maanantai 28. toukokuuta 2012

Tuijan kasvutuki vai mikä ihme???

Meidän palvelijoilla on joskus varsin erikoisia tempauksia ja emme aina jaksa niiden ihmettelyyn sen enempää edes aikaa käyttää. Mutta tämä vaati jo hieman pohdiskelua. Nimittäin, taannoisen ulkoilukeikan yhteydessä huomasimme, että meidän pääoven vieressä oleva pieni pallotuija oli saanut ympärilleen verkon.
Ensimmäisen tuli mieleen tietenkin se, että mamilla on kovin hurjat luulot multasormitaidoistaan ja että kuvittelee saavansa pallotuijan niin hurjaan kasvuun, että toinen ihan verkkoa tuekseen tarvitsisi. Mielessä kävi myös se, että mami kuvittelee sieltä köynnöstävän kukan kasvavan. Tarvittiin kaksi hyvin kysymysmerkkinä olevaa kissaa, kun meille näytettiin tämä kuva.
No, ihan ei vieläkään auennut. Joo-o, västihän siellä puskan alla kyyhöttää. Entä sitten? Mutta tämä kertoi enemmän:
Meillä on kohta västien suurperhe, sillä pesässä on kaikkiaan 7 munaa, joita emo tiukasti hautoo. Kameran kanssa kyttäsivät monet kerrat, että pääsivät ottamaan kuvan pesästä ilman, että emo häiriintyy. Verkolla noi yrittää suojata kutsumattomia ohikulkijoita ja hieman noilla on nyt pelko pepussa, mahtaako verkko suojata riittävästi. Lisäksi tuija saa nyt pärjätä ilman vettä, sillä huonostihan pesälle käy, jos tuijalle kannulla vettä huitaistaan. Elämme siis jännittäviä aikoja, muuttaako meille pääoven kautta yksi, kaksi vai jopa seitsemän pikkuvästiä lentoharjoituksia tekemään... Meillä on Säteen kanssa tiedossa lisäksi jännittäviä aikoja keittiön ikkunan takana, kunhan pikkuiset alkavat lentoharjoituksia tekemään.

4 kommenttia:

Musta ja Harmaa kirjoitti...

OMA SIRKUS! Ei vielä, mut kohta. Miten ihmeellistä!

Mamma N kirjoitti...

Oho! Aika monta.

Minni kirjoitti...

Onpas jännää. Jopas lintuemo paikan löysi.

Miss Marple kirjoitti...

Toivottavasti naapuruston vapaat kissat ja muut eläimet eivät löydä pesää. Pitäkää Viivi ja Säde vähän jöötä siellä että pysyvät kutsumattomat saalistajavieraat poissa teidän pihalta!