tiistai 29. heinäkuuta 2008

Mitä kuuluu puolivuotiaille siskotytöille?

Noiden lomat ovat tältä erää ohi ja paluu arkeen on siis alkanut myös meidän osalta. Se tarkoittaa sitä, että aamulla meidän unia häiritään erittäin pahasti ja pitäis muka ruuankin maistua kukonlaulun aikaan. No, sopiihan sitä yrittää. Arki perinteisesti alkaa aina vähän tahmeasti, joten keskitymme menneisyyteen. Lomalla tapahtuikin niin paljon kaikkea, että siitä riittää tarinaa moneksi jutuksi. Kohokohtia olivat meidän ulkoiluhäkin valmistuminen ja erityisesti Risu-tiimin luona vierailu, johon jo viittasimmekin. Siellä tapahtui mm. seuraavia asioita "teemoittain", joista kerromme myöhemmin lisää: Säde the veden valloittaja, Säde the viidakon kaataja, Viivi the kasvissyöjä, Viivi the auringonlaskun ihailija sekä Viivi the poseeraaja. Puhumattakaan siitä hurjasta pedosta. Mutta aloitetaan kuulumisten kertominen kuitenkin niillä kaikista rakkaimmilla eli Siirillä ja Saagalla.

Isukki ja mami kävivät tosiaankin moikkamaassa puolivuotiaita kotoa poismuuttaneita lapsukaisiani eli Siiriä ja Saagaa. Ajatella, kyllä se aika menee. Niin, ja toi kotona tallusteleva natiainen muuten sitten otti ja meni ohi minun painossa. Tosi natiainen, eikö totta? Mutta siis, Siiri ja Saaga olivat kovasti kasvaneet ja voimistuneet. Myös he ovat päässeet kunnolla ulkoilun makuun ja yllättäen... ovat ihastuneet siihen touhuun!! Kumma juttu... =) Mutta tässä siis muutamat lähikuvat meidän kahdesta kaunottaresta.

Saaga lähetti myös meille terveisiä kameralaukun välityksellä. Mamille Saaga oli myös käynyt kuiskuttelemassa kaikkea kivaa korvaan, mutta mami ei suostunut minulle kertomaan Saagan salaisuuksia.

Ei kommentteja: