Että näin pääsi käymään

Muuta ei voi sanoa, kuin että näin pääsi käymään ja minultahan ei tietenkään mitään kysytty. Onnea vaan kaikki kanssasisaret, nyt teillä on niin paljon helpompaa siellä kollimarkkinoilla, kun mua ei sinne enää kelpuuteta. Vähänhän se niin on, että toisen menetys (=minun) on yleensä jonkun muun voitto (=teidän).

Arvannette siis, että mun ennakkoaavistukset jostain ei niin kivasta jutusta kävivät toteen ja minulta vietiin naiseus pois - nipsnaps vaan. Sen teki Anu Saikku-Bäckström, joka on kyllä eläinlääkärina ihan ylivetotäti. Lähetti myös kovasti Pilvi-siskolleni & co terveisiä ja hyvää vointia. Nyt olen sitten ihan virallisesti sairaslomalla ja odotan sen mukaista palvelua kotijoukoilta. Vaikka palvelutaso onkin ihan kohtuullista ainakin ajoittain, niin tuon ufon reunuksen voisin kyllä mieluusti luovuttaa vaikka nyt ensi alkuun Säteelle, sen verran ilkikurisia katseita tenava on käynyt luomassa muhun päin. Kovasti noi ovat yrittäneet lohduttaa, että tämä on hyvä juttu ja pääsen jatkossa paljon helpommalla, kun ei tartte kollien perään huudella tai sitten syödä niitä pillereitä. Katsotaan nyt.

Kerrataan vähän tapahtumia. Tää eka kuva on sarjassamme niitä, joita ei tarviis kyllä julkistaa, mutta minkäs teet itsepäiselle sihteerille. On muuten varsin veikeä tunne, kun piikin piston jälkeen katse kirjaimellisesti pysähtyy, ajatus katkeaa ja pää putoaa - suoraan oksukippoon... Onneksi mami oli noudattanut ohjeita ja piti mua nälässä 12 tuntia etukäteen, niin oksukippokin pysyi tyhjänä. Mami sai siis anteeksi sen, että ei ymmärtänyt mun hienovaraisia vihjailuja siitä, että olis vähän nälkä. Seuraava tarkempi muistikuva onkin sitten siitä, kun Säde katsoo mua lievästi pöllähtäneen näköisenä kuljetuskopan oven toiselta puolelta.

Muutin perjantai-iltana sitten mamin kanssa yläkertaan omaan huoneeseen nukkumaan ja ensi alkuun mami ikuisti minut vielä hieman tokkurassa, mutta tällä kertaa kuitenkin ilman koppaa. Näitäkään kuvia en välttämättä jälkipolville arkistoisi, onneksi ovat sentään noita suttuisia versioita. Sen verran alkoi nukutuslääkkeen vaikutus kadota, että sain vähän sisua takaisin ja päätin, että jos kerta multa vietiin naiseus, niin mamilta viedään ainakin yhdet yöunet. Ja kun minä jotain päätän, se myös tapahtuu... Mä pidin mamin hereillä ihan koko yön milloin suunnatonta hellyyttä kaivaten, milloin suunnatonta hellyyttä osoittaen (tuo ufo oli aika näppärä, sillä sai hyvin hakattua mamia päähän polkemisen tahdissa...), milloin esittäen tasapainotonta ja hyvin sairasta, milloin esittäen hurjapäätä hyppimässä sängyltä sohvalle jne. Se toimi, tosin kyllä muakin sitten lauantaina väsytti.

Kun sitten lauantaina olin riittävästi kolistellut ufoni kanssa, vaihtoivat noi sen pienempään. Siinä välissä jo yritin kiskaista siteet irti, mutta ihan en ehtinyt. Oli kuulemma virheliike siitä näkökulmasta, kuinka pian pääsen ufosta eroon... Nooh, pienemmän ufon kanssa elämä helpottui kummasti ja pääsin jopa terassille nauttimaan auringosta. Ja eipä tuo mun buster-ufoni pahemmin aurinkokylpyjäkään haitannut ja ei olis kyllä haitannut ulkona käymistäkään, ainakaan mun mielestä. Auringonpaisteessa alkoi edellisen yön valvominen ottamaan veronsa ja silmät painuivat ihan väkisin kiinni. Taistelin kyllä sinnikkäästi vastaan, sillä viimeksi unen tultua tapahtui tämä leikkaus. En nyt toki ihan heti halunnut ottaa riskiä, josko se taas tapahtuu. Jossain vaiheessa uni sitten voitti ja näköjään palvelusväki oli huomannut, että mulla oli vähän vilu. Fleecen sisällä oli kyllä ihan mukava toipua. Toka yönä nukuttiin sitten koko sakki varsin sikeästi ja ihan entisillä paikoilla. Välillä kävin kopsuttelemassa ufon reunalla mamia hereille ja muistutin olemassa olostani. Mami oli siihen tyytyväinen, onhan hänellä toki kova huoli siitä, kuinka voin ja että onhan kaikki hyvin. Sunnuntaina oli jo täysi tohina päällä, välillä yritin jopa Sädettäkin jahdata, mutta mami ei oikein tykännyt vielä ralliajatuksista. Mutta eipä tuo ufo enää pahemmin mun menoa estellyt ja tännekin pääsin ilman yhtään kolahdusta.
Ja kai sitä voinee todeta, vaikka itse sanoen, että eihän mun kauneus ole leikkauksen johdosta minnekään kadonnut ja ei sitä edes toi ufo pysty haalistamaan. Joten kanssasisaret, vaikkei mulla enää mahdollisuuksia oikeasti olekaan, niin silti moni kollipoika minusta vielä haaveilee... ja joutuu toteamaan, että kai se toiseksi kauneinkin ihan riittävä on, aina kun ei voi voittaa...