällisen pohdinnan ja juupas-eipäs -keskustelun jälkeen sihteerimme totesi, että nyt on ainakin tauon paikka. Haluamme siis kiittää teitä kaikkia, jotka olette blogissamme vierailleet ja kenties joskus jättäneet kommenttinnekin. Ne ovat aina lämmittäneet yhtä paljon. Vaikka emme itse ole koskaan olleet kovin aktiivisia kommentoijia muiden blogeissa, niin ei se silti ole tarkoittanut sitä, ettemme ole teidän touhujanne myös seurailleet ja tätä tulemme nytkin jatkamaan. Ja mikäli meillä joskus tulee erityisen tärkeää kerrottavaa tai muuten vain haluamme jakaa jotain kanssanne, niin tokihan sen tänne kerromme.

Viiteen vuoteen on mahtunut paljon niin iloa kuin suruakin, mutta ennen kaikkea olemme yrittäneet välittää teille meidän kissaperheen arkea, sen tunnelmia ja tapahtumia, pieni pilke silmäkulmassa. Kommenttinne ovat aikaansaaneet monet naurut ja hyvät mielet, ja sitä kaikista "parasta" tai hauskinta kommenttia on mahdotonta valita, mutta erikoisin lienee tämä - jonka perimmäistä sisältöä emme vieläkään ymmärrä, jos sitä nyt ymmärrettäväksi on edes tarkoitettu: "Keskeisin hartaasti korvausta tämän kuumenee alkaenmausteinen auringosta ,saatana ,esiintyminen voi myös palvella ilmakehän rintamilla ja enemmän ." Että näin, ehkä tämänkin kommentin jättäjä halusi pari viikkoa sitten viestittää, että aika on jo lopettaa... tai jotain.

Nyt keskitymme nauttimaan syksyn viimeisistä auringonsäteistä terassillamme ja ennen kaikkea, pitämään huolta toisistamme - niistä kaikista tärkeimmistä!

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille ja vielä kerran - KIITOS kuluneista vuosista ja voikaa hyvin!

Sakukissa

Ja heti alkuun asia, johon on syytä kiinnittää huomioita, meidän palvelijat EIVÄT todellakaan ole niin juoppoja kuin oheiset kuvat antavat ymmärtää :-) Kyse on enemmänkin jemmauksesta ja sitten kertalaakista siivouksesta ja laatikoiden kerralla viennistä kierrätykseen.

No niin, siis asiaan. Jokunen aika sitten totesimme Shoppailua-postauksessa, että "Kun lehtiäkin laittaa kierrätyskassiin, niin sitä saa olla ihan tarkkana, ettei vaan vahingossa laita kissaakin kiertoon... No ei suinkaan, ei niin pääse käymään." Niinpä niin... tässä varastonsiivouksen jälkimainingeissa isukki alkoi kasaamaan pahvilaatikoita viedäkseen ne auton peräkonttiin ja totesi ääneen, että ai, tämä sakulaatikko ei sitten ollutkaan vielä tyhjä. Johon mami, että ihan varmasti oli, hän oli sen juuri tarkistanut. Tällainen saku sinne oli kuitenkin vielä jäänyt - tai ilmestynyt...

Onneksi muuten isukilla on tapana rytätä pahvilaatikot pienempään tilaan VASTA keräyspisteella asfaltin päällä.. eikä siis polkaista laatikkoa kasaan jo tässä vaiheessa - hui!

En muuten erityisemmin perusta tästä sakulaatikon tuoksusta/hajusta. Sinällään muuten laatikko oli oikein oiva piilopaikka - todellakin!

Penni ajatuksistasi?

Tai siis nykyään sentti. Säde harvoin malttaa olla paikallaan muutoin kuin täydessä unessa ja silloinkin heti valmiina pieneen spurttihetkeen. Tämä on siis harvinainen otos tytöstä, jolla on sitä energiaa ja touhutahtoa enemmän kuin laki sallii. Paikallaan, tassut leuan alla ja silmät AUKI!

Sentti ajatuksistasi Säde?

Niin ja muuten sen voisimme kertoa, että mamin mielestä ei se ole ihme, että meille aina välillä vähän sattuu ja tapahtuu ja ei aina niin kivoja juttujakaan (viitaten niihin rintalastoihin yms.). Hän meinaan sai todisteen puheilleen... Katsokaas, meillä on ollut ongelmia kotihälytyksen liiketunnistimen kanssa, kun se tahtoo aiheuttaa turhia hälytyksiä. No, erinäisten tarkastus- ja huoltokertojen jälkeen vartiointiliike totesi, että yhteensä noin 7 kg painavat kissat onnistuvat vetämään sellaista rallia, että liiketunnistimen mielestä olemme yli 16 kiloisia möykkyjä... isot egot, nekin saa paljon aikaan, mutta ei ihan tuota. Nyt sinne sitten säädettiin vähän lisäkiloja.. Ans kattoo, miten käy :-)

Vielä on...

... kesää jäljellä, laulaa eräs yhtye. Tämän viimeisimmän ns. kesän jälkeen voi toki hyvällä omallatunnolla kysyä, että miten sitä voi olla jäljellä, kun ei sitä kunnon kesää koskaan tullutkaan. Mutta hei, ei anneta sen häiritä. Meidän mielikuvitus riittää siihen, että takkakauden avauduttua voimme hyvin kuvitella, että lämpö ja valo onkin peräisin auringosta.

Ja toisaalta, ei sen väliä, vaikkei se auringosta tulekaan, takkatuli on silti NIIN ihanan lämmintä! Mamikin on siihen niin ihastunut ja jäänyt suorastaan riippuvaiseksi takkatulen lämmöstä. Tässä iltana eräänä parkkeerasi muuten peppunsa suoraan Säteen pesään takan äärellä ja siitäkös Säpsykkä oli ihmeissään...

Tässä samalla postauksella Säpsykäinen ylpeänä esittelee myös uutta pesäänsä (juu ei, tähän mami ei peppuaan laittanut, eihän siinä tapauksessa olisi paljoa jäljellä mitä esitellä....). Mami osti tämän pesän varta vasten Säpsyä varten, koska tyttönen on erityisen ihastunut näihin taljatuotteisiin.

Kuulimme isukin ja mamin puhuvan, että puutilanne on erittäin hyvä - takkatulen lämpöä on siis tiedossa ja paljon!

Omahyväinen - ai kuka?

Ai minä vai? Mistä moinen väite tulee?

Ei kai nyt nämä parit hassut mamin kameraräpsyt nyt mitään todista… Okeiokei, ilme näissä nyt ehkä saattaa olla vähän omahyväinen, ehkä jopa omistava, tai jos oikein ilkeä haluaa olla, niin vaikka sitten luotaan pois karkottava (tarkoituksella).

Sitä paitsi.. kahden ekan kuvan taustalla on tarina, jota kuva ei kerro. Muistatteko, kuin taannoin kerroin meidän ulkoilusta ja siitä, että mami ei yhtään tykkää, jos kierrähdän autotielle turkkia ”putsaamaan”? No, mamin silmä vältti ja ai että, kun tuntui hyvälle sitä asfalttia vasten karistella turkista turhat pölyt pois. Mami vaan oli sitä mieltä, että tilalle tuli vähintäänkin satakertaisesti muuta moskaa ja mami otti ja vie mut suihkuun! Voitte varmasti kuvitella sitä tyrmistystä. No, onneksi isukki oli pelastava enkeli ja kömmin isukin paidan alle lämmittelemään. Siinä ei mamin lirkuttelut paljoa auta ja vähemmästäkin tulee tuollainen ilme, että kyllä isukki osaa, mutta sinä mami, voit mennä vaikka itse suihkuun.

Niinpä, kyllä vaan, vahvistaa myös edellisen postauksen tarinaa isukin ihanuudesta....

Kaapin paikka

Olemme monesti ylistäneet meidän isukkia ja kertoneet, että meillä on maailman paras isukki. Tämä tarina taas vaan vahvistaa asian tilaa.

Isukki vetäytyi tässä yhtenä iltana mamia aikaisemmin sänkyyn katselemaan poliisisarjaa ja me Säteen kanssa tietenkin perässä asettauduimme mukavasti siihen isukin seuraksi: minä isukin kainaloon ja Säpsy isukin jalkojen väliin. Tämä on aika vakioasetelma. Mamille yritimme hänen ohikulkiessaan viestitellä, että meillä kaikki hyvin ja neljättä pyörää ei tänne tarvita. No, mami kuitenkin tuli aikanaan ja kömpi peiton alle. Siinä vaiheessa isukki oli jo vaipunut unten maille ja mamin mielestä hän "hengitti ihan liian raskaasti". Kun pienimuotoiset silittelyt eivät auttaneet, alkoi mami tönimään isukkia hereille kertoakseen, että voisit vaihtaa asentoa ja hiljentyä. Arvatkaa, mitä isukille ekana asiana kesken makeiden unien tuli mieleen? Hän totesi ykskantaan: "Ei hän voi vaihtaa asentoa, ettei kissojen nukkuminen vaan häiriinny!" Näin - oikein isukki, asiat tärkeysjärjestykseen ja mamille kaapin paikka tuli selväksi.

Yllättäen aamulla isukki sai kuulla asiasta, mutta me seisoimme vakaasti isukkia tukemassa! Mami hävisi tämän erän, mitäs omaa niin huonot unenlahjat ja on ilmeisesti suututtanut joskus nukkumatin, joka niitä lahjoja on jakanut.

Ja tämä tarina on tosi...

Keinot ovat monet...

... sanoi eukko, kun kissalla pöytää pyyhki. Tämä tuli sitten mamille ekana mieleen, kun tätä juttua alkoi kirjoittamaan. Älkää kysykö, miksi..? Ilmeisesti siksi, että on se tämäkin tapa hämmentää kutsumattomia vieraita, ehkä.

Katsokaas, tässä iltana eräänä auringon jo alkaessa laskea mami alkoi ihmettelemään, että mitä mahdamme terassilla niin tarkkaan katsella. Utelias kun on, niin mamin piti tietenkin tulla paikan päälle häirits... uups katsomaan. Tässäpä syy, naapurin hurja peto, joka käy meidän pihalla tasaisin väliajoin katsastelemassa tiluksia ikään kuin omiakseen ne (hah - siinähän yrittää).

Tähän saakka peto on tyytynyt siis vain lähinnä katsastelemaan. Tänä kyseisenä iltana sillä oli selvästi mielessä tämä omimispuoli ja oli tulossa asiasta meille kertomaan ja ei ihan hyvällä, ainakaan jos ilmettä katsoo.

No, mitä tekee neuvokkaat kissaneidit. Sodassa ja rakkaudessa KAIKKI keinot ovat sallittuja ja mepä pistimmekin Säteen kanssa pystyyn keskinäisen tappelun niin, että karvat vaan pöllysivät. Olisittepa nähneet naapurin pedon ilmeen!!! Toinen kuvittelee tulevansa herrana ja hidalgona paikalle näyttämään kaapin paikan (=leikkimään) ja hänet jätetäänkin tylysti kaiken kivan tappelun ulkopuolelle. Mamikin on myöhemmin nauranut monet naurut kollin hölmistyneelle "kukaan ei leiki mun kaa..." -ilmeelle.

Loppu hyvin - kaikki hyvin, häirikkö poistui nolona paikalta ja mekin tyydyimme tarkastelemaan irronneita karvatupsuja siihen malliin, että tulipas kevyt olo ja hyvä mieli - näin ne kutsumattomat häädetään!

ps. pahoittelut kuvien laadusta, sihteeri ehti ottaa kaksi kuvaa ilman säätöjä ja salamaa, kun hän siirtyi irrottamaan "neuvokkaita" kissaneitejä toisistaan....