Kaikkien aikojen lempipaikka

Tänä taannoisena tuplahaastepäivänä tuli toinen iloinen yllätys Kolmen kissan koplan poppoolta - suuren suuri kiitos!

Haasteen ohjeistus kuuluu näin: “Kerro lempipaikasta kotonanne/kotonasi, kuvaile sen tunnelmaa ja esineitä, ja kerro miksi juuri se paikka on sinulle mieluisin. Heitä haaste eteenpäin viidelle bloggaajalle.“

Lempipaikka meillä vaihtelee aina vähän mielialan mukaan, mutta kissaneitihän toki saa mieltänsä muuttaa. Monesti lempipaikka on sänky, kassit/laukut (yllättäen...), takkakaudella takan edessä olevat pesät, kesälämpimällä piha tai lasiterassi. Mutta kuitenkin, ehkä se kaikista rakkain kuitenkin on oman ihmisen syli. Mutta siinäkin kohtaa on valinnan vaikeus, kun niitä rakkaita on kuitenkin kaksi (vaikka se isukki ehkä se rakkaampi lopulta onkin.....) Mutta joskus elämä on vaikeita valintoja täynnä - eikö totta? Toisaalta aina ei edes haluaisi valita, vaan ottaisi mieluusti kaikki/molemmat, mutta se vaan ei ole mahdollista. Tähän kaikkien aikojen lempipaikka-haasteeseen sopi seuraavat kuvat enemmän kuin hyvin. Tässä iltana eräänä meillä oli juuri tällainen valinnan dilemma edessä ja rehellisesti tällä kertaa pitää sanoa, että ihan varmoja ei olla, kumpi vei voiton vai tuliko tasapeli. Kyseessä siis syliskaba - isukki vastaan mami.

Isukin puolesta puhuu isukin rauhallisuus ja vaakataso, sekä erityisbonuksena se, että isukki on aina paljon lämpimämpi kuin meidän vilukissamami. Mamille taas menee pointsit siitä, että hän rapsutteli ja silitteli ja suostui jopa vaihtamaan asentoa niin, että meillä oli erityisen hyvä olla. Kumman te olisitte valinneet lempipaikaksenne tällä kertaa? Me olimme ehkä poliittisesti erityisen fiksuja ja päädyimme tasapeliin, niin nyt molemmat yrittävät entistä enemmän, jotta voittaisivat lempipaikkakisan palkintona seuraavalla kerralla meidät omakseen hellittelyhetkeä varten.

Tämän haasteen heitämme jälleen kerran savolaisittain hieman ohjeita luovasti/kierosti kiertäen ja toivoisimme kuulevamme Redcheetah's -kissalan jäsenten kaikkien aikojen lempipaikat: Elea, Geri, Paroni, Aurora sekä palveluväki. Kaikkiaan tulee jopa kuusi, mutta menköön palvelusväki yhtenä kappaleena.

Tunnustuksia

Meillä oli taannoin tuplatunnustuspäivä. Ensinnäkin saimme Paavolta ja Harmilta ihanan tunnustuksen. Kiitos paljon, sydämet lämmittävät aina ja erityisesti tuollaisten sanojen kera komeilta kolleilta =)

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Me todellakin olemme iloisia saamastamme tunnustuksesta ja lähetämme tunnustuksen eteenpäin kera toivottavasti yhtä suuren ilon:
1. Intiaanille
2.-5. Kolmelle kissalle ja pojalle eli yhteensä neljälle.

Ok, vähän oikaistiin viidestä blogista, mutta viisi blogin pääosan esittäjää pääsee mukaan kyllä!

Toisen haasteeseen palaamme seuraavalla kerralla!

Ja tätä päivitetään lennosta eli myös Lulu, Lea ja Lotta muistivat meitä samaisella tunnustuksella! KIITOS! Kylläpä kelpaa meitin!

Shoppailua

Kissa kassin vai kassi kissan mukaan - miten päin vaan, mutta ei kassia ilman kissaa, ainakaan meidän taloudessa. Kun lehtiäkin laittaa kierrätyskassiin, niin sitä saa olla ihan tarkkana, ettei vaan vahingossa laita kissaakin kiertoon... No ei suinkaan, ei niin pääse käymään. Mutta kassit ovat vaan ihan pop.

Vai mitä tykkäätte tästä puutarhakaupan kassista, jonka sisältä löytyy aina säteilevä ja hyvää tuulta ympärilleen levittävä kaunistus, joka tulee toimeen hyvällä ravinnolla ja tilkalla vettä, sekä tietenkin hellyydellä eli rakkautta ja substraalia, niinhän se menee!

Ja voiko atleettisempaa ja urheilullisempaa kissaa ollakaan kuin tämä mamin jumppakassista löytyvä ylväs olento?

Kylmälaukussa puolestaan yleensä kuljetetaan tavaraa, jonka ei soisi pilaantuvan. Näin on, tästä aarteesta halutaan nauttia pitkään!

Hmm - tosin tämä aarre taitaa itse lämmitellä kylmälaukkuaan, sen verran epäilyttävä tuoksahdus sieltä pääsi tulemaan ;-)

Jos...

...oikein kovasti yrittäisin, niin ehkä mä tästä rakosesta mahdun ja pääsen pihalle.

Osa näistä rei'istä on varmasti vielä vähän suurempia kuin toiset. Jatkan yrittämistä, periksi ei noin vain anneta.

Mitä isot edellä...

...sitä pienet perässä ja tässä kohtaan sillein kirjaimellisesti. Säde kun on mua isompi.

Nyt en äkkiseltään muista, onko meillä täällä ollut puhetta siitä, että meidän lievästi ylivilkas Sädehän onnistui jokunen vuosi sitten telomaan itsensä niin, että häneltä murtui rintalastasta pieni pala, joka nytkin tuntuu kohoumana rintalastassa. Tarina ei kerro sitä, kuinka ja missä, mutta näin kävi. Palanen ei ole koskaan Säpsyn menoa haitannut, ei sitten missään määrin. Mutta palvelusväen patti säikäytti pahemman kerran, kunnes röntgenkuvat paljastivat totuuden ja tavallaan helpotuksen. Sillä patilla Säde myös varmisti sen, että mami ei häntä näyttelyihin kiikuta. Mamiahan moinen hieman harmitti, kun Säde kuitenkin varsin näyttelytasoinen olisi ollut, mutta sekin harmitus on mennyt aikoja sitten ohi, kun näkee kuitenkin, kuinka iloinen ja onnellinen höppänä meillä rintalastapattinsa kanssa asustelee.

Noh... tässä päivänä eräänä mami sai taas slaagin, kun tunsi vähän vastaavan patin mun massusta, vähän alempaa kuin missä Säpsyllä on. Palvelusväkeä on hyvä pitää varpaillaan :-). Niin, tai sitten ei. Lääkärikeikkahan siitä tuli ja hyvät unet muuten ohi mennen, kiitos rauhoitteen. Lääkäri oli ensin hieman ihmeissään mun patista ja käytti mm. sanaa mielenkiintoinen, josta mami oli jo sydänkohtauksen partaalla. Kuvat tuli ja niin diagnoosikin: murtunut/taittunut miekkalisäke... Kuvista ei kuulemma jäänyt epäselvyyttä maallikollekaan. Ja mitä isot edellä, niin sitä ei tarina tälläkään kertaa kerro, mitä/koska/missä on tapahtunut. Lääkäri jopa "kehaisi", että tarkkaan on tähdätty, mihin sitten onkin osunut. Minähän en mitään paljasta, siitähän voisi tulla vaikka kuva, että olen jotenkin huolimaton tai en osaa arvioida hyppykykyjäni oikein. Asialle ei mitään nyt tehdä, paitsi kaikki varpaat ja peukut pystyyn, että murtuma ei muuta niin paljoa asentoa, että se osuisi keuhkoihin. Olen siis vähän toipilaana ja mua käsitellään silkkihansikkain. Onhan tässä se hyvä puoli, että hellyyttä ja silityksiä tulee ylen määrin, mutta ainakin mamin mielestä olisin saanut nämä hellyydet ja silitykset ilman moista murtumaakin. Onneksi me kissat ollaan sen verran jämerää tekoa, että ei tuollaiset murtumat juurikaan missään tunnu, tai tunnusteta ei ainakaan. Ja kas, munkaan ei tarvitse enää näyttelyihin mennä, tämä oli lopullinen sinetti mamin alustavalle lupaukselle. Kätevää tai ei moinen näyttelyvarmistus, mutta kyllä me vakaasti uskotaan siihen, että kaikki kääntyy vielä ns. parhain päin ja murtuma jämähtää turvalliseen asentoon ja ei häiritse menoa enää ollenkaan.

Ehkä kuitenkin kaikille loppukaneettina, kannattaa varmistaa hyppyradat...

Mummolan tavat

Kävimme onneksi tälläkin kesälomalla mummolassa, meidän mielestämme toki ihan liian pikaisesti. Olimme kuulevinamme, että talvella pääsemme taas mummolaan pidemmäksikin aikaa täysihoitoon, se oli musiikkia korvillemme.

Mutta mummolassa toki mennään mummolan tavoilla, eikö totta. Meidän ja varmasti monen muunkin mielestä mummolassa kuuluu käyttäytyä sillein sopuisasti ja rauhallisesti ja siihenhän sopii päiväunet papan tuolissa teemalla läheisyys lämmittää. Mamin mielestä ihan liian harvoin nukumme näin lähekkäin ja oli mukamas niin hämmästynyt, kun tämä nyt tapahtui mummolassa.

Se on se mummolan ilmapiiri, joka suorastaa pakottaa olemaan kylki kyljessä kiinni (vai pää toisen pepussa...).

Ruokailun suhteen tietenkin syödään siivosti pöydän ääressä, eikö totta. Säpsykäinen rehvasteli mulle, että hän osaa syödä jopa niin, että kyynärpäät eivät osu pöydälle, kuten hienojen ladyjen kuuluu syödä. Pah, sanon minä. Pöytä on ruokailua varten, ei nyt sentään aleta liikaa hienostelemaan. Ja sitä paitsi, ei munkaan kyynärpäät pöytään osuneet.

Sen verran seikkailuakin ja tavoista poikkeamista, että "pääsin" muuten ohi mennen livahtamaan ovesta siellä uloskin seikkailemaan ihan omin päin, mutta pahus soikoon, kun huomasivat niin pian ja tokihan olin tottelevainen, kun kuulin huolen mamin äänessä. Tulin siis heti mamin luokse, kun hän kutsui minua. Vähän jäi kyllä kiviä ja kantoja haistelematta, mutta ehkä ensi kerralla?

Aurinkoa...

...tarvitaan vielä ja paljon, sillä Säteellä on vielä pahanlainen rusketusraita massussa, joka ehdottomasti pitäisi saada poistumaan ennen talvea, jottei minun silmiä häikäise sitten, kun valo heijastuu siitä valkoisesta kylmästä tavarasta Säpsyn massun kautta mun silmiin.

Ja juu, myös näin voi nukkua ja sikeästi...

Kumiranka

Meidän Säteellähän pyörii pää kuin pöllöllä ympäri, koko kroppa tuntuu olevan milloin minkäkinlaisella solmulla ja kuin todisteeksi tästä, niin päiväunet onnistuvat ihan oivasti myös osittain pehmeällä ja osittain eri tasolla olevalla korkealla alustalla.

Kuvat ovat surkeita, mutta ei sitä voinut hyvää tilaisuutta jättää käyttämättä ja lähteä hakemaan kunnon kameraa, koska silloin Säteen mielenkiinto todennäköisesti olisi jo suuntaunut kameralaatikkoon ja tämä suhteellisen epämukavalta näyttävä asento olisi jäänyt ikuistamatta.