Se kaikista rakkain lelu viime kuukausina on ollut sellainen vaaleansininen karvainen pallo. Mä sain sen aikanaan pienenä tyttönä isukin ja mamin kavereilta ja mäkin olen siitä tykännyt, mutta en ihan niin paljon kuin erityisesti Siiri ja Saaga nyt. Se onkin näkynyt jo monissa kuvissa, erityisesti Saagan jalkapalloharjoituksissa. Mutta on se kumma, kun ei enää osata tehdä sellaisia hiiriä, joissa hännät pysyisi tai sellaisia karvapalloja, jotka kestäisi 12 h vuorokaudessa höykytystä ja suussa kantamista. Tällainen siitä on nyt sitten tullut ja se niin rakas karvapallo on enää pienen säikeen varassa yhtenä kappaleena.. Eikä sitä kyllä enää voi niin palloksikaan sanoa. Mami toi meille uuden vastaavaan, mutta ehkä sekin sitten vajaan kahden vuoden päästä kelpaa niin kuin tämäkin.
Meillä on kuulkaa monet "itkut" tiristetty, kun tämä rakkain lelu on ollut hetkellisesti hukassa esim. sohvan alla ja mami ei ole ollut riittävästi kartalla ja hakenut sitä sieltä heti pois. Kerran Siiri muuten vei sen ihan oma-aloitteisesti takaisin lelulaatikkoon ja unohti sinne ja siitäkin tuli kamala itku. Mutta kyllä pallo on aiheuttanut monet murinatkin ja monesti on leikitty muitakin leikkejä niin, että tämä karvapallo on yhden leikkijän suussa. Eihän sitä voi maahan laskea, sen voi pian sisko viedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti