keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kaapo the karhunpoikanen

Aloitetaanpa mamin kyläilyputken purkaminen aikajärjestyksessä. Mami suuntasi siis lauantaina yhdessä Ritva-tädin kanssa kohti Turkua moikkaamaan ensin sekä Columboa että Marplea sekä tietty Marplen pientä söpöläistä eli Kaapoa, joka erehdyttävästi muistuttaa pientä karhunpoikasta eli onko Kasper-isukki vaihtunut matkalla??? No tuskinpa. Kaapo-poika olikin juuri sopivasti täyttänyt yhden kuukauden maagisen iän ja oli niin isoa poikaa ettei mitään rajaa. Oli jo kuulemma uhitellut Columbo-enollekin takatassuilla seisten. No, Columbo oli hieman tassulla koskettanut ja niin oli uhoajaipana kanveesissa.Mutta aloitetaan kuvakavalkadin purkaminen järjestyksessä.

Ensimmäisenä itseoikeutetusti ylpeä Columbo-eno, joka olikin varsinainen kiiltokuvapoika ja selvästi malliainesta, ainakin mitä tulee näihin jatkuviin poseerauksiin kameran edessä. Ja Marple-emon asennosta ei voine erehtyä eli Ritva-tädin mukanaan tuomat Kasper-sulhon tuoksut saivat aikaan Marplessa sellaisen kurnutuksen, että eipä paremmasta väliä. Ja kuten huomaatte, eno on todellakin ottanut hienosti oman roolinsa ja hoivaa itseään kymmenen kertaa pienempää pikkuista hyvin hellästi. Tosin tuskin varmasti malttaa odottaa, että saa Kaaposta kunnon painikaverin. Ja sitten keskitytään Kaapoon. Kaapo oli varsin utelias ja reipas, eikä turhia kainostellut vieraiden suhteen. Sohvanvaltauskin oli jo suoritettu eli enää on maailma edessä valloitettavana. Eikös se järjestys näin mene eli ensin on se sohva ja sitten kaikki muut samalla viivalla??? Ja ihan on ehtä abypentu, joka tykkää heti pienestä pitäen vähän ottaa painimatseja emon kanssa. Juu, myös saalistusvietti on enemmän kuin kohdillaan. Ja vaikka tämä nyt näyttää tässä kaikkea muuta kuin hellyydeltä, niin sovitaan niin, että myös se hellä puoli löytyy jo näin varhain Kaaposta! Tietty myös poseerauspuoli, kait se nyt enostansa jo opin on imenyt ja muistaa, että hurmuri pääsee tässä maailmassa pitkälle. Eikä tietty sovi unohtaa sopivan viatonta ilmettä - minäkö muka pahanteossa? En ikinä, ei kai kukaan voisi sellaista tällaisestä söpöläisestä koskaan edes uskoa? Lisää Kaapon & co kuvia löytyy täältä! Ensi kerralla onkin sitten vuorossa Inka-vintiö.

4 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Onpa hurmuri! Krrrr!

L-L kirjoitti...

Ihana pikkujätkä <3

Mamma N kirjoitti...

Voihan vauvakuume sentään! Voiko mitään noin suloista ollakaan????

Heidi kirjoitti...

Voi herranjestas! <3