Minulla on ikävä Paronia..

...rakas veljeni Paroni, sisaruksistani se kaikista rakkain, oli meillä käymässä silloin pienempänä ja oli ihan yökylässäkin ja monta yötä kerrallaan. Ne kerrat olivat niitä ihanimpia lapsuusmuistojani. Ja jottei Pilvi tai Pontus pahastu, niin tekin olette superrakkaita (vaikka Pilvin kanssa vähän ärhenneeltiinkin taannoin näyttelyssä... mutta se oli vaan pitkän tauon jälkeistä jännitystä), mutta Paronin kanssa minulla oli mahdollisuus leikkiä vielä senkin jälkeen, kun muutin uuteen kotiin.

Paroni kuitenkin muutti vuodenvaihteessa Mikkeliin ja nyt on tapaamiset jääneet vähiin. Helmikuussa vietimme yhden yön ns. saman katon alla, mutta jostain syystä Paronia kiinnosti silloin vain minun peppuni ja eihän siitä ollut leikkikaveriksi ollenkaan! Sitä paitsi Paronin kiinnostus oli niin rajua, että hänet suljettiin erilliseen huoneeseen. Ihan en silloin ymmärtänyt, mikä Paronille oli tullut, koska itse olin vielä hmm. miten sen sanoisi... lapsenmielisemmässä tilassa =). Nyt olen kuitenkin kuullut, että Paronilta olisi kiinnostus peppuihin lähtenyt taannoisen lääkärikäynnin jälkeen, joten josko vielä joskus... Ohessa käyn pienen kuvasarjan avulla läpi, mitä kaikkea touhusimme yhdessä.

Veljeni oli minun roolimallini ja mitä Paroni edellä, sitä Viivi perässä... paitana ja peppuna kuljimme kaikkialle. Silloin antoi sekä sopu sijaa, mutta ehkä meidän kokokin oli silloin vähintäänkin sopivampi samanaikaiseen ikkunalaudalla istuskeluun ja ulos tsuumailuun.

Ulkoilusta tosin Paroni ei innostunut ja ne hetket olivat sitten sitä kuulua laatuaikaa mamin ja isukin kanssa. Johan ne nyt olis muuten tulleet ihan kamalan mustasukkaisiksi, jos eivät olisi edes hetken ajan saaneet minun 100 %:sta huomioitani. Opin Paronin käynneillä monta kivaa juttua, joihin en ollut vielä tutustunut kotona.. kuten sen, miten kaktusten päät kannattaa lyhentää, niin eivät pistele, kun ohi juoksee.

Pääasiassa kuitenkin leikimme hippaa tai riehuimme muuten vaan noudattaen alla olevaa kaavaa:

Krr, Paroni, olet hippa!

Hähää, huti meni..

Hei, eipäs karata vielä minnekään...

...sillä täältä pesee ja linkoaa!

Mutta lopulta selätyshän siitä tuli...

Leikin jälkeen Paroni yleensä AINA valtasi minun korini.

Ja tietenkään mamikaan ei ole silloin paikalla, kun sitä eniten huutelen!

Joten ei auttanut kuin vähän työntää Paronia kauemmaksi ja mennä viereen.

Kahtena ensimmäisenä yönä minä nukuin muuten isukin jalkopäässä niin, että varmistin kuitenkin sängyn omaksi valtakunnakseni. Mutta sitten totesin, että kyllähän Paroninkin pitää päästä kokeilemaan minun sänkyni. Vähän Paroni aamusta ihmetteli, miksi poljen paikallani mamin päällä, mutta pikku hiljaa hänkin sai ideasta kiinni ja kokeili polkemista. Kyllä oli mamilla hyvä olla, kun kahdeksan tassua leipoi!!!

Niin, ja olenhan minäkin ollut Paronin luona viettämässä ensimmäisen jouluni, kun mami ja isukki katosi kahdeksi viikoksi ja tulivat ihan oudon värisinä takaisin. Siltä kerralta on ikuistettu kuva, joka mielestäni kertoo paljon siitä, kuinka läheisiä olimme Paronin kanssa! Pylly vasten pyllyä pum-pum...

Paronille hurjasti lämpimiä terveisiä ja kehräyksiä!