tiistai 18. tammikuuta 2011

Kadonnen lämmön metsästys, osa 2

No niin. Ei nuo meidän palvelijat ihan kehityskelvottomia kuitenkaan ole, vaikka aika usein siltä kyllä tuntuu. Mulkoilut ja marinat on otettu edes puolitosissaan. He kävivät viikonloppuna hakemassa muonavarastomme täydennystä Ritva-tädiltä ja samalla meille ilmeistyi lampaantalja. Noh, talja varmasti olisi muuten ollut oikeinkin kiva tuttavuus (ja oli siis nytkin, tästä myöhemmin lisää todisteita), mutta talja jäi auttamatta tyynyliinan varjoon. Niinpä, tyynyliinan, joka ensin herätti kummastusta ja ihmetystä, että mitä kummaa noi nyt tällä kertaa ovat keksineet vai onko niiltä kadonnut loppukin kekseliäisyys. Kun oli sukulaiskissojen terkut tyynyliinan välityksellä luettu, niin alkoi vähitellen valjeta myös tyynyliinan oikea tarkoitus. Ritva-täti on aivan loistava, hän oli antanut meille testaukseen lämpötyynyn! Jo löysi digiboxikin voittajansa (ja noi oli ihan riemuissaan) ja juu, noi lupasivat olla varovaisia, sillä ohjeessahan lukee, että ei lemmikkien käyttöön.. mutta mehän ei olla lemmikkejä, vaan perheenjäseniä. Ensituntuma on oikein hyvä. Säteeltä alkoikin jo pian hännänpää vipattamaan siihen malliin, että jokos olis hänen vuoronsa kokeilla. Siis ihan oikeesti, ette te viitsis antaa emolle jotain esim. herkkuja, jotta mäkin pääsisin kokeilemaan, mikä emon liimaa noin tiiviisti tantereeseen kiinni. Siis ei, ei se emo tuosta meinaa mihinkään näköjään liikkua, parempi on tehdä tuttavuutta lampaantaljan kanssa. Pehmustetaso on ihan jees. Mutta en mä kyllä ihan vielä antaudu taljan vietäväksi, mä haluun testata tuon tyynyn ensin! Joten terveiset vaan Columbon, Marplen ja Kaapon tädille ja serkuille, samaan autuuteen on saatu ensituntuma!!!

2 kommenttia:

Mamma N kirjoitti...

Lämpötyyny? Vaikuttaa varsin koukuttavalta, jos heti taistelee suosiosta digiboxin kanssa. Erittäin ilmeikkäät kaunottaret kuvissa :) !

Heidi kirjoitti...

Ai tekin saitte taljan? Se on ihan paras (vaikka aluksi äärimmäisen pelottava, sanoo Paavo!)