Mitä muuta mummolassa?

Niin, jos mummolassa käydessämme mami hössötti noista kahdesta pikkuipanasta, niin mitäs me teimme. Sää siellä oli ihan sitä samaa rataa kuin täälläkin viimeisen kuukauden ajan vettä - vettä - vettä, joten tyydyimme sisätiloihin. Ja mikäs oli tyytyessä. Minähän olen perinteisestikin ollut vähän niin kuin miesten perään ja pappahan on mulle ihan supertärkeä. Me papan kanssa istutaan aina vierekkäin papan lempituolissa ja pappa yleensä lueskelee tai katsoo telkkua ja aika nopeasti se papan käsi valuu sieltä käsinojalta minun selkääni lämmittämään, mukamas vahingossa. Mä puolestani käyn pesemässä säännöllisesti papan hiukset ja huolehdin myös nenänpään puhtaudesta. Huomaattehan myös tämän tarkan katseeni, minä kyllä vartioin, että pappa saa viettää tuolissaan oikein rauhallisia hetkiä muiden häiritsemättä. Jos papalle tulee pakottava tarve lähteä välillä tuolista pois, niin yleensä valtaan koko tuolin itselleni. Tällä kertaa laskin kuitenkin Säteenkin testaamaan, miten kiva tuoli tämä onkaan. Eipä ollut tuoliin sen jälkeen muilla mitään asioita, paitsi tietenkin papalla. Tosin vähän tylsäksi se pelkkä vahtaaminen kävi ja kun on tylsää, tulee myös uni helposti. Mummolassa on myös tosi kiva uuni. Kun meillä kotona voi lähinnä lämmitellä takan edessä, niin mummolan uunissa on ihan meitä varten tehty uuninalunen, joka on ihan loistava. Tosin mami kyllä jotain vihjailee, että juurikohan se on ihan meitä varten tehty, mutta miksikäs muuten mummo olis tyhjentänyt sieltä alta puita pois, jos sitä ei olis meille varattu? Välillä siellä alla on kyllä niin kuuma, että pitää käydä jäähyllä vähän kauempana. Niin, mitä tulee tuohon, että tykkään olla papan vieressä ja jottei mummo jäisi varjoon, niin … mummoillahan on perinteisesti aina keinot takataskussa, millä pienten ja vähän isompienkin lastenlasten sydämet sulatetaan omalle puolelle: joidenkin kohdalla tehoaa uunituore pulla ja joidenkin kohdalla ihan ehtä voinokare. Ei kerrota sitten mamille, mutta mummo laittoi meidän ruoka-annokseen ihan kunnon nokareen voita ja kyllä maistui ruoka! Mami oli ihan ihmeissään, minne se kaikki ruoka oli lautasilta kadonnut ja vielä niin nopeasti. Me vain tyytyväisiä hyristelimme suupieliä nuollessamme ja iskimme mummolle silmää. Toi mami kun on niin kamalan tarkka, ettei me saatas mitään mukamas epäterveellistä ja meille ei-sopivaa. Pitäis kuunnella vanhempaa ja viisaampaa!

ISO kiitos kaikille, jotka kävitte kommentoimassa edellisessä viestissä Elisabethistä. Hän on valitettavasti edelleen ilman kotia. Mami tarjosi häntä myös paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle täällä pk-seudulla, mutta eivät ota vastaan, koska on tilanpuute. Tosi surullista. Jos kuulette, että joku etsisi itselleen omaa kissaa, niin kertokaa ihmeessä Elisabethistä.