Sukka-Säde ja Ihana-Inka

Niin siinä sitten pääsi käymään, että se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa... njähnjäh. Säde nauroi viime syksynä mun tötterölle leikkauksen jälkeen, mutta nyt mä sain maailman makeimmat naurut sukka-Säteelle. Meidän Säde päätti, että yksi ylivilkas tenava (joka juuri roikkui about metrin korkeudella verhoissa) ei riitä sille, vaan päätti alkaa juoksemaan ilman jatkuvasti. No, noi vei sen nips-naps leikkaukseen ja näin vain takaisin tuli enemmän tai vähemmän pökkyräinen Säde.Mutta on meillä ihana-Inka - kirjaimellisesti. Hän toivotti oman emonsa tervetulleeksi takaisin kotiin kera hellien halien ja suukkojen. Kyllä siinä heltyi yhden jos toisenkin mieli ja sydän.Ja se vielä todettakoon, että on lääkäreissäkin ja leikkaustavoissa eroja. Siinä missä mulle tehtiin se karmea yli 6 cm haava, on Säteellä noin 1 cm haava... Toipuminen on ihan lievästi helpompaa kenties tuolla haavalla...

Mamilla on muuten tavoitteena saada riistatytöt kolmessa polvessa samaan kuvaan nätisti poseeraamaan. Hihii - siinähän haaveilee. No, sen verran me annettiin mamille lisätoivoa, että sai oheisen. Sillä se jaksaa taas pitkään.
Viimeksi mami manasi, ettei saa Inkasta poseerauskuvia. No, nyt tyttö heltyi mamille ja vähän on parempaa jälkeä nähtävissä täällä kuusiviikkoiskuvakansiossa.Ja lopuksi, vaikka Inka onkin kaikkiruokainen, niin silti jotkut ruuat ensi kerralla aiheuttavat tällaisen reaktion...