Uusi lelu

Tässä iltana eräänä isukki kantoi meidän eteiseen kaksi hurjan isoa ja jännittävää laatikkoa. Siinä oli innostuksessa pidättelemistä, kun noi päättivät ensin syödä ja sitten alkoi vasta tapahtua. Laatikot auki ja sieltä tuli putkea ja tasoa jos jonkinlaista. Kovasti yritimme apuna selvittää, mitä niistä osista olisi tarkoitus lopulta tulla, mutta jostain syystä meidän apua ei kaivattu ihan joka käänteessä. No, joka tapauksessa tiukasti valvoimme työn edistymistä ja sitä, ettei missän vaiheessa hutiloitu. Yksi pieni työtapaturmakin meinas tulla, kun Säde oli putken sisällä ja mami otti sen aika railaakkaasti ilmaan... Onneksi Säteellä on tiukka keskivartalon hallinta ja hän tuli tyylipuhtaasti maahan. Mamille tietty nuhteita huolimattomasta työskentelystä. Pienen ähellyksen ja puuhastelun jälkeen kuitenkin lopputulemasta ei voinut erehtyä!

Saammeko esitellä - meillä on uusi ja uljas kiipeilypuu!!! Pari päivää se haki paikkaansa ja ei sille mitään voinut, vanha paikka oli paras ja entinen kiipeilypuu odottaa terassikelien avautumista kunnolla. Kiirehän meillä oli uuteen kiipeilypuuhun tutustumaan ja sieltä löytyikin monta kivaa juttua ja voi niitä pihan tsuumailupaikkoja, ulottuvuudet ovat nyt ihan eri tasolla kuin vanhassa - ihan mielettömän kivaa!!! Unipaikkojakin löytyy melkein jokaiselle asennolle. Hmm - täältähän yltää melkein tuota verhoakin suoristamaan, mamin mielestä siinä ei vaan ole mitään suoristettavaa, mutta tarviihan tänne vähän meidänkin sisustustassun jälkiä saada.Puussa on myös aikas kiva syöksytunneli, josta Säde näyttääkin tässä mallia eli pää reippaasti piiloon vaan ja peppu perästä!: Humps vaan ja terve, täällä ollaan: Myös alhaalta ylöspäin siitä on kiva syöksyä, tosin ylätasanteella oleva voi saada pienimuotoisen säikähdyskohtauksen, kun kaveri ilmestyy kirjaimellisesti tyhjästä siihen viereen. Hauskaa se kuitenkin on.

Kiitos isukki ja mami, tämä oli tosi kiva uusi lelu!

KMMMM

Naukulan likat haastoivat meidät tosiaankin kuka, mitä, missä, millä, milloin -haasteeseen.

Kuka:
Äiti ja tytär eli Viivi ja Säde (Redcheetah's Pouta ja Säde), kuningatar ja alamainen, pirttihirmu ja pyryharakka. Itseoikeutettujen tähtien lisäksi palvelusväli eli maailman ihanin isukki ja sihteeri-mami (välistä hieman laiska ja hidas oppivainen, muuten ihan jees mami).Mitä:
Kuulumisia kahden abyn arjesta, juhlasta, haaveista, toiveista ja ihan vaan pienistä nautinnon hetkistä. Välistä tarinaa myös siitä, kuinka vaikeaa kunnollista palvelusväkeä on saada, kun noi ovat niin hitaita oppimaan. Lisäksi myös jälkikasvun tai suvun pienten tassujen tepsuttelua ja muita lähipiirin kuulumisia. Kissamaista tarinaa kuitenkin, tavalla tai toisella.Missä:
Talvella takan vieressä, keväällä terassilla, kesällä pihalla kärpäsiä jahdatessa ja syksyllä kesästä haaveillen, lomaillessa mielellään mummolassa.
Millä:
Pilkkeellä silmäkulmassa, suurella rakkaudella omaan tyttäreen/emoon sekä omiin palvelijoihin, vaikka asia ehkä hieman sarkastisesti välillä esille tuleekin. Lisäksi tavoiteena tuoda esille kissakaveruuden ja -rakkauden suurta sanomaa. Kissakaveruuden ja -rakkauden, joka kohdistuu niin omaan tyttäreen/emoon kuin omiin ihmisiinkin.Milloin:
Nykyään pääasiassa viikonloppuisin ja siis kerran viikossa, mutta jos jotain erityisen kivaa tapahtuu, niin miksi ei vähän useamminkin.Me jatkamme haasteketjua haastamalla Pilvi-siskoni Wilma-tyttären apujoukkoineen haasteeseen mukaan!

Joku oli petturi!

Ihan selvästi joku ei tassuttanut auringon puolesta riittävästi, kun lauantainahan tuli lunta taivaan täydeltä - ja kevät muka, pah! Mä olen ihan varma, että mami taisi kiukutella mulle, kun en tullut yöksi sen viereen ja hän varmasti manasi tämän sateen tänne. Tosin silmät kirkkaana yrittää vakuutella, että inhoaa muka lunta enemmän kuin kukaan meistä. Ärh.

No, onneksi sentään tänään tuli pieniä rippeitä auringosta ja pääsimme päikkäreille terassille. Mami sai tällä kertaa anteeksi, mutta silmä kovana seuraan kyllä sen touhuja, ettei vaan ala taas tanssimaan niitä lumisadetanssejaan. Naukulan likat haastoivat meidät KMMMM- eli kuka, mitä, missä, millä, milloin -haasteeseen, siihen paneudumme seuraavassa päivityksessä.

Me ollaan vihaisia

Ai miksi? No siksi, että aurinko paistaa aina silloin, kun noi ovat poissa kotoa. Ja kun noi ovat kotona, niin aurinko on pilvien takana. Tämähän johtaa siihen, että terassikausi on kovin vähäistä, kun ei se terassinovin meidän omin voimin aukea ja kun aurinko on piilossa, niin sehän on vieläkin kuin napajäätikkö. Tämä ei ole reilua!!!!! Kaikki tassut pystyyn, että nyt viikonloppuna edes vähän aikaa paistaisi aurinko ja että noi olis vielä silloin kotonakin!

Lomailua

Meillä kaikilla oli pieni miniloma, mutta nyt on taas palattu arkeen. Noi olivat käymässä jossain, jossa kuulemma oli ollut kauhean kivaa ja kaunistakin. Mutta mepä päästiinkin Ritva-tädin täysihoitoon! Ja samalla tietty päästiin vaihtamaan kuulumisia sukulaisten kanssa. Mehän emme olleetkaan tavanneet Kasper-herraa aikaisemmin ihan livenä muutoin kuin näyttelyssä ja nyt siis saimme tehdä tuttavuutta tähän ikiliikkujaan. Noh, poitsu yritti ottaa minut jonkinsortin viihdykkeeksi, mutta siinähän yritti, näytin kyllä hyvin nopeasti kaapin paikan eli sen, että olen täällä täysihoidossa lomailemassa, en viihdyttämässä Kasperia. Nih, uskoi onneksi suhteellisen helpolla!

Sädekin oli lomalla niin innoissaan, ettei hän oikein tiennyt, ollako tassut ylöspäin vai alaspäin. Mami tosin totesi kuvan saatuaan, että ihan näyttää normaalilta ja katti tuntuu lomapaikassa viihtyvän... Ja entäs minä sitten - vähänkö Ritva-tädin pisteet nousi mun silmissä, hän oli ihan varta vasten (jepjep) mua varten laittanut digiboxin esille ja kyllä minä nautin siitä! Jopa niin, että unelmoin vielä kotonakin siitä... Kuvan ylväs asentoni kertonee, kuka hallitsi digiboxia???

Iso kiitos Ritva-tädille hyvästä hoidosta! Vaikka kyllä täällä kotonakin on ihan kivaa...

Toivoa on sittenkin

Sunnuntain mahtava auringonpaiste ja lämpö antoivat toivoa sen suhteen, että tämä talvi oikeasti voi joskus ehkä loppuakin! Meilläkin käynnistettiin terassikausi ja siitäkös riemu repesi. Ihan ensimmäisenä tämä kuva osoittanee sen, että talviunilta voi pikku hiljaa alkaa heräillä ja vuorossa on jotain ihan muuta kuin kylmää ja pimeää. Ja näiden meidän molempien tyylinäytteiden osalta tuskin voitte olla arvaamatta, mitä mieltä olemme auringonpaisteesta... aurinkolasit vain puuttuvat! Voi tätä autuutta! Meistä kahdesta ei pitkään aikaan olekaan otettu ns. poseerauskuvia ja nyt auringon ja keväisen päivän kunniaksi sallimme ton heilua kameran kanssa ja ohessa otteita meistä. Lisää tätä!