Viettelysten alku- ja loppuhetket

Kuinka kaikki sitten menikään? Minä olin tietenkin odottamassa viimeisen päälle pestynä ja kaunistautuneena ja niiaten otin vastaan sulhaseni. Tarjosin hänelle herkkuruokaa ja kysyin, onhan kaikki varmasti hyvin. No just joo... tota ette taatusti olisi uskoneetkaan.

Kaikki kävi itse asiassa hyvin nopeasti. Silloin Lahden näyttelyssä olin huomaavinani jotain sutinan poikasta ja kieroja suunnitelmia, mutta en jaksanut sitten asiaan sen kummemmin puuttua. Maanantaina sitten noi lähti ihan normaalisti töihin. Päivällä ovi kuitenkin aukesi ja menin tietty pahaa aavistamattomana katsomaan, että kumpikos sieltä tuli. Joo-o, kiitti vaan Ritva-täti tosi onnistuneesta ylläristä. Ei muuta kuin koppaan ja verikokeisiin. Onneksi kaikki meni hyvin ja nopeasti ohi ja olin kotona oikeastaan ennen kuin huomasinkaan. Vähän hämäsi se, että Säde vältti tän. No eipä hätiä mitiä, illalla Ritva-täti ilmestyi uudelleen ja sitten oli Säteen vuoro. Njäh-njäh, ajattelin, pitäähän tuonkin kokea pistos. Tyytyväisenä lämmittelin korissa ja välillä heitin kutsuhuutoja. Ja taas aukesi ovi - ajattelin tietenkin, että Säde tuli takaisin. Mutta miten väärin sitä voikaan ajatella. Sieltähän tuli ne lauantaiset sutinan osapuolet ja koppa, jossa oli kolli (komea ja erityisen hyvä käytöksinen sellainen, se oli pakko heti todeta...).

Mitäs siitä sitten seurasi? Yllätys - yllätys: mökötys teemalla poissa silmistä - poissa mielestä. Mähän en todellakaan ole mikään helppo nakki ja mua ei noin vaan yllätetä ns. housut kintuissa ilman seuraamuksia. Tämä siksi, että mä en oikeasti ehtinyt kaunistautumaan ollenkaan, kun tämä tuli niin puskasta. Ei noikaan paljoa ajattele meidän tunteita, mitä jos koko juttu olis mennyt pieleen sen vuoksi, että Sulo oliskin kääntynyt ovella pois nähdessään mut kaksi karvaa hieman väärässä asennossa?

Nooh... taidatte tuntea minut jo aika hyvin. Mä nyt vaan olen vähän hitaasti lämpiävää sorttia, mutta kun lämpiän, niin sitten jäähtymistä ei meinaa tapahtua ollenkaan. Onneksi tälläkin kertaa tulin järkiini ja pikku hiljaa mua alkoi oikeasti ja tosissaan kiinnostaa Sulo, joka herrasmiesmäisesti odotteli minua aina sopivan välimatkan päässä ja kertoi tasaisin väliajoin, kuinka kaunis ja houkutteleva minä olenkaan. Eihän siinä voi kuin antaa lopulta periksi... Kävin ensin vähän kiehnäämässä Sulon koppaa. Sitten heitin kehiin nämä loistavat lattiakosketukset: Ja tähän väliin itse asiassa kuuluis niitä vonkauskuvia, jotka olivat siinä Kun hätä on suurin -päivityksessä. Ja voitte kuvitella, kun oikein vonkaa, niin siinä ohi mennen "saattaa" pudota saunanlauteeltakin pois... huom. saattaa... Ja juu'u - toimi! Kuulemma ei jälkikasvu jäänyt ainakaan yrittämisestä ja tekemisestä kiinni. Uuaa - mähän ihan punastun, kun muistelen meidän suoritusta. Tästä ehkä maistiaisia myös teille vähän myöhemmin sarjassamme "ei alaikäisille" -päivityksiä. Lisäksi omistan yhden jutun kokonaan Sulo-Sulhaselleni - paljon lämpimiä ajatuksia ja kiitos, saa tulla pesemään selkää jatkossakin.

Mites sitten loppuvaiheessa? Niinhän siinä käy, että sitä mun viilenemistä on sitten oikeasti turha odottaa heti... Katsokaa nyt tätäkin, olenko jotenkin torjuvan näköinen vai mitä? Toisaalta Sulo osoitti taasen viisautensa, sillä kaikki oli jo hoidettu kotiin ja nyt minun oli aika jo ruveta keskittymään voimien keräämiseen ja lepäämiseen. Liikahan on aina liikaa, sitä noi mulle yritti selittää, kun hieman närkästyin myös siitä, kun Sulo lähti pois kesken kaiken kivan. Eipä sillä, ei se Sulokaan ihan vapaaehtoisesti pois lähtenyt - kyllä meillä sen verran hyvin synkkasi.

Ja mitä Säteelle siis tapahtui? Tenava vietti luksusaikaa Ritva-tädin täysihoidossa ja Paroni-enon kainalossa. Mä en kyllä valita tippaakaan - päin vastoin - ja hyvä vaan, että lapsukaisellani oli kaikki hyvin minun lemmenpäivien aikana. Säteellähän oli myös juoksu päällä ja se olis voinut pahemman kerran häseltämisellään häiritä meitä Sulon kanssa.

Ja tärkein viimeisenä, isosti kiitos kaikille myös onnitteluista!