keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Ikkunaprinsessa ja tolppa-abina

Täällä ollaan taasen. Noi palvelijatkin tulivat kotiin sieltä jostain ja paluu arkeen on alkanut. Meillä oli tosi ihana hoitopaikka ja siellä todellakin osattiin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. He nimittäin vuorottelivat sopivasti niin, että sinne t:llä alkavaan paikkaan lähti kerrallaan aina vain yksi ja toinen oli aina meidän seurana. Loistavaa palvelua! Kovasti terkkuja hoitopaikalle!!!! Kun toi meidänkin palvelusväki joskus tuon palvelutason tajuaisivat... No, kotiin oli kuitenkin kiva tulla, tosin vähän piti muistuttaa siitä, että kotona oikeasti pitäisi pysyäkin. Teimme yhteistyössä Säteen kanssa sellaisen pikku yllärin toissa yönä, joka ensin alkoi pissauksella kukkaruukkuun ja sitten jatkui sillä, että tämän samaisen kukkaruukun kaikki neljä pientä kukkaa ja mullat kuopsutettiin pissoineen päivineen pöydälle. Ehkä noi vähän aikaa muistavat..

Eilen käytiin sitten tutustumassa, miten paljon viikossa oli meidän piha muuttunut. Mä löysin ekan voikukkatupsun ja kyllä, siellä kieriminen tuntui vähintäänkin yhtä ihanalle kuin viimekin kesänä. Seuraavaksi olikin vuorossa kaikkinaisten irtokarvojen irroitus savikylvyssä. Tätä suosittelen kaikille, se näyttää vähän kovalta, mutta aah, sitä tunnetta. Ja voikukkapeltosavikylvyn lopputulos onkin sitten nähtävissä tässä, eikö tullutkin puhdasta? Tämän kylvyn jälkeen isukki ja mami nauroivat mulle ja sanoivat, että näyttelyssä mä kuuluisin nyt sellaiseen kotimaiseen metsäkissa -rotuun. Ihme höpinöitä niillä.

Myös Säde pääsi ulkoilemaan. Tyttösellä oli aluksi ihan hirveät menohalut ja ei oikein meinannut valjaiden pitäjä perässä pysyä, kun piti koko ajan niin kovin vetää. Mutta pitkäpinnaisuus ei ole vielä niitä Sädettä kuvaavia termejä ja pian hän kyllästyi siihen, ettei päässyt sinne minne halusi ja näin ollen hän päätti haluta sisälle. Sieltä se tenava sitten tsuumaili ulos kuin mikäkin ikkunaprinsessa konsanaan.
Ja mitä tulee tuohon otsikon tolppa-abina osioon, niin täältä pesee ja linkoaa tolppa-abinoita.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sentään, kyllä te molemmat olette niin tyrmääviä neitokaisia että. Ei se omena ole kauas puusta pudoonut. Tassutuksia prinsessoille!

Anonyymi kirjoitti...

Ai, mie en ookkaaa tota hoksannu, siis tota savikylpyhommaa. Täytyy varmaan testata! Tulin taas äsken ulkoo ja täytyy kyl sannoo, et oli hirmu hauskaa! Löysin kaikkee mielenkiintoista ja varsinkin haistoin kaikkee mielenkiintoista ;)

Anonyymi kirjoitti...

Upea tolppa-abinakuva Viivistä!