torstai 9. elokuuta 2012

Mitä isot edellä...

...sitä pienet perässä ja tässä kohtaan sillein kirjaimellisesti. Säde kun on mua isompi.

Nyt en äkkiseltään muista, onko meillä täällä ollut puhetta siitä, että meidän lievästi ylivilkas Sädehän onnistui jokunen vuosi sitten telomaan itsensä niin, että häneltä murtui rintalastasta pieni pala, joka nytkin tuntuu kohoumana rintalastassa. Tarina ei kerro sitä, kuinka ja missä, mutta näin kävi. Palanen ei ole koskaan Säpsyn menoa haitannut, ei sitten missään määrin. Mutta palvelusväen patti säikäytti pahemman kerran, kunnes röntgenkuvat paljastivat totuuden ja tavallaan helpotuksen. Sillä patilla Säde myös varmisti sen, että mami ei häntä näyttelyihin kiikuta. Mamiahan moinen hieman harmitti, kun Säde kuitenkin varsin näyttelytasoinen olisi ollut, mutta sekin harmitus on mennyt aikoja sitten ohi, kun näkee kuitenkin, kuinka iloinen ja onnellinen höppänä meillä rintalastapattinsa kanssa asustelee.

Noh... tässä päivänä eräänä mami sai taas slaagin, kun tunsi vähän vastaavan patin mun massusta, vähän alempaa kuin missä Säpsyllä on. Palvelusväkeä on hyvä pitää varpaillaan :-). Niin, tai sitten ei. Lääkärikeikkahan siitä tuli ja hyvät unet muuten ohi mennen, kiitos rauhoitteen. Lääkäri oli ensin hieman ihmeissään mun patista ja käytti mm. sanaa mielenkiintoinen, josta mami oli jo sydänkohtauksen partaalla. Kuvat tuli ja niin diagnoosikin: murtunut/taittunut miekkalisäke... Kuvista ei kuulemma jäänyt epäselvyyttä maallikollekaan. Ja mitä isot edellä, niin sitä ei tarina tälläkään kertaa kerro, mitä/koska/missä on tapahtunut. Lääkäri jopa "kehaisi", että tarkkaan on tähdätty, mihin sitten onkin osunut. Minähän en mitään paljasta, siitähän voisi tulla vaikka kuva, että olen jotenkin huolimaton tai en osaa arvioida hyppykykyjäni oikein. Asialle ei mitään nyt tehdä, paitsi kaikki varpaat ja peukut pystyyn, että murtuma ei muuta niin paljoa asentoa, että se osuisi keuhkoihin. Olen siis vähän toipilaana ja mua käsitellään silkkihansikkain. Onhan tässä se hyvä puoli, että hellyyttä ja silityksiä tulee ylen määrin, mutta ainakin mamin mielestä olisin saanut nämä hellyydet ja silitykset ilman moista murtumaakin. Onneksi me kissat ollaan sen verran jämerää tekoa, että ei tuollaiset murtumat juurikaan missään tunnu, tai tunnusteta ei ainakaan. Ja kas, munkaan ei tarvitse enää näyttelyihin mennä, tämä oli lopullinen sinetti mamin alustavalle lupaukselle. Kätevää tai ei moinen näyttelyvarmistus, mutta kyllä me vakaasti uskotaan siihen, että kaikki kääntyy vielä ns. parhain päin ja murtuma jämähtää turvalliseen asentoon ja ei häiritse menoa enää ollenkaan.

Ehkä kuitenkin kaikille loppukaneettina, kannattaa varmistaa hyppyradat...

7 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Hui mitä patteja ja olisin minäkin ollut hermoromahduksen partaalla siellä eläinlääkärissä! Toivotaan nyt parasta että patit pysyy siellä missä niiden kuuluu eli pois tieltä. Paljon hellyyttä ja rapsutuksia molemmille täältäkin!

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Huh, no oottepas te melkomoisia! Nyt nätisti vaan ettei tuu lisävahinkoja, jooko?

Miss Marple kirjoitti...

Pikaista paranemista!

L-L kirjoitti...

Aivan varmasti mami olisi pitänyt näyttelyiden loppu-lupauksen ilman tälläistä varotoimepidettäkin.

Olkaahan tytöt varovaisia kun kiipeilette ja hyppäätte.

Heidi kirjoitti...

Hui, kylläpä teille tapahtuu. Onneksi ei sentään pahemmin ja nyt vähän enemmän varovaisuutta, kun ette sinne näytelmiinkään enää joudu! :)

Mamma N kirjoitti...

Voi ei! Rapsutuksia täältäkin ja pari puskua. Toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin ja lisävaurioilta vältytään!

Viivi kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista ja toivotuksista - olette ihania!!! Lupaamme olla rauhassa.... tai ainakin vähän harkitsevaisempia :-)