torstai 21. lokakuuta 2010

Inkan ensikuulumisia

Pikkuneiti on vallannut Turun! Näin voitaneen sanoa ja se ei kyllä mikään yllärikään ollut. Inkan uusi palvelija Saara laittoi meille aivan ihania kuulumisia ja kuvia ja hän lupasi, että näitä voidaan jakaa tätä kautta Inkan-faniklubille. Inkalla on siis sopeutuminen uuteen tilanteeseen mennyt todella hienosti!

Tässä muutamia otteita ensikuulumisista: "Elämässä on entistä enemmän iloa ja riemua, kiitos Inkan." Voiko enempää kasvattikotia sanat lohduttaa ja ennen kaikkea ilahduttaa!

"Inkan lempipaikkoja uudessa kodissa ovat ainakin eteisen vaatekaappi, jonne tyttö on jo useaan otteeseen ehtinyt livahtaa päikkäreille, ja keittiön kattilakaappi, joka on Inkan mielestä vallan mainio lymypaikka. Myös musta lierihattuni on neidin mielestä oiva nukkupaikka. Yöllä Inka lämmittää sängyn jalkopäässä, ja viime yönä mönki kainaloonkin nukkumaan." Siis aivan täydellistä - sitä paitsi lierihattu on paljon naisellisempi kuin mitä meillä oli isukin lippis.

"Suihkuun on turha enää kuvitellakaan hiipivänsä ilman uteliasta kissaa, joka haluaa tassullaan vähän läpsiä vettä. Samaten kahvinkeittoon ja ruuanlaittoon olen saanut vakituisen ja innokkaan apulaisen." Todellakin, Inkasta on kyse!

Siis voi sanoa kevein sydämin, että vakka on kantensa löytänyt ja Inkalla on aivan ihana uusi koti. Ja lopuksi ohessa siis muutamia kuvia neitokaisesta - kattilakuva meidän ehdoton suosikki.

5 kommenttia:

L-L kirjoitti...

Tosi mukavaa kuulla nyt Inkan kuulumisia :) ja lupaus että saadaan jatkossakin tietää mitä neidille on kuuluu on tosi kiva <3

Ilmeisesti rekisterinimi Inka on sitten jäänyt ihan kutsumanimeksikin :)

Kyllä Lotan kotiintulo opetti sen, että aby on tosi reipas muuttaessaan uuteen kotiin. Ainoat draamat mitä meillä näyteltiin olivat niitä, että Lotta tahtoi ihmisen viereen niin tarmokkaasti, että talouden muut kissat olivat jo vähän mustasukkaisia. Lotalla ja varmasti myös Inkalla on kuitenkin pelisilmää miten saadaan kaikki kierrettyä tassun ympärille....

Heidi kirjoitti...

Inka on näköjään valloittanut uuden kotinsa vain olemalla oma itsensä; kuvat on kuin toisintoja tässä blogissa nähdyistä kuvista. Ei ihmekään, että uusi koti on ihastuksissaan! <3

Ana kirjoitti...

Ihana Inka pärjää missä vaan!

Mamma N kirjoitti...

Hyvä Inka! Taattu tuttu ote pitää myös uudessa kotona!

Sirpa kirjoitti...

Inka on selvästi kotiutunut. :)