Minun Sulhaseni

Ja sitten se koko jutun olennaisin lenkki eli Sulo-Sulhaseni. Sydämeni sulaa hänen komeutensa edessä... katsokaa nyt ja ihailkaa, kolmesta eri kuvakulmasta. Saatte myös vähän muuttaa väriänne vihreäksi kateudesta, koska juuri tämä komistus vietti aikaa minun kanssani.
Mutta oli sillä kyllä sellaisiakin ilmeitä, jotka mua meinas välillä hieman ärsyttää, mutta mä olin päättänyt, että en anna minkään pilata meidän lemmenhetkiä. Näin jälkikäteen ajatellen ehkä olis pitänyt niistä mainita, ettei vaan jäänyt sellainen kuva, että mä alistuisin kaikkeen. Katsokaa nyt tätäkin - tällaisen ilmeen Sulo heitti kehiin, kun oli kietonut mamin tassunsa ympärille. Ei mitään väliä mamin mielestä, vaikka silmälasit oli sotkussa pussailusta ja puskemisesta. Vähempikin olis riittänyt kertomaan, että taas on yksi nainen valloitettu. Ja tämä sitten, tää oli meidän ekan kerran jälkeen. Sulka tuli hattuun, vai mitä yrititkään viestiä? Mutta joo, kolleilla on kollien ominaisuudet, niistä ei mihinkään päästä. Ja sitten seuraavaksi kerraksi alustavasti lupaan massukuvia!

Todistusaineistoa - ei alaikäisille

Ja nyt sitten alaikäiset ja muuten vaan siveyden sipulit silmät kiinni... Tosin ei nää nyt tietenkään ihan kaikkea paljasta (sensuuri iski), mutta jotain kuitenkin.

Meidän vauva/t saa alkunsa tässä. Ihan oikeasti, tätä mieltä mä olen. Mä en meinaan huvin vuoksi ja urheilun kannalta pakita vesikippoon peppuineni, niin kuin tässä vähän niin kuin pääsi lopulta käymään. Tulipa peräpesu sitten siihen samaan syssyyn. Mutta vaikka se onkin niin kivaa ja sitä tahtoo vaan lisää, niin kyllä se vaan kipeääkin tekee. Mihin kaikkeen sitä oikeasti onkaan valmis? No, Sulon refleksit kyllä toimi, se täytyy myöntää. Mami naureskeli, että olemmekos me kehitelleet jotain uutta kisutanssia, kun liikeradat meni kuulemma aina niin samalla tavalla. No on silläkin jutut, ei voi muuta sanoa. Ikään kuin siinä mitään liikeratoja ehtisi miettimään. Tästä kuvasta pyydän kiinnittämään huomioita minun vasempaan korvaani. Tehkääs perässä ja vaikka sitten ilman sulhasta, jo luulette sen olevan sillä tavalla helpompaa. Sulo tiesi vanhasta kokemuksesta kuiskasi mulle, että oikealla eli tällä hetkellä tuon tempun tekemällä tulee oikein erityisen hyväkäytöksisiä ja tottelevaisia lapsia ja mitä sitä ei emo tekisi jälkikasvunsa eteen. Onneksi se onnistui, muuten saattaisi vähän pelottaa, mi(t)kä riiviö/t siellä mahassa kasvaakaan. Se muuten täytyy myös todeta, että päättäväinen sulhaseni oli - kuten oheinen kuva osoittaa. Tuosta otteesta ei meinaan ihan helpolla irti päästy, jos vaikka olis halunnut. No eipä sillä, en mä siitä irti olis halunnutkaan... Ja kuten kunnon sulhasen tulee, niin kyllä se Sulo osasi sitten paikata haavojakin ja nuoli kyllä oikein hellästi sen jälkeen, kun olin "hienovaraisesti" ilmaissut, että se muuten sattui, kun puolet mun niskasta oli matkalla sun vatsalaukkuun..

Viettelysten alku- ja loppuhetket

Kuinka kaikki sitten menikään? Minä olin tietenkin odottamassa viimeisen päälle pestynä ja kaunistautuneena ja niiaten otin vastaan sulhaseni. Tarjosin hänelle herkkuruokaa ja kysyin, onhan kaikki varmasti hyvin. No just joo... tota ette taatusti olisi uskoneetkaan.

Kaikki kävi itse asiassa hyvin nopeasti. Silloin Lahden näyttelyssä olin huomaavinani jotain sutinan poikasta ja kieroja suunnitelmia, mutta en jaksanut sitten asiaan sen kummemmin puuttua. Maanantaina sitten noi lähti ihan normaalisti töihin. Päivällä ovi kuitenkin aukesi ja menin tietty pahaa aavistamattomana katsomaan, että kumpikos sieltä tuli. Joo-o, kiitti vaan Ritva-täti tosi onnistuneesta ylläristä. Ei muuta kuin koppaan ja verikokeisiin. Onneksi kaikki meni hyvin ja nopeasti ohi ja olin kotona oikeastaan ennen kuin huomasinkaan. Vähän hämäsi se, että Säde vältti tän. No eipä hätiä mitiä, illalla Ritva-täti ilmestyi uudelleen ja sitten oli Säteen vuoro. Njäh-njäh, ajattelin, pitäähän tuonkin kokea pistos. Tyytyväisenä lämmittelin korissa ja välillä heitin kutsuhuutoja. Ja taas aukesi ovi - ajattelin tietenkin, että Säde tuli takaisin. Mutta miten väärin sitä voikaan ajatella. Sieltähän tuli ne lauantaiset sutinan osapuolet ja koppa, jossa oli kolli (komea ja erityisen hyvä käytöksinen sellainen, se oli pakko heti todeta...).

Mitäs siitä sitten seurasi? Yllätys - yllätys: mökötys teemalla poissa silmistä - poissa mielestä. Mähän en todellakaan ole mikään helppo nakki ja mua ei noin vaan yllätetä ns. housut kintuissa ilman seuraamuksia. Tämä siksi, että mä en oikeasti ehtinyt kaunistautumaan ollenkaan, kun tämä tuli niin puskasta. Ei noikaan paljoa ajattele meidän tunteita, mitä jos koko juttu olis mennyt pieleen sen vuoksi, että Sulo oliskin kääntynyt ovella pois nähdessään mut kaksi karvaa hieman väärässä asennossa?

Nooh... taidatte tuntea minut jo aika hyvin. Mä nyt vaan olen vähän hitaasti lämpiävää sorttia, mutta kun lämpiän, niin sitten jäähtymistä ei meinaa tapahtua ollenkaan. Onneksi tälläkin kertaa tulin järkiini ja pikku hiljaa mua alkoi oikeasti ja tosissaan kiinnostaa Sulo, joka herrasmiesmäisesti odotteli minua aina sopivan välimatkan päässä ja kertoi tasaisin väliajoin, kuinka kaunis ja houkutteleva minä olenkaan. Eihän siinä voi kuin antaa lopulta periksi... Kävin ensin vähän kiehnäämässä Sulon koppaa. Sitten heitin kehiin nämä loistavat lattiakosketukset: Ja tähän väliin itse asiassa kuuluis niitä vonkauskuvia, jotka olivat siinä Kun hätä on suurin -päivityksessä. Ja voitte kuvitella, kun oikein vonkaa, niin siinä ohi mennen "saattaa" pudota saunanlauteeltakin pois... huom. saattaa... Ja juu'u - toimi! Kuulemma ei jälkikasvu jäänyt ainakaan yrittämisestä ja tekemisestä kiinni. Uuaa - mähän ihan punastun, kun muistelen meidän suoritusta. Tästä ehkä maistiaisia myös teille vähän myöhemmin sarjassamme "ei alaikäisille" -päivityksiä. Lisäksi omistan yhden jutun kokonaan Sulo-Sulhaselleni - paljon lämpimiä ajatuksia ja kiitos, saa tulla pesemään selkää jatkossakin.

Mites sitten loppuvaiheessa? Niinhän siinä käy, että sitä mun viilenemistä on sitten oikeasti turha odottaa heti... Katsokaa nyt tätäkin, olenko jotenkin torjuvan näköinen vai mitä? Toisaalta Sulo osoitti taasen viisautensa, sillä kaikki oli jo hoidettu kotiin ja nyt minun oli aika jo ruveta keskittymään voimien keräämiseen ja lepäämiseen. Liikahan on aina liikaa, sitä noi mulle yritti selittää, kun hieman närkästyin myös siitä, kun Sulo lähti pois kesken kaiken kivan. Eipä sillä, ei se Sulokaan ihan vapaaehtoisesti pois lähtenyt - kyllä meillä sen verran hyvin synkkasi.

Ja mitä Säteelle siis tapahtui? Tenava vietti luksusaikaa Ritva-tädin täysihoidossa ja Paroni-enon kainalossa. Mä en kyllä valita tippaakaan - päin vastoin - ja hyvä vaan, että lapsukaisellani oli kaikki hyvin minun lemmenpäivien aikana. Säteellähän oli myös juoksu päällä ja se olis voinut pahemman kerran häseltämisellään häiritä meitä Sulon kanssa.

Ja tärkein viimeisenä, isosti kiitos kaikille myös onnitteluista!

Onnellista odotusta

Kuulkaas Karvalapset, teidän sihteerinne taitaa olla selvännäkijä! Ja miksikö? Muistatteko pari juttua taaksepäin ja tämän kuvan: Teidän kirjurinne kirjoitti silloin kommenttiin näin: "Erityisesti tuo keskimmäinen kuva on mieleen. Aivan ihana poseeraus ja levollinen, onnellinen ilme." Niin, eipä se ilme voisi olla enää levollisempi ja onnellisempi, koska juuri yritän katseellani mamilleni viestittää, että kyllä, nyt se tapahtui. Tämä kuva on otettu kolme viikkoa sitten ja meillä oli silloin käymässä Sulhanen isolla S-etukirjaimella, nimittäin Sulo-sulhanen (EC Rackarkatten's Blue Sunny Boy). Ja juuri tuon valokuvan ottohetkellä minusta oikeasti tuntui, että nyt se suuri asia tapahtui!

Meillä on siis meneillään onnellinen odotus ja pidetään peukkuja, että kaikki sujuu hyvin. Seuraamme tietenkin hyvin tiiviisti masun kasvamista täällä blogissa. Jos kaikki sujuu hyvin, on perjantaina 3. huhtikuu odotettavissa, että meille syntyy pieni/ä kissanpentu/ja! Aika jännää, eikö olekin? Tässä ihan ekaksi pieni kuvamaistiainen meistä Sulon kanssa. Ja vaikka tämä nyt ei näyttäkään niin hellältä, niin silti meillä oli hyvin romanttinen hääyö(t). Palataan sen tunnelmiin taas myöhemmin. Nyt minä menen taas nukkumaan, tämä odotus kun on niin kovin raskasta puuhaa, että ihan vähän väliä väsyttää!

Ja juu, ei se Säde tätä hommaa todellakaan loppuun saakka hoitanut, älkää huolestuko =). Kyllä se Sulo oli se, joka sen lopullisen avun toi. Hihii! Meidän mami vaan vähäsen huijasi teitä, kun laittoi noi vonkauskuvat tuohon edelliseen juttuun - oikeasti ne oli kyllä mun vonkausasentoja Sulon suuntaan.

Kun hätä on suurin...

Kaikki rakkaat henkisiskoni, te varmasti tiedätte tämän tunteen ja tuskan. Kun kukaan ei tule auttamaan, ei vaikka kuinka yrittäisi vinkata, mistä on puute. Ei tunnu auttavan sekään, vaikka kehiin heittäisi kaikista suloisimman ja viehkoimman kiehnäyksen lattialla: Sitä yrittää kaikkensa ensin omin voimin. Oven pielet ja nurkat on kaikki testattava, josko joku vastaisi kutsuhuutoon ja tarpeeseen.
Ja kun ei mistään tunnu tulevan apua, niin pitää ottaa jo äärimmäisiä keinoja käyttöön. Mopinvarsi, et sä millään vois vähän auttaa mua mun hädässä? Mä en paljoa pyydä, mä tässä ihan sua halaten anelen. Mutta onneksi, kun se hätä on kaikista suurin, onneksi pika-apukin on nykyään kuitenkin lähellä. Ja ei se auttaminen ainakaan yrittämisestä ja ilmeistä kiinni jää! Isukki tosin ei ollut kovin innostunut siitä, että hesarin lukeminen muodostui vähän hankalaksi.

Mutta vaikka kuinka se tenava yrittää ja yrittää, niin ei siitä oikein mitään meinaa tulla ja mulla käy aika pitkäksi.. Sinällään pakko on todeta, että noi sai hyvät naurut hokatessaan, että noin pitkäjännitteisesti Säde ei ole ikinä mihinkään muuhun jaksanut keskittyä. Tässä tenava olis viihtynyt vaikka kuinka kauan! Outo tyyppi... olemme enemmän ja enemmän vakuuttuneita siitä, että ne elämän ekat viikot Sisu-identiteetillä tekivät sen, että Säteessä on hitunen sitä Sisua edelleenkin. Suosittelen lämpimästi kaikille sisarille tällaistä omaa pientä kotiapua...

Poseerausta - osa 2 ja mallia tytär

Ja tässä sitten viimein niitä näytteitä Säteen naamavärkistä. Säde ei tosiaankaan juurikaan malttanut olla paikallaan niin, että kokovartalokuvan olis saanut esim. seisoen, mutta mennään nyt tällä kertaa näillä eteenpäin.

Tätä vikaa kuvaa hetken harkitsimme, että olisko pitänyt säästää ensi jouluksi ja tehdä vastine kaikille lapsista otetuille joulukorttikuville? Jotenkin tunnelmaltaan hyvin jouluinen kuva - vain tonttuhattu puuttuu.

Ja niin - OIKEIN HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE LUKIJOILLEMME!

Kissakuvahaaste "Keskipiste"

Hei, nyt on pakko poiketa luvatusta ja antaa ensimakua jo tulevasta eli Säteen poseerauskuvista. Kissakuvahaasteen tämän viikon teemana on "Keskipiste" ja meiltä sellainen kyllä löytyy ja se on Säde! Tämä neitokainen on pienestä pennusta lähtien ollut niin meidän linssilude kuin varsinainen keskipistekin - mitään ei voi tehdä ilman, että Säde touhuaa ja valvoo vieressä (vai oliko niin, että sotkee ja puuttuu asiaan..). Ja kassit, niitä Säde rakastaa ja niistä on hyvä tutkia, mitä ympärillä tapahtuu ja sopivasti iu-äänellä korostaa, jos joku ei häntä sieltä mukamas huomaa. Kameraa ei meidän kotona voi esille ottaa Säteeltä salaa!

Poseerausta - osa 1 ja mallia emo

Vastoin kaikkia periaatteitamme suostuimme pitkällisen maanittelun jälkeen ns. poseerauskuviin, kunhan saimme ensin itse valita poseerauspaikat ja -asennot. Minä valitsin saunan ja Säde olohuoneen. Lisäksi minä suostuin esittelemään itseäni vähän eri kuvakulmista, Säde keskittyi kasvojensa esittelyyn. No, noi tyytyivät näihin ihan mukisematta (rehellisesti sanoen, eipä niillä vaihtoehtoja tainnut olla...). Nyt siis kaksi peräkkäistä päivitystä ilman sen kummempia höpinöitä keskittyen siis puhtaasti meihin. Ensin poseerausta - osa yksi ja malli emo - ihastelkaa siis kauneuttani! Seuraavalla kerralla poseerausta - osa 2 - kuinka tytär on ottanut mallia minun kauneudestani.

Perheen päiväunet

Mitäs tässä tapahtuu? No tietenkin alkaa perheen yhteiset päivänokoset ja Säde on matkalla omalle paikalleen. Olemme meidän sohvalla, isukki on ensin selkänojaa vasten, mami on isukin kainalossa ja minä olen mamin jalkojen välissä peiton alla. Ja Säde siis on juuri tulossa peiton alle minun kainalooni. Voitte uskoa, että meillä kaikilla oli hyvin lämmin, sillä ei tuo peittokaan ihan kylmä ollut… Sen verran kuuma siellä tulikin, että Säde luovutti ekana ja pisti pään ulos ikään kuin jäähylle. Päivänokosten jälkeen sitten oli taas iltapäiväpesun aika. Ei sitä kissa voisi juurikaan enempää toivoa kuin sen, että saa pötkötellä maailman parhaan isukin massun päällä, isukki rapsuttaa juuri oikealla tavalla massusta ja Säde pesee juuri oikealla teholla päälakea. En valita, en tippaakaan! Pahoittelut taas näistä kuvien huonosta laadusta, mutta oikea kamera ei ollut lähelläkään käden ulottuvilla ja jotta mami sai kännykkäkameran käyttöönsä, esitti hän jo hurjaa akrobaattisuutta vetäessään rahin ja sen päällä olleen kännykän lähemmäksi ilman, että me jouduimme tinkimään asennostamme peiton alla.

Näyttelykuvia

Lupasin lisää niitä näyttelykuvia. Vaikka me "pääsimmekin" monen näyttelykuvaajan tähtäimeen, niin toistaiseksi mami on löytänyt vain sen edellisessä jutussa olleen Säteen kuvan niiden kuvaajien nettisivuilta. Mutta mami aikoo jatkaa etsintää.

Viittasin myös siihen, että näyttelypäivä meni itse asiassa aika rennosti. Tässä todisteet siitä. Aloitetaan vaikka Säteestä: Säde on nyt viime kerroilla hokannut, että tyynystä on muuksikin kuin vain tyynyksi - sehän toimii oikein näppärästi myös peittona ja umpipesänä. Voitte arvata, että moni ohikulkija kiinnitti tähän liikkuvaan tyynyyn huomioita.

Seuraavaksi on vuorossa Siirin ja Saagan rentous-näyte. Sitä häiritsi vain valokuvaaja-mami, joka ikävästi salamallaan aiheutti noi tosi tyhmän näköiset silmät. Ihan syystäkin kaunotarkaksikon katse on noin syyttävä. Niin, ja pitäähän suurimmasta menestyjästä Saagasta vielä ihan oma kuvakin laittaa näytille: Lopuksi sitten minä, en minäkään turhia stressannut siitä päivästä, vaan vetäisin oikein kunnon vähintäänkin seitsemän tunnin päikkärit!