Kuka, minäkö muka?

Meillä on yläkerrassa sellaisia pampulapäisiä kuivia kukkia maljakossa ja maljakko on lattialla. Niin, ja niitä pampuloita on irronnut varsistaan ja niitä on ympäri yläkertaa... Jostain syystä mami väittää, että minä olisin syypää siihen!!??? Kohtuuttomia syytöksiä, sillä miksi minä nyt repisin niitä pampuloita pois ja vierittelisin ympäriinsä? Ehkäpä se on tuo isukki, joka niitä irrottelee ja niiden perässä juoksee... tai Tommi ja Miikka... Tai sitten vaikka, vaikka, vaikka joku. Tässäkin kuvassa minä vain vaivihkaa katselen, onko reitti selvä yläkertaan, jotten nyt satu juoksemaan päin esim. mamia, tai sitä maljakkoa.

Niin, ja tässä minä muuten vain kulutan aikaani ja haistelen, onko kukkien kasteluvesi varmasti oikean lämpöistä. Minulla ei ole mielessäkään, että odottaisin sitä, että yläkerta vapautuu vain minun käyttööni (eikö ne vois katsoa telkkua alhaalla???).Niin, ja saahan tyttökissat mieltään muuttaa, olin jo ikään kuin menossa alas, mutta päätin kurvata kuitenkin takaisin katsomaan, joko se kamera on ainakin laitettu pois...
Ja tässä, minä nyt vaan haaveilen olevani jossakin kesäisellä paratiisisaarella palmun alla.. niin mamikin tekee vähän väliä. Nuo aiheena olevat pampulapäiset kuivat kukat ovat minulle niitä palmuja. Sitä paitsi, vähemmästäkin sitä on pöllämystynyt katse, kun ei rauhassa saa ollenkaan haaveilla. Eikä se ole minun syy, jos tästä minun varapalmusta oksat vähän ovat "painosta" taipuneet ja taittuneet alaspäin. Tuuli niitä on varmaan vähän vain taitellut.
Oih, mikä ihana "palmun" tuoksu... saatan kuvitella valkoisen hiekkarannan ja paljon vilistäviä rapuja saalistettavaksi... minkä ihmeen takia tuon kameran pitää olla koko ajan tänne päin osoitettuna???
Joo'o, mä nyt vaan istun ja mietin, onko minulla nälkä vai ei. Enkö millään saisi olla rauhassa? Hei, nyt tuo keskittyi siihen telkkuunsa ja kamera ei ole tänne päin! Josko minä nyt kuitenkin vähän maistaisin, miltä tuo pampula maistuu, kun en ole koskaan ennen sitä maistanut... ei mami ehdi nähdä ja taisin jo todellakin vakuuttaa hänet, että en minä ole koskenutkaan näihin..

Voi pahuksen pahuksen pahus, mami huijasi mua!!!! Siellä hän vahtasi sohvan selustan takana. Arvatkaa vaan, uskooko enää, että en se oikeasti ole minä, joka sinne yläkertaan niitä pampuloita on levitellyt...

Ok-ok, ehkä olen joskus ennenkin käynyt näitä maistamassa, mutta en minä nyt niitä sentään revi ja kuljettele ympäriinsä.. en tietenkään! Ja tunnusta en ainakaan.

Isukki on yliveto!

Minulla on maailman ihanin ihmisisukki! Minulla on tapana aina kellahtaa isukin eteen rapsutettavaksi ja otan aina varmuuden vuoksi vielä isukin kädestäkin kiinni, ettei hän vaan lähde kesken ihanan olotilan minnekään. Varsinkin, jos isukki yrittää lukea lehteä, niin silloin tämä vasta kivaa onkin. Voiko jostakin nauttia vielä enemmän??? Joku on aina vähän ekstaasissa....
Erityisen hellyttävää tämä on myös silloin, kun mami on kumarassa, minä hyppään mamin selkään ja kellahdan sinne isukin rapsutettavaksi. Siinä on vaan se harmillinen sivuvaikutus, että isukin toinen käsi tahtoo aina silitellä mamin peppua ja vain toinen käsi riittää minulle. Pitäisköhän isukinkin käydä siellä Paronin lääkärillä, niin vois keskittyä sen jälkeen olennaiseen ja mamin peppu ei veis isukin huomiota pois minulta? No toisaalta, ehkä tämä on kuitenkin näin parempi. Pitäähän maminkin saada rakkautta ja substraalia, muuten siitä vois tulla tosi kiukkuinen. Minusta ainakin tulisi tosi kiukkuinen, jos minua ei hellittäisi niin kuin minua nyt hellitäään.

Ok, on se mamikin ihan jees.... tai niin mami ainakin kuvittelee, kun pääsee mua hellimään samalla tavalla kuin isukki. Joskus tosin vihjaan päinvastaista isukille katseella, ettei isukki luule jääneensä kakkoseksi.

Ai niin, sehän minun pitikin kysyä, että kuinkas moni teistä on onnistunut ulkoistamaan kakkakuopan peittämisen? Ja vielä näin komealle ja vahvalle isukille?

Ei se mitään... en minäkään ole siinä onnistunut. Isukki möyhensi sen sijaan minulle kuopimismaata, kun nuo mamin ihmeelliset rikkaruohoistutukset ovat vallanneet jo koko pihan ja sit se aina marmattaa, kun mukamas kuopsuttelen väärästä paikasta, kuten tälläkin kertaa:

On se kumma, kun ei ilmainen lannoitus kelpaa, vaikka minä yritän kaivaa lannoitteen suoraan puskien juurille asti. Ja varmuuden vuoksi kaivan pari harjoituskuoppaakin, mutta kun ei kelpaa, niin ei kelpaa... Ei minunkaan tarvii sitten kelpuuttaa ekaa kuoppaa!!!! Siitäs sait ja saat vielä peitellä ne harjoituskuopatkin, jotka eivät todellakaan ole ihan pieniä kuoppia, vaan melkein kissankokoisia kuoppia. Häh!


PS. Ja ettei nyt vaan jää kuva, niin minulla on oikeasti myös maailman paras ihmismami!!!! Sitä on vaan niin kiva aina kiusata niin kuin isukkikin tekee. Rakkaudesta se hevonenkin ja miksei pikkukissakin....

Sulka! Lelu, jolla on paras hinta/laatu-suhde!

Jos linnuista jotakin muutakin hyötyä kuin liha on, niin se on sulka! Voi että niitä on kiva saalistaa ja erityisesti möyhentää ja kyniä niin, että joka paikka on täynnä pieniä sulan palasia. Mamikin tykkää siitä tosi kovasti!!! Aloitin aikanaan pikkusulilla, mutta nyt on jo käsittelyssä joutsenten sulkia. Niinhän sitä sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä... Tällä kertaa annan kuvasarjan kertoa puolestani:

Ensin aloitetaan leikki lämmitellen lattialla pötköttäen ja vähän verrytellen:

Pikkuhiljaa noustaan jo istumaan ikään kuin sen merkiksi, että alkais olla kana kynittävänä sen kiusoittelevan sulan suhteen...

Sitten siirrytään tosi toimiin tavoitellen sulkaa pääasiassa kahdella jalalla seisten...





...mutta hyvin usein myös ilmassa loikkien:

Tämä on tosi kivaa jumppaa ja yleensä tämän loppuhuipennuksena on se klo 19.00 hepulihetki.... =)

PS. Annika, olet ihana ja superkiitokset niistä sulista!!! Se mamin tuoma sulkapussi sai minut ihan sekaisin ja nyt minulle riittää leikkiä pitkäksi aikaa! Edelliset kuvat varmasti kertoivat sen, kuinka paljon niistä tykkään. Ja vielä kerran myös saman kokoinen kiitos Janitalle, joka toi mun ekan sulkapussin! Ne on jo melkein kaikki pilkottu...

Leijonaa mä metsästän...

Tainojosnytkuitenkinaloitettaisalustauudestaan...

Sammakkoa mä metsästän, aion saada suuren!!!! Pari viimeistä iltaa on mennyt hurjan jännissä tunnelmissa! Mun juoksunarualueelle eli mun ikiomalle reviirille ja metsästysalueelle on ilmestynyt SAMMAKKO!!! Vähänkö on kova kiire koko ajan ulos ja herkkupaistin perään. Kun tuo mami on niin kamalan hidas sen kameransa kanssa, niin mä näytän itse, minkä kokoinen se on... Eli sammakko on ainakin NÄÄÄÄÄÄÄIN iso:

Mulla on vaan kova huoli, että nuo lukuisat ympärillä pyörivät linnut ehtivät nappaamaan sen ennen mua.... Sillä oikean "kalamiehen" (kuten saaliin suuruuden ilmaisukin sen osoitti) tyyliin, saalista pitää ensin väsyttää kunnolla ja nauttia työn hedelmistä vasta sitten, kun saaliilta on ns. selkäranka katkaistu henkisessä mielessä ja saalis ikään kuin tarjoilee itse itsensä päivälliseksi asettumalla kauniisti selälleen hymy huulilleen.. Ai eikö? Olenko kuulevinani epäuskoista naurua???

Toisaalta, sammakko pelaa erittäin epäreilua peliä ja yritän kovaäänisesti siitä sille myös viestiä. Mun mielesta pitäis noudattaa sitä "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön" -periaatetta, eikä loikkia mun juoksunarualueen ulkopuolelle. Vähemmästäkin kiukustuu ja kyllä se vieterireisi saa tekosiaan vielä katua... njähnjäh. Mutta varmuuden vuoksi pitää kyllä paheksuva katse sammakon perään heittää.

Kun taannoin pääsin kehumaan Ferrarin-punaisia uusia valjaita, niin on niissä kyllä huono puolikin... tähän saakka olen itseni värisillä valjailla maastoutunut saalistusretkillä ihan näkymättömiin, mutta nyt mut näkee kilometrin päähän, eikö totta!?!?!

Mamilla ei oikein ole tilannetajua, milloin pitäis saada vanhat ja hyvät valjaat käyttöön. Ai miksikö vanhat ja hyvät? No ensinnäkin tuon juuri mainitun maastoutumisen kannalta ja ennen kaikkea sen vuoksi, että niistä pääsee helpommin karkaamaan peruutt.... (uups, meinasin paljastaa oman pikku salaisuuteni). Pitäähän mamille ja isukillekin tarjota vähän jännitystä elämään ja jättämällä pelkät valjaat pihalle. Tosin aina kiltisti olen tullut kutsuttaessa, kun alkavat liikaa hätääntyä ja sitä paitsi naapurin kasvimaa ei ole yhtään niin houkutteleva kuin meidän oma kasvimaa. Pelisilmää mullakin on ja en toki tahdo neljän seinän sisälle ehdoin tahdoin. Se voisi meinaan olla vaarana, jos joka kerta karkaisin. Mami oli muuten superhassun näköinen taannoin, kun yöpaita päällä huuteli mun perään tyhjät valjaat kädessä. Hihii. Tosin heti sen jälkeen ilmeistyi nää ferrarivaljaat.... olis ehkä pitänyt jättää virnuilu vähemmälle. Noh, ken leikkiin ryhtyy.... näinhän se on.

Klo 19.00 hepulihetki

Minä en juo teetä englantilaisittain klo 19.00, vaan minä saan hepulin. Liekö sitten seiska-uutisten tunnusmusiikki vai mikä, mutta juuri siihen aikaan tekee mieli riehua ihan kamalasti. Hepulihetki noudattaa yleensä alla kuvattua kaavaa. Tässä kohtaa kaikille mielikuvitus peliin ja kuvitelkaa minut tekemään seuraavasti:

• Huoltojoukot leikkivät mun kanssa, kunnes saan sätkyn ja hyppään paikaltani suoraan ylöspäin ja korkealle.
• Ilmassa vaihdan suuntaa ja jo maahan tullessani on mahanalus täynnä tassuja.
• Samassa aikataulussa minusta tulee myös vieraileva somalikissa eli karvat näyttävät saavan pituutta ja häntä on paksuna kaarena.
• Suuntaan käytävää pitkin olohuoneesta kodinhoitohuoneeseen tuhatta ja sataa ja mikäli käytävällä sattuu olemaan esim. mamin käsilaukku, niin se saa yleensä vähän kyytiä.
• Kodinhoitohuoneessa tehdään 180 asteen käännös vähän niin kuin ilmassa ja sen jälkeen kohti portaita.
• Portaat yläkertaan rymistellään osin sutien ja osin ilmassa edeten niin, että yläkerrassa vauhti on kovimmillaan ja käännös menee yleensä, hmm... vähän epäpuhtaasti joko päin kaappia tai sitten jälleen hurjasti paikallaan sutien (josko joskus mun pienenpieni toive huomioitaisiin ja portaiden yläpäähän käytävälle ilmestyis matto??????? Joulupukille pitänee asiasta kirjoittaa, ettei tarvii liukkaalla lattialla sutien menettää kallisarvoisia sekunteja.)
• Kun käännös on tehty tavalla tai toisella joko kaapin kautta tai ilmaa polkien, niin sitten alkaa hurja kiihdytys yläkerrassa toisesta päästä toiseen ja takaisin kaiteen ja sohvan selustan kautta vauhtia hakien.
• Tässä kiihdytysajossa yleensä saattaa myös Tommin ja Miikan sängynpeitot vähän vaihtaa asentoa tai tyynyt pudota... tai roskis kaatua.. tai valokuva kaatua... tai....
• Kun yläkerta on juostu muutamaan otteeseen edestakaisin, tulen portaat pyörien, kerien ja rymistellen alas (mamin ja isukin kuvaus asiasta) päätyen yleensä päin käytävän kaappia (ne matot?????).
• Kun pahimmat portaiden pölyt on puisteltu pois, taas kodinhoitohuoneen kautta vauhtia hakien käytävällä olevan pitkän pahvilaatikon läpi olohuoneen sohvalle jo kaukaa loikaten (joskus menee huti, mutta onneksi isukki ja mami vain purevat kieltä (outoja kun ovat), eivätkä naura ollenkaan...) ja kulmasohvan selustaa pitkin juosten toiselle seinustalle.
• Tässä vaiheessa on yleensä tilannetarkastelun, aplodien vastaanoton ja varikkokäynnin hetki ja mikäli ulkona ei näy mitään mielenkiintoista tai joku ei satu syömään juuri jotain tosi herkullista (lue jäätelöä), voi kierroksen käynnistää uudestaan tavoitellen parempaa aikaa ja vähempiä seinä/kaappikosketuksia.
• (Varikkokäyntiin kuuluu yleensä turkin suoristus ja kynsien teroitus sekä vähän nestetankkausta, jos tämä jota kuta kiinnosti)
• Toisella kierroksella mukaan tarttuu joskus myös pahaa-aavistamaton hiiri ja se pääsee kunnon vuoristorataan uikuttaen ja sätkien tuoden vähän lisähaastetta radalle. Hiirien tuottajille terveiset, että sitä häntien kiinnitysmekanismia voisi kehittää vähän pitävämmäksi!
• Kuullostaa kivalta, eikö totta? Kannattaa kokeilla!

Mun tekniikka ja varikkokäynnit on sen verran hiottuja, että McLarenin kannattais ottaa ennemmin minuun yhteyttä kuin kepulikonstein hankkia tietoja kilpailijalta. Mä voisin neuvoa huomattavasti halvemmalla.... Toisaalta, voisin tehdä sitä vähän pilke silmäkulmassa, koska onhan Kimi kuitenkin mun suosikki varsinkin nyt, kun mulla on Ferrarin väriset uudet valjaatkin!

(toim. huom. yläkerran kiihdytysajot kuullostaa siltä, että siellä laukkaisi 50 kiloisia koiria ja vielä useampi kuin yksi kappale... ei uskoisi siitä jyminästä ja töminästä, että kyseessä on kuitenkin vain yksi reilu kaksikiloinen aby..)

Minulla on ikävä Paronia..

...rakas veljeni Paroni, sisaruksistani se kaikista rakkain, oli meillä käymässä silloin pienempänä ja oli ihan yökylässäkin ja monta yötä kerrallaan. Ne kerrat olivat niitä ihanimpia lapsuusmuistojani. Ja jottei Pilvi tai Pontus pahastu, niin tekin olette superrakkaita (vaikka Pilvin kanssa vähän ärhenneeltiinkin taannoin näyttelyssä... mutta se oli vaan pitkän tauon jälkeistä jännitystä), mutta Paronin kanssa minulla oli mahdollisuus leikkiä vielä senkin jälkeen, kun muutin uuteen kotiin.

Paroni kuitenkin muutti vuodenvaihteessa Mikkeliin ja nyt on tapaamiset jääneet vähiin. Helmikuussa vietimme yhden yön ns. saman katon alla, mutta jostain syystä Paronia kiinnosti silloin vain minun peppuni ja eihän siitä ollut leikkikaveriksi ollenkaan! Sitä paitsi Paronin kiinnostus oli niin rajua, että hänet suljettiin erilliseen huoneeseen. Ihan en silloin ymmärtänyt, mikä Paronille oli tullut, koska itse olin vielä hmm. miten sen sanoisi... lapsenmielisemmässä tilassa =). Nyt olen kuitenkin kuullut, että Paronilta olisi kiinnostus peppuihin lähtenyt taannoisen lääkärikäynnin jälkeen, joten josko vielä joskus... Ohessa käyn pienen kuvasarjan avulla läpi, mitä kaikkea touhusimme yhdessä.

Veljeni oli minun roolimallini ja mitä Paroni edellä, sitä Viivi perässä... paitana ja peppuna kuljimme kaikkialle. Silloin antoi sekä sopu sijaa, mutta ehkä meidän kokokin oli silloin vähintäänkin sopivampi samanaikaiseen ikkunalaudalla istuskeluun ja ulos tsuumailuun.

Ulkoilusta tosin Paroni ei innostunut ja ne hetket olivat sitten sitä kuulua laatuaikaa mamin ja isukin kanssa. Johan ne nyt olis muuten tulleet ihan kamalan mustasukkaisiksi, jos eivät olisi edes hetken ajan saaneet minun 100 %:sta huomioitani. Opin Paronin käynneillä monta kivaa juttua, joihin en ollut vielä tutustunut kotona.. kuten sen, miten kaktusten päät kannattaa lyhentää, niin eivät pistele, kun ohi juoksee.

Pääasiassa kuitenkin leikimme hippaa tai riehuimme muuten vaan noudattaen alla olevaa kaavaa:

Krr, Paroni, olet hippa!

Hähää, huti meni..

Hei, eipäs karata vielä minnekään...

...sillä täältä pesee ja linkoaa!

Mutta lopulta selätyshän siitä tuli...

Leikin jälkeen Paroni yleensä AINA valtasi minun korini.

Ja tietenkään mamikaan ei ole silloin paikalla, kun sitä eniten huutelen!

Joten ei auttanut kuin vähän työntää Paronia kauemmaksi ja mennä viereen.

Kahtena ensimmäisenä yönä minä nukuin muuten isukin jalkopäässä niin, että varmistin kuitenkin sängyn omaksi valtakunnakseni. Mutta sitten totesin, että kyllähän Paroninkin pitää päästä kokeilemaan minun sänkyni. Vähän Paroni aamusta ihmetteli, miksi poljen paikallani mamin päällä, mutta pikku hiljaa hänkin sai ideasta kiinni ja kokeili polkemista. Kyllä oli mamilla hyvä olla, kun kahdeksan tassua leipoi!!!

Niin, ja olenhan minäkin ollut Paronin luona viettämässä ensimmäisen jouluni, kun mami ja isukki katosi kahdeksi viikoksi ja tulivat ihan oudon värisinä takaisin. Siltä kerralta on ikuistettu kuva, joka mielestäni kertoo paljon siitä, kuinka läheisiä olimme Paronin kanssa! Pylly vasten pyllyä pum-pum...

Paronille hurjasti lämpimiä terveisiä ja kehräyksiä!