Oma tupa - oma lupa

Se kauan kaivattu ja toivottu oma tupa ilmestyi isukin ja mamin loman aikana - viimeinkin!!! Onneksi pieni painostus toimi ja kiitos Chili & co tehokkuudesta, tuli pientä painetta meillekin. Vähän me Säteen kanssa ensin ihmeteltiin, että mitä ihmettä se isukki tuolla pihan perällä lautoja ja parruja sahailee ja mitä se mami oikein maalia roiskii sinne tänne. Pääsimme mukaankin välillä, mutta kuulemma olimme liian kärkkäitä kommentoimaan ja jouduimmekin takaisin sisälle. No, jos ei apu kelpaa..

Parin päivän ähellyksen ja aherruksen jälkeen saimme viimeinkin nähdä sen! Vähänkö me oltiin ylpeitä, meillä on ihan oma tupa, jossa on oma lupa, ei ole muilla mitään asiaa sinne (paitsi herkullisilla öttiäisillä). Siinähän se inha fasaani ja haukkakin ihmettelevät, kun me näytämme niille vaan pitkää kieltä ja ärsytämme niitä tahallamme. Ensikuvissa on vielä tosiaankin kirjaimellisesti ensitunnelmat, meille on tulossa vielä aurinkosuojat, jonne voimme kaikista suorimmassa auringonpaisteessa mennä viilentymään. Mutta oikeasti, onpa ihanaa olla ilman hihnaa, joka koko ajan jäävät kiinni johonkin ruohotuppoon ja lisäksi kun vielä pääsemme aikas korkealle ihmettelemään pellon ja pihan menoa. Kuulemma kauneuspisteitä ei saa antaa, mutta meidän mielestä häkki on ihan täydellinen jo nyt! Bonuspisteet isukille ja mamille tulee siitä, että tuo meidän lempparikukkapuska jäi meidän haltuumme. Siellä varsien seassa on ihan ylivetoa vaania perhosia ja muita maukkaita herkkupaloja. Mä muuten kävin heti ekalla kerralla testaamassa jo, miltä apinana olo tuntuu ja roikuin katossa tassuilla ja kurkin maailmaan väärin päin. No, ihan jees kokemus, mutta mieluummin kuitenkin näin ihan oikein päin ja vaikka kahdella jalalla seisten. Mami kommentoi tästä vikasta kuvasta, että omistajan elkeet nähtävissä heti ensi sekunneista lähtien. Tietenkin, omistajahan minä olenkin!

Mitä kuuluu puolivuotiaille siskotytöille?

Noiden lomat ovat tältä erää ohi ja paluu arkeen on siis alkanut myös meidän osalta. Se tarkoittaa sitä, että aamulla meidän unia häiritään erittäin pahasti ja pitäis muka ruuankin maistua kukonlaulun aikaan. No, sopiihan sitä yrittää. Arki perinteisesti alkaa aina vähän tahmeasti, joten keskitymme menneisyyteen. Lomalla tapahtuikin niin paljon kaikkea, että siitä riittää tarinaa moneksi jutuksi. Kohokohtia olivat meidän ulkoiluhäkin valmistuminen ja erityisesti Risu-tiimin luona vierailu, johon jo viittasimmekin. Siellä tapahtui mm. seuraavia asioita "teemoittain", joista kerromme myöhemmin lisää: Säde the veden valloittaja, Säde the viidakon kaataja, Viivi the kasvissyöjä, Viivi the auringonlaskun ihailija sekä Viivi the poseeraaja. Puhumattakaan siitä hurjasta pedosta. Mutta aloitetaan kuulumisten kertominen kuitenkin niillä kaikista rakkaimmilla eli Siirillä ja Saagalla.

Isukki ja mami kävivät tosiaankin moikkamaassa puolivuotiaita kotoa poismuuttaneita lapsukaisiani eli Siiriä ja Saagaa. Ajatella, kyllä se aika menee. Niin, ja toi kotona tallusteleva natiainen muuten sitten otti ja meni ohi minun painossa. Tosi natiainen, eikö totta? Mutta siis, Siiri ja Saaga olivat kovasti kasvaneet ja voimistuneet. Myös he ovat päässeet kunnolla ulkoilun makuun ja yllättäen... ovat ihastuneet siihen touhuun!! Kumma juttu... =) Mutta tässä siis muutamat lähikuvat meidän kahdesta kaunottaresta.

Saaga lähetti myös meille terveisiä kameralaukun välityksellä. Mamille Saaga oli myös käynyt kuiskuttelemassa kaikkea kivaa korvaan, mutta mami ei suostunut minulle kertomaan Saagan salaisuuksia.

Laatikkoleikkejä

Näistä laatikkoleikeistä on varmasti ollut juttua ennenkin, mutta ei kait tuo haittaa, ne vaan on niin kivoja leikkejä, erityisesti sateisina päivinä! Näissä leikessä ns. vanhakin jo nuortuu...
No ok, aina ei ehkä näytä siltä, että olis kamalan kivaa, mutta pakkoko on ottaa sarjatulituksena noita kuvia, joskus vaan sattuu näyttämään vähän vihaiselta. Niin, jos meillä ei olisi korvia, niin näyttäisimme tältä. Kaikkeen ehkä tottuis, tai sitten ei... Laatikon syövereissä on hyvä harjoitella rauhassa myös nenukosketusta kielellä. Pahus vaan, että jäin vähän niin kuin rysän päältä kiinni. Onneksi tuo tenava osaa edes ajoittain käyttäytyä ja odottaa kiltisti vuoroaan, kuten tässäkin. Vähän se kyllä meinas tuskastua tuohon makoiluun ja odotteluun. Mutta lopulta se odotus kuitenkin palkitaan. Vähänkö on polleaa tyttöä, kun poseeraa tuossa laatikossa kuin mikäkin maailman omistaja!

Kesä ja kukkaset

Kun tuo aurinko ja kesä edes hetkittäin yrittävät muistaa myös meitä, niin sen kunniaksi meidän kesäpäivän silmäniloja: Säde ja kukkaset! Minusta tietenkään puhumattakaan, mutta annetaan tällä kertaa pelkästään tuon tenavan loistaa kilpaa kukkasten kanssa. Toivotamme myös kaikille lukijoille oikein ihania kesäpäiviä. Me lomaillaan nyt ihan oikeasti ja koneen avaaminen on vähän niin kuin kiellettyä. Loman jälkeen onkin paljon kerrottavaa, mm. Risu-tiimin ihanalla mökillä vietetyistä hetkistä ja siellä tavatuista hurjista pedoista. Puhumattakaan siitä, että meillä on nyt ihan mielettömän hieno ulkoiluhäkki!!!!! Vähänkö me ollaan ylpeitä siitä, mutta siitä tosiaan sitten loman jälkeen. Kaikki kissakamut palvelijoineen, nauttikaamme kesästä!

Kissahotelli

Meidän kissahotellissa on tarjolla monenlaisia majapaikkoja unihetkia varten. Esittelen niistä tässä nyt kolme. Ensimmäisenä tällainen kommuunityyppinen koloratkaisu, jossa pienellä vaivalla saa muokattua itselleen varsin kropan mukaisen petipaikan. Tämä muokattavuus on se hyvä puoli, samoin kuin lämmönsäätelymahdollisuus (kuinka syvälle kuoppaan, joko kokonaan piiloon tai sitten ihan vaan ns. ulkosalla). Huonona puolena ehdottomasti se, että joskus täältä ihan ohimennen saa vauhdikkaan siirron lattialle, kun JOKU liikkuu sängyssä ja lisäksi huonona puolena on se, että ei ole sitä kuuluisaa yksityisyyttä aina tarjolla. Yksi mahdollisuus on myös vihjaista noille palvelijoille, että hei, et viittis vähän siirtyä, jotta muutkin mahtuvat sohvalle. Tässä on ihanaa se lämpö, mikä noista lähtee, mutta on se kumma, kun niiden pitää ihan vähän väliä vaihtaa asentoa!!! Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä. Tämä on ehkä se luksusversio kuitenkin näistä. Yläkerran sohvalle, viltti päälle, sohvan ja mamin/isukin väliin, pää mamin/isukin jalalle. Oih... kylläpäs alkoikin ramaista. Tässä on vielä se bonuspuoli, että täällä hyvällä onnella voi saada pientä huikopalaakin yleensä varsin herkullisen maistiaisen muodossa. Esim. tuossa ekassa kommuuniratkaisussa sitä ei ole koskaan tapahtunut.

Ruohikkokissa

Kehuin tuossa edellisessä mummolan ruohoa maistuvammaksi kuin kotipellon ruoho. Näin se on, mutta kun ei sitä mummolan ruohoa aina ole tarjolla, niin täytyy tyytyä siihen, mitä on saatavilla eli kotipeltoon. Onhan sekin tietty kuulemma ihan luksusta, että päästään ruohikkoon riehumaan ja piilosia leikkimään ja sitä mehukkainta heinää hakemaan. Jaks, kun sattui karvas heinä. Tää pisti puistelemaan päätä ihan niin kuin tänä aamuna kaksi raksua, jotka päättivät asettautua vierekkäin yläkulmahampaiden väliin. Kovasti pistivät vastaan, mutta onneksi mami tuli hätiin ja raksut saivat kokea karmean koston ja ovat jo hyvää matkaa menossa pitkälle pimeisiin onkaloihin... Kun tämä nyt meni tähän ruokapuolelle (hyvin vähän..), niin kerrottakoon Säteen uusin lempijuoma: tiivistemehusta tehty appelsiinimehu. Kyllä, näin on... Mä kierrän sen litkun kyllä todella kaukaa!

Mummolassa aina niin mukavaa

Meidän ihmismummola on tosiaan aika kaukana, kuulemma kierojen ihmisten maassa eli Savossa. Emme siis kovin usein pääse sinne, mutta silloin kun pääsemme, niin otamme kaiken ilon irti. Säteellä oli nyt ensimmäinen kerta siellä ja kyllä varmasti Sädekin oli sitä mieltä, että lopputulos vei voiton pitkän matkan aiheuttamasta mekastuksesta ja kyllästymisestä autossa oloon. Säde pistikin siellä ns. hippulat vinkuen paikkoja uusiksi ja tutustui mm. leivinuuniin niin päältä kuin altakin. Mummo oli ihan ihmeissään, miten se ehtiikin joka paikkaan. Pappa tykkäsi kovasti Säteestä, näkihän sen silmistä jo, kuinka lempeästi katseli pientä tuulispäätä. Tosin välillä Säde touhusi niin paljon, että uni tuli sitten ihan kesken kaiken, ei siinä paljoa ehditty rauhaisaa paikkaa ja kerämäistä uniasentoa ottaa, sohva kelpasi hyvin ja vaikka jalka pystyssäkin. Mummolassa on myös sellainen tosi kiva lasikuisti, joka on niin ihanan lämmin! Siellä oli myös aika paljon saalistettavaa ja Säde hyppikin ikkunat täyteen tassunjälkiä siinä ohimennen. Pitihän mummolle muistoja jättää, eikö totta! Ulkona Säteen mielestä kaikista parasta olivat muurahaiset. Niitä se tenava söikin!!! Välillä ne vissiinkin pistivät vähän vastaan, kun tenava puisteli päätään ja kakosteli, mutta jatkoi taas seuraavan muurahaisen metsästystä ja pian jo kuului mussuttelu. Yksi muurahainen yritti karkuun grillinreunalle, mutta turha luulo, meidän neiti nopsajalka mussutti tämänkin pian suuhunsa. Mutta kyllä se Sädekin malttoi rauhoittua sen verran, että ehti kuunnella upeita maaseudun luonnon tarjoamia ääniä sekä muita vaanimiskohteita... perhosia, tipusia, itikoita, kärpäsiä jne jne. Puhumattakaan paljon paremman makuisesta heinästä verrattuna kotipellon antimiin. Mitäs minä sitten tein? NAUTIN!!!! Oikeasti, mummolan metsä on niin kiinnostava, että sieltä ei meinaisi millään malttaa lähteä pois. Siellä vaan aina tapahtuu niin paljon ja kaikkea kivaa.
Kävin myös sulostuttamassa mummon kukkalaatikkoa omalla viehkeydelläni. Se kivi on muuten loistava, kun haluaa päästä irtokarvoista eroon lopullisesti. Tosin välillä se kivestä nauttiminen meni niin pitkälle, että pudota mätkähtin alas. No, se kävi vähän vaan ylpeydelle ja tosi vähän sillekin, koska juurikaan kukaan vieras ei sitä nähnyt. Mamista ja isukista ei onneksi tarvitse tältä osin välittää. Aikas hyvä päivälepopaikka, eikö totta?
Mummola kesäkuu 2008 -kansiosta löytyy lisää sekä kuisti- että ulkoilukuvia mummolasta.