torstai 30. huhtikuuta 2009

Hauskaa vappua!

Viikon neljä tenavakuvapläjäys tulee sitten viikonlopun aikana, mutta tässä kuitenkin jo vähän ensimakua viikon neljä touhuista. Ensinnäkin tenavat ovat käyneet jo pariin otteeseen tutustumassa suureen maailmaan eli olohuoneeseen. Tässä on sellainen nolo juttu, kun mami on ostanut meille sellaisen makuupussukan, jonka kirjaimellisesti syvintä olemusta me ei Säteen kanssa olla hokattu eli ollaan nukuttu vain siinä päällä (tai siinä uskossa noi ainakin on...). No, nämä kaksi pikkunatiaista sitten painuivat saman tien sinne pussukan sisään päikkäreille. Vähän noilla palvelijoilla oli hauskaa... Lisäksi tietenkin tenavat ovat tehneet tuttavuutta isosisko Säteeseen. Pikkuiset eivät pahemmin välitä (mistään... ihan oikeasti - todella rohkeita ja luottavaisia otuksia!). Säteen silmät puolestaan olivat ekalla kerralla hämmästyksestä vähintäänkin ruokalautasen kokoiset. Selvästikin Säde mietti, että mitä ihmettä Siirille ja Saagalle on tapahtunut, kun ovat kutistuneet ja muuttaneet vielä väriäkin. Saunaosastolle kuuluu sen verran, että siellä on otettu haltuun jo koko lattiapinta-ala eli mitkään mamin kyhäelmät reunukset eivät näitä pikkuisia pidättele. Samoin on tehty tuttavuutta ihan oikeaan ruokaan ja erityisesti meidän sinityttönen on ihastunut a/d-maitovastikemömmöön.

Sitten on vielä yksi pienimuotoinen kisa. Toisessa joukkueessa on mami ja hiekkalaatikko. Toisessa joukkuessa kaksi pikkutenavaa. Jälkimmäinen joukkue johtaa todistettavasti nolla - kolme (ja mamilla on pieni epäilys, että näitä toisen joukkueen pisteitä löytyy vielä lisää eri nurkista). Arvannette siis, että pisuharjoittelu on lähtenyt käyntiin ja ihan ei tuo hiekkis vielä ole osoittanut sitä oikeaa tarkoitustaan riittävän selvästi. Mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa, kun riittävän monesti peppu ja jalat pikkuiselta kastuu. Tänäkin aamuna tuli kamala meteli, kun sininen kävi pisulla laatikon viereen ja tassuthan siinä kastui. Eilen illalla oli paljon fiksumpi veto, kun teki pisun korokkeen reunalta lattialle, niin säilyi jalat kuivana.

Ja sitten niitä lupaamiani maistiaisia viikon neljä kuvista. Ensimmäisenä minä - ettei vain minun kauneuteni pääse unohtumaan... Myönnän, että ihan en vielä näyttelykunnossa ole, mutta muuten kyllä oikein kaunis, olenhan? Sitten puolestaan Säde ja Säteen ihmetys - meille on muuttanut kaksi outoa otusta. Nää on varmasti niitä, joiden vuoksi emo ja mami viettää niin paljon aikaa oven takana. Syököhän noi minut? Kolmanneksi vauvat ja makuupussukka... vähänkö ne tykkää siitä! Ja vähänkö ne on suloisia - lässynlässynlepertelyä. Mä olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että tää pussukka ei ole kiva, vaan se selvästikin syö pikkuvauvoja sisuksiinsa. Apuaa - se taitaa muuten syödä minutkin!! Mutta siis, enemmän kuvia viikonloppuna ja nyt kaikille oikein hauskaa ja aurinkoista vappua!

1 kommentti:

Päivi kirjoitti...

Ensinnäkin Viivi, sä olet maailman kaunein ja toiseksi (välissä pitää huokaista ja syvään) nuo pikkuipanat ovat NIIIIIN IHAAANIIIA, ihan läkähdyn, kun noita makuupussikuvia katselen!
Hyvää Wappua koko teidän porukalle!