Ei hetken rauhaa

Ennen varsinaiseen aiheeseen syventymistä, niin IHAN ÄLYTTÖMÄN PALJON KIITOKSIA KAIKILLE GIC-ONNITTELUISTA!!! Mä olen ollut ihan häkeltynyt onnitteluiden määrästä. Toissapäivänä tuli kotiin myös Rurokilta valmistumisruusuke ja siinä oli kokoa ja näköä niin, että Säde ihan säikähti sitä, kun mami laittoi sen roikkumaan pakastimen oveen keittiöön. Kateutta oli selvästi ilmassa. Niin ja Päivi, erityiskiitos, että muistutit mamia katkisten määrästä!

Mutta siis. Aiheesta todellakin ihan kymmenenteen. Meillä jokaisella tulee joskus tarve käydä niin sanotusti keventämässä oloaan. Ja tähän liittyen muistanette, että mä tykkään kaivaan kunnon kuopan, jottei kenenkään tarvitse sanoa, että jotenkin sotkisin pihamaata. No, niin nytkin, mutta eihän sitä tätäkään toimitusta saanut rauhassa suorittaa ilman, että toi sen minikameransa taskusta kaivoi.

Mami oli juuri edellisenä päivänä laajentanut meidän kukkapenkkejä ja siellä oli aivan täydellinen taivaallisen pehmeää multaa yllin kyllin ja kuopan kaivaminen oli tosi helppoa ja samalla vähän laajensin mamin kukkapenkkiä reunan ylikin. Eka kuoppa - juu ei - ihan liian pieni, kun en kokonaan edes mahdu siihen. Välistä kävin kaivamassa jo vertailukuopan ja palasin sitten vielä viimeistelmään ekaa kuoppaa. Pienen vertailutuokion jälkeen totesin, että kyllä se toka kuoppa on vaan jotenkin enemmän mun mallinen. Pieni loppusilaus vain tuonne vasempaan reunaan kas näin: No niin, nyt kuoppa on juuri sopivasti muotoiltu minun sievälle ja timmille pepulleni. Loppukaneetiksi voisi sanoa, että kun minä suutun, minä mustaksi muutun, vaikka sitten mustan mullan avulla. Mamilla oli niin hauskaa, että hyvä kun pystyssä pysyi ja viimeiset kuvat menivät jo ihan sutuksi, kun känny ei pysynyt vakaasti kädessä. Mami vaan naureskeli, että on meillä kaunis suuri kansainvälinen herkkusieni, johon Ritva-täti vielä lisäsi, että ja niin iloinen. Olkaapa itse iloisia, kun ei todellakaan hetken rauhaa!