No johan pomppas taas...

Mä olen ollut pari päivää ihan pöyristynyt. Mielestäni teimme Säteen kanssa viime viikolla selväksi sen, että tykkäämme olla kotona. Ja lisäksi olen pitänyt mamia suhteellisen luotettavana tyyppinä. Mitä vielä, sehän on kiero kuin korkkiruuvi. Nähkääs, minut pestiin viime viikolla ja sitä perusteltiin sillä kuulemma ei niin kovin puhdistavalla savikylvyllä. Marmatin vastalauseeni, mutta tyydyin kohtalooni. Lisäksi mami esitteli mukamas Säteelle näyttelyverhoja, jotta tietää sitten joskus tulevaisuudessa, mitä ne ovat. Ja mun hälytyskellot eivät oikeastaan pahemmin soineet edes silloinkaan, kun kuljetuskoppa otettiin perjantai-iltana esille. Katsoin vaan, että aha, se on Säteen koppa. Hyvä juttu, menköön natiainen vähäksi aikaa retkelle, niin saan olla rauhassa. Totta kai vähän katselin sillä silmällä, että ei kai mua vaan myös oteta mukaan... Ja mitä vielä, kissan viikset ja katin kontit! Mut nakattiin koppaan ja kopan ovi kiinni ja ei kun autoon! Mä olin ihan pöyristynyt saamastani kohtelusta. Lisäksi Säde jäi "tyytyväisenä" katselemaan kotiin. Ja vaikka mukaan lähtikin sekä reppu että tuoli (+mami), niin ihan en silloinkaan vielä arvannut tulevaa, koska näyttelykeikoille on pitänyt yleensä lähteä aamuisin kesken unien ja nyt liikkeellelähtö tapahtui illalla.

Vähän mä oli ihmeissäni tulemasta. Ja viimeistään silloin, kun Ritva-täti ilmestyi sinne ihmeelliseen odotushalliin, niin aloin aavistella, että nyt en tykkää tästä. Mut roudattiin sellaiseen hassuun keinuvaan kulkuneuvoon, laivaksi ne sitä kutsuivat. Se matka sinällään oli ihan mukava, keinutti niin mukavasti, että otin pienet unet siinä. Parin tunnin päästä olikin sitten edessä sellainen pieni uusi huone. Se oli nopeasti omittu, parit hännännostot ja silleen... Eipä siinä mitään. Sitten sen yön jälkeen koko karmeus paljastui. NÄYTTELY!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Sitä eläinlääkärin kopelointia piti odotella iso tovi ja siinä jonossa oli niin huonosti käyttäytyviä ja mekkaloivia oman maani karvakansalaisia, että päätin kyllä ainakin minä näyttää esimerkkiä ja yrittää edes parantaa Suomi-kuvaa. Kyllä vähän hävetti olla suomalainen... (samaa muuten sanoivat Ritva-täti ja mami, mutta jotenkin tuntuu, että he eivät kuitenkaan verranneet itseään kissoihin eikä näihin näyttelypaikan tapahtumiin, hotellista jotain höpisivät). Tavoistani poiketen olin siis ihan hiljaa niin jonossa kuin siellä näyttelyhäkissäkin. Olinhan mä siellä Tallinna-nimisessä paikassa kuulemma hakemassa kansainvälisen kaunottaren -titteliin omaavaa sertiä. Ja jos kysytään, oliko minulla kivaa, niin totta kai nyökyttelen oikein antaumuksella tässä ihanuuden puolesta, ainahan tykkään kaikesta, mitä mami keksi...
Mun roudattiin näyttelypöydälle yllättäen vasta iltapäivästä. Siellä piti vähän osoittaa aby-luonnetta ja isoa egoa eli vähän pörhistelin. Eniten mua kuitenkin kiinnosti se tuomaritädin vieressä ollut häkki, se näytti vaan jotenkin tosi mielenkiintoiselta ja mulla oli kova hinku sinne. Itse asiassa niin kova, että mami sai kuulemma tehdä oikeasti töitä, että sai mut pysymään paikallaan. Tuomaritäti kehui minua paljon, mutta löysi kyllä vähän parannettavaakin, mm. mun häntäni on kuulemma vähän lyhyt!?!? Eli Säteelle tuli hommia, roikkukoon vaan vielä siellä hännässä, jos se vaikka siitä vähän pitenisi. Kaikkinensa siis musta tykättiin riittävästi ja kuulemma se mamin tavoite eli kv-serti saatiin. Joten hyvät ystävät, muistakaa puhutella minua nyt entistä arvokkaammin, olenhan kansainvälinen herkkusieni eli International Champion eli tuttavallisesti IC Redcheetah's Pouta. Tottelen kyllä edelleen myös sitä Viivi nimeä... Tässä vielä todiste. Olin niin kovasti tyytyväinen mamin ja Ritva-tätin kehuihin, että loppupäivän olin tosi kiltisti näyttelypaikalla. Lähinnähän se kauniinaolo tuppaa väsyttämään, kuten on ennenkin tullut todettua.
No, jottei todellisuus ihan hämärry ja ettei teille jää se mielikuva, että jotenkin viihdyin tuolla reissulla, niin tulomatkalla muistin hyvin tasaiseen tahtiin mainita, mitä mieltä olin siitä, että jouduin taas kotoa pois. Edes se tasaisesti keinuva laivamatka ei tuonut helpotusta tähän. Sitten kun näin sen natiaisen omahyväisen ilmeen kotona (oli kuulemma saanut erityishuomiota osakseen), niin sitten se kiukku todella kuohahti. Mökötin koko la-su välisen yön ja sunnuntaina kävin ilmaisemassa myös vähän kosteasti mielipiteeni tuonne eteisen kaappiin. Sain toruja... mutta eihän noi mulle vihaisia voineet olla, olenhan nyt ihan oikeastikin kansainvälisesti kaunis kissa! Ja kyllä, mua vähän hävettää tuo eilisen aamun mielenilmaus, sain kuitenkin niin paljon myös isukilta kehuja ja vielä katkarapujakin palkinnoksi.