maanantai 6. elokuuta 2012

Mummolan tavat

Kävimme onneksi tälläkin kesälomalla mummolassa, meidän mielestämme toki ihan liian pikaisesti. Olimme kuulevinamme, että talvella pääsemme taas mummolaan pidemmäksikin aikaa täysihoitoon, se oli musiikkia korvillemme.

Mutta mummolassa toki mennään mummolan tavoilla, eikö totta. Meidän ja varmasti monen muunkin mielestä mummolassa kuuluu käyttäytyä sillein sopuisasti ja rauhallisesti ja siihenhän sopii päiväunet papan tuolissa teemalla läheisyys lämmittää. Mamin mielestä ihan liian harvoin nukumme näin lähekkäin ja oli mukamas niin hämmästynyt, kun tämä nyt tapahtui mummolassa.
Se on se mummolan ilmapiiri, joka suorastaa pakottaa olemaan kylki kyljessä kiinni (vai pää toisen pepussa...).

Ruokailun suhteen tietenkin syödään siivosti pöydän ääressä, eikö totta. Säpsykäinen rehvasteli mulle, että hän osaa syödä jopa niin, että kyynärpäät eivät osu pöydälle, kuten hienojen ladyjen kuuluu syödä. Pah, sanon minä. Pöytä on ruokailua varten, ei nyt sentään aleta liikaa hienostelemaan. Ja sitä paitsi, ei munkaan kyynärpäät pöytään osuneet.
Sen verran seikkailuakin ja tavoista poikkeamista, että "pääsin" muuten ohi mennen livahtamaan ovesta siellä uloskin seikkailemaan ihan omin päin, mutta pahus soikoon, kun huomasivat niin pian ja tokihan olin tottelevainen, kun kuulin huolen mamin äänessä. Tulin siis heti mamin luokse, kun hän kutsui minua. Vähän jäi kyllä kiviä ja kantoja haistelematta, mutta ehkä ensi kerralla?

5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Teillä on selvästi aika ihana mummola jossa on hyväntahtoinen ilmapiiri ♥

Ana kirjoitti...

Oi kun te ootte fiksuja! Tosin ne kyynerpäät olisi aika vaikea varmaan saada pöydlle samalla kun syö, eikö? Helppo olla leidi!

Sirpa kirjoitti...

Mummolassa on leppoisaa. :)

Mamma N kirjoitti...

Mummola on hyvä paikka!

Viivi kirjoitti...

Mummola todellakin on aivan ihana paikka - kun olisi vielä lähempänä, että pääsisi useammin käymään!