maanantai 10. joulukuuta 2007

Minun Komistukseni

Tilanne on nyt se, että taidanpa olla "pahasti paksuna"!!!! Jippiaijee.. aktiivinen viikonloppu oli siis myös tuloksekas. Paino on lähtenyt mukavasti nousemaan ja sen verran iloisena mami noita mun nisiä tutkii, että ilmeisesti ovat juuri oikean väriset... Odotettu purkautumisaika on 21. tammikuuta 2008.

Entä se minun Komistukseni, masussa kasvavien lapsosteni isä...

... tässä hän on!!!! Hän on IC Rackarkatten´s Paco Rabanne, suomalaistunut komistus tuolta Ruotsin puolelta. Kutsumanimeltään Paco. Tämä teksti ei sanoja kaipaa, kuvat puhukoot puolestaan. Hän on minun suuri rakkauteni! Katsokaa ja ihastelkaa.






(kolme ensimmäistä kuvaa Porvoon näyttelystä syyskuun lopusta ja kolme viimeistä kosioreissulta)

Ja vaikka minun huoltajani ovatkin iloisia puolestani, niin tällä hetkellä meillä kaikilla kuitenkin päällimmäisenä on huoli rakkaan Pilvi-siskon ja hänen läheisten puolesta. Kovasti voimia sinne suuntaan ja nyt olisi vuoro jo edes pienen onnenkantamoisen. Yhdelle kissalle on nyt kaadettu liian monen osa murhetta ja epäonnea. Jos vain jotenkin voisi auttaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jo on komea punapää!

Karvalapset kirjoitti...

Komea sulho sinulla sisko-kulta! Ja tuossa ylempänä mahtavat keikistelykuvat :D

Annahan minultakin pikkusuukot vatsanahan läpi pienille masuasukeille :)

Ja kiitos muistamisesta!
Toivoopi, tötteröpää-Pilvi